Tervetuloa lukemaan
Fish Me Luck blogia
tiistaina 9.9.2014 | by Jaana Jekkonen | 0 kommenttia
Kalassa on tullut käytyä, mutta aika huonoin tuloksin: MP-reissuja ja pieniä haukia. Viime perjantai-iltana testattiin vakiolaituri kaikuluotainten kanssa, mutta ainoa tapahtuma oli muutaman sekunnin kevennetyssä tasapainossa viihtynyt hauki. Vettä oli alla kahdeksan metriä ja olin juuri saanut kaikuluotaimen viritettyä ja lähdin laskemaan tasapainoa veteen, niin hauki tarrasi ihan pinnasta kiinni. Onneksi hauki irrotti rimpuilemalla itse itsensä, kun tarkoituksena oli vapauttaa kala kuitenkin.
Lauantai-iltana käväistiin mökkeilyn lomassa pari tuntia heittelemässä eräällä toisella vakiopaikalla, tyylipuhdas MP-reissu. Ei kerrassa mitään.
Sunnuntai-aamuna herätys oli vähän normaalia myöhemmin, kun aurinkokin nousi "vasta" kuuden jälkeen. Viisi tuntia ja kolme paikkaa, saaliina muutama hauki ja ahven. Tällä kertaa kaikki takaisin kasvamaan. Bete Lotto oli päivän ottipeli.
Lue koko teksti
maanantaina 1.9.2014 | by Jaana Jekkonen | 0 kommenttia
Sehän on jo melkein täällä, kun syysflunssakin tuli sairastettua. Talvi on minun lempivuodenaika, koska silloin pääsee pilkille :) Kalassa en ole nyt ehtinyt käymään valovuosiin, eli varmaan 10 päivään. Vieroitusoireet ovat olleet aika pahoja, joten on tullut pyörittyä Facebookin kalastusryhmissä. Youtubestakin löytyy ihan kivoja kalastusvideoita ja sitten on vielä Instagram. Onneksi some on täynnä silmänruokaa eli kalakuvia :) Syksyt ovat olleet aika hiljaista aikaa kalastuksen suhteen. Lähinnä vaan odotellaan jäiden tuloa.. Mutta onhan tässä vielä muutama viikko (varmaankin) ihan potentiaalista heittelyaikaa. Syksykalastus vaatii vielä harjoittelua, kun en ole sitä harrastanut. Nykyään puhutaan paljon vastuullisesta kalastuksesta ja on hyvä, että ihmiset joilla on tietotaitoa asioista, jakavat sitä eteenpäin. C&R kalastus on ainakin minulle vielä melko tuore termi, mutta tietenkin itselle tarpeettomat kalat vapautan. Mitään jättimörköjä en ole koskaan edes (vielä!) saanut, joten ne saaliit uivat edelleen jossakin. Ja alamittaiset päästän tottakai aina takaisin kasvamaan. Mutta jos Ahti suo, niin ruokakalat lähtee reppuun.Loppuun vielä vähän kuvia viime keväältä, kyllä nuo elektroniikkalaitteet pikkuisen helpottavat pilkillä käymistä. Aamulla tarkistan aina säätiedot ja oon tykästynyt "nousevaan käyrään" eli siis nousussa olevaan ilmanpaineeseen :) Mulla vaan on ollut parempi tuuri kalojen suhteen aina nousevalla ilmanpaineella. Karttaselain helpottaa jäällä liikkumista ja paikkojen etsimistä, ja kaikuluotaimella voi sitten varmistaa, että ollaan suunnilleen oikeassa kohdassa. Ja kävinhän minä kerran pilkkikisoissakin viime talvena, tuli semmoinen siika että! Ja siis siikasarjan voitto irtosi sillä kilpailun isoimmalla siialla. Jännä juttu, että se siika oli myös minun elämäni pienin siika, reilu 200 grammainen.
Lue koko teksti
sunnuntaina 24.8.2014 | by Jaana Jekkonen | 0 kommenttia
Viikonlopuksi tehdyt suunnitelmat eivät menneet ihan niin kuin Strömsössä. Tarkoitus oli kalastella perinteiseen tyyliin mökkeilyn lomassa, mutta Mitsubishi oli toista mieltä. Pari kertaa pääsin onneksi heittelemään.
Perjantai-iltana tehtiin pikareissu ja koska kalat olivat kadoksissa, räpsin muutamia valokuvia.
Lauantai-aamuna heräsin viideltä kahvin keittoon. Tai totta puhuen kömmin sängystä ylös klo 5.15, kun kahvit oli jo keitetty ;) Aamupalaa naamariin ja kohti kalapaikkoja. Käytiin testaamassa kolme eri paikkaa, ensimmäinen ei antanut mitään, kuten ei edellisenäkään iltana. Ei edes tärppejä. 
