Kun ahvenille tuli nälkä

Puoli kesää menikin sitä hetkeä odotellessa, mutta nyt se siis tapahtui: ahvenet alkoivat syömään! Tai söivät ne ainakin kaksi päivää, katsotaan nyt miten tilanne kehittyy vai onko taas paaston vuoro. 

Vähän yli viikko sitten elettiin vaikeita hetkiä. Vieläkin on niskat jumissa ja silmät kipeinä tyhjän luotaimen tuijotuksesta. En meinaa edes uskoa sitä todeksi, että kuinka vaikeaa voi ahvenen kalastus välillä olla. Ja välillä taas ahvenia tulee ovista ja ikkunoista. Mikään ei ole tässä elämässä yhtä ailahtelevaa, kuin ahventen nälkä. 

Viikko sitten viikonloppuna lähdettiin suuret ahvenen köriläät mielessä Suvasvedelle. Kirkas muikkujärvi, jossa on isoja ahvenia ja jos potti osuu kunnolla kohdalle, saattaa kaksi kiloa napsahtaa rikki. Viime kesänä siiman päässä oli niin painavia mörkäleitä, kun satuttiin Suvaksella ajoahventen päälle, että tärpit tulevat vieläkin uniin. Ne mielessä pakattiin riippumatot ja muut kamppeet autoon ja suunnattiin Leppävirralle. 

Sää suosi, mutta tuulen voimakkuus ei. Oltiin järvellä lauantaiaamuna jo kuuden aikaan ja jouduttiin kalastamaan aika suojaisissa paikoissa ison aallokon vuoksi. Tai sanotaanko, että jouduttiin ”kalastamaan”. Eihän meidän tarvinnut pudottaa edes jigejä järveen, kun luotain piirsi täysin tyhjää. 

Tottakai me tiedettiin, että helppoa ei tule olemaan. En ollut yhtään huolissani vielä viiden tunnin jälkeen, kun ei oltu saatu kalan kalaa. Kymmenen tunnin jälkeen aloin miettimään, että jalostuukohan tämä asia tästä sittenkään enää mitenkään… 

Oltiin ajettu ja etsitty kalaa reilusti yli 20 kilometrin matkalta ja kaiken järjen mukaan pian pitäisi alkaa löytymään ahvenia, koska aika iso alue järvestä oltiin jo kartoitettu.

Kymmenen tunnin aallokossa keikkumisen ja tyhjän pyytämisen jälkeen teki mieli saada jalat maan pinnalle. Suvaksella on tosi paljon saaria, joihin ei voi leiriytyä, joten myös leiripaikan etsiminen oli haastavaa. Onneksi löydettiin leiripaikka yhdestä pienestä saaresta kaverin vinkin perusteella ja pistettiin sinne leiri pystyyn. Syötiin mahat täyteen nuotiolla kokattua evästä ja uuden toivon saattelemina lähdimme iltapistolle.

Päivän aikana oltiin etsitty kalaa 1-17 metristä ja enää ei oikein keksitty, että mistä sitä pitäisi etsiä. Muutama sintti tuli lipalla matalasta, mutta olihan se koomista, että Savon kenties isoimpien ahventen järvestä tulee kesän pienimmät ahvenet.. taito se on sekin. 

Jos lauantai oli paastopäivä, ehkä sunnuntai on syöntipäivä. Herättiin sunnuntaina ennen neljää ja lähdettiin etsimään ahventen aamupalapöytää. 

Löydettiin vain yksi ahven, joka ilmiselvästi oli eksyksissä, koska kavereita ei näkynyt missään. Ei ollut Suvaksen ahvenilla aamusyöntiä eikä iltasyöntiä keskipäivästä puhumattakaan. Ehkä ne söivät yöllä. 

Sunnuntaina etsittiin ahvenia kaiken kaikkiaan samanlainen aika ja matka kuin lauantainakin. Kahden päivän aikana kilometrejä kertyi 40-50 ja kalastustunteja yli 20. Minulla saaliina muutama ahven, mutta Juhalla ei yhtään ahventa. Siitä on enää vaikea pistää huonommaksi. Kyllä Suvasvesi saa olla meiltä rauhassa taas jonkin aikaa. 

Kävin viime viikolla tyttären kanssa saariretkellä ja opetin tytölle samalla jigailua. Kalattoman viikonlopun jälkeen oli ihanaa mennä kotijärvelle eli Kallavedelle. Tänä kesänä olen alkanut tykkäämään Kallavedestä entistä enemmän. 

