Tiedättekö mitä? Minulla ei ole tällä hetkellä yhtään ikävä talvea! Vaikka tasurin uittaminen kirpeässä pakkassäässä ihanaa onkin, niin kyllä nämä Suomen kesätkin mahtavine aktiviteetteineen ovat upeita juttuja myös.
Viime aikoina Kallaveden aalloilla on saatettu nähdä pörhältämässä yksi musta vene. Olen totaalisen ihastunut tuohon uuteen työkaluuni ja nyt ei tarvitse aina ennen järvelle lähtöä varmistella tuulen nopeuksia ja suuntia, koska uudella veneellä uskaltaa lähteä järvelle kovassakin kelissä. Vanha vene oli sen verran lyhyt, että isoille selille ei viitsinyt ihan aina lähteä ja monesti tyydyttiinkin kalastelemaan suojaisemmissa paikoissa, jos säätiedotus lupaili myräkkää.
Minä olen nyt siis sitten kalastusopas ja moni varmaan kuvittelee sen tarkoittavan kaikkitietävää kalastusgurua. Ehkä suurin osa oppaista sellaisia onkin, mutta itse voin myöntää, että kalastustietämyksessä on vielä paljon aukkoja.
Sehän olisikin helppoa, jos kirjakaupassa myytäisiin opusta: ’Kallaveden kalojen olinpaikat, syöntiajat ja kaikki muu mahdollinen tieto’. Olisin hakenut sen teoksen jo ajat sitten ja lukenut läpi välittömästi. Kalastus olisi tosi helppoa ja kalastusoppaan työtä voisi tehdä itsevarmana saalistakuulla.
Mutta sellaisia kirjoja ei ole. Se, mitä luonnossa tapahtuu, ei voi koskaan täysin tulla kirjoitetuksi kirjoihin. Siellä on niin paljon arvoituksia ja itse olen sitä opintietä kulkenut vasta pienen matkan. Ja toisaalta se on hienoa, että aina saa oppia uutta ja nähdä ennennäkemättömiä asioita.
Ehkä tuosta ylempää pystyi jo vähän rivien välistä lukemaan, että olen täysin hukassa Kallaveden ahventen kanssa ? Kuhat ovat pikkuhiljaa hipsineet normaaleille kesäpaikoilleen, mutta ne ihanan haastavat raitapaidat ovat teillä tietämättömillä. Minulla ei ole hajuakaan missä ahvenparvet huitelevat. Tai ehkä ne menevät välivedessä, kuten viikko sitten bongaamani parvi. Vai ovatko ne sittenkin yhdellä Kallaveden miljardeista matalikoista, niin kuin olivat toissa sunnuntaina, kun Juha nappasi 41cm ahvenen kolmen metrin vedestä.
Olen nyt ajanut useamman kymmenen tuntia etsien kaloja ja ahvenet eivät tee tätä hommaa helpoksi. Kuhaparvet ovat hämänneet minua useampaan otteeseen ja olen luullut löytäneeni ahvenparven, mutta ei, kuhia ne ovat olleet ja ainakin viime viikonlopun perusteella voisi jo melkein sanoa, että kuhat ovat liikakansoittaneet Kallaveden. Ja tämä on vasta alkua, nyt parvien koko on ollut joitain kymmeniä kaloja, mutta kunhan eletään muutama viikko eteenpäin, niin parvet voivat olla satapäisiä. Eipä sinne oikein ahvenet enää mahdu.
Minulla ei siis ole mitään kuhia vastaan ja kuha on aivan loistava ruokakala sekä mukava jigikala, mutta tykkään myös ahvenista ja toivoisin, että niillekin olisi tilaa. Onko muilla ollut haasteita löytää ahvenparvia tänä kesänä vai onko tässä vain peiliin katsomisen paikka? ?
Yksi lempiasioistani kalastuksen lisäksi on riippumattoretkeily. Sen jälkeen, kun muutama vuosi sitten hankittiin riippumatot ja alettiin yöpymään luonnossa, kalastusreissut muuttuivat vielä mukavemmiksi. Matossa köllötellessä ehtii katselemaan ympäröivää maailmaa ihan eri tavalla.