Lue koko teksti
maanantaina 18.8.2014 | by Jaana Jekkonen | 4 kommenttia
Viikonloppu tuli vietettyä poikkeuksellisesti kaupungissa, joten piti keksiä jokin paikka missä purkaa paineita. Eli kalastaa. Muutaman kilometrin päässä on pitkä vierasvenelaituri, jossa on hyvä jigailla, koska pohja on kova. Laiturin päässä on lähes 10 metriä vettä, joten siinä voi myös pilkkiä. Perjantai-iltaa tuskin voi paremmin viettää.. ;)
Otan laiturille mukaan aina kaikuluotaimen, joten näen missä kohdassa laiturin alla elämää on. Vai onko ollenkaan. Ilman kaikuluotainta tapahtumat olisivat voineet jäädä vähiin tällä reissulla. Heittelyssä siitä ei kyllä hyötyä ole. Jigailin ja heittelin vaappuja jonkin aikaa, mutta ketään ei kiinnostanut. 
Siirryin sitten pilkkihommiin. Vettä oli alla 8 metriä ja pohja ihan hiljainen, vaikka kävin useasti tasapainon kanssa siellä näyttäytymässä. Kaloja näkyi välivedessä parista metristä viiteen metriin, joten suurimmaksi osaksi pilkin niissä syvyyksissä. 
Lue koko teksti
sunnuntaina 10.8.2014 | by Jaana Jekkonen | 0 kommenttia
Järjestyi taas mahdollisuus käydä viettämässä viikonloppu saaressa keskellä ei mitään Suomen kauneinta luontoa. Perjantai-iltana startattiin seitsemältä kohti määränpäätä, olimme päättäneet leiriytymispaikan jo etukäteen, joten matka saareen meni nopeasti. Pistettiin leiri pystyyn ja sen jälkeen pakattiin virvelit veneeseen, koska saaren vieressä olevat kalapaikat himottivat.
Yhdeksän jälkeen päästiin sopivalle matalikolle ja kaiku piirsi heti elämää veden alla. Mulla oli taas oma kaiku mukana, jonka pistin veteen aina kun pysähdyttin. Pystyin jigailemaan normityylillä ja jos veneen alla näkyi kalaa, vaihdoin vertikaaliin. Kalat olivat syömätouhuissa heti kun tultiin paikalle ja kolme kuhaa kävi veneessä lyhyen ajan sisään. Yksi kuhista (otti kelta-vihreään jigiin vertikaalijigatessa) joutui kyllä lähtemään meidän mukaan, koska keittoainekset olivat saaressa odottamassa. Syönti loppui kuin seinään auringonlaskun jälkeen, jonka jälkeen kalastettiin vielä tunti tyhjää, kunnes lähdettiin nuotion tekoon saareen.
Lauantai oli ihan uskomaton päivä kalastuksen suhteen: kahta ahventa vaille munat pataan. Koko päivän saldona siis vain kaksi ahventa! Ajeltiin ristiin rastiin ja etsittiin potentiaalisia matalikkoja, mutta kaikki penkat olivat tyhjiä. Koskaan en ole kaikua niin hiljaisena nähnyt. Valinnan varaa kaloille kyllä olisi ollut, kolme kalastajaa ja kymmeniä jigivärejä, kymmeniä vaappuja, lippoja, tasureita, peltejä… Mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu. No mutta reissu hipoi täydellisyyttä, vaikka kalasaaliit "vähän" heikohkoja olivatkin. Keitto saatiin tehtyä ja hyvää oli. Ja onneksi ei Ahtiin liiaksi luotettu ruokien suhteen, jotain vietiin sivistyksen keskeltäkin sinne.
Lue koko teksti
sunnuntaina 3.8.2014 | by Jaana Jekkonen | 0 kommenttia
Olen tehnyt muutamia hankintoja omiin vaappuvalikoimiin, kun omistin vaan kolme vaappua aiemmin. Sain edullisesti vaappupaketin, jossa osa on uusia ja osa käytettyjä. 
 
Mulle jigit ovat tutumpia, joten "vaappuilu" vaatii vielä jonkin verran, tai siis hirvittävän paljon, harjoittelua. Ensinnäkin kaikki vaaput näyttävät samalle, en ikinä osaisi nimetä jotain vaappua tai valmistajaa kuvan perusteella. Katsoin huuli pyöreänä lasten kalastusmestari ohjelmaa, jossa lapset tunnistivat huikean määrän vaappuja. Ja minä olin nevahööd niistä. 
Lue koko teksti