Kyllä viimeisen viikon sisällä on saatu kokea vaikka minkälaista säätä. On ollut hirveää tuulta ja jojoilevaa pakkasta, mutta onneksi joukkoon mahtui ihan hyviä pilkkikelejäkin. Yksi päivä jäi kuitenkin erityisesti mieleen ja se oli viime torstai. Kävimme talven ensimmäisen kerran Sotkalla ja hyi että se oli kamala reissu!
Yleensä pyrin olemaan kalareissuilla koko päivän ja jos sattuukin niin, että lähden kesken päivän pois, niin siihen on jokin tosi hyvä syy. Ja oikeastaan koskaan se syy ei ole säässä. Pukeudun aina niin hyvin, että pärjään päivän kalassa. Kerran lähdimme kesken päivän pois pilkiltä, kun pakkasta oli -20C ja tuuli tosi kovasti. Siitä on useampi vuosi aikaa. Kalapäivän kesken jättäminen vaatii siis yleensä pätevän syyn.
Viime torstaina pakkasta ei ollut edes kymmentä astetta, mutta tuuli oli tosi kova. Aamulla selasin netistä säätiedotteita, eikä minulla käynyt pienessä mielessäkään, että miltä se keli oikeasti järven jäällä tuntuu.
Saavuimme Sotkanniemeen aamuhämärässä ja auton oven aukaistuani meinasin istahtaa takaisin kyytiin. Mikä ihme on tuo puhuri? Keli tuntui jo suojaisassa rannassa pahalta, mutta entä sitten, kun meidän pitää lähteä saarettomalle selälle vastatuuleen? Vuorasin itseni hatulla ja kaulahuivilla ja näytin pankkiryöstäjältä.
Ei se pahalta näytä, mutta tuntuu…
Kalapaikalle ei ollut montaa sataa metriä, mutta matka ei meinannut edetä millään. Pieniä nuppineuloja sinkoutui naamaan ja vesi valui silmistä. Kyllä pitää olla masokisti, jos sanoo pilkkimistä maailman parhaaksi harrastukseksi. Mutta niin vain vihdoin päästiin kalapaikalle ja sain kääntää selän tuuleen päin.
Vilpoisa keli
Ilman rukkasia ei voinut olla, sillä sormet jäätyivät heti. Oli siis pakko kalastaa isot rukkaset kädessä. Onneksi kaloja ei tullut, sillä sen jälkeen sormet varmaan olisivat napsahtaneet poikki jäätymisen takia.
Puolentoista tunnin jälkeen olin valmis lähtemään kotiin. Kello oli vasta yksitoista, mutta tuntui, kuin olisimme olleet neljä kuukautta pohjoisnavalla. Miten voi olla niin kylmä? En vieläkään käsitä sitä. Sitkeänä kuitenkin päätin jatkaa kalastusta. Liikkumista ei yhtään helpottanut peilijää, jonka päällä oli ohutta pakkaslunta. Liukastelin jäällä ja kerran lensin suorilta jaloiltani selälleenkin. Onneksi paikat säilyivät ehjinä.
Pilkkiminen tuntui siltä, kuin olisi heilutellut tasuria kaivossa. Ahvenia ei näkynyt ensimmäistäkään. Vaihtelin muutamia tasureita, mutta sekin oli tuskaa, kun rukkaset piti aina ottaa pois. Tasurit ilmiselvästikin olivat liian isoja vieheitä. Monella avannolla näin pohjan elävän ja tiesin pohjassa olevan jotain, mutta yhtään nousua en tasurille saanut.
Teräsjäätä oli ainakin 10 senttiä
Välillä ahvenille kelpaa iso tasuri, välillä morri. Molempia minulta löytyy, mutta ahvenilla on myös ”karvapyrstökausia”, jolloin niiden tekee mieli napostella mikrotasureita. Olen saanut aiempina vuosina hyviä ahvenia pienillä mikrotasureilla, mutta varastot ovat vuosien varrella huvenneet olemattomiin.
Hankintalistalla oli siis pieniä karvapyrstöjä ja Rantamäen Manu tuli hätiin. Valitettavasti Manun mikrotasureista puuttui karvapyrstöt, joten eihän siinä auttanut muu, kuin kokeilla itse tehdä niihin semmoiset. Kirppikseltä löytyi perhonsidontapenkki ja Samfishingiltä hain oravan karvaa. Olin tilanteessa, jossa en ikinä uskonut olevani, eli istuin keittiön pöydässä sitomassa karvapyrstötasureita.
Mitä tässä pitäisi tehdä?
Minulla ei ollut mitään hajua kuinka sitominen tapahtuu, joten Manu antoi livetukea facebookissa ☺️ Pian ensimmäiset tasurit oli sidottu ja aivan ensikertalaisen sitomilta ne näyttivätkin. Karvat töröttivät sinne tänne ja jokainen oli jollain tavalla vinksallaan. Ja minun sormien päät olivat pikaliimasta kovettuneet =) Noh, ei kukaan ole seppä syntyessään, ja minä en varmaan sepäksi muutu vuosien harjoittelullakaan.
Elämäni ensimmäiset sitomiset =)
Sotkalla viimeinen oljenkorsi oli kokeilla itse sidottua karvapyrstöä. Valitsin tönköillä, paleltuneilla ja tärisevillä sormillani rasiasta yhden ja laitoin siiman päähän. Laskin karvapyrstön avantoon ja lähes umpeen jäätyneet silmäni näkivät outoja viivoja nousevan karvapyrstöä vastaan. Mitä ihmettä?
Veri alkoi yhtäkkiä kiertämään joka paikassa. Sieltähän on ahvenia tulossa vastaan! Pidin ongesta kiinni ja tunsin tärpin. Aloin vetämään kalaa jäälle epäuskoisena ja pian jäällä mötkötti filekala. Jee, osasin sitoa toimivan karvapyrstön! No ehkä kuitenkin on Manua kiittäminen, että teki houkuttelevan mikrotasurin :)
Jäälle noustessaan ahven sylkäisi kuoreen ja siinä rytäkässä mikrotasurikin irtosi
Ahven oli muutaman sekunnin jäällä ja jäätyi välittömästi. Pyysin Juhaa ottamaan valokuvan ja sen jälkeen aloin jahtaamaan muita viivoja, jotka olivat nousseet ahvenen kanssa.
Eipä siellä enää sen jälkeen näkynytkään syöviä ahvenia. Se syöntipiikki oli ja meni. Sain itse vähän virtaa siitä tapahtumasta ja jaksoin pilkkiä loppupäivän tyhjää.
Jälkeenpäin katsoin Juhan ottamia valokuvia ja mietin epäuskoisena, että kuka on muokannut minun naaman näyttämään 95-vuotiaan naamalta? Näköjään ne miljoonat nuppineulat tekivät tehtävänsä ja ihminen ihan oikeasti voi vanhentua monta kymmentä vuotta muutamassa tunnissa, jos keliolosuhteet ovat ”otolliset” =D
Kuvasta on rajattu jonkun vanhan mummon kasvot pois
Seuraavana päivänä tuuli oli tyyntynyt pariin metriin ja lähdimme käymään Jälällä. Pakkasta oli -11C, mutta sehän oli kuin kesäkeli edelliseen päivään verrattuna. Kyllä tuuli on kaikista pahin pilkkijän vihollinen, jos on yhtään pakkasta.
