Luovutusvoitto

Ahti taisi viedä tämän ottelun, kulunut pilkkikausi oli kyllä kokonaisuudessaan surkea. Muutaman kerran ehtii vielä pilkillä käymään, mutta en usko, että sieltä kummoisia saaliita tulee. Joku nyt vaan mätti, mutta ei se ainakaan yrittämisestä ollut kiinni. Pilkkireissuja on takana kymmeniä.

Sunnuntaina käytiin Jälällä ja päivä oli uskomattoman huono. Oltiin jäällä jo ennen kuutta, mutta eipä aikainen lintu matoa napannut. Tunnelma oli aavemainen, sillä sumua oli tosi paljon. Pahimmillaan ei näkynyt rantaan.

Kaakattajia on nyt näkynyt joka paikassa, tässä viiden ohilento :)

Kaakattajapariskunta keskellä kuvaa :)

Aamupäivän ainoat tapahtumat tulivat Kalapelen kymmenpiikkinulikkaan. Sain pohjasta monen metrin nousun ja hyvän tärpin, mutta kala ei tarttunut. Epäilen ahveneksi. Toinen tapahtuma oli, kun pomputin Nulikkaa pohjassa ja nostin nopeasti useamman metrin ylöspäin. Pohjasta ponkaisi kala perään, mutta ei valitettavasti tärpännyt. Tänä talvena olen usein tehnyt tuon tempun, että pomputan viehettä pohjassa ja nostan useamman metrin ylöspäin. Melko usein kala lähtee perään.

Tasurin nopea nosto pohjasta

Kala lähti kovaa kyytiä tasurin perään, mutta hylkäsi sen lopulta

Maanantaina kutsui ”kymmenpiikkilampi”, josta kairatessa on tullut kymmenpiikkejä jäälle. Nyt minulla oli täsmävehkeet kyseiselle lammelle, oli nimittäin Kalapelen kymmenpiikkitasurit mukana. Kalantuloa ei voi estää!? Mutta tipuin korkealta ja kovaa, en saanut tasureihin merkkiäkään! Uitin pohjan tuntumassa, välivedessä ja jään alla. Ei tapahtumia. Se on kyllä ollut aika tavallista viime reissuilla, ei syö vaikka gourmeeta työntäisi nenän eteen.

Tänään käytiin Kallavedellä ja edelleenkin lapsenuskoisena kuvittelin aamusyönnin alkavan auringonnousun aikaan. Pitäisi se jo tässä vaiheessa pilkkikautta uskoa, että KALA EI SYÖ AAMULLA! Ollaan tosi usein oltu jäällä auringonnousun hujakoilla ja mitenkäs paljon me on kalaa silloin saatu? Ei yhtään! Vahingoista ei olla viisastuttu pätkän vertaa, kun joka aamu sinne kuitenkin pyyhälletään ennen aurinkoa.

Tänään sisäinen kello herätti klo 2.30. Joo tiedän, ei ole enää tervettä. Oltiin jäällä ennen viittä ja pelipaikoilla parin kilometrin päässä vähän myöhemmin. Maisema oli niin kaunis, tuijotin ja ihastelin taivasta koko matkan. Uskomaton näky! Maailmassa ei ole kuin muutamia asioita, joita jaksaa tuijottaa loputtomiin: auringonnousu, auringonlasku, takkatuli, kilon ahven…

Olen aina tosi toiveikas kalareissun alussa ja yleensä pikkuhiljaa päivän edetessä unelmat alkavat murentua. Tänäänkin toivonuppi oli kaakossa, mutta sitten Ahti pienillä sievillä sormillaan käänsi toivon kiinni. Mutta ei se mitään, huomenna on uusi päivä ja minun toivo on ehtymätön luonnonvara. Huomiselle on taas kovat odotukset :)

Kallavesi oli tänään mykkä. Uittelin uusia AK-tasureita, joita sain Henriltä Pieksämäeltä testattavaksi. Luotain oli typötyhjä, vaikka olin hyvällä ahvenpaikalla. En saanut näyttöön eloa millään. Kokeilin eri tasureita ja morreja, ei vaikutusta. Laitoin sinisävyisen AK:n uimaan ja pomputtelin sillä muutaman kerran pohjaa.

AK-tasapainot ovat Ari Korpijärven käsialaa

Aloin nostamaan tasuria pohjasta ja oikeasti ihan järkyttävän kokoinen kala tarttui kiinni. Pahoin pelkään, että se oli ahven. Ne kun ovat pohjassa viihtyneet viime aikoina… En tietenkään saanut vastaiskua tehtyä, kun kala tarttui tasuriin aivan pohjasta, edes luotain ei näyttänyt tasuria niin läheltä pohjaa. Sain kalaa nostettua muutaman kymmenen senttiä ja sitten se irtosi. Näin luotaimesta, kun jättiläismäinen viiva painui hitaasti pohjaan. Ei voi olla totta! Siinä olisi ollut mahtava lopetuskala tälle kaudelle. Yritin samaa temppua ties miten monta kertaa uudestaan ja pomputtelin tasurilla pohjaa. Eipä mörköä enää näkynyt.

Kyllä tähän joku poika-ahven vielä rakastuu ;)

Iltapäivän puolella tuli päivän toinen tapahtuma, kun uitin Perzan ahvenmorria, ilman peruketta luonnollisesti. Morrin alle ilmestyi keltainen viiva ja ehdin vain sanomaan, että nyt on iso kala alla, kun kala oli jo kiinni. Tottakai lapsenuskoisena, toivon himmeä kipinä vielä pikkuisen lepattaen, ajattelin nostavani ahventa. Olisihan se jo tärpistä pitänyt arvata, että haukihan se oli. Kyllä muuten tuli reilun kilon kala nopeasti jäälle. Peruketta ei siis ollut, mutta onneksi oli 0.18 nanofiilisiima. Helposti kestää, kunhan ei hampaat katko monofiilipätkää, joka oli pääsiiman ja morrin välissä. Viisi sekuntia myöhemmin kala lötkötti jäällä. Huh, onneksi. Nuo morrit ovat kiven alla. Hauki lähti tällä kertaa mukaan, ehkäpä savuun..

Hei ahmatti, sulla on ruokaa suupielissä!

Sen jälkeen ei enää jaksettu tuijottaa tyhjiä luotaimien näyttöjä, vaan pakattiin ahkiot ja lähdettiin kohti rantaa. Ilmanpaine lupailee hyvää syöntiä huomiselle, mutta eiköhän se jutun juoni puoleen päivään mennessä taas paljastu. Siihen asti uskon sinisilmäisesti isoon ahveneen :)