Tervetuloa lukemaan
Fish Me Luck blogia
keskiviikkona 14.8.2019 | by Jaana Jekkonen | 16 kommenttia
Savon järvet ovat ihania, mutta joskus on mukavaa käydä merta edempänä kalassa. Aika moni Pohjois-Savon järvi on tullut jo kalastettua ja siksi olikin mielenkiintoista vierailla vähän keskisemmässä Suomessa aivan uusilla vesillä. Valitsimme kolmen päivän ja kahden yön kalareissun määränpääksi Keitelejärven ja se oli loistovalinta.
Keitele on kirkasvetinen muikkujärvi ja aiempien kirkkaiden järvien kokemusten perusteella tiesimme, että ahventa täytyy etsiä yli kymmenestä metristä. Se taas ei jigikalastajalle ole enää kovinkaan miellyttävä syvyys, varsinkaan jos heittojigaa. Silloin täytyy käyttää painavampia jigipäitä ja sitten taas tuntuma jigiin ei välttämättä ole niin hyvä. Ja jos kalastussyvyys lähentelee 15 metriä, jigin vajoamista odotellessa ehtii vaikka syödä eväät... Onneksi tykätään myös ahvenen vertikaalijigauksesta, se oli kuin nakutettu kalastustyyli Keitelejärvelle.
Rakastan ja vihaan kirkkaita järviä. Minusta tuntuu, että sellaisilta järviltä saattaa saada todellisia yllätyspotteja ja ahventen koko ja ahvenparvien koko on isompaa, mutta kalan löytäminen taas on huomattavasti vaikeampaa, kuin tummemmissa vesissä. Kala myös on paljon syvemmässä.
keskiviikkona 24.7.2019 | by Jaana Jekkonen | 15 kommenttia
Puoli kesää menikin sitä hetkeä odotellessa, mutta nyt se siis tapahtui: ahvenet alkoivat syömään! Tai söivät ne ainakin kaksi päivää, katsotaan nyt miten tilanne kehittyy vai onko taas paaston vuoro.
Vähän yli viikko sitten elettiin vaikeita hetkiä. Vieläkin on niskat jumissa ja silmät kipeinä tyhjän luotaimen tuijotuksesta. En meinaa edes uskoa sitä todeksi, että kuinka vaikeaa voi ahvenen kalastus välillä olla. Ja välillä taas ahvenia tulee ovista ja ikkunoista. Mikään ei ole tässä elämässä yhtä ailahtelevaa, kuin ahventen nälkä.
Viikko sitten viikonloppuna lähdettiin suuret ahvenen köriläät mielessä Suvasvedelle. Kirkas muikkujärvi, jossa on isoja ahvenia ja jos potti osuu kunnolla kohdalle, saattaa kaksi kiloa napsahtaa rikki. Viime kesänä siiman päässä oli niin painavia mörkäleitä, kun satuttiin Suvaksella ajoahventen päälle, että tärpit tulevat vieläkin uniin. Ne mielessä pakattiin riippumatot ja muut kamppeet autoon ja suunnattiin Leppävirralle.
tiistaina 9.7.2019 | by Jaana Jekkonen | 10 kommenttia
Ahvenen kalastus on tosi haastavaa tai sitten vika löytyy peilistä. Eihän kalastuksen tietenkään pidä helppoa ollakaan, mutta kyllä kuhan kalastajalla menee paremmin. Se on oikeasti ihan uskomatonta, minkälaisia kuhaparvia järviltä saattaa bongata. Toisinaan parven kaloja ei lasketa kymmenissä, vaan sadoissa.
Tämä kesä on ollut poikkeava ahvenen kalastuksen suhteen verrattuna edellisiin vuosiin. Yleensä ahvenparvia näkyy päivän mittaan ja viistoluotaimestakin on voinut aina parvia bongata. Tänä kesänä tilanne on toinen. Kuhaparvet ovat valtavia ja ahvenet monesti niiden seassa. Pelkkiä ahvenparvia on näkynyt harvoin.