Päivä Jälällä sujui mukavasti kauniista kelistä ja maisemista nauttien. En saanut päivän aikana ahvenen ahventa, mutta se ei haitannut, sillä olin niin iloinen hyvästä ilmasta. Taisi jäädä traumoja siitä Sotkasta ;)
Jälällä voi nähdä lumikoiran =)
Antennit pystyssä evästauolla =)
Hauki meinasi syödä tasurin, onneksi ehdin vetämään tasurin turvaan jäälle =)
Yhdessä vaiheessa päivää Jälälle laskeutui ihan todella sankka sumu, joka toi mukanaan tosi kylmää ilmaa. Tuntui ihan siltä, kuin olisimme joutuneet jättimäiseen pakastimeen. En ole koskaan kokenut vastaavaa, todella outo ilmiö! Sumukansi oli meidän päällä pari tuntia, jonka jälkeen se haihtui pois.
Ihmeellinen jääsumu laskeutui taivaalta
Jos ei voi ottaa kuvia kaloista, täytyy ottaa kuvia vaikka kaisloista :)
Lauantaina kävimme Pohjois-Kallavedellä ja päivän tavoitteena oli löytää kukkokaloja. Kyllä, luitte oikein! Juhalla oli aikomuksena tehdä kalakukko, joten hän kalasti koko päivän pystypilkillä. Olimme muutaman sadan metrin päässä toisistamme ja hän laittoi viestillä valokuvia filekaloista ”pettyneenä”, että sen kerran kun etsii kukkokaloja, niin tulee vaan isoja.
Itse pilkin tasureilla tyhjää, joten lähdin Juhan ”kukkokalapaikalle” avuksi. Kyllä minulle ne isot kelpaa =) Kalat olivat tosi ronkeleita, mikä on täysin normaalia minun pilkkireissuilla. Sain kuitenkin lopulta muutamia kaloja tasurilla.
Kalarosvon ykköstykki on luottopeli
Savage Gearin Bleak Real Tailista saa tosi hyvän ja aidon näköisen pyrstön tasureille
Välillä pilkkipäivän lomassa tulee räplättyä kännykkää ja tsekkailtua Facebookia, jolloin tasuri jää odottamaan paikalleen väliveteen. Pitäisi kuitenkin aina muistaa tarkkailla luotaimen näyttöä, sillä iso ahven saattaa yllättää ja nousta tasurille. Alla olevassa tilanteessa olin autuaan tietämättömänä kännykällä surffailemassa, kun tajusin vilkaista luotainta. Otin äkkiä ongen käteen ja sitäkös ahven säikähti. Sinne meni :(
Näin käy kännykän orjalle :(
Juurusvesi on potentiaalinen isojen ahventen paikka ja meillä on ollut ajatuksena käydä siellä lähiaikoina. Kuitenkin Juuruksen jäätilanne tuntuu olevan aina vähän arvaamattomampi, kuin muilla järvillä, joten emme ole uskaltaneet käydä siellä ennen kuin kuulemme muiden kokemuksia jään vahvuudesta.
Tuttava kävi Juuruksella lauantaina ja löysi tosi hyviä ahvenia. Ja jäätilanne oli yllättävän hyvä, teräsjäätä oli vaikka muille jakaa. Minulle tuli kamala nälkä, kun näin valokuvia isoista ahvenista, joten ahvenreseptit mielessä päätimme pyhittää sunnuntain Juurusveden kartoitukseen.
Toiveikkaana Juurusvedelle
Pakkanen oli vähän kiristynyt, mutta onneksi tuulta ei ollut kuin pari kolme metriä sekunnissa, joten -13C ei ollut vielä ollenkaan paha. Jäällä oli tosi hyvä liikkua ja olin intoa täynnä. Kahdenkymmenen avannon jälkeen sain päivän ensimmäisen kalan, joka painoi 50 grammaa. Jaahas, Ahti se vähän yrittää koetella, mutta en lannistu.
Päivän ensimmäinen kala
Hurjaa pommitusta
Neljänkymmenen avannon jälkeen saldona oli jo kaksi ahventa. Isompi niistä hätyytteli 150 gramman rajaa. Vähän meinasi into laantua, mutta jossainhan ne isot kalat ovat. Juha näkyi mustana pisteenä kilometrin päässä ja vaikka hiki päässä etsin niitä isoja ahvenia, tajusin, että nehän oli ongittu jo edellisenä päivänä.
Ei taida löytyä isompaa…
Musta piste kaukana on Juha =)
Päivän kokonaissaldo oli neljä ahventa, yhteispainoltaan 250 grammaa. Ehkä harjoitus tekee mestarin ja joku päivä minäkin pääsen syömään ahvenherkkuja.
Jäällä ei ollut ruuhkaa
Viikko sitten päästiin aloittamaan pilkkikausi täällä Kuopion korkeudella ja sen jälkeen olen käväissyt pilkillä jo muutaman kerran. Odotin koko syksyn jäiden tuloa ja halusin kokea sen tunteen, kun iso ahven potkii tasuri suussa siiman päässä. Viime päivien saaliit ovat kuitenkin olleet olemattomat ja ison ahvenen potkuista on saanut vain haaveilla. Toivottavasti ahven aktivoituu, sillä ei se ainakaan enää voi passivoitua tuosta.
Lehdissä varoiteltiin harvinaisen heikoista ja petollisista jäistä. Jäät ovat jäätyneet tosi epätasaisesti ja siksi pilkkikauden aloituskin meni tammikuun puolelle. Olemme olleet tosi varovaisia pilkkireissuilla ja tarkastelleet jään paksuutta sitä mukaa, kun olemme jäällä edenneet.
Käytiin Virmasvedellä viime viikolla ja rannan heikon jäätilanteen takia meinasin jo hylätä koko ajatuksen pilkkireissusta. Mentiin tarkastamaan jää ensin pelkän kairan kanssa ja jätimme siinä vaiheessa vielä pilkkikamat autoon. Rannassa jalka meni jäänkannesta läpi ja tilanne näytti huonolta. Juha kulki kairan kanssa edeltä ja minä tulin köyden kanssa perässä.
Jään tarkastusta Virmasvedellä
Jään paksuus oli rannassa 40-50cm, mutta se oli täysin höttöjäätä. Kuitenkin vähän syvempään mennessä jää vahvistui ja siinä oli jopa hieman teräsjäätä. Jää oli kuitenkin tosi epätasaisesti jäätynyttä ja kovien jääkerrosten välissä oli pehmeää loskaa. Kairasimme muutaman sadan metrin matkan ja päätimme hakea pilkkivehkeet autosta. Käydään kokeilemassa varovasti, kun jää kerran kantaa.
Lopulta jää oli ihan ok syvemmässä ja kalastimme muutaman sadan metrin säteellä rannasta. Emme ole oikein koskaan löytäneet Virmasvedestä isompaa saalista ja niinhän siinä kävi, että sama meininki jatkui. Muutama kala koko päivän aikana, mutta ei sentään mp-reissu.
Lähtörantaan oli muutama sata metriä
Joensuun Tommi teki minulle ihanan värisen Kalarosvon viime kesänä ja kuulin useammankin ihmisen suusta, että väri toimii varmasti Virmasvedellä. Päätin tehdä Kalarosvon ensiuiton ja totta tosiaan se toimii siellä, pilkkikauden ensimmäinen tasuriahven oli tosiasia. Samalla hetkellä päätin, että Kalarosvon värin nimi on Virmas =)
Talven eka tasuriahven, jippii!
Kalarosvo värissä Virmas, toivottavasti nimi sopii myös Tommi sinulle =D
Jatkoin Virmaksen uittamista ja kohta tasurin alle ilmestyi viiva. Puhuin itsekseni ääneen, että ”älä ole hauki, no olet kuitenkin minun tuurilla hauki”. En kuitenkaan malttanut nostaa tasuria viivan yläpuolelta pois, vaikka etiäinen sanoi, että hauki se on. Hetken päästä kala teki tutun syöksyn ja tärppäsi Virmakseen. Sain kalan jäälle ja melkein itku pääsi, kun huomasin upouuden tasurin menettäneen silmänsä. Ärsytti.
