Syksy saapui

Vähiin käy ennen kuin loppuu. Aina tämä aika vuodesta alkaa pelottamaan, kun kausi lähenee loppuaan. Vastahan tässä on vauhtiin päästy ja muutaman viikon päästä pitäisi muka jo laittaa pillit pussiin. Höh. Onneksi avovesikauden jälkeen koittaa aina ihana tasuritalvi, joten ihan ilman kalastusta ei tarvitse olla veneen talviteloille laiton jälkeen. Mutta ei mennä asioiden edelle, vielä on ahvenaikaa jäljellä ☺️

Me on yritetty käydä kalassa aina kun sää on antanut siihen mahdollisuuden. Ihan kamalia tuulia ollut välillä ja ei tuolla meidän veneellä viitsi kymmenen metrin tuuliin lähteä, kun kalastuksesta ei tule mitään. Vaikka kesä on ihanaa aikaa ja valoisat yöt superkauniita, on syksyssäkin oma hohtonsa. Varsinkin, jos syksyisen yön viettää ulkona. 

Ollaan nyt syksyllä yövytty pari kertaa saarissa ja se on niin maagista, kun on pilkkopimeää ja ainoat valon lähteet ovat taivaalla loistavat miljoonat tähdet. Riippumatossa ei malttaisi sulkea silmiään, kun haluaisi vaan tuijottaa tähtiä.

Käytiin reilut pari viikkoa sitten Karhonvedellä. Olen odotellut ahventen parveutumista, koska syksy on yksi parhaimmista ahvenen kalastajan sesongeista. Ainakin vielä vedet taitavat olla liian lämpöisiä, mutta ehkä pikkuhiljaa ahvenet alkavat kokoontumaan parviksi. Karhonvedellä ahvenet piileskelivät lähes koko ajan jossain, mutta kuhia löytyi useammastakin paikasta.

Päivä on lyhentynyt paljon. Valoisa aika loppuu jo iltakahdeksalta, jolloin täytyy olla rannassa. Pimeässä järvellä liikkuminen ei ole kivaa. Myöskään aamulla ei kannata vielä kolmen aikaan järvelle suunnata, koska aurinko nousee vasta kuuden jälkeen.

Kahden päivän aikana löydettiin Karhonvedeltä ahventa vain parista paikasta ja nekin ahvenet olivat kuhaparvien seassa. Sain testiin LMAB-jigejä, joita kokeilin Karhonvedellä ensimmäisen kerran. Tykkään jigien mallista ja väreistä. Kalastan yleensä melko pienilllä jigeillä ja seitsemän senttiset jigit olivat juuri passelin kokoisia. Sen kokoluokan jigit maistuvat ahvenille ja kuhille yllättävän hyvin, koska ravintokalan koko ei yleensä ole paljon sen suurempi.

Alunperin tarkoitus oli yöpyä tutussa Purtosaaressa, mutta vedet olivat niin matalalla, että rantautuminen ei onnistunut. Onneksi päästiin muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan Matkussaareen, koska siinä rannat olivat jyrkemmät. Lisäksi saaressa sattui olemaan laavu, jossa oli mukava paistella makkarat ja pihvit. Minulla olikin ollut ikävä grilliherkkuja, koska metsäpalovaroitus oli ollut niin kauan voimassa ja oltiin jouduttu tekemään ruokaa Trangiassa.

Pimeät syysillat ovat ihanan tunnelmallisia. Grillattiin ruokaa ja istuttiin nuotiotulen ääressä. Yöksi ei ollut luvassa vesisadetta, joten meidän ei tarvinnut laittaa tarppeja. Tähtitaivas kattona oli ihana nukahtaa.

Joka kerta, kun me on tänä kesänä menty saareen yöksi, me on päätetty illalla ennen nukkumaan menoa, että seuraavana aamuna lähdetään tosi aikaisin aamusyönnille. Ja joka kerta se suunnitelma on mennyt mönkään. 

Riippumatossa vaan saa niin sikeät unet, että silmät eivät yksinkertaisesti avaudu ennen aamukuutta. Siitä onkin tullut ihan yleinen vitsi minun ja Juhan kesken, kun illalla aina vakuutellaan toisillemme, että huomenna herätään aikaisin. Ja samalla katsomme toisiamme silmiin ja alamme nauramaan. Ei tule tapahtumaan ?

Ehkä sitä on vanhemmiten tullut sen verran mukavuudenhaluiseksi, että tärkeämpää on nukkuminen kuin kalastaminen. Mutta toisaalta, syö se kala myöhemminkin ?

Matkussaaressa kuultiin illalla taas ne legendaariset sanat, että huomenna herätään aikaisin. Ja kuinkas kävikään, eihän me ennen kahdeksaa oltu järvellä. 

Mutta asian voi myös selittää itselleen parhain päin. Ulkona oli niin paljon sumua, että veneellä ajaminen olisi ollut hidasta ja vaikeaa, joten ei olisi ollut mitään järkeä lähteä sankkaan sumuun tuntikausiksi harhailemaan. Kahdeksan maissa järvellä oli edelleen sumua, mutta plotteri helpotti liikkumista. Kello oli yksitoista, ennen kuin sumu hävisi lopulta kokonaan.