Saaret kätkevät sisäänsä vaikka mitä mielenkiintoista. Monesti tulee mietittyä, että mitähän kaikkea niissäkin saarissa on ajan saatossa tapahtunut. Kaupungissa asuvana harmittaa, kun oikeastaan kaikki alkuperäinen luonnon muokkaama on ihmisen toimesta laitettu uuteen uskoon, mutta saarissa pääsee onneksi vielä sinne ”alkulähteille”.
Siellä luonnon ympäröimänä ei kaipaa sähköä tai muita kodin hienouksia, paitsi jonkunlaisena kännykän orjana on myönnettävä, että laturin johto tulee aina sujautettua retkilaukun sivutaskuun, kännykän kun voi ladata veneessä ? Ja Thermacell kuuluu myös vakiovarustukseen, itikat eivät ole minun parhaita ystäviä.
Kovimmat helteet taitavat tältä kesältä olla ohi, mutta se ei estä luonnossa oleilua. Kalakin taitaa syödä nyt viileällä kelillä paremmin. Jos haluatte lähteä opastetulle kalastusretkelle, niin tervetuloa tänne Savon sydämeen Kuopioon!
Kuulumisia
Blogi on ollut hiljainen, vaikka kesä on jo pitkällä. Nyt asiaan tulee muutos ja pääsen taas tekemään kalapäivityksiä. Syy hiljaiseloon oli veneettömyydessä.
Aloitan tänä kesänä kalastusopastoiminnan, joten vanha Alutroll 485CC piti päivittää hieman isompaan. Uudeksi veneeksi valikoitui Alutroll 605CC. Vanha vene lähti jo talvella vaihdossa Päijätmotolle, joten avovesikauden alku jouduttiin olemaan ilman venettä. Kyllä ne olivat tuskaisia viikkoja, mutta onneksi pääsin edes kerran Kallaveden aalloille Kalamanian Jannen kyydissä.
Oli mukavaa päästä ammattilaisen matkaan ja kuulla neuvoja ja vinkkejä opastoimintaan liittyen. Jannella on myös 605CC opasveneenä, joten siksikin oli kivaa päästä juuri sillä paatilla kalaan, kun samalla näki kuinka vene toimii.
Korona sotki varmaan aika monen ihmisen asioita ja suunnitelmia tässä kevään aikana ja myös uuden veneen toimituksessa oli hieman viivästymistä. Mutta joku keksi joskus sanonnan: hyvää kannattaa odottaa, ja nyt ymmärrän itsekin sanonnan merkityksen paremmin. Hyvää todellakin kannatti odottaa!
Koska uusi vene tulee kalastusopaskäyttöön, halusin veneen sisätilojen olevan juuri passelit siihen tarkoitukseen. Vanhan veneen kanssa olin huomannut mitkä asiat heittokalastusveneessä ovat toimivia ja halusin hyödyntää toimivia ratkaisuja myös uudessa veneessä.
Esimerkiksi vanhassa veneessä keulan heittotaso oli tosi hyvä ratkaisu, koska se kätki sisäänsä myös säilytystilaa. Uuteen veneeseen halusin ehdottomasti heittotason keulaan. Taso on päällystetty samalla solumuovilla, kuin 485CC:ssakin. Se on materiaalina aivan loistava; kuivuu hetkessä sateen jälkeen eikä ole ollenkaan liukas.
Opaskäytössä veneestä täytyy löytyä säilytystilaa vavoille. En halunnut, että vapoja säilytetään ainoastaan kaiteissa olevissa vapaputkissa, joten vapalaatikko oli yksi niistä pakollisista asioista, joka uudesta veneestä piti löytyä. Veneen leveyden ansiosta vapalaatikoita saatiin mahtumaan kaksi kappaletta (pulpetin molemmille puolille) ja molemmissa laatikoissa on paikka seitsemälle vavalle, joten yhteensä laatikoissa on tilaa 14 vavalle. Silloin kun laatikossa ei ole vapoja, niin tilaa voi käyttää muuhun säilytykseen.