Kiitti tuosta silmästä ja kiitti tästä haavasta
Koko päivänä saimme vain muutaman kalan, mutta ehkä hanat joskus aukeavat Virmasvedellä meillekin.
Kallaveden jäätilanne on vielä hieman arvoitus. Käytiin viime alkutalvena Pohjois-Kallavedellä ja pohdimme uskaltaisiko samoille paikoille mennä jo nyt vai onko jää heikkoa. Tiedustelin tuttavalta jäätilannetta ja hän oli käynyt alueella kairailemassa ja oli itsekin yllättynyt, kun jää oli ollut niin hyvä. En meinannut edes uskoa sanomalehtien pelottelun jälkeen, että jää kestää, mutta päätimme lähteä katsomaan tilanteen itse.
Hämärän rajamailla
Menimme jäälle Päivärannasta ja jää oli kauttaaltaan kovaa, alla 5-7cm teräsjäätä ja sen päällä vielä kymmenisen senttiä kovaa jäätä. Ihan uskomatonta, kuinka paljon jäiden paksuudet vaihtelevat. Tottakai Kallavesi on tosi iso vesistö ja tarkkana täytyy varmasti olla, mutta tuolla alueella jää kyllä kesti. Sen todisti joku pappa moottorikelkkansa kanssa ?
Teräsjäätä ihan mukavasti
Jäällä oli hyvä liikkua ja kairasimme paljon, jotta näimme koko ajan jään paksuuden. Viime vuonna sama kalapikka antoi hyvin kalaa alkutalvesta ja tottakai odotukset olivat korkealla. Savustin oli lähestulkoon jo lämpenemässä, enää tarvitsi vain nostella körmyahvenet ahkioon.
Mutta niin vain päivän kuluessa tiputtiin taas maan jään pinnalle. Liian hyvinhän se kausi olisi alkanutkin, jos olisin ihan syömään päässyt ?
Tämmöinen pilkkireissu tällä kertaa
Viikonloppuna päätettiin ratsata paikka vielä uudestaan. Kyllä ahvenille jossain vaiheessa tulee nälkä ja jos olemme heti niiden herättyä odottamassa tasureinemme niiden yläpuolella, ehkä ne puraisevat.
Pilkkopimeässä avannolla istuessa mietin, että tulikohan lähdettyä vähän liian aikaisin. Auringonnousuun oli kaksi tuntia aikaa ja ainoa mitä jäällä näkyi, oli kaksi kirkasta luotaimen näyttöä. Muuten oli ihan pimeää. Aika kului ja aamu valkeni ilman minkäänlaisia tapahtumia. Myönnettävä oli, että olimme vähän liian ajoissa ?
Oltiin ainakin ensimmäisiä jäällä
Nappaako aikainen lintu madon?
Kymmeneltä ahven alkoi syömään ja minuutti yli kymmenen se oli kylläinen. Selvä ja kiitos. Yksi 200g ahven. Siinäpä oli sitten mukava kalastella loppupäivä tyhjää. Yksi huonoimmista reissuista ikinä kalan syönnin suhteen, ahvenia ei edes näkynyt missään.
Käytiin samalla paikalla vielä tänään, vaikka keli ei ollut mikään pilkkijän unelmakeli. Pakkasta oli kahdeksan astetta, mikä ei oikeasti ole yhtään paha, paitsi jos lisäksi on hirveä tuuli. Ja tänään oli! Sää tuntui kuin -15C. Onneksi osasin varautua ja paksun pilkkihaalarin alla oli kolme merinovillakerrastoa, Ursuitin välikuivapuku ja fleecekerrasto. Ja vaikka kävelin kuin Michelinukko, sentään pysyin lämpöisenä koko päivän.
Ja tosi hyvä juttu oli se, että kala ei syönyt. Eivät sormet nimittäin olisi kestäneet kylmien kalojen käsittelyä. Nyt saatiin istua ihan rauhassa rukkaset käsissä sormet lämpöisinä avannoilla ja tuijotella luotaimen näyttöä. Tiedä minkä flunssan olisin saanut, jos kalaa olisi tullut, eihän niitä olisi pystynyt nostelemaan. Noh, ehkä tuossa oli vähän sarkasmia mukana. Tosiaan kala jatkaa dieettiään ja päivän saldona muutama ahven. Elän kuitenkin toivossa, että syönti virkistyy ☺️
Kuoretta välivedessä, mutta petokalat hukassa
Kukkokala söi ison tasurin
Ja vielä perä edellä, kyllä oli nälkäinen ahven!
Tilasin Väänäsen Jounilta Sukeltaja-morreja ja ne ovat sen verran isoja, että toimivat myös mikrojigin pyrstöllä. Tänään ei sormet olisi kestäneet toukkia käsitellä, joten pieni Peter Lahden Core Shad toimii hyvin Sukeltajan häntänä :) Pienten kalojen tärppejä tuli paljon ja lopulta jigi oli järsitty kokonaan. Uskon kyllä, että tämä viritys on hyvä isolle ahvenelle ja aion kokeilla sitä heti, kun niitä isoja ahvenia löydän. Toivottavasti vielä tänä talvena =D
Iso Sukeltaja on monikäyttöinen
Päivän isoin ahven iski Kalarosvon kuoreeseen, eipä tämä ahven vielä koolla ollut pilattu, mutta suunta on ylöspäin
Olen saanut paljon yksitysiviestejä kaikuluotaimen asetuksista, selvästi pilkkiluotaimet alkavat olla arkipäivää pilkkijöiden keskuudessa. Kirjoitin viime talvena blogiin sekä HOOK-5 luotaimen esittelyn että HOOK-5 luotaimen asetuksista, linkeistä löytyy hyödyllistä tietoa pilkkiluotaimista ja niiden käytöstä =)
Rantamäen Manu oli taas tehnyt aivan uskomattoman hienon tasurin, kylläpä on hienot värit :) Kiitos Manu!
Kyllä minä sitä odotinkin ja vihdoin tänään päästiin aloittamaan pilkkikausi. Viime vuonna kausi alkoi jo kuukausi aiemmin, joten tänä talvena pilkkimiskerrat jäävät paljon vähäisemmiksi.
Pakkanen saapui Kuopioon sunnuntaina ja annettiin sen tehdä tehtäviään pari päivää. Tänään vihdoin uskaltauduimme jäälle. Käytiin Siilinjärven puolella pilkillä ja kyseisellä järvellä oli porukka pilkkinyt ensimmäisen kerran tänä talvena jo viime vuoden puolella, joten tiesimme siellä jäätä olevan. Päivä on näin vuoden alussa vielä tosi lyhyt ja rapakuntoiselle pilkkinaiselle kuuden tunnin reissu on juuri passeli. Kyllä se pilkkiminen on muuten paljon raskaampaa, kuin kesäkalastus, jolloin kaloreita ei meinaa palaa millään ?
Pilkkikautta odotellessa tuunasin mehupulloilla pilkkireppuun kehivavoille lokerot
Aurinko oli juuri noussut, kun saavuimme rantaan. Emme halunneet missään nimessä mennä vielä pimeällä jäälle, koska siellä saattaa olla arvaamattomia kohtia. Rannan tuntumassa jää olikin aika huonoa ja alkoi melkein pelottamaan, kun usean loskakerroksen välissä tuntui vain pienet kerrokset kovempaa jäätä. Meillä oli kuitenkin luonnollisesti Ursuitit ja kelluntahaalarit päällä, kuten jokaisella pilkkireissulla. Niin ja naskalit kaulassa ja heittoköysi ahkiossa.
Mitähän päivä tuo tullessaan?