Edellisenä iltana löysimme ehkä parikymmentä ahventa, mutta sunnuntaina vain murto-osan siitä. Tänä kesänä on ollut vaikea tulkita kaikuluotaimen näyttöä, kun aina ei osaa sanoa onko kyse kuhista vai ahvenista. Ja kun ahvenet ovat olleet niin paljon kuhaparvien seassa, niin se on hankaloittanut asiaa entisestään.

Välillä on luullut löytäneensä kuhaparven ja ensimmäinen veneeseen noussut kala onkin ollut ahven tai toisinpäin. Siksi en nykyään enää sanokaan yhtä itsevarmasti kuin ennen, onko jokin kalaparvi kuha- vai ahvenparvi. Sen näkee vasta sitten, kun kalaa nousee veneeseen.

Saimme muutaman ruokakuhan ja yksittäisiä ahvenia kuhien seasta. Ainakaan Karhonvedellä isompaa ahventen parveutumista ei ollut vielä havaittavissa.

Reilu viikko sitten lauantaina lähdimme käymään Sotkanselällä. En ole oikeastaan koskaan löytänyt Sotkalta ahvenia kesällä, lukuunottamatta muutamaa yksittäistä sinttiä. Sotkalta löytää ennemmin kuhia kuin ahvenia. Tiedän, että Sotkalta voisi kuitenkin hyvän tuurin kohdalle osuessa löytää isojakin ahvenia. Siksi kerran tai pari vuodessa Sotkalle kannattaa hurauttaa pelaamaan upporikasta tai rutiköyhää.

Viiden tunnin kalojen etsimisen jälkeen rutiköyhyys alkoi konkretisoitumaan. Muistin, miksi Sotkalla ei kannata käydä. Se on kesällä aina ihan tyhjä. Olimme saaneet vain pari kuhaa tuntien aikana, mutta ahvenet olivat tuttuun tapaan piilossa. Kun Sotka oli ajettu päästä päähän, sanoin Juhalle, että nyt lähdetään Kallavedelle.

Ajoin kaasu pohjassa kohti Kallavettä, mutta jonkun oudon päähänpiston vuoksi pysäytin veneen yhdelle potentiaalisen näköiselle paikalle. Olimme sen viisi tuntia etsineet kalaa lähinnä tuulen puoleisista penkoista, mutta nyt vähän kuin vahingossa ajoinkin tuulen vastaista penkkaa. Ja se oli ihan hyvä juttu, sillä ensimmäiset kunnon kalanäytöt löytyivät ”väärältä puolelta penkkaa”.

Jaahas, kaikki Sotkan kalatko olisivatkin olleet niissä väärän puolen penkoissa? No, pääasia, että löysimme edes jotain. Laitoimme veneen taivasankkuriin ja siitä se ilo sitten alkoi. Raitapaidat söivät ihan hurjina jigeihin ja suurimmat kalat olivat 36 senttisiä. 

Ahvenet söivät pikkukalaa pinnasta ja oli uskomattoman hienon näköistä, kun useampi ahven jahtasi pientä kalaa pinnan tuntumasta ja ahventen selkäevät näkyivät pinnan yläpuolella. 

Ja olihan siellä järvellä lintujakin, mutta hauska juttu, että kerrankin asia meni niin päin, että me etsimme kalapaikan lokeille. Lokit siis saapuivat paikalle vasta meidän jälkeemme ? Niin, että olkaa vaan hyvä lokit!

Kalastimme ahvenia kolme tuntia, jonka jälkeen meidän oli pakko lähteä etsimään yöpaikkaa, vaikka syönti oli vielä kesken. Kallaveden puolella oli yksi tuttu saari, jonne suunnittelimme menevämme. Mikäli paikka ei olisi varattu, se olisi juuri hyvä leiripaikka tuulen suunnan kannalta. Illalla oli melko kova tuuli ja koska yöt eivät ole enää mitään kaikista lämpimimpiä, oli parempi etsiä leiripaikka tuulen suojasta.

Kyseisenä lauantaina oli Suomen luonnon päivä ja teemana nuku yö ulkona. Kalareissu osui siis juuri oikeaan päivään, koska meidän tarkoitus oli nukkua yö ulkona.   

Suomen luonto tarjosi parastaan ja luulen, että aika moni suomalainen nukkui yönsä ilomielin ulkona lämpimän kelin ja hyvän sään vuoksi.

Teimme tulet nuotioon ja meillä oli herkkuruuat mukana. Paistettiin halsterissa pihvejä ja kyytipojaksi juotiin lasilliset viiniä. Tai ehkä parit ;) Luksusta.

Nuotio alkoi hiipumaan ja maha täyttymään. Katsoimme Juhan kanssa toisiamme ja lähes yhteen ääneen päätimme, että nyt ei tehdä turhia lupauksia aikaisesta heräämisestä ja aamusyönniille lähdöstä. Herätään, kun herätään.

