Tervetuloa lukemaan
Fish Me Luck blogia
torstaina 21.6.2018 | by Jaana Jekkonen | 0 kommenttia
Yhteistyössä Haltica Oy:n kanssa
Vierailimme keväällä Haltican tuotantotiloissa Jyväskylässä katsomassa ja kuulemassa kuinka Alutroll-veneitä valmistetaan. Vierailu oli mielenkiintoinen ja on tosi hieno asia, että kotimaassa tehdään suomalaisiin olosuhteisiin soveltuvia laatuveneitä.
Olemme itse omistaneet Alutroll 485CC veneen viime kesästä lähtien, emmekä voisi olla tyytyväisempiä. Vene on juuri meidän tarpeisiimme soveltuva ja nappivalinta heittokalastajalle. Ajo-ominaisuudet, turvallisuus, tilaratkaisut, ergonomia ja ennen kaikkea laatu ovat huippuluokkaa.
maanantaina 18.6.2018 | by Jaana Jekkonen | 7 kommenttia
Kalastus on ihanaa! En voi uskoa miten hyvin nämä muutamat viime viikot ovat kalastusrintamalla menneet. Kyllä tuuri on ollut kohdallaan ja Ahti hyvällä tuulella.
Viime viikolla pyysin pari kaveria Kallavedelle mukaan ja lähdettiin etsimään ahvenia ja kuhia. Tuuli oli tosi kova ja puuskissa 11 metriä sekunnissa. Lähdimme kalaan neljältä ja tuulen piti tyyntyä iltaa kohden. Kalastettiin alkuun suojaisempia paikkoja, mutta tuulen hieman tyynnyttyä siirryimme Hirviselälle.
Mukana veneessä olivat Jyri ja Jarno, joista Jyri ei ollut koskaan saanut jigaamalla kaloja. Tavoitteena oli siis löytää edes jotain, että saataisiin siimat kireiksi.
maanantaina 11.6.2018 | by Jaana Jekkonen | 0 kommenttia
Nyt alkaa olla ihan uskomatonta touhua. Täytyy nipistellä itseään, kun ei meinaa uskoa kalantuloa todeksi. Kaksi viikkoa sitten meillä oli huippureissu Juurusvedellä ja saatiin valtava määrä ahvenia. Viikko sitten tapahtui joku outo notkahdus ja kaloja tuli vain kourallinen. Ehkä se oli tyyntä myrskyn edellä, sillä juuri päättyneen viikonlopun aikana kalaa tuli ovista ja ikkunoista.
En näe mitään muuta syytä näille hurjille kalamäärille, kuin keulasähkömoottorin. Se helpottaa ja nopeuttaa kalastusta niin paljon, kun pääsee luotaimessa nähtyjen kalojen kimppuun heti. Tehokasta. Motorguide kyllä tekee kalastuksesta saalisvarmempaa, jos kalastaja vaan osaa etsiä kalat ensin valmiiksi ☺
Viikonloppuna säät taas suosivat kalastajia mukavasti, vaikka lämpötila ei ollutkaan hellelukemissa. Veneessä kuitenkin pärjäsi hyvin pukemalla muutaman kerroksen merinovillaa ja kuorruttamalla kokonaisuuden toppavaatteilla ? Suomen kesä ?
maanantaina 4.6.2018 | by Jaana Jekkonen | 2 kommenttia
Ollaan monena kesänä oltu kalassa yön yli ja viime lauantaina sattui sopiva sauma toteuttaa tällekin kesää yökalastusreissu. Keli oli lämmin ja kuiva, vaikka tuuli olikin aika kova. Kalareissu suuntautui Karttulaan Virmasvedelle ja yö kului puoliksi siellä. Ja miksi vain puoliksi, sen te kuulette myöhemmin.
Olemme käyneet Virmasvedellä pilkillä usein, sillä ahvenen kalastaja saattaa saada sieltä jättipotin pilkkimällä. Virmasvedestä on noussut tosi isoja ahvenia, mutta ei tietenkään meille ? Joka tapauksessa Virmasvesi on erittäin potentiaalinen ison ahvenen järvi ja joskus kun tähdet ovat oikeassa asennossa (ja kalapaikat tiedossa!), kalareissun päätteeksi oman ennätysahvenen koko saattaa olla uusissa lukemissa.
Järvi on todella haastava, ei missään nimessä helppo. Tyhjä päivä Virmaksella on ainakin meidän tilastoissa enemmän sääntö kuin poikkeus. Järvi on ihmeellinen, sillä toisinaan tuntuu, että siellä ei ole kalan kalaa. Kallavedestä sentään saat aika suurella todennäköisyydellä kaloja, jos et ole ronkeli lajin tai koon suhteen, mutta Virmaksella tyhjästä on paha nyhjästä.
maanantaina 28.5.2018 | by Jaana Jekkonen | 2 kommenttia
Luulin joskus viime kesänä, että maailmankirjat olivat sekaisin, kun löysin paljon nälkäisiä kaloja. Nyt jälkikäteen ajateltuna eivät ne silloin sekaisin olleet, vaan melko järjestyksessä, sillä vasta viime lauantaina ne olivat sekaisin. Ja minä olen nyt sekaisin myös, sillä pääsin kokemaan unelmien ahvenensyönnin. Olen vieläkin ihan täpinöissäni, kun ajattelenkaan sitä päivää ?
Me laitettiin viikko sitten veneeseen Motorguiden keulasähkömoottori. ”Uhosin” leikilläni, että keuliksen kanssa alkaa ahvenia tulemaan eivätkä kalat pääse minua enää karkuun. En olisi ikinä uskonut, että ensimmäinen kalareissu keulasähkömoottorin kanssa täyttää kaikki odotukset ja haaveet, tai eihän tuollaisesta kalareissusta osannut edes unelmoida. Ihmettelen vieläkin, että miten järven kaikki ahvenet olivat kokoontuneet yhteen paikkaan?
[caption id="attachment_6598" align="alignnone" width="768"] Xi3 keulamiehenä[/caption]
maanantaina 21.5.2018 | by Jaana Jekkonen | 13 kommenttia
Viikonloppu oli kuin joulu minulle. Pitkäaikainen haaveeni keulasähkömoottorista toteutui, kun Juha asensi veneeseen Motorguiden Xi3 mallin. Olen ollut muutaman kerran sellaisessa veneessä kalastamassa, jossa on ollut keulasähkömoottori ja kyllä saalismäärät ovat olleet huomattavasti suurempia, kuin omassa veneessä. Toki kyseessä on joka kerta ollut kalastusoppaan vene, joten kyllä oppaan ammattitaito on varmasti ollut ratkaisevin tekijä kalan tulossa. Keulasähkömoottori on kuitenkin tuonut huomattavan avun kalastukseen.
[caption id="attachment_6518" align="alignnone" width="768"] Siinä se odottaa paikalleen asentamista[/caption]
Viikonloppuna emme ehtineet kalastamaan kuin muutaman tunnin. Juha vietti kaksi päivää Alutrollin lattialla ja minä tsemppasin (=hiillostin?) vieressä. Kytö järvelle oli kova, mutta asennuksissa vierähti melkein koko viikonloppu. Nyt kaikki on kuitenkin vimpan päälle. Kiitos vielä Juhalle, kyllä kelpaa kalastella!