Heippa pilkkikausi

Niin taisi käydä, että tänään taapersin tämän kevään viimeisen kerran jäältä pois. Kausi oli ihanan pitkä ja koska ehdittiin jo viime vuoden puolella pilkkimään viikkokausia, kalastuspäiviä kertyi talven aikana kahdeksankymmentä. Saalismäärät käyntikertoihin nähden olivat aika heikot, mutta oppia tuli siitäkin edestä.

Kävin viime viikolla kaverin kanssa kalassa Siilinjärven puolella. Oltiin hyvissä ajoin liikkeellä ja hyödynnettiin auringonnousun aika, mutta kuten arvata saattaa, ei siitä mitään hyötyä ollut. Tänä talvena auringonnousu ei ole aktivoinut kaloja ollenkaan, liekö ovat aamu-unisia. Monesti kala on alkanut syömään vasta tunti pari auringonnousun jälkeen.

Heti aamusta pelipaikoilla

Hiljaista oli luotaimen näytössä ja ensimmäistä tapahtumaa sai odottaa kymmeneen saakka. Sen tapahtuman muistankin pitkän aikaa, mutta en niinkään hyvällä tavalla. Voi voi, se päivä oli epäonnea täynnä, vaikka ei ollut edes perjantai kolmastoista.

Huomasin luotaimesta, kun ihan jäänkannen alla ui hyvänkokoinen kala. Morrittelin juuri ahvenia pohjasta, joten kelasin morrin nopeasti jään alle. Kala oli jo painumassa alaspäin, kunnes huomasi minun morrin ilmestyneen yläpuolelleen.

Värisytin morria kevyesti ylöspäin ja kalahan kiinnostui siitä. Pian siimassa tuntui järkyttävä paino ja säikähdin, kun kala tärppäsi niin nopeasti. Kala oli ISO ja mietin koko ajan onko se ahven, siika vai hauki. Kalan potkut tuntuivat erikoisilta eikä se jumpsuttanut kuten hauki. Morri olisi siis ehkä turvassa, sillä siimassa ei tietenkään ollut peruketta.

Yleensä siiat uivat lähellä jään kantta, joten todennäköisin vaihtoehto kalalle oli jättimäinen siika. Nousin seisomaan ja annoin kalalle siimaa pariin otteeseen. Pelotti ihan kauheasti ja olin varma, että siima ei kestä sen kokoisen kalan painoa. Anna nyt Ahti tämä kala näytille, on oma ennätys aivan varmasti.

Kohta siima löystyi ja samassa kuului muutama kirosana. Oliko se sittenkin hauki, joka katkoi siiman? Nostin lopun siiman ylös ja jaahas, morrin koukku poikki. Voi saakeli tai joku vielä rumempi sana. Harmitti niin paljon, sillä kala oli ihan hirvittävän iso.

Siima kesti, mutta morri ei

Tuosta järvestähän on nettitietojen (SKES.fi) mukaan saatu Suomen suurin siika vuonna 1913 ja siialla oli ollut painoa 10kg. Harmi juttu, että en itse päässyt ennätysrekistereihin sillä vähintään 11kg siialla, joka karkasi ;)

Mökötin omissa oloissani tunnin ja mietin vain kalan kokoa. Olisin niin paljon halunnut nähdä sen kalan, olisihan se ollut kommee :)

Nätti keli lohdutti mököttäjää

Tuttavilla on kätevä kulkupeli =)

Ahvenet eivät olleet syönnillään ja sain päivän aikana vain muutamia alle parisatasia. Yhdessä vaiheessa huomasin taas jään kannen alla viivan ja nostin heti morrin kalan yläpuolelle. Kala tärppäsi ja jäälle nousi pieni siika, joten sen jälkeen en epäillyt enää hetkeäkään, etteikö karannut kalakin olisi ollut siika.

Näitä ui jään kannen alla

Epäonni ei jättänyt minua rauhaan, vaan koin tasurimenetyksen. Tai oikeastaan se oli puolikas menetys, mutta joka tapauksessa huono karma vainoaa minua Kalapelen tasureiden kanssa. En ole kehdannut Leinon Pekallekaan kertoa, että yksi Nulikkaparka vaurioitui.