Ja ne Kallaveden saaret, ne ovat ihan parasta! Monilla muilla järvillä harmittaa, kun saaret ovat rakennettu täyteen mökkejä, mutta onneksi Kallavedellä on vielä tyhjiäkin saaria. Pääsee mökitönkin nauttimaan luonnon rauhasta ja järven rannasta… 

En tiedä oliko syy tyttäressä vai mukana olleissa banaaneissa, mutta ensimmäinen paikka josta kalaa etsittiin, oli täynnä ahvenia. Oli se outo tunne katsoa luotainta, kun sekä veneen alle että sivuille piirtyi satoja pieniä pisteitä. Ei ollut Suvaksella pisteistä tietoakaan.

Ja kalaa alkoi nousemaan heti. Saatiin hyviä ahvenia ja olihan siellä seassa pieniä kuhiakin. Tehtiin samalle paikalle illalla vielä pikapisto ja ahventen seasta tärppäsi 65cm kuha. 

Vietettiin yö saaressa ja sama kalapaikka pyöri mielessä vielä aamulla, joten lähdettiin vielä kolmannen kerran käymään siinä. Ja kyllähän siellä edelleen oli kamalasti kalaa. Ahvenia oli veneen alla tosi paljon ja olin ihan täpinöissäni. Tyttö taas ei ollut oikein yhtään innoissaan kalastuksesta, vaikka kalaa olisi tullut koko ajan. Kyllä ihmiset ovat erilaisia ? 

Jouduttiin keskeyttämään saariretki päivällä, kun ukkonen ilmestyi viereen ihan tyhjästä. Kotiin päästyä postilaatikossa odotti yllätys, kun Rantamäen Manu oli lähettänyt älyttömän hienoja kevennettyjä karvapyrstöjä venepilkintään.

Viime lauantaina lähdimme Juhan kanssa ahventen aamusyönnille superaikaisin. Ehkä kesällä ahvenilla ei ole niin tarkkaa aamusyöntiä, kun taas talvella syönti monesti rajoittuu aamuun ja aamupäivään. Kai se johtuu valon määrästä. Talvella valoisaa on vain vähän aikaa ja syönnin on pakko tapahtua valoisan aikaan. Kesällä valoisaa voi olla läpi yön, silloin ei ole niin tarkkaa onko aurinko noussut tai laskenut, kun syödä näkee joka tapauksessa. 

Oltiin lauantaina kuitenkin varmuuden vuoksi ajoissa ja kai niissä aamu- ja iltasyönneissä jotain perää on, koska löydettiin syövää ahventa vain aamulla ja illalla. Kalareissu suuntautui Pohjois-Kallavedelle ja se oli myös meidän ensimmäinen riippumattoretki Pohjois-Kallaveden puolelle. 

Me on käyty Pohjois-Kallavedellä melko vähän, koska se on jotenkin haastava pohjanmuodoiltaan ahvenen jigausta ajatellen. Syvyysvaihtelut ovat tosi nopeita ja penkat jyrkkiä. Eteläpuolella ahven on ollut tänä vuonna loivissa penkoissa 8-10 metrissä, mutta pohjoispuolelta sellaisten syvyyksien löytäminen on vaikeampaa, kun matalilta selkäpateilta, karikoilta tai saarten penkoista syvyys voi tippua parista metristä pariin kymmeneen ihan lyhyellä matkalla. 

Meillä kuitenkin kävi tuuri, että aamulla heti kuudelta löytyi ahventa ja syönti kesti yli kaksi tuntia. Otettiin muutama ahven mukaan, jotta voitiin grillata ne saaressa. 

Aamun syöntipiikin jälkeen ajettiin tuntikausia kalaa etsien. Kuhaa kyllä näkyi pieniä parvia siellä täällä, mutta ahvenia ei. Iltapäivällä lähdettiin saareen, koska keli oli tuskastuttavan kuuma. 

Pystytettiin leiri ja grillattiin kalat sekä otettiin pienet päikkärit, koska edellisenä yönä ei tullut juurikaan nukuttua.

Kuudelta lähdimme takaisin järvelle ja luotain jatkoi saman tyhjän piirtämistä, mihin päivällä jäi. Kahden tunnin jälkeen en enää jaksanut ajaa veneellä, vaan pyysin Juhan rattiin. 

Vähän ajan päästä kuului kysymys: onkohan nuo ahvenia? Vilkaisin luotaimeen ja meinasin tulla hulluksi. Mitä ihmettä, miten sinä nuo löysit? Ja kyllä, kyllä ne ovat ahvenia! Viistoluotain piirsi kalaa molemmille sivuille ja lisäksi kalaa oli röykkiöinä alla. Äkkiä taivasankkuri päälle ja jigi veteen.