Jee, pilkille!
Suht turvallisin mielin uskalsimme jäällä liikkua ja siellä oli paljon muiden jälkiä, jotka eivät onneksi päättyneet avantoon, joten pikkuhiljaa, tasaisin väliajoin jään paksuuden tarkistaen, liikuimme eteenpäin.
Minulla on täksi talveksi paljon uusia tasureita, joita on ihanaa päästä testaamaan. Tänään kalat olivat passiivisia ja oikeastaan minulla ei ollut edes kalatavoitteita, pääasia oli vain päästä istumaan reiän eteen ja nautiskelemaan raittiista ilmasta. Tänään jää vielä asetti rajoitteita ja pilkittiin sellaisissa paikoissa, joissa emme ole koskaan ennen pilkkineet.
Sain Rantamäen Manulta Mr. Manu tasapainoja tosi monessa värissä, jopa legendaarinen jigiväri 020 on yhdellä kevennetyllä yllään.
Lyijyisissä malleissa ei värit lopu kesken :)
Kuin kaksi marjaa =)
Happosen Seppo teki pari uutta tasurimallia, jotka hän toi testattavaksi. Nämä ovat kevenettyjä ja Seppo on kyllä saanut tosi hyvin nämä kyseiset tasurit kevennettyä kokoon nähden.
Sepon tekemä uusi malli on kyllä yksi Sepon parhaista, myös värit ovat maukkaat =)
Minulle ihan uusi tuttavuus on JJT uistin. Sain kyseisen merkkisiä tasureita testattavaksi ja käsityön jälki on ihan huikea. Tasureiden pituus on 10cm ja paino 18g. Tasurit näyttävät voimakkaasti kylkeä uidessaan ja tänään ensiuitolla hämmästyin, kuinka sulavasti ja nätisti tasurit uivat. Ja tasuri lähtee uimaan heti, kun sen tiputtaa avantoon. Välillä se hävisi jopa luotaimen keilasta, kun laskin sitä pohjaa kohti, niin laaja sen uinti on.
Ylin väri on nimeltään Fish me luck
Fish me luck tasurista paljastuu uv-valossa salaisuuksia. Wau!
Eikö ole hieno!?
Minun serkku Janne Rautalammilta on kehitellyt ”jigitasureita” Savage Gearin real tail jigeistä. Niitä sain myös pari kappaletta testattavaksi :)
Janne-serkun tekemät jigitasurit, sisällä lyijyrunko
Nikkolan Jori teki ihan uuden innovaation, nimittäin perhotasurin. Siinä on kaninkarvaa ja ”tasuri” ui tosi leijaavasti ja houkuttelevasti. Luulen, että ahvenet ovat hoo moilasina tämän nähtyään =D
Uskon, että tämä tukka saa ahvenet hurjiksi =)
Olen tosi kiitollinen kaikille, jotka ovat minulle vieheitä testiin antaneet. Odotan mielenkiinnolla tätä talvea, eri järviä ja eri keliolosuhteita. Kaikille vieheille on varmasti kysyntää ahventen keskuudessa =)
Tämä päivä oli siis oikeastaan vielä harjoittelua. Olimme katsoneet kartasta pari potentiaalista paikkaa valmiiksi ja toinen niistä oli lähes järven selällä. Matkaa kauimmaiselle paikalle oli rannasta kilometri ja siellä jää oli paljon parempaa, kuin rannan tuntumassa. Selällä teräsjäätä oli varmaan lähemmäs 10cm ja teräsjään päällä vielä kovaa jäätä yli 10cm. Jää oli ”kuivaa” ja helppoa kairata.
Lumisade yllätti keskellä kirkasta päivää
Käppäilimme jäällä tosi luottavaisin mielin, kunnes tein yhden avannon paikkaan, jossa ei ollutkaan enää yhtään teräsjäätä. Lähdin hyvin nopeasti omia jälkiäni takaisin päin ja lopulta huomasin, että jää oli suurelta alueelta huonoa. En tiedä oliko siellä jotain virtausta vai miksi jää oli ihan höttöä varmaan parin sadan metrin alueelta. Kyllä se jää vaan osaa olla petollista ja itsekin luotin jo liikaa kestävään jäähän, kun paikoitellen teräsjäätä oli niin paljon.
Evästauko, yksi parhaista hetkistä pilkkireissulla
Niin, entäs sitten ne tämän päivän saaliit? Ehkä voisin ensin puolustukseksi kertoa, että ei sieltä ole tänä talvena vielä muutkaan isoja ahvenia saaneet ? Eli päivän saldona oli yksi minihauki tasurilla ja sekin mahasta kiinni. Lisäksi sain sinttejä morrilla, vaikka luulin uittavani niin isoa morria, ettei se kukkokalan suuhun mahdu. Niin vain nousi sormen mittainen kymmenestä metristä. Noh, kyllä se iso köllikkäkin vielä morrin kelpuuttaa. Ja tasurin ;)
En edes tiedä miten tämä on mahdollista, kun pidin tasuria paikallaan
Pilkkikauden ensimmäinen ahven ei ollut koolla pilattu
Polex-vapa toimii hyvin ison morrin uittelussa
Olen niin iloinen, että tämä päivä koitti. Rakastan pilkkimistä, ei siitä pääse mihinkään. Ja se raitis ilma ja kaikki ihanat asiat ulkona luonnossa ja jäällä. Onneksi Suomessa on neljä vuodenaikaa, ei ihminen pärjää ilman pilkkimistä. Joko muualla Suomessa on pilkkikausi päästy aloittamaan?
Ahvenet nousivat, mutta harmi kun olivat sinttikokoa
Heippa järvi, I’ll be back
Nyt kun jäät alkavat vahvistumaan joka puolella Suomea, niin muistuttelen nuorisoa kirjoituskilpailusta, jossa on niin huikeat palkinnot, että harvoissa kilpailuissa on. Ja kuinka helposti palkinnon voi saada, ei tarvitse kuin mennä kalaan ja kirjoittaa kalapäivän tapahtumat ylös! Nyt jos koskaan kannattaa kaikki vapaa-aika käyttää kalastukseen ?
Jos teillä on omia lapsia, sukulaisten lapsia, kavereiden lapsia tai kenen vaan lapsia, niin vinkatkaa tästä kilpailuista heille. Toivottavasti saadaan tieto leviämään, sillä uskon, että tämä palkinto saa monet valitsemaan viikonlopun aktiviteetiksi mieluummin pilkkimisen kuin tv:n tuijottamisen :)
Palkintopotti sisältää:
-Heinola Vanaja kaira, Imax asu (OPM International)
-Tuotepalkinto, arvo n. 100€ (Hong Kong kalastuskauppa)
-Tasapainopilkki (Kalarosvo)
-Tasapainopilkki (Kalapele)
-Tasapainopilkki (Silli Lures)
-Tasapainopilkki (Pääevä Fishing)
-Tasapainopilkki (MR. Manu)
-Tasapainopilkki (Vieheverstas)
Internet on ihmeellinen asia, sillä sen avulla pystyy aikamatkustamaan. Löysin netistä sata vuotta vanhan kalastuskirjan ja mielenkiinnosta luin sen läpi. Kirjan tieto ei ole loppujen lopuksi sadassa vuodessa muuttunut paljoakaan. Kalapaikat ja kalojen syöntiajat tiedettiin jo silloin, ainoastaan välineet ovat kehittyneet.