Oikeastaan syytän siitä isokenkäistä kaveriani, joka tuli ihastelemaan viereeni hienoa Nulikkaa. Hän pyöritteli sitä käsissään ja kehui värejä. Sitten hän astui epähuomiossa sen päälle! Perälevy irti ja minä mökötin taas tunnin. Mitähän seuraavaksi? Noh, odottakaapas niin kerron.

Monissa paikoissa siioissa on vähintäänkin lokkilapamato, mutta lisäksi saattaa olla myös haukimato, joten ihan mielenkiinnosta otin pienen siian mukaani, jotta pystyisin kotona tutkimaan sen sisukset.

Irrotin kaiken mahdollisen suolistosta lähtien siian mahasta ja laitoin sanomalehden päälle. Tutkin kumihanskat kädessä ”osia”, ja löysin lokkilapamadon aiheuttamia rakkuloita ja myös pitkiä valkoisia lokkilapamatoja. En vielä päässyt siihen asti, että olisin tutkinut lihan kuntoa ja mahdollista haukimatoa, sillä puhelin soi.

Olin hetken puhelimessa ja palasin tutkimaan siian kuvottavaa mahan sisältöä. Huomasin, että yksi kissa oli kadonnut, samoin sanomalehden päällinen oli tyhjä. Voi piip! Huusin kissaa ja lopulta löysin sen kylpyhuoneesta, jossa ihana kisuliini juuri lopetteli ruokailuaan. Sinne upposi lokkilapamato ja kaikki muukin lehden päällä ollut. Sen jälkeen apteekkikeikka ja matolääkitys kissoille. Ehkä olikin ihan hyvä, että se jättisiika karkasi, sillä sen mahassa niitä matoja vasta olisi ollutkin.

Bellan mielestä siika oli maukasta madoista huolimatta

Käytiin perjantaina Pohjois-Kallavedellä, vaikka alunperin oli tarkoitus lähteä Etelä-Kallavedelle Pääsiäisen ahvenpaikalle. Vaihdoimme kuitenkin suunnitelman, sillä iltapäivän keliennuste näytti niin huonolta. Suunnaksi valikoitui siis Haminalahti ja rannan läheisyydessä olevat kalapaikat.

Katson ennusteen yleensä aina Ilmatieteenlaitoksen sivuilta, mutta perjantaina vilkaisin huvikseen myös Forecan. Kuinka voikin ennusteet poiketa niin paljon toisistaan? Forecan mukaan sadetta ei ollut luvassa ollenkaan, kun taas Ilmatieteenlaitos varoitteli koko iltapäivän kestävistä sateista.

Ota siitä sitten selvää (lähde: foreca.fi ja ilmatieteenlaitos.fi)

Kala söi huonosti. Olen nyt viime reissuilla sortunut morritteluun, sillä tasurit eivät saa aikaan mitään elämää jään alla. Pieniä ahvenia nousi morrilla muutamia, mutta tarve oli isommille. Etsin ahkerasti eri syvyyksiä, mutta tulosta ei tullut. Välillä kokeilin tasureitakin, mutta joka paikka vaikutti tyhjältä. Meillä oli Juhan kanssa välimatkaa useampi sata metriä ja Juha pisti minulle viestin. Viestissä luki, että hän oli saanut Kalarosvon tervaselkäisellä tasurilla hyvänkokoisen kalan nousun näyttöön.

Itse en ollut tervaselkäväriä vielä kokeillut, joten pistin sen heti uimaan. Kymmenen sekunnin päästä minulla oli ensimmäinen filekala jäällä. Oho, aika tehokas! Nyt löytyi oikea väri, tästäkö alkaa ruokakalojen kerääminen. Ei alkanut. Yhden kerran se tervis toimi, mutta sen jälkeen ei tullut enää yhtään nousua.

