Talven neljäs reissu

torstaina 14.1.2016 | by Jaana Jekkonen | 20 kommenttia

Miksi toivoinkaan kovia pakkasia, niitä on nyt piisannut ihan liikaa. Alkaa jo rakas harrastus kärsimään, kun ei pääse jäälle. Mittari on näyttänyt kahta-kolmeakymmentä viimeiset kymmenen päivää ja minä raukka olen nyhjöttänyt sisällä. Ei vaan ole kärsinyt lähteä itseään palelluttamaan ja kairakin temppuilee kovilla pakkasilla.

Minulla on Mora Nova käytössä nyt kolmatta talvea ja olen kyllä tykännyt siitä hirveästi. Niin kevyt kairata, että sujahtaa nopeasti läpi paksummastakin jäästä. Yksi huono puoli siinä kuitenkin on, terä nimittäin jäätyy kovilla pakkasilla eikä kairaamisesta meinaa tulla mitään, kun terä pyörii tyhjää. Päätin sitten hankkia kakkoskairaksi Moran jo tuotannosta poistuneen mallin, Expertin. Expert Pro:ta myydään vielä, mutta tuo perusmalli on poistunut. Jouduin siis etsimään kairan käytettynä ja minulla kävikin hyvä tuuri, kun laitoin paikalliselle kirppikselle ilmoituksen. Melkein heti soitti setä muutaman kilometrin päästä, että täälläpä olisi. Kaira oli uudenveroinen ja vain muutaman kerran käytetty. Tein siis ehdottomasti siitä kaupat.

IMG_5997

Tänään sää vihdoin lauhtui sen verran, että päästiin pilkille. Lumisadetta oli luvattu koko päiväksi, mutta joskus se saattaa tehdä ahvenista ahnaita. Toiveikkain mielin siis jäälle. Tällä pilkkikaudella minulla on edelleen se ahven saamatta, joten siinä tavoite päivälle. Kyllä nyt yksi ahven aina tulee, helppo homma.

Tallusteltiin jäälle puoli yhdeksän maissa ja suunnattiin kohti ahvenpaikkoja. Rannasta oli matkaa vajaa kilometri, mutta se tuntui viideltä. Lunta oli paikoitellen jopa 30cm ja lähes joka puolella lumen alla peilijää. Ihan tajuttoman liukasta! Onneksi en kaatunut kertaakaan, mutta pilkkikaveri teki spagaatin. Taisi kuitenkin selvitä vaurioitta :) Kyllä oli raskasta vetää ahkiota, jossa kökötti perinteiset sata kiloa tavaraa. Pitäisi karsia tavaroita tai sitten kasvattaa lihakset.

IMG_6170

IMG_6171

Vihdoin päästiin mestoille ja pääsin testaamaan ”uutta” kairaa. Ai että se upposi mukavasti jäähän ja yhden reiän sain kevyesti kairattua. Sitten ne iski, maitohapot. Toinen reikä vaatikin jo vähän enemmän aikaa ja muutaman tauon. Jäätä oli tosi paljon, 38 senttiä! Vajaa kaksi viikkoa sitten jäätä oli reilu 10cm tuolla samalla järvellä. Eipä ihmekään, jos kutosen reiän kairaaminen olemattomilla hauiksilla on vähän rankkaa.

IMG_6176

Enää 50% jäljellä toisesta avannosta, sitten pääsee pilkille :)

Ensimmäisellä avannolla, eikä oikeastaan muutamalla seuraavallakaan, tapahtunut mitään. Tasurirasian kansi kävi vähän väliä ja uimaan pääsivät useissa väreissä Kalarosvo, Kommo, Pääevä, Silli, Panucci, Kalaja, Kalapele, Sepeteus, Sanek… Eivät toimineet tällä kertaa. Pilkkikaverin Kalarosvoa kävivät jytkyahvenet tärppimässä, mutta minun rosvoja eivät. Pilkkikaverilla on levypyrstöisiä, minulla jigipyrstöisiä. Vai olisiko syynä sittenkin käsiala, kun tärpit eivät tulleet minulle.