Sata vuotta sitten suurin osa kalastusvälineistä tehtiin itse ja syötteinä käytettiin luonnon syöttejä, kuten hyönteisiä, sammakoita ja täkykaloja. Jigeistä ei varmaan osattu haaveillakaan ;)
Kirjan luettuani tajusin, että kyllä meillä nykyajan kalamiehillä on helppoa, kun kaikki kalastustarvikkeet löytyvät hiiren klikkauksen päästä. Vai onko meillä sittenkin vaikeaa, kun täytyy tehdä päätöksiä, että mikä niistä miljoonista kalavehkeistä kannattaa ostaa. Pitäisikö varmuuden vuoksi ostaa ne kaikki?
Laitan tekstin loppuun linkin kansalliskirjastoon kyseiseen kirjaan, mutta referoin tähän parhaat palat kirjasta. Välillä kirjaa lukiessa ei edes tajunnut lukevansa yli sata vuotta vanhaa tekstiä. Ajatuksiin tuli mielikuvia sen ajan kalamiehistä ja heidän kalastustekniikoistaan. Kuinka he olivat keränneet matoja saunan karsinasta tai lehmänlannan seasta lantatunkiolta ja vieneet ne rotattomaan kellariin rahkasammalella peitettyyn puulaatikkoon talven ajaksi. Ja sen jälkeen mietin miten paljon oma toiminta eroaa heidän toimistaan.
Maailma ja välineet muuttuvat, mutta näköjään kalat osaavat narrata meitä kalastajia nykyään ihan samalla tavalla, kuin sata vuotta sittenkin. Lukekaa alla olevat tekstit ajatuksen kanssa ja aikamatkustakaa menneeseen aikaan. Olisitteko saaneet saalista, mikäli olisitte kalastaneet 1900-luvun alussa? :)
Alla olevat tekstit ovat suoria lainauksia kirjasta Onkikalastuksen opas, jonka on kirjoittanut Iku Turso vuonna 1909.
kuva lainattu www.doria.fi
Onkikalastuksesta yleensä
Tuskin mitään urheilua harjoittavat nuoret ja vanhat niin suurella innolla kuin ongintaa ja tuskin mikään onkaan niin huvittavaa, jos vain kalat ovat syömätuulella, kuten sanotaan. Mutta usein saa onkimies istua tuntikaudet vesillä tai veden rannalla saamatta ainoatakaan kalaa. Tosin näykkää silloin tällöin joku kala syöttiä ja koettaa sen nykäistä irti, mutta yksikään ei rohkene ottaa onkeen niin, että tarttuisi kiinni, saatikka sitä syötteineen nielaista.
Mistä johtuukaan, että kalat, jotka muuten eivät ole mitään herkkusuita, halveksivat heille heitettyä makupalaa ja mieluummin ajelevat epävarmaa saalista kuin nielasevat suunsa eteen asetetun ravinnon? Tietysti siitä, että kala aavistaa makupalan takana olevan toisenkin nälkäisen, että siinä on ”kaksi nälkäistä vastakkain”, kuten leikillisesti sanotaan.
Tai oikeastaan: jokainen kala, olkoonpa suuri tai pieni, tietää kyllä, millaiselta tarkotuksetta veteen heitetty mato, vedessä irrallaan uiskenteleva kalanen tai muu syötti näyttää; mutta jos sellaisesta syötistä pistää näkyviin ongenkärki, jos syötti on vedessä luonnottomassa asennossa tai riippuu kauvas näkyvässä siimassa, silloin hoksaa kala heti, ettei tarjotun palan laita ole oikein, vaan että ihmisviekkaus on siihen asettanut ansan, johon ei ole hyvä mennä.
Kala tosin saattaa varovasti koettaa, lähteekö syötti helposti irti, mutta huomattuaan kokeensa turhaksi ui se tiehensä eikä enää katso sinne päinkään. Toinen koettaa samoin samallaisella seurauksella, kolmas kenties äkkipäätä tarraa kiinni ja saa varomattomuutensa maksaa päällään. Onnellinen onkimies, joka vihdoinkin on saanut kalan, saattaa siitä olla suuresti riemuissaan, ajattelematta, että, jos hänen onkivehkeensä olisivat olleet säällisessä kunnossa, olisi hän samallaikaa saattanut saada kaloja koko tusinan.
”Mutta millaisilla onkivehkeillä onkiessaan sitten parhaiten menestyy?” kysyy varmaankin kalastuksesta huvitettu lukija.
Tuohon kysymykseen ei ole helppo niin päätäpahkaa vastata, sillä eri kalalajeja pyydystäessä parhaiten onnistuakseen tarvitaan erilaisia onkivehkeitä, ja eri kalat tarttuvat mieluimmin erilaisiin syötteihinkin. Vieläpä itse onkijan menettelykin onkipaikalla on niin tärkeä, että tottuneiden onkijain uskotaan kansan kesken tietävän ”taikoja”, joiden avulla heidän luullaan saavan kaloja mistä kaislikon rinnasta tahansa, millaisella säällä tahansa, ja vaikkapa syötittömällä onkikoukulla.
Seuraavassa käsitellään erikseen erilaisia kalastustapoja ongella ja muilla koukkupyydyksillä, edellyttäen kalastusta harjotettavan etupäässä huvittavana ”ajanvietteenä”.
Onkivehkeet
Tavallisesti kuuluu onkivehkeihin vapa, siima ja onkikoukku, mutta on olemassa konstikkaampiakin laitoksia, kuten tuonnempana nähdään. Ja sanottakoon heti, että kuta hienommat, sirommat ja
tarkotuksenmukaisemmat onkilaitteet ovat, sitä parempi, ja sitä suurempi on saalis.
Lienee harvoja, jotka eivät olisi koettaneet onkia eivätkä tiedä, miltä onkivapa näyttää. Mutta voi sentään olla tarpeen tehdä siitäkin muuan viittaus. Vavan voi tehdä itsekin pikkukaloja varten suorasta ja sivakasta pihlajasta, suurempia varten nuoresta näreestä, jonka tyvipuolta höylätään ohuemmaksi ja joka varustetaan pitkin päästään renkailla tai silmukoilla siiman pujotusta varten, ja tyvipuoleen kiinnitetään pieni hela tai rulla, jolle liika siima kääritään.
Tällaiset vavat ovat kylläkin hyviä venheestä ongittaessa. Mutta tarkotuksenmukaisimpia ovat kuitenkin bamburuokoiset vavat, joita saa ostaa urheilukaupasta ja useimmista maakaupoistakin nykyään.
Tällainen vapa on oleva pyydystettäväin kalojen suuruuden mukaan ohuempi tai vahvempi. Sen pituus riippuu siitä, ongitaanko venheestä tai sileältä ja äkkijyrkältä rannalta vai onko onkirannalla leveältä ruohikon ja kaislikon peittämää matalikkoa. Kaislikon tai ruohikon rinnasta onkiminen parhaiten lyö leiville, mutta siellä käy se parhaiten venheestä jaloin, vaikkakin myös pitkän vavan avulla. Vapa on yleensä paras maalata mustaksi, jotteivät kalat sitä erottaisi.
Siima on jo vapaa tärkeämpi. Parasta on siksi käyttää kohtalaisen paksua harmaata, ruskeaa tai mustaa silkkinyöriä, jollaista helpolla saa ostaa kaupasta, missä yleensä onkitarpeita myydään. Erittäin tarkoituksenmukainen on suonesta tai muusta sellaisesta, vedessä tuskin näkyvästä aineesta tehty ratastin, jollaisella valmiiksi varustettuja onkia saa ostaakin.