Huomasin vanhassa veneessä, että laitoihin kiinnitetyt vapaputket olivat monesti tiellä kalastustilanteissa ja usein sain siimankin niihin sotkettua. Uuteen veneeseen halusin mahdollisimman vähän mitään ”esteitä” kalastuksen tielle, jotta asiakkaan ei tarvitse varoa siiman takertumista joka paikkaan.
Korkeita vapaputkia on vain pulpetin yläkaiteessa, jolloin ne eivät ole kalastustilanteissa edessä. Veneen takalaidasta löytyy 6kpl laitaan upotettuja putkia. Pollarit ovat tällä kertaa taitettavat, koska vanhassa veneessä ne eivät olleet, ja varmaan joka reissulla onnistuin jotenkin siimani niihin kieputtamaan ?
Tykkäsin tosi paljon vanhan veneen pulpetista. Se ei ollut kovin leveä, mutta kuitenkin sen kokoinen, että siihen mahtui näppärästi 12” luotaimen näyttö yläkaiteeseen. Pulpetti oli myös malliltaan erittäin toimiva ja sen sisällä oli hyvin säilytystilaa.
Alutroll 605CC malliin kuuluu normaalisti hieman leveämpi pulpetti, mutta itse en kokenut tarvetta niin isolle pulpetille, joten halusin vaihtaa sen kapeampaan. Uuden veneen pulpetti on siis täysin sama kuin 485CC:ssa, mutta koska tykkään ajaa lähes aina seisten, halusin pulpetista hieman normaalia korkeamman. Sitä onkin nyt korotettu kymmenisen senttiä ja on muuten erittäin ergonominen sekä seisten että istualtaan ajaessa, ei tarvitse olla ollenkaan kyyryselkäisenä ? Kapean pulpetin ansiosta sivuilla on hyvin tilaa liikkua tai vaikka kalastaa.
605CC on rekisteröity kuudelle, joten jos kyytiin lähtee minun lisäkseni viisi ihmistä, kaikille olisi hyvä olla mukava istumapaikka. Koska vene on sen verran tilava, siihen mahtui heittotaso myös taakse. Olen nähnyt paljon erilaisia ratkaisuja eri merkkisissä kalastusveneissä takapenkkien suhteen ja heitin Alutrollin suuntaan ajatuksen toiveistani. Siellä syntyikin erittäin hyvä ja toimiva ratkaisu takaheittotasoon ja istuimiin.
Halusin istuinkorkeudeksi noin 45cm, jolloin pidemmänkään ihmisen ei tarvitse istua polvet suussa. Ei muuten uskoisi miten hyvä alumiinipenkissä voi olla istua, nämä nojatuolit ovat luxusta ? Takaheittotasolle on helppo nousta sivuilla olevien pienten portaiden ansiosta.
Istuinten alla on säilytystilaa, kuten myös istuinten takana olevassa pitkässä laatikossa. Yksi parhaista asioista tässä veneessä onkin säilytystilan määrä. Aivan huippua, että kaiken irtotavaran saa tasojen alle piiloon, jolloin ei tarvitse huolehtia ajaessa tai kalastaessa, että joku tavara on tiellä. Takaheittotason alta kulkee sadevesi, joten laatikot eivät ole täysin kuivat, mutta keulan heittotason alta löytyy kuivaa säilytystilaa.
605CC veneeseen saa asentaa maksimissaan 150hv moottorin ja kyllähän minä siihen sen kokoisen moottorin myös halusin ? Vanhassa veneessä 50hv Tohatsu palveli hyvin ja nyt sitten perästä löytyy astetta isompi Tohatsu. Pakko myöntää, että ensimmäisellä koeajolla otti mahanpohjasta, kun aloin nostamaan venettä liukuun.
Olihan se pikkuisen tehokkaampi kuin vanha moottori ja kun käänsin kaasukahvaa, tuntuu kuin olisin ollut lentokoneessa. Jouduin äkkiä kääntämään kahvan takaisin vapaalle ja tasaamaan pulssia. Ihan oikeasti säikähdin, kun tuo vene ja moottori olivatkin pikkuisen ärhäkämmät. Nyt sitten muutaman päivän ajelun jälkeen liukuun lähtö on enää silkkaa nautintoa ?