Päivän isoin ahven

Kaksi minuuttia vaille kaksitoista alkoi sataa lunta. Peukutin ilmatieteenlaitosta, he veivät tämän päivän skaban. Minuutti yli kahdentoista lumisade loppui ja pian paistoi aurinko. Otetaanpas peukutukset pois, päivä ei olekaan vielä ohi.

Puolen tunnin päästä tuli raekuuro ja ei aikaakaan, kun pilven raosta pilkotti taas aurinko. Ihan ihme keli! Ja kohta satoi taas kaatamalla vettä ja juuri kun meinasimme pakata tavarat, aurinko paistoi jo täyttä häkää taivaalla. En osaa sanoa, kumpiko ennuste piti paremmin paikkansa, ehkä noiden kahden kannattaisi yhdistää voimansa, sillä kummankin ennusteessa oli jotain oikein ;)

Rivi avantoja syvästä matalaan, ei tuloksia

Välillä paistoi

Välillä satoi

Ehkä alla olevaan panoraamakuvaan pystyy tiivistämään sekä Forecan että Ilmatieteenlaitoksen ennusteet, toinen sanoo, että paistaa ja toinen sanoo, että sataa =)

Riita poikki, paistaa ja sataa yhtä aikaa :)

Kala söi koko päivän huonosti, mutta muutama ruokakala saatiin kuitenkin mukaan.

Eilen oli vuorossa Pääsiäisen ahvenpaikka Etelä-Kallavedellä. Juha karkuutti siellä viime viikonloppuna ison ahvenen ja suuntasimme heti aamusta samalle paikalle. Juha löysi vielä saman avannonkin, jossa kala karkasi.

Eilen oli nätti aamu

Juhan avannossa näkyi heti elämää ja siellä oli pikkukalaa pohjassa. Aivan kuten silloinkin, kun jättiahven oli karannut. Minä tein Juhan avannon ympärille reikiä ja kaikki olivat tyhjiä. Mikä lie taika-avanto se Juhan avanto, kun ainoastaan siellä oli elämää.

Juha kysyi, että saako lainata minun morrionkea nopeasti, kun hän haluaisi aktivoida pikkukaloja, sillä tasuri ei kiinnostanut kaloja ollenkaan. Annoin morriongen hänelle hetkeksi ja ihan hyvin se morri ja toukka -yhdistelmä kaloja aktivoi, sillä melkein heti jäälle nousi 700g ahven. Vai semmoisia pikkukaloja…

Minun oma avanto oli kolmen metrin päässä ja tottakai morrittelu alkoi kiinnostamaan minuakin. Sain ongen lainasta takaisin ja ajattelin saavani hyviä köllikkäahvenia itsekin. Vielä mitä, onnistuin kalastamaan vain särkiä ja kukkokaloja, vaikka ihan vieressä oli ison ahvenen paikka. Miksi ette isot kalat ole koskaan minun avannon alla?

Päivä oli minun osaltani heikko, loppujen lopuksi sain joitain ruokakaloja morrilla, mutta tasuriin en saanut päivän aikana hipuakaan. Juha taas sai ihan hyvin ruokakalaa sen seiskasatasen lisäksi ja hän sai jopa tasurillakin muutaman.

Eilen aamulla vielä ajattelin, että kausi loppuisi eiliseen ja siksi odotukset päivälle olivat kovat. Päivän päätteeksi päätin, että sunnuntaina on vielä pakko käydä kokeilemassa ahvenpaikkaa, sillä lauantain saldo oli niin heikko. En halunnut lopettaa pilkkikautta sären hajuisilla käsillä, vaan paljon kivempi olisi lopettaa ison ahvenen tuoksuisilla käsillä.

Tänään lähdin aivan yksikseni pilkille ja olin jäällä vähän ennen seitsemää. Suuntasin toiveikkaana suoraan Juhan taika-avannolle ja puoli tuntia tuijotin tyhjää reikää. Ei ollut taikuutta ilmassa eikä vedessäkään. Aloin etsimään syövää kalaa, mutta joka paikka vaikutti tyhjältä.

Ei kun menoks!