Siimaan kiinnitetään ”koho” tai korkki, joka on varsinkin useammalla ongella yhtaikaa ongittaessa tarpeellinen sekä kannattamaan onkea määrätyssä syvyydessä että osottamaan milloin kala ”tärppää”.
kuva lainattu www.doria.fi
Onkimadot ja syötit
Ongelle lähtiessä on varustauduttava myös syöteillä, jollaisiksi tavallisesti käytetään n. k. onkimatoja. Niitä saadaan meillä ensiksikin saunan karsinasta, missä on kosteaa, kauvan väkinyttä ruokamultaa; toiseksi saadaan hyviä onkimatoja hyvin lannotetulta pellolta tai muusta erittäin lihavasta maasta; kolmanneksi lantatunkiosta, jossa on vanhempaa lehmänlantaa, ei tuoresta eikä liiaksi palanutta ja maatunutta; neljänneksi vanhojen, kosteiden lastukasojen reunoilta ja pohjilta, samoin nahkurin luota parkkikasoista.
Kuivalla säällä voi onkimatoja saada väkimultaisista, kosteista ojanpohjista, varsinkin jos siellä on alaspäin joitakin turpeita, joiden alle matoja voi karttua aivan tukuttain.
Suuria kastematoja, joita saa illalla ja aamulla kosteisilta nurmikoilta, ei sopivasti voi käyttää onkiessa tyynestä vedestä, mutta sitä vastoin ovat ne hyviä onkiessa virroista ja koskista sekä samoin syöteiksi velalla (”pitkällä siimalla”) pyydystäessä.
Vielä käytetään syötteinä eri kaloille puutoukkia, perhosentoukkia, muurahaisen munia, koppakuoriaisia, taikina- ja leipäpaloja, liotettuja ja keitettyjä herneitä, pieniä sammakoita y. m., mutta niistä mainittakoon lähemmin myöhempään; samoin puhutaan myöhemmin täkykaloista.
Yksi ehto kuitenkin täytyy syötin aina täyttää; sen pitää olla tuores. Niinpä onkimatojenkin. Mutta niitä ei aina saa kaikkialla eikä juuri silloin eikä niin paljon kuin tarvitsisi. Sentähden on hankittava matosäiliö. Siihen kelpaa tavallinen kookas tuokkonen tai pieni puulaatikko. Siihen pannaan madot ja runsaasti peitteeksi samallaista kosteaa väkimultaa, missä madot ovat tottuneet elämään.
Onkimiehet, jotka ovat hyvin varustettuja, säilyttävät matoja yli talvenkin. He panevat isoon puulaatikkoon kerroksittain rahkasammalta (tavallista vesisammalta), hevosenlantaa ja ruokamultaa, väliin panevat aina kerroksen matoja, ja päällimmäiseksi sammalkerroksen. Jos ruokamulta on kuivaa, kostutetaan se vedellä. Laatikko pannaan sitten rotattomaan kellariin, sillä rotat syövät halukkaasti matoja. Tuon tuostakin kostutetaan laatikon sisältöä vedellä.
kuva lainattu www.doria.fi
Onkiaika ja sää
Edullisin onkiaika on erilainen eri vuosina ja eri seuduilla. Suomen eteläosissa ja keskipaikoilla alkanee ”leiville lyövä” onkimisaika usein jo kesäkuun alusta, ja saattaa se jatkua lokakuuhun, muutamissa vesissä myöhempäänkin. Huvittavin ja tuotteliainkin näyttää kuitenkin olevan aika kesäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin, vaikkakin muutamia päiviä aikaisemmin tai myöhemmin saattaa väliin saada hyvän saaliin.
Eri kaloilla ovat sitä paitsi parhaat syöntiaikansa eriaikoina vuodesta. Ahven, ahnain ja muuten edullisin ongittavaksi, syö jokseenkin läpi kesän ja talven, samoin hauki; näitä voi myös keväin ja syksyin pyydystää polo-, vaaja- tai heittokoukuilla.
Mihin aikaan vuorokaudesta kala parhaiten nykäsee, riippuu osaksi eri järvistä. Kirkasvetisissä järvissä ei kala yleensä heleällä päiväpaisteella ota onkeen. Missä vesi, lammeissa ja mutapohjaisissa lahdenpoukamissa, on tummempaa, vähemmän läpinäkyvää, siellä tarraa kala usein onkeen pitkin päivää, toisissa järvissä paremmin jälkeen puolipäivän kuin myöhempään aamupäivästä.
Puhuvatpa vanhat, leikkisät onkimiehet kalojen päivällisajastakin, tuossa klo 2 tienoilla. Parhaiten kuitenkin kala syö aamulla varhain kohta auringon noustua; hyvä onkiaika on myös illalla kuuden jälkeen.
Hyvä onkiaika yleensä määritellään illasta noin klo 6:sta klo 9 aamuun; esim. säyne, lahna, ankerias ja sorva syövät ainakin paikottain yösydännäkin. Kaikkein paras on kuitenkin olla jalkeilla aamulla anivarahin, meillä täällä pohjolassa, jossa aurinko nousee varhain, jo aina yhden, kahden aikaan, riippuen matkan pituudesta onkipaikalle.
Säät ja tuulet ovat tärkeät ongella ollessa. Kirkas päiväpaiste ei yleensä ole hyväksi, mutta aamulla varhain sekin menee, samoin illalla auringon laskiessa. Lienteä pilvinen sää on aina parempi, jopa vieno vihmasadekin. Tyynellä säällä sadekuuron, varsinkin ukkossateen, jälkeen syö kala yleensä hyvästi kai siksi, että ukonilma on pelotellut kalaparkojen päät hieman pyörälle, etteivät osaa olla varovaisia.
Missä vesi on läpinäkyvää, siellä yleensä on hieman tuulinen ja pilvinen sää parempi kuin rasvatyyni ja peilikirkas. Pohjatuuli on kuitenkin aina epäsuotuisa, etelä- ja lounastuulet parhaat.
kuva lainattu www.doria.fi
Onkipaikka
on niin tärkeä, että vanha onkimies, joka tuntee kalavetensä, voi saada hyvän saaliin samaan aikaan kuin vesiä tuntematon tottunutkin onkija ei saa juuri mitään. Yleensä on tuskin syytä viivytellä kauvan suotta paikallaan, vaan paras on noudattaa vanhain onkimiesten sääntöä: ”siirry, jollei nykäise!”
Missä ovat leväkasveista ja risuista puhtaat vedet, voi soutaessa kaislikon tai ruohikon rintaa panna parisen jokseenkin raskaalla painolla varustettua onkisiimaa viistämään perästään. Milloin siten joutuu kalaparven, varsinkin ahventen maille, tarraavat ne kyllä kiinni matoon tai muuhun täkyyn. Silloin voi laskea riippakiven tai ankkurin ja tarttua vapaan.
Yleensä ei avoimella selvällä vedellä ole edullista onkia. Parhaat onkipaikat ovat: ruohikon tai kaislikon rintama, varsinkin, jos siinä juuri rantamatalikko päättyy ja syvänne alkaa. Vielä parempi on, jos ruohikon reunalla on havukasa (havupuista tehty veteen pistävän aidan jatkos, veteen kaatunut havupuu tai ”toe”, jollaisia tokeita tavallisesti laitetaan, kun keväällä pyydetään kutukaloja verkolla, rysällä, katiskalla tai merralla), sillä kalat yleensä mielellään oleskelevat limaisten risujen lähettyvillä.
Kivikkorannan tienoilla ja kivikarien luona keskellä järveäkin oleskelevat kalat mielellään, varsinkin jos siellä samalla on limaisia risuja, samoin laiturien ja veteen ulottuvain venhetalasten ja nuottakotain ympärillä.
Järvien välisissä tyynissä tai hiljaa virtaavissa salmissa, samoin koskien suvannoissa, jokien syvänteissä ja purojen suissa tapaa melkein aina kaloja, varsinkin jos rannalla on ruohikkoa tai limaisia risuja, ja tarraavat ne sieltä hyvin onkeen. Sitä paitsi viihtyvät kalat paremmin metsäisillä kuin aukeilla rannoilla. Aukealla ja paljaalla hiekka- tai kalliorannalla, jossa aallot kivistäkin huuhtelevat kaiken liman pois, ei kaloja tapaa juuri koskaan.