Sunnuntai ei ollut syöntipäivä ja en usko, että aikaisin herääminen olisi muuttanut tilannetta. Kalastus osaa joskus olla myös todella vaikeaa. Edellisen päivän hurja syönti oli antanut valheellisen kuvan kalastuksen helppoudesta, mutta sunnuntaina Kallavesi tiputti meidät takaisin maan pinnalle. Ei makeaa mahan täydeltä.

Etsimme sunnuntaina kalaa koko päivän ja ajoimme yhteensä 48 kilometriä. Saaliina oli vain muutama ahven ja pari ruokakuhaa. Kallavedelläkään ei siis vielä ollut havaittavissa ahventen parveutumista. Veden lämmöt olivat 18C.

Parina edellisenä kesänä olemme käyneet Unnukalla kalassa. Leppävirralla sijaitseva järvi on erittäin hyvä kuha- ja ahvenjärvi, mutta osaa se olla myös oikukas. Emme olleet käyneet Unnukalla vielä tänä vuonna ollenkaan, joten viime lauantaina päätimme suunnata sinne. 

Oltiin jo aikaisin aamulla liikenteessä, jotta ehdimme kalastamaan mahdollisimman kauan ennen pimeän tuloa. Minulla oli mielessä tietyt tutut kalapaikat, joissa olemme aiempina kesinä kalastaneet.

Emme ehtineet olla järvellä kauaakaan, kun jo löysimme valtavan määrän kaloja. Jättiparvessa oli sekä kuhia että ahvenia, ja ajattelin, että vai niin, Unnukalla ahven on tainnut parveutua. Veden lämpö oli 17C. 

Saimme heti aamusta paljon ahvenia sekä joitain kuhia, mutta emme ottaneet vielä yhtään ruokakalaa mukaan. Jos kerran ensimmäisellä kalapaikalla kalaa on näin paljon ja se on näin aktiivista, luulen että päivän aikana löydämme kalaa vielä useista paikoista.

Jatkoimme matkaa ja kiertelimme tuttuja paikkoja. Emme kuitenkaan löytäneet enää samankaltaista ahvenparvea muualta, kuin päivän ensimmäiseltä hotspotilta. No ehkä se ahven ei sittenkään ollut vielä parveutunut, otappa näistä selvää ?

Olimme Unnukalla kymmenisen tuntia ja välillä oli parinkin tunnin kalattomia jaksoja. Monet tutut paikat olivat tyhjiä. Tein myös saman havainnon, kuin Sotkalla viikko sitten, että kalat eivät välttämättä olleetkaan tuulen puoleisilla penkoilla, vaan osittain myös tuulen vastaisilla penkoilla. Joskus sitä vaan itse on niin kaavoihin kangistunut, että kiertelee aina vain ne tuulen puolen penkat ja unohtaa vastaise. Se voi olla paha virhe. 

Yhdestä kalapaikasta löysimme todella paljon kuhaa ja siitä olisi saanut kalaa varmaan vaikka millä mitalla. Otimme muutaman ruokakuhan mukaan, jonka jälkeen jätimme paikan rauhaan. Yleensä otamme, siis mikäli vaan saamme, 2-4 ruokakuhaa, koska sen enempää emme jaksa tuoreeltaan syödä. Ja me emme tykkää pakastaa kalaa. Ahvenia lähtee sitten vähän suurempi määrä mukaan, jos vaan Ahtiherra suo. 

Erikoista Unnukan reissussa oli se, että perinteiset ”luottovärijigit” eivät toimineet. Yleensä muikun/salakan värinen pienehkö luomujigi toimii joka paikassa. Se on aina viimeinen oljenkorsi, jos kalat meinaavat olla nirsolla tuulella. Tällä kertaa se ei sitten aiheuttanut minkäänlaista kiinnostusta kaloissa. Oikeastaan ainoat jigit, joilla kalaa tuli, olivat vihreitä tai vihreän sävyisiä.

Yksi syy luottovärien toimimattomuuteen saattoi olla se, että ahvenet ja kuhat eivät olleet kuoreen perässä, vaan toistensa perässä. Yksi ahven, jonka sain, sylkäisi elävän kuhanpoikasen suustaan. Ja yhdellä kuhalla taas pilkotti ison ahvenen pyrstö suusta. Nuo olivat aika harvinaislaatuisia tilanteita, koska oikeastaan aina meidän alueen järvillä ahventen ja kuhien ravintokalana on kuore. Toisaalta, ei minulla Unnukasta ole niin paljon kokemusta, että voisin varmuudella sanoa. Kenties siellä petokalat popsivat toisia petokaloja useamminkin… 

Oli mukavaa käydä Unnukalla pitkästä aikaa, ja vielä mukavampaa oli, että kaloille sattui syöntipäivä. Kyllä tämä kalastus on näköjään ylä- ja alamäkeä koko ajan, välillä syö ja välillä ei syö. Ja koskaan ei voi tietää etukäteen, että mitä päivä tuo tullessaan. Edelleenkin se kilon ahven avovedestä on saamatta, mutta tiedä vaikka se tulee seuraavalla reissulla ?

Mitenkäs muualla Suomessa, joko se ahven on parveutunut? ?