IMG_6180

Märkää ja tyhjää

IMG_6188

Kommon Köykänen odottaa vuoroaan

Päivän paras pilkkikaverilla tämä kaunis ahven. Ihana kala! Ja Kalarosvollahan se tuli :)

IMG_6207

Viime talvena tavoitteena oli kilon ahven ja sain kuin sainkin sen napattua. Tänä talvena taidan laittaa tavoitteeksi ahvenen. En nimittäin saanut tänäänkään vielä sitä ahventa, vaan vain yhden ainoan hauen. Vuosi 2015 oli kyllä niin uskomaton kalavuosi, että ne saaliit pysyvät mielessä pitkään ja ehkä minulla on hyvien kalojen kiintiö täynnä jonkin aikaa… Vai onko Ahti?

IMG_6202

Kalarosvo kelpasi hauelle. Hauki lähti kaverin purkkiin.

Tämä päivä oli kyllä tosi rankka. Ei se aamuinen lumessa tarpominen ollut mitään verrattuna tulomatkaan. Väsyneenä, märkänä ja vähän pettyneenä tarvot vielä paksummassa lumihangessa ja liukkaalla jäällä kohti rantaa. Tein tänään vaan 15 reikää, mutta tuntuu, että olisin juossut maratonin käsilläni. Ehkäpä maaliskuun lopussa kaira pyörii vähän livakammin, vielä toistaiseksi puuttuu jotain tuolta olkavarsista.. Mutta kaiken kaikkiaan kuitenkin ihana päivä, eihän tuosta pilkkimisestä voi olla tykkäämättä :)

IMG_6175

Tänään näkyvyys aika heikko :)

Oletteko muut uskaltautuneet kovilla pakkasilla pilkille ja onko ahvenia tai kuhia löytynyt? Seuraavalla reissulla tekisi mieli lähteä etsimään kuhia.. Siihen taitaa olla vaan yksi ratkaisu: Sotka =)

Jaa:
Facebook
Whatsapp
Joko luit nämä?
20 kommenttia
Jätä kommentti blogikirjoitukseen
Kommentit
  1. Poti kommentoi:

    Nyt vaan pakkaspäivinä kuntosalille hakemaan jerkkua olkapäihin ;) Minulla kauden kolmas reissu ja yks kunnon tärppi saaliina…ei ollu nälkäsii kalat tänään

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Jotenkin on kyllä saatava sitä jerkkua, mutta kuntosalilla en osaa käydä. Jospa niitä kovia pakkaspäiviä ei enää tulisi ja pääsisi ihan sinne ”luonnon kuntosalille” hommiin :)

      1. Antti kommentoi:

        Käy pelkän kairan kanssa hupia poraamassa jossain niin siinähän sitä on käytännön treeniä ja varmasti lämpimänä pysyy :)

        1. Jaana Jekkonen kommentoi:

          Joo hyvä idea, mutta siinä vois käydä sillä tavalla, että eka reiän jälkeen ois pakko lähteä hakemaan pilkkikamat :)

  2. JytkyMonsteri kommentoi:

    Oot vaihtanut kaikua? YouTubessa sulla oli Lowrence X4. Tuliko siihen jotain vikaa? Aattelin vaan kun ite ostin just X4 pilkkipaketin että onko siinä ”tyyppivikoja”…

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Joo vaihdoin kaikuluotaimen, kun halusin isomman näytön ja tykästyin Garminiin merkkinä, kun veneessä on Garminin yhdistelmälaite. Elite 4X:ssa ei ollut ikinä mitään vikaa ja siinä oli tosi hyvä hintalaatusuhde, joten ei ainakaan minun kohdalleni osunut mitään tyyppivikoja. Enkä ole kyllä tuosta 4X:sta kuullut muiltakaan, että olisi ollut ongelmia :)

  3. Mikko Asikainen kommentoi:

    Pitäs kehitellä semmonen treenikaira kotiin sisälle jolla vois kuivaharjotella, niin talvella oltas sitten kovassa iskussa… :)

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Tuo olis oikeesti ihan huikee idis :)

  4. Mari kommentoi:

    Tänään kävin merellä ahvenia jahtaamassa. Tasuri ei kelvannut, pelkästään morrilla sai. Huomenna syödään ahvenfilettä. Nam :P