Jollekin tällaiselle sopivalle paikalle saattaa muuten houkutellakin kaloja ”taikomalla” s. o. siten, että jonkun aikaa edeltäpäin heittää sinne onkimatoja tai muita syöttejä. Näitä syöttejä ei kuitenkaan pidä panna yhteen paikkaan kovin paljon.
Menettely ongella
Mutta ei sillä vielä hyvä, että kalastajalla ovat hyvät onkitarpeet ja onkimadot, että hän on valinnut hyvän ajan ja löytänyt hyvän paikan, hänen täytyy osata olla ongella niin, ettei karkota kaloja tienoiltaan.
Hänen täytyy olla mahdollisimman hiljaa, jo onkipaikkaa lähetessään meloa (kolisevista, kitisevistä ja loiskuvista airoista ei puhettakaan) niin, ettei nosta lainkaan melaa vedestä, vaan velloo työntäen melaa syrjittäin eteenpäin ja sitten kääntää sen hiljaa vauhtia vetäistäkseen.
Onkipaikalle päästyä on mela nostettava kolahtamatta veneeseen, otettava hiljaa kiviriippa ja ongenvapa, yleensä vältettävä kaikkea hälinää ja kolinaa. Onki on hiljaa pantava veteen eikä kovasti heittämällä. Väliin voi kyllä ongenvavalla taitavasti polskauttaa vedenpintaa, siten kutsuakseen seuraa rakastavia kaloja, jollei niitä ole saapuvilla.
Mutta samassa venheessä onkijoillakin on toisilla menestystä, toisilla ei. Sattuu väliin, että toinen saa neljä viisi kalaa, toinen pari kolme tai ei mitään, vaikka siimat ovat vedessä aivan vierekkäin.
No, mahdollisesti tässä maailmassa on toisilla parempi onni kuin toisilla, kuten sanotaan, mutta ongella ollessa on paras kalaonni sillä, jolla on hienoin ja paras pienonen onki ja joka osaa panna madon tai täyn hyvin onkeen ja valita sellaisen madon, joka parhaiten herättää kalan ruokahalua. Yleensä kalat tarraavat parhaiten vilkkaasti kiemurtelevaan matoon ja mieluimmin tummaan tai kellertävään kuin vaaleaväriseen.
kuva lainattu www.doria.fi
Eri kalat
Ahven se ennen kaikkia onkiessa tulee kysymykseen, sillä sitä saa melkein mistä tahansa, millaisella syötillä tahansa ja mihin vuoden aikaan tahansa. Se on myös mainio kala ruokapöytään, valmistettuna eri tavoin, mutta savolaiseen ”kalakukkoon” se on verraton. Sitä ongitaan parhaiten syväntöjen reunoilta ja virransuvannoista, ylimalkaan paikoista, jossa se johonkin piiloutuneena voi vaania saalistaan, toisia kaloja, sammakoita, hyönteisiä ja matoja, jotka kaikki kelpaavat syötiksi sitä onkiessa.
Paras on kuitenkin matosyötti, ongen ja madon koko riippuu siitä minkä kokoisia kaloja on tienoilla; paras on kuitenkin aina alottaa pienemmällä. Mutta kun ahven mieluummin tarttuu liikkeessä olevaan kuin paikallaan seisovaan syöttiin, saattaa ongen jättää ilman painoa, jolloin se verkalleen painuu pohjaan. Mutta jos ahvenparvea ei ole lähellä, silloin on paras varustaa siima alapäästä sirolla lyijypainolla, jotta onki pysyy tarpeellisessa syvyydessä, ja kulettaa sitä vavalla edestakaisin; tällöin ei siimassa tarvitse olla ”kohoa” tai korkkia, vaan voi sen vetää vavan päähän.
Liikkeessä olevan syötin huomaa kala parhaiten, ja kun ahven sen kerran huomaa ja se on laitettu, kuten pitääkin, jättää se harvoin tarraamatta kiinni. Yleensä ei onkimies juuri voi yhtaikaa hoitaa useampia kuin yhtä tai kahta onkea. Mutta lisäksi voi panna veteen ison ongen, joka on kiinnitetty tukevampaan venheen reunojen varassa makaavaan vapaan. Tällaiseen onkeen voi pistää suuren madonkin, mutta mieluummin ennen saamansa pienen kalan, sären, salakan tai mudun (elritsan) täyksi.
Yleensä luullaan, ettei ahven lämpimällä ja päiväpaisteisella säällä viitsi nykäistä onkea. Mutta silloinkin sitä voi saada varjopaikoista, kaislikon rinnasta, metsäisen niemen katveesta, laiturin tai nuottakodan pimennosta. Väliin voi onkimies asettaa venheensäkin niin, että ahven mielellään etsii vilpeämpää sen varjosta. Jos on pieni, hieno onki ja siihen panee pienen vilkkaan madon, malttaa ahven silloin harvoin olla tarraamatta kiinni. Kaislikon tai leväkasvien keskellä olevasta aukosta voi täten myös onkia helteiselläkin säällä.
Usein saa ahvenet onkipaikalle siten, että heittää järveen joukon matoja, odottaa kotvan lukien kirjaa tai nukahtaen. Kohta niitä voi olla veneen varjossa aivan kirjavanaan.
Ahventa voi onkia keväästä alkaen läpi kesän. Vieläpä lokakuussakin leutoina syksyinä saa ahvenia syvästä vedestä kaislikon rinnasta onkimadolla, mutta vielä varmemmin täkyongella.
kuva lainattu www.doria.fi
Talvikalastus
On itsestään selvää, että kalastajan on talvipakkasella hyvin suojeltava jäätymistä vastaan niin onkimatonsa kuin itsensäkin. Onkimiehen varsinkin on hyvin pukeuduttava, kun siinä hommassa ei tule paljon liikkumaan.
Salmiin järvien ja lampien välillä, missä on riittävän syvää, on hyvä hakata onkiavantoja, samoin sellaisille vesille, missä on liejua ja uivaa levää, mutta niiden keskellä aukko, vaikkapa tavallisen onkiavannon kokoinenkin. Sellaisesta paikasta onkiessaan voi ahvenia saada oikein kosolta, mutta myös taimenia ja väliin nieriäisenkin.
Talvella ongitaan avannosta myös keinotekoisella syötillä, n. k. pirkalla eli torkolla. Tämän pyydyksen aate on siinä, että tinapirkkaa tai muuta välkkyvää uistimenterää pidetään liikkeessä vuoronperään nostamalla ja laskemalla, josta kai johtuu nimikin torkko ja torkotteleminen, sillä vavan liikkeet muistuttavat torkkuvaa ihmistä.
Talvikalastajalla on muuten hauska olla syksyisin lumettoman jään aikaan luistimet, lumellisen sukset. Jos täkykaloja on avannolle vietävänä, tarvitaan myös vesiastia ja kelkka. Monet kyllä panevat täkykalat koukkuihin jo kotona, mutta edellä lienee jo selvinnyt ettei se vastaa tarkotustaan. Silloin kalat kuolevat jo ennen järveen joutumistaan, mutta vasta avannolla hyvin kiinnitettyinä voivat ne elää vedessä vuorokauden ja parikin.
