Tänään vietettiin Valtakunnallista kalastuspäivää ympäri Suomen ja Kuopio oli yksi tapahtumapaikkakunnista. Olin viime vuonna tapahtumassa mukana talkoolaisena ja myös tänä vuonna pääsin mukaan auttamaan. Kokonaisuudessaan päivä oli erittäin onnistunut ja Valkeisenlammen rannoilla riitti vilinää. Tapahtumaan osallistui reilusti yli tuhat koululaista, se on paljon :) Täysin vahingoitta ei kuitenkaan selvitty, sillä kuulemma vastarannalla eräs koululainen oli saanut koukun poskeensa. Auts, tiedän tunteen, paranemisia potilaalle.
Aamulla nähtiin eräältä opettajalta hienoa uhrautumista, kun oppilaan uistin jäi pohjaan kiinni. Mitäpä ei opettaja oppilaansa vuoksi tekisi, joten vaatteet pois ja uimaan :) Shortsit jalassa ei ihan vielä ylettänyt tarpeeksi kauas, joten niidenkin lähdettyä pistin kameran nopeasti taskuun. Ihan kaikkea ei tarvitse ikuistaa ;)
Keli suosi kalastajia ja lähes koko päivä saatiin nautiskella auringosta. Puolen päivän aikaan taivaalla käväisi nopea sadekuuro, mutta muutoin ilma oli loistava lohen narraukseen. Lampeen istutettiin maanantaina 800 kirjolohta ja siellä oli kalastuskielto pari päivää. Lohia siis luonnollisesti alkoi nousta heti aamusta, kun tapahtumapäivä polkaistiin käyntiin.
Ihan jokaiselle ei tänään kalaa tullut ja tuntuu, että lohet olivat vähän nirsolla päällä jostain syystä. Osa koululaisista taas sai useammankin kalan. Mitään ilotulitusta se ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa. Yhteensä koululaisille nousi satakunta lohta ja tapahtuman loputtua kolmelta rannoille ilmestyi perinteiseen tapaan ”kylmälaukkumiehet” tahnapalleroineen hakemaan niitä jäljelle jääneitä seitsemäsataa lohta =)
Sorruin minäkin päivän päätteeksi viskomaan lippaa, mutta ei se niin helppoa ole. Tapahtumat jäivät yhteen tärppiin, joten kaikki kunnia lohia saaneille koululaisille, se on näköjään taitolaji! :)
Päivän aikana löysin uusia tuttavia ja eräästä Pekasta tuli niin hyvä kaveri, että sain häneltä kirjolohen kotiinviemisiksi. Pääsen minäkin taas kalan makuun, kiitoksia :)
Loppuun Jussin taidonnäyte lohen perkaamisesta, kyllä sujui hommat sukkelaan, vaikka sormiakin on vain seitsemän =)
Kalankäsittelyssä tärkeintä…tainnutus silmien kohdalle kalan tietokoneeseen papilla napakka isku. Terävällä fileerausveitsellä kiduskaaren suuntaisesti verestys. Katkaistaan kidusten ja sydämen välinen verenkierto. Kun veitsi on tehnyt kiduskaaren mukaisen avauksen niin kala selälleen jolloin suolisto painuu lähemmäksi selkärankaa. Veitsellä avataan vatsanahka peräaukkoon asti. Veitsi pöydälle ja oikea peukalo ruokatorveen ja yhdellä nykäisyllä lähtee kirjon suolet pois. Sitten munuaisten päällä oleva kalvo peräaukosta kurkkuun päin veitsen terän kärellä halki ja tukevalla ruokalusikalla raaputa parilla kolmella vedolla munuaiset ja muut kalvot pois. Lopuksi peukalolla ja kahdella sormella napakka ote kiduksista ja pyöräytä lähes 180 astetta ja kidukset irtoavat kokonaisena pois…ei ole hirveän teräviä kohtia….samaa ei saa tehdä hauella…sitten pyyhi talouspaperilla ylimääräinen veri pois ja kylmäketju…silloin kalan maku paras tuoreena…suolistosta voit ottaa talteen mätiaihiot joilla voit pyytää lisää kirjoja kun otat ne kalvon kanssa…? niistä kun leikkaa morriin syötit niin kirjot ovat tosi hanakoita niitä maistamaan. Pöydän voit pyyhkiä lyhytvartisella ikkunalastalla. Näillä ohjeilla kaikille kireitä siimoja. Nuorille suosittelen kalasaksia aluksi…ne ovat turvallisemmat kuin terävä fileerausveisi. Koskella kalakassin pohjalle iso nippu lepän lehtiä ja sitten jäitä jos on…varusteet: Fileerausveitsi, kalasakset, raaputusrauta, lusikka, kalapiikki,ikkunalasta, kalalauta ja käsipyyhepaperia…ja jäitä…kylmäkalleja ym…näillä pärjää ja puukon teroitukseen timanttiviila ja teroituspuikko??? Ja muistakaa kalapihdit ja sivuleikkurit ja pieni EA pakkaus…?
Ja kalapappi jolla annat saaliille viimeisen voitelun….sen voit tehdä yksilöllisen…minun papilla on tainnutettu hirvittävä määrä kirjoja….joista suurin osa venäläisten turistien saamia Lohimaassa ja ei saa hakata minne sattuu, sillä siitä tulee mahdollisesti verenpurkauma….silmien kohdalla on oikea kohta ja kompuutteri sijaitsee siellä…Opettakaa lapsille ja nuorille oikeaoppinen kalan tainnutus…?? töppöaltaalla saattoi päivässä tulla 300 lohta ”Laxlandiassa” ja sitä showta ja sirkusta tein turistien kanssa Uudenvuoden ja Loppiaisen välillä hurjan kauan ja siihen vielä koskista pyytämäni omat kalat…mutta se on jo toinen juttu. Jaanalle kiitos ja kireitä siimoja. Kalastukseen vietettyä aikaa ei lasketa ihmiseloon ja on niitä mp reissuja tullut myös minun osalle….lieneekö syynä liian vähän sormia…dynamiittikalastus voi olla vaarallista???
Kyllä sinä Jussi olet ammattilainen kalahommissa :) Vierestä katsottuna se perkauskin näytti niin helpolta, mutta itse kun kotona aloin vetää lohta fileiksi, niin enkös minä pienen viillon peukalooni saanut ;) Vaatii näköjään vielä harjoittelua muutaman kymmenen vuotta =)
dynamiittikalastus voi olla vaarallista
Meilläpäin kutsutaan tuota kalastustyyliä
nimellä ”pioneerionki” :)
Moi. Silloin valkeiselta lähdettyä kävin lirkkii..Kyl on huonoo. Poranokkia kyl sai sen,minkä kerkes onkia,mut ei kuhia,eikä abboja..:/
Tänään kans sama juttu…:/
Onko sul/teil paasto menossa,kun ei päivityksiä? :)
Vähän pakollinen paasto, kun viikonloppuna oli tärkeitä menoja =) Mutta pikapuoliin yritän taas vesille ehtiä. Äsken käytiin lapsen kanssa lähirannassa jigailemassa, mutta ei saatu mitään :)