Tervetuloa lukemaan
Fish Me Luck blogia
maanantaina 6.7.2020 | by Jaana Jekkonen | 14 kommenttia
Tiedättekö mitä? Minulla ei ole tällä hetkellä yhtään ikävä talvea! Vaikka tasurin uittaminen kirpeässä pakkassäässä ihanaa onkin, niin kyllä nämä Suomen kesätkin mahtavine aktiviteetteineen ovat upeita juttuja myös.
Viime aikoina Kallaveden aalloilla on saatettu nähdä pörhältämässä yksi musta vene. Olen totaalisen ihastunut tuohon uuteen työkaluuni ja nyt ei tarvitse aina ennen järvelle lähtöä varmistella tuulen nopeuksia ja suuntia, koska uudella veneellä uskaltaa lähteä järvelle kovassakin kelissä. Vanha vene oli sen verran lyhyt, että isoille selille ei viitsinyt ihan aina lähteä ja monesti tyydyttiinkin kalastelemaan suojaisemmissa paikoissa, jos säätiedotus lupaili myräkkää.
Minä olen nyt siis sitten kalastusopas ja moni varmaan kuvittelee sen tarkoittavan kaikkitietävää kalastusgurua. Ehkä suurin osa oppaista sellaisia onkin, mutta itse voin myöntää, että kalastustietämyksessä on vielä paljon aukkoja.
keskiviikkona 24.6.2020 | by Jaana Jekkonen | 8 kommenttia
Blogi on ollut hiljainen, vaikka kesä on jo pitkällä. Nyt asiaan tulee muutos ja pääsen taas tekemään kalapäivityksiä. Syy hiljaiseloon oli veneettömyydessä.
Aloitan tänä kesänä kalastusopastoiminnan, joten vanha Alutroll 485CC piti päivittää hieman isompaan. Uudeksi veneeksi valikoitui Alutroll 605CC. Vanha vene lähti jo talvella vaihdossa Päijätmotolle, joten avovesikauden alku jouduttiin olemaan ilman venettä. Kyllä ne olivat tuskaisia viikkoja, mutta onneksi pääsin edes kerran Kallaveden aalloille Kalamanian Jannen kyydissä.
Oli mukavaa päästä ammattilaisen matkaan ja kuulla neuvoja ja vinkkejä opastoimintaan liittyen. Jannella on myös 605CC opasveneenä, joten siksikin oli kivaa päästä juuri sillä paatilla kalaan, kun samalla näki kuinka vene toimii.
maanantaina 6.4.2020 | by Jaana Jekkonen | 8 kommenttia
Kylläpä tämä kevät meni kauheaa kyytiä ohitse, viimeisestä blogipostauksestakin on jo useampi viikko. Tai kevättähän me toki vielä eletään, mutta tarkoitin nyt keväisiä pilkkireissuja, ne taisivat loppua tähän.
Tämä talvi oli ihan outo. Alkuun pelättiin tuleeko jäitä ollenkaan, no tuli. Sitten pelättiin tuleeko kaloja ollenkaan, no tuli. Sitten alettiin pelkäämään jäiden lähtöä ja sekin alkaa olla nyt tosiasia.
Talvi meni jotenkin nurinkurisesti, minusta tuntuu, että koko pilkkikausi lähti aivan liian hyvin käyntiin, koska ensimmäisellä pilkkireissulla meni puolen kilon raja ahvenessa rikki, toisella reissulla meni 1,8kg raja ahvenessa rikki ja sitten vielä tuli todella hyviä ahvenpotteja pitkin alkukautta. Eihän siitä olisi voinut enää parantaa mitenkään, joten tammikuun jälkeen pilkkisaaliit muuttuivat koko ajan pienemmiksi ja pienemmiksi. Välillä ne olivat näkymättömiä.
keskiviikkona 4.3.2020 | by Jaana Jekkonen | 2 kommenttia
Meillä on ollut jo useamman vuoden traditio järjestää tasurihurjien talvitreffit Puruvedellä Ruokkeen lomakylässä. Yleensä treffit ovat olleet aina viikolla neljä. Tänä vuonnahan siinä kävi sillä tavalla, että me jouduttiin perumaan koko treffit huonon jäätilanteen vuoksi.
Harmitti ihan tosi paljon, kun Ruokkeelle on aina kerääntynyt paljon tasurihurjakavereita ympäri Suomen. No mutta ensi vuonna sitten yritetään uudestaan. Edellisten vuosien treffeistä pääset lukemaan klikkaamalla vuosilukua: 2017, 2018 ja 2019.
Viime vuonna keksittiin järjestää pienimuotoiset treffit myös Kuopiossa ja traditiohan siitäkin tuli välittömästi ? Ihmiset ihastuivat meidän järviin ja tänä vuonna päätettiin treffata Iisveden rannalla. Viime vuoden treffeistä pääset lukemaan tästä linkistä.
maanantaina 17.2.2020 | by Jaana Jekkonen | 8 kommenttia
Tämä on ollut erityislaatuinen talvi kaikin puolin. Ensinnäkin heti kauden ensimmäisellä pilkkireissulla rikkoontui puolen kilon raja ahvenessa ja toisella reissulla jäälle nousi edelleenkin lähes joka yö uniin tuleva ennätysahven.
Joka päivä ihastelen kalaa seinällä ja muistelen sitä päivää, kun kalan sain. Se vaan oli niin uskomaton juttu, että en koskaan edes haaveillut pääseväni sellaiseen tilanteeseen. No, joka tapauksessa ahven on nyt muistona seinällä, joten näköjään ihmeitä tapahtuu. Ja samanlainen ihme voi tapahtua jokaiselle kalastajalle.
Olen saanut tänä talvena jo neljä kuhaa tasurilla. Välissä menikin monta vuotta, kun kuhat eivät pilkkiin tärppineet, mutta nyt vaikuttaa siltä, että kuhat majailevat samoissa syvyyksissä ahventen kanssa. No ihan mukavia sivuosumiahan ne kuhat ovat, koska talvella niitä ei yleensä näe.
sunnuntaina 26.1.2020 | by Jaana Jekkonen | 10 kommenttia
Tänä talvena olen käynyt lukuisia kertoja pilkillä. Vaikka sivullisen silmään saattaa välillä näyttää siltä, että siimat ovat jatkuvaan kireänä, niin se ei todellakaan ole niin. Monesti niistä tyhjistä reissuista ei vaan tule pidettyä niin suurta meteliä kuin niistä kalaisista päivistä ? Kyllä tuntimääräisesti tyhjää on tullut pyydettyä enemmän, kuin mitä siimat ovat olleet kireinä.
Kallavesi on meiltä edelleen korkkaamatta ja kyllä sinne jo kohta uskaltaa pilkille lähteä. On nyt kierretty isompia ja pienempiä järviä ja yhteensä eri kalastuspaikkoja on kertynyt kahdeksan. Välillä kotiintuomisina on ollut ruokakalat ja välillä tyhjä muovipussi ja jäätyneet varpaat.
Potkurilla on ollut ihan uskamattoman hienoa liitää jään pintaa pitkin, tuulisina päivinä ei ole tarvinnut itse edes potkutella vaan tuuli on hoitanut potkurin liikuttamisen. Nyt sitten taivaalta tupsahti valkoinen yllätys ja potkurikelit taisivat olla tässä. No keväällä sitten taas Esla alle ? Kohta onneksi pääsee jo moottorikelkalla!