Hauskaa ja virkistävää on pistäytyä kalassa raikkaana talvipäivänäkin. Omapyytämä kala maistuu retkeltä palattua monin verroin makeammalta. Eikäpä kaloja talvella saakaan monin paikoin ostaa.
kuva lainattu www.doria.fi
Muuten on muistettava, ettei ole olemassa yleispäteviä uistin- eikä muun onkikalastuksen sääntöjä, varsinkin kun on kysymys niin suuresta alueesta kuin tuhatjärvien maasta. Erinäisillä vesillä, joilla on monet vuodet kokeillut, pääsee kyllä kalojen kera ”lähemmin tutuksi”. Ei siis yleiset neuvot kalastaessa paljoa auta, mutta ovat ohjeet sentään alottelijalle hyvät olemassa.
Sen kumminkin voi neuvoa yleensäkin, että ken aikoo lähteä kalastamaan, vaikkapa vain onki- ja koukkuvehkeilläkin, hän ottakoon ensin selon kalastusasetuksesta ja siitä, kalastaako ”vaarallisilla” vesillä. Varsinkin koskikalastuksessa ei viimeksimainittua seikkaa ole unhotettava.
Kun tämä kirjanen on aiottu vain alkuoppaaksi kesävapauttaan nauttiville huvikalastelijoille, on siitä koetettu saada mahdollisimman pieni ja jätetty pois kaikki, joka ammattikalastajalle tosin on tärkeää, mutta huvikalastajalle vain turhaa painolastia.
Ei tämä kirjanen sentään viimeksimainituillekaan ole täysin riittävä; onkimatkallaan hän tulee epäilemättä tekemään monta uutta ja mieltäkiinnittävää havaintoa, ja vasta siellä, onkikalastuksen ja kalojen elämän salaisuuksiin syvennyttyään alkaa hän käsittää, miten erinomaisen viehättävä ja opettava ajanviete onkikalastus on.
Varsinkin koulunuorison olisi ongelle lähtiessään hyvä ottaa mukaansa mahdollisimman seikkaperäinen esitys Suomen kaloista. Vesikasveja ja monta muuta hauskaa luonnonilmiötä tulee onkiretkellään tutkineeksi ikäänkuin itsestään.
Linkki kansalliskirjastoon, josta kaikki postauksessa esiintyvät tekstit ja kuvat on lainattu.
Olen ihan tulisilla hiilillä, kun en malttaisi odottaa pilkkikauden alkua millään. Lokakuun pakkasten aikaan olin aivan varma, että päästään pilkille jo joulukuun alussa, mutta sen jälkeen lämpötila on jojoillut edestakaisin. Vene on talviteloilla ja järvien selät auki. Haluaisin kalastaa, mutta se on nyt mahdotonta. Jos tilanne ei Kuopiossa ala paranemaan, niin ehkä täytyy käväistä pilkillä hieman pohjoisempana. Ei varmaan tarvitsisi ajaa kuin 100-150km, että löytyisi turvallinen paksuus jäätä.
Pirttilahti 11.12.2017
Vene siis meni talviunille ja olen vähän haikein mielin, kun avovesikausi loppui. Alutroll on kuitenkin hyvässä hoivassa talven, se nimittäin pääsi VML Sponsorin tiloihin talvehtimaan. Kiitos Pasille, että otit meidän silmäterän hoitoon!
Jos liikutte talven aikana Kuopiossa ja Alutrollin näkeminen ihan livenä kiinnostaa, niin käykäähän vilkaisemassa meidän Alupuattista Itkonniemenkadulla =)
Alutroll lähti talveksi lämpöiseen =)
Olen tehnyt muutamia hankintoja ennen kauden alkua ja esimerkiksi siimat täytyy vaihtaa kaikkiin onkiin. Siirryin viime talvena tasuripilkinnässä kehivapojen käyttäjäksi eikä paluuta ole, ovat ne sen verran kätevät. Ostin vielä pari vapaa lisää, jotta avannolla ei tarvitse koko ajan olla irroittelemassa tasureita.
Olen 90% tasuripilkkijä, mutta kuten viime talvenakin, morreja tulee varmasti käytettyä myös tänä talvena. Minulla taisi olla lähes joka reissulla toukkapurkki mukana varmuuden vuoksi ja muistan yhdenkin reissun Sotkalta, kun tasurit olivat täysin turhia kapistuksia. Kaverilla oli vain tasurit mukana, mutta minulla salaisena aseena myös muutama morri. Lopulta kalaa nousi ihan mukavasti, mutta ne piti ronkkia morreilla.
Kaikuluotain on huippukeksintö, mutta välillä ruudun tuijotus turhauttaa, jos alla on ruokahaluttomia kaloja. Sen vuoksi on hyvä olla erilaisia ja -kokoisia vieheitä mukana. Välillä ahvenilla on kova nälkä ja kymmenen senttiset tasurit uppoavat kitusiin kokonaan. Välillä kalat taas kaipaavat vain pientä huikopalaa ja silloin morri kärpäsen toukalla höystettynä kelpaa välipalaksi. Tilasin muutamia isoja morreja talven reissuille.
Jarmon morreilla on tarpeeksi kokoa isollekin ahvenelle
Sain Takalan Heikiltä pari Polex-vapaa talveksi testiin ja kylläpä voi ongissa olla hyvä tuntuma. Vaikka en ole edes päässyt testaamaan vapoja tositoimissa, niin kyllä istuu näpsäkästi käteen. Nämä ovat omiaan morreille ja mikrojigeille.
Pienempi vapa morrille, isommalla voi uitella mikrojigejä ja mikrotasureita
Korkki materiaalina on paljon miellyttävämpi, kuin kova ja kylmä muovi
Meidän Lynkkiksellä oli viime keväänä jotain ongelmia ja nyt se on puoliksi purettuna autotallissa. Onneksi tässä on vielä kelkkakeleihin aikaa, joten eiköhän Juha ehdi sen kuntoon saada. Kunhan nyt tulisi edes ne ihmisen kestävät jäät, niin kelkalla ajot maltan kyllä siirtää ensi vuoteen.
Lähes ajovalmiina =)
Tämä vuosi ei ollut mikään isojen kalojen vuosi. Meillä tavoitekaloina ovat yleensä isot ahvenet, mutta kyllä tottakai myös ruokakokoiset kuhat lämmittävät mieltä. Kesällä kuhaa tulee hyvin ja jigailu on tehokas kalastusmuoto. Toissa kesänä sain Kallavedestä 3kg kuhan vertikaalijigaamalla ja sitä edellisenä kesänä lähes nelikiloisen. Tänä kesänä ei päästy edes kahteen kiloon, joten taidot taitavat olla ruosteessa ?
Jigiahven-ennätys parani tänä kesänä sekä minulla että Juhalla. Mehän saatiin sama ahven kaksi kertaa viikon sisään, joten sama 39cm raitapaita on nyt meidän molempien ennätyskala. Vieläkin hämmästyttää se tapahtuma :)
Tämän vuoden ihmeellisin tapahtuma vesillä :)
Kyllä tämä vuosi oli taas hieno kalavuosi ja kalastus on näköjään sellainen harrastus, että siihen ei voi kyllästyä koskaan. Suomen luonto on niin uskomattoman upea ja täynnä erilaisia elämyksiä!
Harrastuksen ja blogin myötä olen saanut paljon uusia kavereita ja tuttavia. Vuorovaikutus onkin tärkein syy, miksi haluan kirjoittaa blogia kalareissuistani. Kokemuksia vaihtamalla syntyy uusia ideoita ja ahaaelämyksiä, ja sitä kautta harrastuksessa pystyy kehittymään lisää. Kiitos lukijoille ja myös kaikille yhteistyökumppaneille, toivotaan kaikille oikein kireitä siimoja ensi vuodelle!
Loppuun vielä valokuvia tältä vuodelta ❤️ Vaikka välillä tuntui, että kala ei syö koskaan, niin kyllähän se Ahti kuvien perusteella on sittenkin ihan reilu ukkeli =)