Uudella veneellä on nyt siis tullut pörhällettyä muutama päivä. Olin tehnyt monta viikkoa mielikuvituskalareissuja ajatuksissani ja miettinyt Kallaveden kalapaikkoja, joihin aikoisin suunnata heti, kun vene tulisi pihaan. Nyt sitten on paikkoja kierrelty ja sanotaanko näin, että niillä mielikuvitusreissuilla kalaa löytyi huomattavasti paremmin ?
Kuhat ja ahvenet eivät ole vielä isoissa parvissa, tai sitten en vain ole löytänyt niitä. Pientä kuhaa on ripoteltu pitkin penkkoja ja patteja. Ankkurointi on haastavaa, kun yksi kuha on siellä ja toinen täällä. No mutta positiivista on se, että yksinäisetkin kuhat ovat nälkäisiä.
Kyllä sieltä aina joku kala on siimaa tullut kiristelemään, mutta isompaa kuhaa tai ahventa ei ole löytynyt. Tai minä en ole löytänyt, mutta kun laittaa lapsen asialle, niin alkaa tapahtumaan. Omat tytöt olivat toissa päivänä kalareissulla mukana ja eihän niitä meinannut saada järveltä pois, kun he innostuivat kalastamaan.
Itse kalastin aluksi kaksi tuntia tyhjää samalla, kun tytöt uivat, mutta heti kun annoin tytöille virvelit käteen, alkoi kalaa nousta. Hävetti, mutta pääasiahan se kai on, että osaan opastaa muita saamaan kaloja ? Päivän isoin kuha oli vanhemman tytön saama 49cm ja päivän isoin ahven nuoremman saama 31cm raitapaita. Hienoa!
Viikonloppuna kalastettiin Juhan kanssa ja silloinkin löytyi jonkun verran kalaa. On kyllä kalamatot vielä hakusessa. Ehkä vahingossa elelin jo heinä-elokuuta niillä minun mielikuvitusmatkoillani, koska tämä IRL kalastus on paljon vaikeampaa. No mutta nyt kelit hellii ja vedet lämpenee, eiköhän kalatkin löydä toistensa seuraan, kun vähän aikaa kuluu.
Käykäähän kalassa yksin tai yhdessä, tai vaikka minun kanssa ☺️ Olette tervetulleita Kuopioon ja Kallavedelle koska vain!
Katseet kohti kesää
Kylläpä tämä kevät meni kauheaa kyytiä ohitse, viimeisestä blogipostauksestakin on jo useampi viikko. Tai kevättähän me toki vielä eletään, mutta tarkoitin nyt keväisiä pilkkireissuja, ne taisivat loppua tähän.
Tämä talvi oli ihan outo. Alkuun pelättiin tuleeko jäitä ollenkaan, no tuli. Sitten pelättiin tuleeko kaloja ollenkaan, no tuli. Sitten alettiin pelkäämään jäiden lähtöä ja sekin alkaa olla nyt tosiasia.
Talvi meni jotenkin nurinkurisesti, minusta tuntuu, että koko pilkkikausi lähti aivan liian hyvin käyntiin, koska ensimmäisellä pilkkireissulla meni puolen kilon raja ahvenessa rikki, toisella reissulla meni 1,8kg raja ahvenessa rikki ja sitten vielä tuli todella hyviä ahvenpotteja pitkin alkukautta. Eihän siitä olisi voinut enää parantaa mitenkään, joten tammikuun jälkeen pilkkisaaliit muuttuivat koko ajan pienemmiksi ja pienemmiksi. Välillä ne olivat näkymättömiä.
Alkutalvesta muistelin aiempia pilkkivuosia ja mietin, että onneksi kaukana ovat ne ajat, kun kalareissuilta palattiin kotiin tyhjin käsin. Miten se oli ollut edes mahdollista käydä pilkillä saamatta mitään? Eihän se ole kuin ottaa vaan ?
Sitten pilkka osui omaan nilkkaan ja tuntui, että joka ikinen avanto tuli tehtyä väärään paikkaan. Vaikka yritin käyttää kaikkia mahdollisia keinoja ja logiikoita ahventen löytämiseen, kaloja ei löytynyt.
