Alamittaa Kukkarinselällä

Tänään koitti päivä, kun pääsin tutustumaan lohen uisteluun täkyrakseilla. Loppukesästä pääsinkin jo tutustumaan itse uisteluun ja olihan se mielenkiintoista hommaa. Jos et ole vielä kuullut siitä reissusta, niin käyppäs lukemassa täältä. Tänään samainen uisteluguru nappasi minut ja kalakaverini kyytiin ja lähdettiin pyyhältämään kohti Suvasta.

Tavoitteeni päivälle oli nähdä järvilohi. En ole koskaan sellaista livenä nähnyt, saati saanut. Myös taimenhavainto olisi kiva, sillä taimen on niin upean näköinen kala ja vain kuvien kautta olen niitä päässyt ihastelemaan. Tänä syksynä Suvaksella lohet ovat olleet kuulemma aika vaikeasti tavoitettavissa, ja nekin joita on tavoitettu, ovat olleet alamittaisia. Minulle kyllä kelpaisi näköhavainto vaikka alamittaisesta lohikalasta. Sittenhän niitä tavoitteita voisi alkaa nostamaan.

Oltiin Suvaksella vaille yhdeksän. Päivästä oli tulossa uskomattoman hieno marraskuinen päivä. Aika harvinaista herkkua näillä leveysasteilla ja aurinkokin paisteli lähes pilvettömältä taivaalta. Hurautettiin Kukkarinselälle ja sitten alkoi täkyraksien viritys. Sepolla oli salakoita mukana ja sain ihan kädestä pitäen opastusta täkykalan laittamisessa raksihuppuun. Opin samalla hammastikuille uusia käyttötarkoituksia :)

Kalan virittäminen raksiin oli aika jännää puuhaa. Ihan uskomatonta, miten pienillä, jopa millin siiman kiristyksillä, saatiin niin suuria muutoksia täkykalan uintiin! Se oli sekä haastavaa että mukavaa, kun sai tehdä salakan uinnista omasta mielestään houkuttelevan.

Sepolla oli useita eri värisiä raksihuppuja varattuna vapoihin, ja kun olimme puolet vavoista virittäneet valmiuksiin, Seppo tokaisi, että nyt on kala kiinni. Vettä oli alla yli 30m ja tärppi tuli ihan pinnasta. Sain vavan käteeni ja aloin kelaamaan. Kala tuli yllättävän helposti lähemmäs ja en uskonut sen olevan lohikala. Välillä siiman päässä ei tuntunut olevan mitään. Olen lukenut kauhutarinoita lohien äkkilähdöistä tärpin jälkeen, mutta tämä kala oli rauhallinen. Sepon mielestä siellä kuitenkin oli lohikala kiinni, joten pieni toivonkipinä mielessä kelasin kalaa kohti venettä.

Kohta kala oli veneen vieressä ja näin vilahduksen harmaata. Onko tämä totta, minulla on siiman päässä ihan uusi tuttavuus! Saatiin kala haaviin ja se paljastui taimeneksi, mutta harmillisesti se oli vähän alamittainen. Koukut olivat syvällä kiduksissa, ja irroituksen ja parin valokuvan jälkeen onnentoivotus ja kala takaisin. Fiilis oli kuitenkin ihan uskomaton, pidin taimenta käsissäni elämäni ensimmäisen kerran. Olisin ollut valmis lähtemään kotiin jo puoli kymmeneltä, olin niin täpinöissäni siitä kalasta.

Kala otti Sepon itsensä maalaamaan huppuun, joka oli nimeltään tuksu :) Sama väri on kuulemma ollut ennenkin kova sana Suvaksella. Seppo oli myös edellisenä päivänä karkuuttanut ison järvärin, joka oli sekin tärpännyt tuksuun.

Keskipäivän hiljaisina tunteina Seppo piti meille solmukoulua ja opetti meidät tekemään ”täkyraksin runkoja”. Päivä oli startannut siis loistavasti taimen-tärpillä, mutta sen jälkeen alkoi pitkä monen tunnin hiljaisuus. Puolen päivän jälkeen vaihdettiin yhteensä kahdeksaan vapaan tuksut ja muutettiin vähän painotuksia.

Luottaisitko tähän viritykseen =)

Tuksu ja kympin uinti ;)

Kuuma kahvi ja kuiva käntty virkistivät

Jarrupussit auttoivat pitämään uistelunopeuden riittävän matalana

Hiljaisuus senkuin jatkui ja aurinko alkoi hiipimään puiden taakse. Kello oli jo yli puoli neljä ja päätettiin alkaa nostamaan siimoja pois vedestä. Kesken kaiken kuulin taas Sepon maagiset sanat: nyt on kala kiinni!

Sain vavan käteen ja Hurriganes soi taustalla. ROKKENROLL! Uskomaton fiilis! Aiemmin tullut taimen ei ollut mitään tähän verrattuna. Se oli helppo. Nyt kelasin tyhjää, ja jarrua piti kiristellä vähän väliä. Kädet alkoivat tärisemään (no okei, mulla oli myös kylmä), mutta vitsit, että se oli jännää! Seppo näki kalan pomppaavan kauempana ja sanoi sen olevan järvilohi. Kala pomppasi pintaan yhteensä varmaan viisi kertaa kelauksen aikana ja joka kerta ajattelin sen irtoavan. Mutta ei, kiinni pysyi ja jatkoin kelaamista. Kohta kala oli jo lähellä venettä ja ei se hirveän iso hurjaan käytökseen nähden ollutkaan. Siinä ja siinä mittakala. Saatiin kala haaviin ja pituutta 57cm. Parit kuvat ja takaisin.

Minun kädet haisee vieläkin järvilohelle ja se on muuten ihana haju! Huh huh, mikä päivä. Upeita kaloja ja eipä noihin ole mitään mahdollisuuksia törmätä omilla kalareissuilla. Näköjään ainoat kontaktit lohikaloihin saa uistelugurun kyydissä ;) Vaikka saimme vain alamittaisia kaloja, niin päivä oli lähes täydellinen siitäkin huolimatta.

Jos sais kerran reissullansa nättiä mittakalaa halata.. Ehkä sekin päivä vielä joskus koittaa ja kotiinviemisinä olisi muutakin kuin kokemusta. Kiitos vielä kerran Sepolle huippupäivästä :)