Kevättalven pilkkireissut

Niin vain alkaa tämäkin pilkkikausi olemaan taputeltu. Blogiin en ole niin aktiivisesti päivitellyt kuulumisia, kuin Facebookin ja Instagramin puolelle, mutta nyt kirjoittelen vähän pidempää raporttia tännekin.

Viimeksi kirjoitin kuulumisia Puruveden reissun jälkeen, jossa meillä oli jokavuotiset tasurihurjien talvitreffit. Tänä talvena me ollaan hurjien kanssa treffailtu useampaankin kertaan, itse asiassa mökkireissuja on kertynyt viisi 😊

Helmikuu oli pilkkimisen suhteen huonoin kuukausi ikinä. Olosuhteet jäällä olivat sellaiset, että mukavuudenhalu voitti pilkkihalun. Tänä talvena lunta tuli tupaan aivan älyttömästi ja jäällä ollut monenkymmenen sentin lumikerros vaikeutti liikkumista paljon. Eihän se suuri lumimääräkään vielä pilkkimistä estä, mutta kun lumen alla oli lisäksi 10-20 senttiä vettä, niin jo pelkkä kävely oli niin raskasta, että pilkki-into lopahti 50 metrin jälkeen. 

Kelkalla ei voinut liikkua ollenkaan, koska kelkka olisi ollut jumissa välittömästi. Lämpömittari näytti miinus pariakymmentä jatkuvasti ja siihen napakka tuuli päälle. Keliolosuhteiden vuoksi meillä oli lähes kuukauden tauko ahvenen pilkinnässä. Matikkapilkillä käytiin helmikuussa pari kertaa. 

Onneksi helmikuun lopussa pakkaset hellittivät ja lämpöasteiden ansiosta lumi jäällä alkoi painumaan. Helmikuun lopussa oltiin varmoja, että moottorikelkkakausi on ohi eikä kelkalla pääsisi enää jäälle. Plussakelit kuitenkin muuttivat tilanteen radikaalisti ja viikon aikana olosuhteet jäällä muuttuivat täydellisiksi. Se oli ihan outoa, kun yhtäkkiä jäällä ollut lumi ei enää upottanutkaan, vaan uusien pakkasten myötä lumeen tuli kuori, joka kesti jopa moottorikelkan. Toivonkipinä huhtikuulle asti kestävästä pilkkikaudesta palasi ja päästiin kuin päästiinkin vielä kelkalla selkävesille kalaan. 

Käytiin helmikuun lopussa parin päivän pikapistolla Pyhäjärven Säkylässä. Järvi oli aivan uusi meille ja vaikka siellä kuulemma paljon isoa ahventa onkin, ei se oikein kolahtanut syvien vesien tasuripilkkijään. Ei, vaikka yksi meidän porukasta sai elämänsä ensimmäisen kilon ahvenenkin sillä reissulla. 

Kun tultiin Säkylän reissulta kotiin, Savon pilkkijärvien olosuhteissa oli tapahtunut ihmeparantuminen. Ei muuta kuin kelkka kärryyn ja kohti syviä selkävesiä. Yksi lempijärvistäni Savossa on Suvasvesi, koska siellä saa pilkkiä yli kymmenessä metrissä. Olen niin iloinen, että saan asua Savon sydämessä aivan mahtavien kalavesien ympäröimänä ja tottakai olen kehunut meidän vesistöjä myös muille. 

Tähän väliin haluan hieman kirjoittaa ajatuksiani somessa saamastani kritiikistä. Sain palautetta siitä, kun olen kertonut kalastamieni järvien nimiä julkisesti. Sitä ei joidenkin henkilöiden mukaan saisi tehdä. Omalla toiminnallani olen kuulemma pilannut muiden kalapaikkoja ja ne on nyt kalastettu tyhjiksi. 

En ollenkaan ymmärrä moista ajatuksen juoksua. Ensinnäkään kukaan ei ONNEKSI omista kalastuspaikkojaan ja toiseksi, kuka edes voisi määritellä, että millä perusteella jokin kalapaikka on hänen. Meillä kaikilla kun on samat kartat järville ja itsekin parhaina pilkkipäivinä kierrän jopa 15-20 eri paikkaa, jos liikun moottorikelkalla. 