Kuhat kävivät kutemassa ja siihen asti, kun ne olivat kutupuuhissa, ahvenia löytyi suht hyvin. Heti kun kuhat palasivat, ahvenet jäivät niiden jalkoihin. Ehkä kuhat ajoivat ahvenparvet tiehensä ja vain muutamat yksilöt jäivät hengailemaan kuhien kanssa samoille paikoille. Loppuparvet uivat paikkaan X, jonka koordinaatteja en vielä tiedä.
maanantaina 24.6.2019 | by Jaana Jekkonen | 3 kommenttia
Kesäkalastuskausi on täydessä vauhdissa ja kuhaa ja ahventa tavoittaa nyt hyvin. Välillä olen manannut lähialueen järvet, kun Ahti ei aina ole anteliaalla päällä. Pitäisi kuitenkin aina muistaa olla kiitollinen näistä vesistä, vaikka kala ei joka kerta syö. Kaikkialla tilanne kuha- ja ahvenjärvien suhteen ei ole näin hyvä ja muutama päivä sitten sen taas tajusi ja muisti, kun virolainen ystävä tokaisi meidän olevan todella hemmoteltuja, kun meillä ylipäätään on kuhaa omissa järvissämme.
Tutustuin blogini kautta viime kesänä virolaiseen Lehariin. Lehar käväisi Kuopiossa vuosi sitten ja kalasteli meidän kanssa pari päivää. Kirjoitin siitä silloin blogiinkin. Linkki: https://www.fishmeluck.fi/jigikalastajan-unelmapaiva
Lehar ihastui Savon järviin ja halusi tänä kesänä tulla kalastamaan viikoksi. Hän vuokrasi mökin ja saapui Suomeen avovaimonsa Kerlin kanssa. Lehar ihastui viime kesänä myös meidän Alutrolliin ja tänä vuonna hänellä oli oma Alutroll auton perässä ? Kalastimme Leharin ja Kerlin kanssa muutaman päivän yhdessä ja opimme kaikki toisiltamme uusia juttuja.
sunnuntaina 9.6.2019 | by Jaana Jekkonen | 8 kommenttia
Kyllä on ilmoja pidellyt! Viime päivien helteiden vuoksi vietettiin viikonloppu saaressa ja kyllä se todellakin kaupunkielämän voittaa. Voisin muuttaa sinne ? Vaikka ympärillä inisi miljardi itikkaa, siltikin saariretkeily oli ihanaa!
Tässä kuussa olen käynyt kalassa muutaman kerran. Viikko sitten lauantaina pohdimme kalapaikkaa, koska todella kova tuuli asetti omat haasteensa kalastukselle. Liian ”saarettomat” järvet piti unohtaa, joten lopulta kalapaikaksi valikoitui Pohjois-Kallavesi.
Laskimme veneen Kaislastenlahdesta ja melkein heti rannasta lähdettyä oli selvää, että kalastuksen pitää tapahtua saarten takana tuulelta suojassa. Liian kovalla aallokolla keulasähkömoottori hörppii ilmaa, joten kalastuksesta ei tule mitään. Täytyi vaan luottaa siihen, että aktiivista kalaa löytyy suojaisesta paikasta.
tiistaina 28.5.2019 | by Jaana Jekkonen | 4 kommenttia
Vielä muutama päivä ja toukokuu vaihtuu kesäkuuksi. Vedet lämpenevät pikkuhiljaa ja kalat näyttävät aktivoitumisen merkkejä. Ahvenet taitavat kutakuinkin olla kuteneet, vaikka mattimyöhäsiäkin joukkoon mahtuu.
Reilu viikko sitten saatiin nauttia ihanasta kelistä. Oikeastaan se ihanuus meni jo vähän yli, sillä aurinkoa riitti niin paljon, että poltin ihoni. Kalaan lähtiessä ei käynyt mielessäkään, että eletään kesää ja aurinkorasvan pitäisi kuulua vakiovarustukseen. Muistin asian vasta sitten, kun korvanlehtiä ja niskaa alkoi polttelemaan kivuliaasti. Vahingosta viisastuneena laitoin aurinkorasvaa kalastuslaukkuun ihan kaksin kappalein ja sen jälkeen ei olekaan aurinkoa Suomen taivaalla näkynyt ?
Rantamäen Manu osaa tehdä hienoja tasureita ja kylläpä oli kiva yllätys, kun postilaatikossa odotti karvapyrstölähetys. Ihan uskomattomia värejä ja tasurit pääsevät käyttöön heti, ei tarvitse odotella talvea :)