Ja siitä alkoi historian paras ahvenkeikka Kallavedelle. Ei ollut kukkokaloista tietoakaan, kun joka ikinen veneeseen noussut kala oli filekokoa. En malttanut heitellä jigiä, kun veneen alla oli niin paljon kalaa. Heti kun jigin laski kohti pohjaa, parvi ahvenia halusi syödä sen. 

Puolen kilon ahvenia tuli useita ja isoin oli ehkä 700g. Isoimman ahvenen pituus oli 38cm ja kylläpä oli mukavaa kalastella sen kokoisia ahvenia. Suvaksellehan me mentiin sen kokoluokan murikoita etsimään ja löydettiin vain kukkokaloja. Ja sitten Kallavesi kohtelee meitä näin hyvin? Ihanaa! 

Olisin halunnut ottaa ruokakaloja, mutta en viitsinyt alkaa tyhjentämään kylmälaukkua kaloja varten. Ajattelin, että tullaan aamulla siihen uudestaan ja otetaan sitten ruokakaloja, jos kalaa vielä samalla paikalla on. Ja jos Ahti on edelleen höveli.

Lauantain iltasyönti kesti reilun tunnin ja kyllä oli ahventen keskikoko kohdillaan. Voi mennä aika monta vuotta, että tuon kokoisten ahventen parveen törmää Kallavedellä uudestaan…

Seuraavana aamuna keli oli täysin tyyni ja todella kuuma eli kaikkea muuta kuin kalakeli.

Aamupalan jälkeen mentiin samalle edellisillan kalapaikalle 7-8 metrin veteen, mutta siinä ei ollut enää kalan kalaa. Ajattelin, että eivät kalat varmaan ole kauaksi menneet, koska sitä oli illalla niin paljon. Lähdin laskeutumaan penkkaa syvempään.

Ja iloinen jälleennäkeminen tapahtui luotaimen välityksellä kymmenen metrin vedessä. Siellähän ne ahvenet odottivat meitä hieman syvemmässä ja sitä kalaa oli edelleen ihan hirveästi. Jigi veteen ja ilotulitus osa kaksi oli käynnissä. 

Nyt parvista tuli enemmän sekakokoista kalaa ja jopa niitä kukkokalojakin, mutta saatiin me vähän paremman kokoista ruokakalaakin siitä. Ja hauska sattuma, kun sain edellisenä iltana vapauttamani ahvenen uudestaan ?

Kelin ei pitänyt olla kalakeli, mutta se taitaa olla niin, että ei se ahvenen nälkä keliä katso. Silloin syödään kun maha on tyhjä, satoi tai paistoi. Ahvenet söivät niin sanotusti lattiasta kattoon, koska kuoretta läiski pinnassa asti ja sitä meni luotaimen mukaan vähän väliä myös välivedessä. 

Ja jännä, että kuoretta oli liikkeellä molempina päivinä kahta eri kokoa. Toiset ahvenet sylkivät ihan pientä noin 5-6cm kuoretta ja toiset isompaa lähes 10cm kuoretta. Ehkä siksi jigin koollakaan ei ollut niin suurta merkitystä, lähes kaikilla tuli kalaa. Parhaiten tuli kyllä Savage Gearin Bleak Paddle Taililla, yllätys yllätys. 

Vaihdettiin välillä aina paikkaa muutamia kymmeniä metrejä ja kalaa riitti. Ahvenet söivät viisi tuntia, jonka jälkeen nostimme kädet pystyyn ja sanoimme, että nyt me ei enää jakseta kalastaa teitä. 

Seuraavaa nälkää odotellessa. 

Viime aikoina blogi ei ole enää päivittynyt niin usein, kuin aiemmin. Kirjoitan edelleen reissurapsoja aina kun ehdin, mutta yhden tekstin tekemiseen saattaa mennä koko päivä. Viimeksi tein blogipostausta kahdeksan tuntia ja ensimmäinen blogiin tullut kommentti oli negatiivista arvostelua. Sen jälkeen ajattelin, että olipas taas järkevästi käytetyt kahdeksan tuntia, jos palaute on tuota luokkaa. No onneksi välillä tulee myös positiivista palautetta, kiitos siitä! 

Jos kalareissut kiinnostavat, niin ottakaa Fish me luck seurantaan Instagramissa ja Facebookissa, ne päivittyvät useammin ja sinne tulee kuvien lisäksi myös videoita.