Minulle esitettiin toive, että en kertoisi enää järvien nimiä, joilla käyn ja että valokuvissa ei näkyisi maisemia. No ne olivat turhia toiveita. Kalastusoppaana minulle on tärkeää, että juurikin valokuvien avulla voin tuoda kalastuksen hienoutta esille. Kalastus ei ole pelkkiä saaliskuvia. Se on luontoa, maisemia, yhdessäoloa, hyvää mieltä, iloa, naurua ja kenties välillä niitä kalojakin, jos Ahti suo. Eli edelleen käyn kalassa Suvasvedellä, Kallavedellä, Virmasvedellä, Roikanvedellä jne. Me kaikki mahdutaan aivan varmasti samoille vesille! 

Suvasvedellä riittää kalastettavia selkiä ja sitä kautta myös kalapaikkoja. Säkylän reissun jälkeen siis suunnattiin kyseiselle järvelle ja päivän aikana kierrettiin aika monta eri spottia. Kelkan mittariin kertyi kilometrejä. 

Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo. Kyseinen sanonta sopii hyvinkin usein tasurilla pilkkivän pilkkipäivään ja niin kävi myös Suvasvedellä. Vasta lähes kahdeksan tunnin kalastuksen jälkeen löytyi avanto, josta löysin ajoahvenia. 

Sekin tilanne oli hauska, kun oltiin jo lähes pakkaamassa kimpsuja ja kampsuja, ja lähdössä rantaa kohti. Olin luopunut toivosta saada kaloja ja olin tehnyt avannon aivan kelkan viereen, jotta pystyin istumaan pehmeällä kelkan penkillä ja pilkkimään siitä. Vettä oli noin 12 metriä ja heiluttelin tasuria jossain kolmessa neljässä metrissä. Yhtäkkiä luotaimen näytölle ilmestyi ylöspäin nousevia viivoja ja hyppäsin nopeasti pois kelkan päältä. Siitäpä sitten sainkin ruokakalat ja tilanne oli tosi nopeasti ohi. 

Tasuripilkintä kaikuluotaimen kanssa on kyllä niin hieno laji, sillä vaikka tapahtumia on joko harvoin tai ei ollenkaan, niin se kahden minuutin ilotulitus näytöllä kruunaa koko pitkän päivän. Tai viikon 😅 Tyhjiä päiviä nimittäin tulee paljon.

Yksi tasurihurjien reissu suuntautui Saimaan vesistöön. Siellä vettä riittää ja isoja tavoitteita oli turha asettaa, koska kalat hyvin todennäköisesti eivät eksyisi minun avannon alle. Siispä reissun tavoitteena olikin vain yksi tärppi. 

Vietettiin Saimaalla neljä päivää ja ensimmäisenä päivänä tavoitteet eivät todellakaan vielä täyttyneet. Tasuripilkkijälle tärppikään kun ei ole mikään itsestäänselvyys. 

Toisena päivänä saatiin avuksi paikallistuntemusta ja siitä oli apua, koska tavoitteet ylittyivät heti aamupäivällä. En saanut pelkästään tärppiä, vaan kala tuli jään päälle asti. Saatiin vinkkejä minkälaisissa paikoissa isommat ahvenet oleilevat ja mitä syövät. Muikkutasurit kuulemma ovat melko tehottomia niillä alueilla, joilla me kalastettiin ja kuoretasuri taas on ehdoton. Kiitos Nikolle vinkeistä! 

Porukka kaiveli kuoretta siiman päähän ja kyllä vain, isommalle ahvenelle se on selkeästi vastustamaton kiusaus. Tasurihurjien porukan isoin ahven toisena päivänä oli Petterin 40cm kala, se tuli Kalarosvon real fish kuoreella. 