Katsoin ilmanpaineet, tsekkasin tuulen suunnat, etsin jäästä merkkejä oikean avannon paikasta. Tutkin karttoja lähes yötä päivää, kyselin vinkkejä muilta, muutuin jopa taikauskoiseksi: ”Jos otan 43 askelta tuohon suuntaan, voisiko siinä olla aktiivista kalaa?” No arvatkaa oliko? Lumettomat kohdat tuli kokeiltua, lumiset kohdat tuli kokeiltua, kaikkien railojen ympäristöt koluttua. Jos löysin muiden vanhoja avantoja, kokeilin jokaisen.
Kalastus on kyllä sellainen harrastus, että siitä ei yllätyksiä puutu. Välillä luulee tuntevansa Ahdin metkut, mutta pian tajuaa, että eihän tämä ihmisen elämä riitä alkuunkaan siihen, että ehtisi tajuamaan ja ymmärtämään vedenalaisen maailman kommervenkit. Ja kai se on hyvä niin.
Kevät on siis kulunut ahventen perässä juosten ja niissä juoksukilpailuissa kaulassa on ollut joka kerta hopeamitali. Eihän se häppee ole ja jäällä on joka tapauksessa aina mukavaa. En ole koskaan ajanut potkurilla yhtä paljon, kuin tänä talvena. Moottorikelkka oli käytössä vain viikon ja en pistäisi yhtään pahakseni, jos tulevinakin talvina jäällä olisi noin hyvät olosuhteet potkukelkkailla. Se on niin mukavaa!
Tänä talvena pilkillä tuli käytyä 44 kertaa, mutta ainahan on olemassa takatalven mahdollisuus, joten en ihan vielä lyö lukkoon tuota lukua ? Pilkkireissut suuntautuivat mm. seuraaville järville: Sotkanselkä, Roikanvesi, Iso-Jälä, Virmasvesi, Rasvanki, Juurusvesi, Nilakka, Kallavesi, Suvasvesi, Iisvesi ja Koirus.
Alla muutamia kuvia viimeisimpien viikkojen reissuilta:
Otettiin Juhan kanssa kevään reissuilla aina kilpailu kolmen suurimman ahvenen yhteispituudesta ja suurin tulos voitti. Voittoja rapisi puolin ja toisin, mutta välillä oli vaikeuksia löytää edes ne kolme ahventa.
Viimeisellä pilkkireissulla oltiin jo palaamassa kohti rantaa, kun matkan varrelta löytyi pari valmista avantoa. Tasuri veteen ja melkein heti avannosta nousi fileahven. Ajattelin, että kas, nytkö ne hanat vihdoin aukeavat, kun pohjassa näytti olevan eloa enemmänkin.
Uittelin pientä karvapyrstötasuria 2,5 metriä pohjan yläpuolella, kun pohjasta lähti paksu ja määrätietoinen viiva kohti viehettä. Tiesin heti mistä oli kyse. Kiloluokan ahven lähtee juuri tuolla tavalla ja henkeä pidätellen odotin tärppiä. Kala tärppäsi heti tasurille päästyään ja Juhakin pysähtyi viereen katsomaan, kun siima naristen nostin mörköä ylös.
Voiko kausi paremmin päättyä kuin kilon ahveneen, ei varmasti! Hoin vaan, että älä irtoa, älä irtoa. Eikä se irronnut! Nostin ahvenen jäälle ja kuulin, kun vierestä alkoi kuulumaan kovaa naurua. Hetki meni, että itsekin tajusin mistä oli kyse. Ahven muuttui jäällä pomppiessaan lahnaksi ja mietin, että miten tämä on mahdollista!?
Koko talvena en ole ostanut toukan toukkaa, vaan pilkkinyt lähes yksinomaan tasureilla, joten tällaisia vahinkoja ei yksinkertaisesti pitäisi pystyä käymään. Mutta näköjään minulle voi: lahna tasurilla!
