Ahventen katoamistemppu

torstaina 15.9.2016 | by Jaana Jekkonen | 6 kommenttia

Olin niin iloinen pari kolme viikkoa sitten, kun aloin vihdoin kesän jälkeen löytämään ahvenia. Tuntui, että ahvenparvia oli joka paikassa ja keskikokokin oikein mukavaa. Ajattelin, että tästäpä ne ahvensaaliit vaan paranevat ja ne muutamat puolikiloiset olivat vasta alkusoittoa.

Ilo loppui lyhyeen, sillä nyt se syönti on hiipunut melkein kokonaan. Jos löytää hurjana syövää ahventa, ne ovat alle satagrammaisia. Mitä tapahtui? Ja minne ne ahvenet menivät? Minkälaisissa paikoissa parvet pyörivät nyt? Selkäpatit (kuulostaapas oudolta ;) ) ovat olleet aika tyhjiä. Yksi tai kaksi raitapaitaa ja sitten loppuu. Miksi niillä parvilla on niin kiire? Tarvitsen viistokaikuluotaimen, joka luotaa puoli kilometriä veneen molemmille sivuille.

Viime postauksessa pelottelin, että ei taida tänä syksynä tulla enää nollatuulen kalastuskelejä, mutta näköjään minäkin voin olla väärässä ;) Olin eilen Kimin ja Aleksein kanssa kalassa ja keli oli aivan huippu, jos ajatellaan, että eletään jo syyskuun puoliväliä. Aamulla lämpötila oli vain +3 ja pelkäsin paleltuvani veneessä. Varauduin toppavaatteilla, mutta eihän siellä kylmä ollutkaan. Muutamaan otteeseen jouduin heittämään takinkin pois, aurinko lämmitti sen verran hyvin paistaessaan pilvettömältä taivaalta. Pientä tuulta oli välillä, mutta iltaa kohden keli tyyntyi lähes täysin.

Kalastus

Keli näytti lämpöisemmältä, kuin oikeasti oli

Ja mitenkäs se menikään, jos aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja on tyyntä? Syökö kala? No ei syö. Eilen saalis oli heikko siihen nähden, että kalastimme tosi ahkerasti tuntikausia. Ahventen keskikoko oli 100g ja harvemmin on päiviä, että saisi kukkoahvenet jigillä. Jännä juttu, että aina kun lähden Kimin veneeseen, niin keli on hieman normaalista poikkeava. On joko hirveä tuuli tai sitten ihan tyyntä. Mutta toisaalta, ompahan ainakin joku tekosyy sille, jos kalaa ei tule =D

Kalastus

Hirviselän antimia

Hauet ovat ihan selkeästi aktivoituneet, sillä kesällä oli monta reissua, kun ei tullut hauen haukea. Nyt sitten viime reissuilla haukia on tullut todella paljon. Saatiin me eilen kuhiakin, mutta heittelimme jigejä noin miljoona kertaa ja jos veneessä käy vain kymmenkunta kuhaa, ei kala ole kovin hurjalla purulla.

Kalastus

Tämä kuha löytyi Ollinselältä

Kalastus

Myös Roninselkä antoi aihetta hymyyn

Kalastus

Eilen kaikki kuhat olivat C&R

Kalastus

Kuhamestari-Kimi vauhdissa

Kalastus

Kuhamestari-Aleksei on yhtä kova kalamies kuin Kimi

Kalastus

Harvassa olivat tämän kokoluokan ahvenet

Muistatte varmaan, että minulla oli venekuume. Ehkä pientä lämpöä on vieläkin, mutta se on alenemaan päin. En nimittäin yhtään tiedä, että minkä veneen haluaisin. Ja olen saanut paljon kommentteja, että teillähän on hyvä vene. Puattinen olisi tosi iloinen kuullessaan ne kommentit ja onhan se kyllä hyvä ja tilava vene kalastaa. Täytyy vielä pohdiskella, mutta jos nettiveneessä joku sopiva yksilö silmiin osuu, niin saatan tehdä päätöksiä nopeastikin :)

Sitten voisi vähän fiilistellä jo tulevaa pilkkikautta. Postisetä toi Hammon Veli-Pekan tekemän ihanan tasurin. Tasurin malli poikkeaa minun aiemmista tasureista ja tässä tasurissa on havaittavissa pientä pyöreyttä. Ei kuitenkaan ylipainoa, sillä kyseessä on kevennetty malli. Veli-Pekka kertoi saaneensa tasuriin tosi hyvän uinnin, vaikka malli onkin hieman yleisimmistä tasureista poikkeava. En malta odottaa, että pääsen uittamaan tätä. Kalaa kuulemma tulee ;) Kiitos Veli-Pekalle!

Kevennetty tasapainopilkki

Veli-Pekka Hammon taidonnäyte minun toiveväreillä (on muuten hienot värit!)

 

Jaa:
Facebook
Whatsapp
Joko luit nämä?
6 kommenttia
Jätä kommentti blogikirjoitukseen
Kommentit
  1. Mari kommentoi:

    On se jännää tämä meren ja järven ero. Eilen alkoi vasta merellä tulla kivaa jigiahventa. Kuhaa saa vielä odotella Viikon pari. Vesi on liian lämmintä. Mutta eiköhän tämä tästä ala kalasaaliit kasvamaan. Toivottavasti ☺

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Voi jospa se syönti täälläkin vielä paranisi, kun hyvää avovesikautta olisi vielä ainakin kuukausi edessä, hyvällä tuurilla kaksi :) Paljon vaan vaatteita ja Ursuit päälle, niin pärjää kylmemmässäkin. Kireitä siimoja merelle! Olisipa kiva päästä itsekin sinne, viime syksyistä Porvoon reissua lämmöllä muistelen :)

  2. Markku Paltaani kommentoi:

    Drop shottauksella olen saanut kalaa lähes aina kun muut jiggaustyylit on antaneet huonosti.
    Syysahvenia on löytynyt ihan hyvin selkäluodoilla olevien kaislikkojen kupeilta jos selkäpakat /montut antavat tyhjää.
    Päivän ottivärit on sitten etsittävä mutta aina avaan pelin perusmuikuilla/salakoilla ja jos eivät kelpaa alkaa armoton vaihtorumba.
    Usein ajan entisiä ja uusia oletettuja ahvenpaikkoja ensin läpi luotaimen kanssa.
    Parvien löydyttyä vippaan veteen merkkipoijun ja sitten sen ympäristöä pommittaen alkaa tarjousten esittely.
    Kiitos jälleen hienosta raportista.On niitä mukava lukea.

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Kiitos Markku! Minä en ole tuohon drop shottaukseen vielä innostunut, mutta täytyy harkita tosissaan, jos ei meinaa kukkokalaa isompaa ahventa nousta. Hyvä vinkki nuo kaislikot, tulikin heti mieleen pari paikkaa, joita täytyy käydä kokeilemassa, kiitos!

  3. vili rajamäki kommentoi:

    On täällä etelässäkin hiljaista eilen koko päivä jonkalla ja yksi n.400g ahven,pintavesi +17.5¤

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      No sentään jotain :) Sielläpä on vielä lämmin vesi, täällä alkaa jo alle neljäntoista menemään. Kireitä siimoja!

Kommentointi on suljettu.