Toisen päivän iltana tutkittiin karttoja uusin silmin seuraavan päivän pilkkireissua silmällä pitäen. Nyt meillä oli tietoa siitä, että minkälaisista paikoista isomuksia kannattaa etsiä.

Kolmas päivä ja siiman päässä ollut Kalarosvon real fish kuore alkoi heti niittämään satoa. Näytöllä vilahteli isoja ahvenia, siis oikeasti tosi isoja ja sydän pompotti vähän väliä maksimisykkeillä. Minulla päivän isoin ahven oli 660g ja se, että löysin uudesta järvestä puolen kilon ahvenia, lämmitti mieltä. Enpä olisi uskonut, että tavoitteet ylittyvät niin hyvin. Tärppikin olisi riittänyt 😅

Kalapelen Pekalla oli mukana livevehkeet ja kun sai neljä päivää seurata vierestä livellä kalastamista, niin kyllä ajatusmaailma muuttui aikalailla. Näin jo viime talvena pari kertaa livepilkkimistä meidän reissuilla, mutta vasta nyt perehdyin asiaan paremmin. Tai oikeastaan viime talvena en osannut tulkita näkemääni vielä mitenkään, mutta nyt kuluneen vuoden aikana liveluotaus on lisääntynyt hurjasti ja kyseisestä aiheesta löytyy paljon videoita. Niitä katsomalla olen hahmottanut ja oppinut, kuinka luotainta tulkitaan.

Nyt siis kurkin Pekan olan yli ja käsitin jollain tasolla, että mitä näytöllä tapahtuu. Onneksi Pekka myös koko ajan kertoi, mitä hän siinä näki. Pekalla on kokemusta livestä jo pidemmältä ajalta. 

Liveluotaus auttaa ymmärtämään vedenalaista maailmaa enemmän kolmiulotteisesti. Nythän sitä on itsekin tuijottanut jo seitsemän vai kahdeksan vuoden ajan pilkillä tavallista 2D näkymää ja aivot ovat oppineet asioita vähän väärällä tavalla. 

Ensinnäkään se avannon alapuolinen tila ei ole kapea kaistale, jossa kaikki kalat tulevat oikealta puolelta ja poistuvat vasemmalle 😅 Myöskään ne kalat eivät todellisuudessa ole sinisiä, punaisia ja keltaisia viivoja. Se oli outoa, kun näki Pekan luotaimen näytöltä ahvenen muotoisen otuksen ja se saattoi tulla mistä suunnasta vain. Liveluotaimet ovat ihan oma maailmansa 2D luotaimien jälkeen.

Nehän eivät kuitenkaan takaa kalaa yhtään paremmin kuin tavan 2D luotainkaan, mutta kyllä niistä on huomattavasti enemmän apua ja hyötyä kalastuksessa. Se, että pystyt katsomaan ympäröivän alueen pohjan muodot ja näet pohjan rakenteen, kertoo kalapaikasta paljon. 

Kaikki patit ja pohjan muodot eivät todellakaan näy kartassa ja nyt kun oikeasti näki ja kuuli, että mitä jään alla todellisuudessa on ja mitä taas kartta piirtää, tajusi, että kartat ovat vain suuntaa antavia. Niin moni syvyysvaihtelu puuttui kartoista kokonaan, joten kyllä kalat ovat meiltä hyvin turvassa, jos pelkkien karttojen avulla kalastetaan. 

Alueilla, missä kalastettiin, oli paljon kiviröykkiöitä pohjassa. Ahvenet selkeästi kulkivat kivikasojen väleissä ja Pekan oli helppo tehdä avannot oikeisiin kohtiin kivikasoihin nähden. Pekka napsikin oikein nättejä appuroita liven avulla 👍 

Neljäntenä päivänä keli muuttui ja ilmanpaine lähti jyrkkään laskuun. Oltiin jäällä jo ennen kuutta ja olihan se taas sydämen sykettä nostattava aamu!