Keli oli loistava ja ahkiossa olisi ollut tilaa monelle kilolle kalaa, mutta minä en vaan löytänyt niitä. Takana on pitkä talvi ja paljon pilkkimistä, mutta edelleenkään en tiedä, milloin ja missä ahven syö.

Jos avanto on tyhjä, tarkoittaako se sitä, että kala jurottaa pohjassa suu supussa, eikä sillä ole nälkä? Vai tarkoittaako se sitä, että kala ei oikeasti olekaan siellä, vaan se on saalistusreissulla jossain ihan muualla?

Monesti tuijotan tyhjää luotaimen näyttöä ja olen sitä mieltä, että kala ei syö. Todellisuudessa se voi olla kunnon syömäkarkeloissa sadan metrin päässä ja pistää muikkua tai kuoretta kitusiinsa minkä ehtii. Ja minä olen siinä uskossa, että se ei syö?

Nyt olemme kartoittaneet tuota ahvenpaikkaa satojen reikien verran ja lähes joka kalalla on ollut muikkua suu tai maha täynnä. Siinä on ilmiselvästi pöytä katettuna ihan lähialueilla, enää pitäisi vaan keksiä, että missä. Tänään löysin reilusta kymmenestä metristä muikkuparven ja siinä on syvää vettä tosi paljon vieressä, joten ensi talvena täytyy etsiä ajoahventa myös syvemmästä.

Kunhan jäät sulavat, lähden heti tutkimaan aluetta luotaimen kanssa. Sain OPM:lta lainaan Lowrancen viistokaikuluotaimen ja uskon, että se antaa ensi kesänä minulle tosi paljon kullanarvoista tietoa ahvenparvien liikkeistä ja piilopaikoista. Ensi talvea varten tuo paikka täytyy tutkia läpikotaisin ja piirtää tarkat kartat alueesta.

Tämän päivän saalis oli kymmenistä avannoista huolimatta vain muutama kala. Morrilla nousi sinttejä ja lokit kyttäsivät koko ajan vieressä makupaloja. Aika viisaita otuksia nuo lokit. Minusta tuntuu, että tässä viikon aikana he oppivat tuntemaan minut ja samalla oppivat myös lukemaan kaikuluotainta tarkoilla silmillään. Mikä muuten selittäisi sen, että joka ikinen kerta, kun kala lähti pohjasta nousemaan vieheelle, lokki köpötteli jo valmiiksi minun viereen odottamaan kalaa. Kai ne kohta osaavat pyytää minulta ongen lainaan ja onkia itse kalat pois.

Olin aamulla epätoivoinen ja laitoin Juhalle viestin, että olen saanut morrilla vain pari kukkokalaa ja sären, enkä ole nähnyt luotaimessakaan mitään isompaa. Juha vastasi, että laita tervaselkä väliveteen.

Tein työtä käskettyä ja laitoin tervaselän väliveteen ja pilkkikauden päätöskala ahven 550g oli pian jäällä. Tähän on hyvä lopettaa, vaikka toissa keväänä kausi loppui vähän paremmin, kun ahven 1087g oli jäällä. Oi niitä aikoja :) No mutta kaiken kaikkiaan hieno talvi ja eihän se kalastusilo tähän lopu. Vain muutama viikko ja suuren ahvenen etsintä jatkuu :)

Joskus on hyvä kysyä viestillä vinkkejä =)

Kalarosvo maistuu kaloille usein pää edellä

Kännykän kameran itselaukaisimelle oli käyttöä tänään =)

Tervaselkä Kalarosvo, tänään erilaisella jigipyrstöllä

Tykkään niin paljon tuosta taustalla olevasta valkoisesta :)

Taas olisi jääkaapissa mukavasti ahvenfilettä, ne täytyy käyttää harkiten, sillä seuraavan kerran ahventa saattaa päästä syömään vasta kesällä. Viime viikolla fileet pääsivät ahvenkeittoon, positiivinen ongelma oli, että filettä meinasi olla jopa liikaa viiden litran keittoon =)

Ei ehkä kaunein keitto, mutta kyllä maistui