Viime viikonloppuna perjantai oli hyvä kalapäivä ja jopa kuhaakin löytyi pitkästä aikaa. Tykästyin Ollinselkään ja halusin mennä sinne heti uudestaan. Ei kuitenkaan makeaa mahan täydeltä, sanoi luonto. Lauantaina nimittäin tuuli niin kovasti, että vene kallisteli ja pomppi enemmän kuin merihädässä olevan Mikki Hiiren puatti. Ei siis päästy Kuopionlahden ympäristöstä minnekään. Heti kun yritettiin lähteä avoselälle, aallokko oli ihan hirveä. Ehkä pahin koskaan Kallavedellä tänä kesänä. Huristeltiin sitten Kuopionlahden ja Rönön rannoilla. Taisin jäädä jopa ilman tärppejä sinä päivänä ja muutenkin koko kalareissu jäi aika tyngäksi keliolosuhteiden vuoksi. Muutaman tunnin tyhjän nyhtämisen jälkeen luovutettiin ja mentiin kotiin odottamaan sunnuntaita.
Tuulen piti tyyntyä yön aikana, joten sunnuntaiaamuna kello soi jo ennen viittä. Järvellä näytti olevan paljon parempi keli, kuin edellisenä päivänä. Suunnaksi siis Ollinselkä. Matkan aikana alkoi tuntumaan siltä, että taisin katsoa aallokon voimakkuuden väärin. Mitä enemmän avoselälle päästiin, sitä hirveämmät aallot olivat. Kun Ollinselkä koitti, alkoi mielessä soimaan ”hiuli hei”, sillä kohta taitaisivat muutkin olla merihädässä kuin Mikki. Oli pakko ajaa tuulta ja aallokkoa karkuun saarten suojiin ja eihän siitä kalastamisesta oikein tullut mitään. Ankkurikaan ei pitänyt. Ei päästy ollenkaan kokeilemaan perjantaina toimineita paikkoja, kyllä harmitti.
Mielessä pyöri ajatus, että miten päästään takaisin. Onneksi vene on kuitenkin suht iso, joten ei kai siinä oikeasti mitään hätää ollut, mutta kyllä iso aallokko silti pelotti. Tuuli kävi pohjoisesta ja se oli puuskissa yli 10 metriä sekunnissa. Tutkin karttaa, että mihin suojaisampaan paikkaan kannattaisi ajaa kalastamaan. Siinähän se ratkaisu sitten olikin nenän edessä: Hietasalon eteläpää. Saari varmaan jonkun verran hillitsisi aallokkoa.
Hurautettiin siis sinne ja löysimme jopa kalojakin, niitä kun ei Ollinselällä ollut näkynyt koko aamuna. Omat kalahavainnot olivat valitettavasti ihan vain kaiun kautta bongattuja, mutta kalakaveri vetäisi mitallisen kuhan. Uiteltiin samoja Kalarosvon kuoretasureita veneen molemmin puolin ja kuha tahtoi tulla veneeseen juuri sen toisen kalastajan tasurin avulla.
Tämä olisi voinut olla minun ;)
Kyllä minäkin muutamia tärppejä sain, mutta en vaan saanut kaloja tartutettua. Oltiin ankkurissa yhden penkan reunassa ja siinä oli kuhia kuhisemalla. Harmi vaan, kun ankkuri ei pitänyt sielläkään yhtään ja liu’uttiin parhaan kuhapaikan ohi aina hetkessä. Tuota penkkaa on käytävä testaamassa tyynemmällä kelillä. Paitsi eiväthän ne kuhat varmaan sitten siellä enää ole. Sunnuntai oli taas yksi huonoimmista reissuista ikinä. Kahdeksan tuntia, nolla kalaa. Pistäkääpä paremmaksi ;)
Silloin jos ei pääse kalaan, voi kuitenkin muuten nauttia luonnon antimista. Nuo kuvakokoelman kuvat ovat Neulamäen luonnon helmiä, vihdoinkin tuli hyvät kesäkelit ja pääsi kuivaan metsään nautiskelemaan. On se välillä uskomatonta, kun suomalaiset lähtevät elämyksien ja hienojen maisemien perään ulkomaille, vaikka lähellä olisi näin mahtavia ja ihania juttuja. Mutta toisaalta se tarkoittaa sitä, että saan rauhassa käppäillä tuolla yksin :) Mustikat kyllä olivat työn ja tuskan takana, joku kerkesi ennen minua ;)