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Oih ja nam, voi kun pääsisi itsekin nautiskelemaan tuoreilla ahvenfileillä :)

  5. Mika Lindfors kommentoi:

    Onhan tuota pakkasellaki tullu jo istuttua. -22 ollu tälle talven kovin pakkanen missä haettiin kalaa. 5 tuntia oltiin merellä. :) jotain kaloja ollaan saatu. Viime reissu itellä 5 kuhaa (alamittasia) vajaa kolmosen haagertti ja yks aappo. Kaverille 10 aappoa,yks kuha (alamittanen) ja kans vajaa kolmosen haagertti. Eri kala kylläki. :D tuolloin oli juurikin tuo -22 pakkasta.

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      No hyvin on kala syönyt ja isoja haukia olette löytäneet :) Kyllä yli 20 asteen pakkanen on jo paha, mutta nyt itseasiassa mittari näyttää -25 ja meinasin ainakin yrittää käväistä pilkillä. Voi olla, että rannassa käännyn takaisin :)

  6. eki kommentoi:

    Yritä hommata pilkkianturi kaikuun niin pystyt pilkkimään samasta reiästä…ei tarvii vääntää eri avantoo anturille, säästyy voimia huomattavasti.

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Nuukana naisena olen yrittänyt säästää ja käyttää tuota luotaimen omaa anturia, mutta kieltämättä tuo vaihtoehto kuulostaa nyt hyvin, hyvin houkuttelevalta :) Täytyypäs käydä netissä katselemassa Garminin pilkkianturia, sellainen on kuulemma markkinoilla..

  7. Mikko kommentoi:

    Hei,

    itsellä on kans tuollanen Mora Expert kaira 6″, muuten olen siitä tykännyt, mutta kierreosa siinä auttamatta liian lyhyt, jos jäätä on enemmälti. Kaveri onkin usein naureskellut, että kävitkö rukoilemaan, kun polviltaan olen joutunut viimeset kiekat pyöräyttään. Serkku teki viime vuonna jatkopalan varteen, että saa seisaaltaan kairata reiän loppuun.

    Muuten, tuliko se viestini tuon Ota yhteyttä kaavakkeen kautta? Vähän jäi sellainen kuva, ettei viesti lähtenyt eteenpäin.

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Kumma juttu, ettei viesti tullut yhteydenottolomakkeen kautta.. Mutta pääasia, että tätä kautta sentäs tuli :) Se kierreosa on kieltämättä aika lyhyt, varsinkin kun antoi nyt ihan rankalla kädellä tuota jäätä. Jokohan siellä on puoli metriä.. Ehkäpä pitää itsekin toisinaan rukoilla, saattaa ne rukoilut vaan kohdistua kanssapilkkijöihin, että pliis, tehkää mulle reikä =) Mulla nyt kävi hyvä tuuri, kun voitin yhdestä kilpailusta Heinolan kutosen kairan, siinä on ainakin pidempi kierre. Kai sitä pitää kohta kolme kairaa roudata mukana jäälle :)

      1. Mikko kommentoi:

        Hei, neljällä eri selaimella olen nyt koittanut lähettää viestiä sen Ota yhteyttä kaavakkeen kautta. Ei vaan onnistu. Onko kaavakkeessa bitti/koodi poikittain?

        1. Jaana Jekkonen kommentoi:

          Moi, ihme homma. Minähän en mistään biteistä ja koodeista ymmärrä, joten en osaa sanoa :) Pitää perehtyä asiaan paremmin ja kokeilla vaikka erilaista yhteydenottolomaketta.. Kiitos, kun ilmoitit :)

        2. Jaana Jekkonen kommentoi:

          Vaihdoin blogiin uuden yhteydenottolomakkeen, jospa se nyt toimisi :)

  8. Mikko kommentoi:

    Ostin viime vuonna keväällä uuden akkuporan, kun edellinen antoi savut. Uuden poran kylkiäisenä tuli 6″ Rapalan kaira. Kait tuota vois kokeilla, että kuinka se reikä syntyy akkuporan voimalla.

Kommentointi on suljettu.