Kalatapahtumia alkoi olla lähes heti, kun jäälle saavuttiin ja luotaimen näytöllä näkyi sellaisia mörkökaloja, että välillä ei muistanut edes hengittää. Sain kahdelta eri möröltä tärpin, mutta jostain syystä kalat eivät tasuriin tarttuneet. Itselläni päivän ainoiksi kaloiksi jäi pari 400g ahventa, mutta onneksi meillä oli yksi rosvo mukana, jolla tärpit eivät jääneet pelkiksi tärpeiksi.

Aamu oli uskomaton ja harvoin saa mahdollisuuden nähdä niin monta isoa kalaa ja vielä niin lyhyen ajan sisään, mitä Kalarosvon Tommi jäällä käytti näytillä. Kaksi yli kilon ylitystä ja kolmas himpun alle, huh huh. Huvittavaa tässä on se, että jäällä oli kolme henkilöä, jotka kaikki uittelivat samaa Kalarosvon real fish kuoretta, mutta vain yksi heistä sai niitä kunnon jättiahvenia jään paremmalle puolelle. Joskus se on tuurista kiinni, että kenen avannon alle ne isoimmat ahvenet uivat, mutta nyt voin ihan rehellisesti myöntää, että tällä kertaa taito ratkaisi. Ja kukapa sitä tasuria paremmin osaisi käyttää, kuin tekijä itse 😊 

Kalat olivat kyllä oudolla päällä, kun nehän eivät oikein perusuittoon reagoineet. Pekka sanoi samaa, kun livellä jään alle kurkki ja ainoa tyyli, jolla kaloja näytölle sai, oli keinutus/naputus. Tommikin lähes hakkasi vapaa pienellä liikkeellä edestakaisin, että sai kaloja ilmestymään, aivan ihmeellistä. 

Yksikin tilanne kolmannelta päivältä oli se, kun Pekka näki ahvenparven noin kymmenen metrin päässä. Hän uitteli tasuria normaalisti, mutta kalat eivät reagoineet. Sitten hän alkoi keinuttamaan Nulikkaa ja vasta sitten kalat kiinnostuivat tasurista. Ja nehän eivät tulleet heti tasurille, vaan hiipivät hyvin pikkuhiljaa useita minuutteja kohti tasuria ja vasta kun olivat parin metrin päässä, ampaisivat vauhtiin ja nappasivat. Live siis antaa myös arvokasta tietoa kalojen käytöksestä.

Myös se yllätti, että kuinka arkaa kala oikeasti on varsinkin silloin, kun lunta ei enää ole jäällä. Kalat kuulevat kaikki äänet ja myös säikkyvät niitä. Ilman liveluotainta sekin havainto olisi jäänyt tekemättä. Katsottiin liven näyttöä ja 12 metrin päässä oli ahvenparvi. Lähdin kohti parvea ahkiota perässä vetäen, jotta voisin tehdä avannon kalojen kohdalle. Kun lähestyin kaloja, ne lähtivät karkuun. Ne siis aivan selkeästi kuulivat ahkion räminän jään läpi ja säikähtivät sitä. Keväällä jäällä pitäisi liikkua hiljaa ja se ahkion räminä on kyllä paha. Samoin kalat säikähtävät kairaamistakin, joten ei tästä hommasta haasteet lopu, vaikka laitteet kehittyvätkin 😁

Oli kyllä niin mieltä avartavat neljä päivää, että menee omat kaavoihin kangistuneet toimintatavat tarkastelun alle 😁 Kiitos koko tasurihurjaporukalle, nähdään viimeistään ensi talvena! 

Välillä olisi mukava kuvata kalastuspäivän tapahtumia videolle, mutta talvella se on haastavaa, kun akut eivät meinaa kestää ja pakkasen vuoksi myös kamera tilttailee. Maaliskuun lopussa oli lauha jakso ja kuvasin neljänä päivänä kalatapahtumia. Päivää kohden kalaa ei tullut paljon, mutta yksikin kala tuntuu hyvälle, koska se tarkoittaa onnistumista. Alla kuvia kyseisistä päivistä sekä muutamilta muilta reissuilta maaliskuulta. Videolinkki löytyy postauksen lopusta.