Juhan naurusta ei tullut loppua ja itselläni oli ”tonnin seteli” ilme. Laitoin lahnan avantoon, sammutin kaikuluotaimen, pakkasin tavarat, karistin pilkkikauden viimeisetkin rippeet olkapäiltäni ja kävelin rantaan. Olin kuulevinani selkäni takaa vielä jonkun muunkin naurua. Ahti…
Ensi kesänä minulla on uudet kuviot ja tarkoitus olisi aloitella kalastusopastoimintaa. Harmi, että tämä korona on nyt sotkenut suunnitelmia ja tuleva kesä on sekä minulle että varmasti kaikille muillekin vielä kysymysmerkki. Tsemppiä kuitenkin jokaiselle, luotetaan siihen, että kaikki kääntyy parhain päin!
Tasurivieraita Savossa
Meillä on ollut jo useamman vuoden traditio järjestää tasurihurjien talvitreffit Puruvedellä Ruokkeen lomakylässä. Yleensä treffit ovat olleet aina viikolla neljä. Tänä vuonnahan siinä kävi sillä tavalla, että me jouduttiin perumaan koko treffit huonon jäätilanteen vuoksi.
Harmitti ihan tosi paljon, kun Ruokkeelle on aina kerääntynyt paljon tasurihurjakavereita ympäri Suomen. No mutta ensi vuonna sitten yritetään uudestaan. Edellisten vuosien treffeistä pääset lukemaan klikkaamalla vuosilukua: 2017, 2018 ja 2019.
Viime vuonna keksittiin järjestää pienimuotoiset treffit myös Kuopiossa ja traditiohan siitäkin tuli välittömästi ? Ihmiset ihastuivat meidän järviin ja tänä vuonna päätettiin treffata Iisveden rannalla. Viime vuoden treffeistä pääset lukemaan tästä linkistä.
Yksi tasurihurjakaveri käväisi Savossa jo viikkoa aiemminkin ja vietettiin muutama päivä järvellä yhdessä. Petteri koki ikimuistoisia hetkiä Savon järvillä, koska siimat olivat koko reissun ajan kireinä. Ihan oikeasti.
Neljä päivää hurjaa kalantuloa ja voi sanoa, että tasureissa osui värivalinnat nappiin. Yhtenä päivänä Petteri rikkoi oman TOP 5 ennätyksensä ja viiden kalan keskipaino oli hurjat 744 grammaa. Joskus olen Petterin suusta kuullut, että Savossa olisi kieroja ahvenia, mutta näköjään mieli muuttui pienen lomareissun aikana ?
Minullakin oli muutamia kalatapahtumia ja Kalarosvon muikun nahkaisella kevennetyllä tuli talven toiseksi suurin ahven painoltaan 920g. Kala tuli 14 metrin vedeltä, mutta nousi kuudessa metrissä uitettuun Kalarosvoon.
Käväisin myös Sotkalla ennen Iisveden reissua ja sieltä on kyllä tänä talvena lähes joka reissu löytynyt ruokakalaa. En muista Sotkan olleen näin antelias moneen vuoteen.
Saavuttiin Juhan kanssa Iisveden mökille aikaisin perjantaiaamuna, koska tarkoitus oli pilkkiä koko päivä. Ei kuitenkaan oltu tarpeeksi ajoissa pelipaikoilla, koska porukka oli ehtinyt saamaan jo hyvin ahventa heti aamusta. Uusia syöntipiikkejä ei enää näkynyt ja minulla päivän saldo oli kaksi filekalaa. Onneksi pilkkimistä oli luvassa vielä kaksi muuta päivää.
Perjantaina ja lauantaina oli tosi kirkas ja aurinkoinen keli. Jäällä ei ollut lunta, joten ehkä ahven oli painunut kirkkaassa vedessä syvään. Minä osasin jostain syystä väistellä ahvenet tosi hyvin ja lopulta kolmen päivän ahvensaldon pystyi melkein laskemaan kahden käden sormilla.
Minun tasuripäivistä ei siis oikein ole kertomista, koska tapahtumia ei ollut oikeastaan ollenkaan. Reikiä tuli tehtyä ihan älyttömästi ja silti jokainen avanto oli kuin kaivo. Omasta pakista ei vaan löytynyt ottivärejä.
Kolmantena päivänä keli muuttui hieman ja auringonpaiste vaihtui lumisateeseen. Silloin sain neljä filekalaa ja ilmeisesti omat tasurivärit ovat suunnattu enemmän huonoille keleille ?
Leinon Pekalla oli Livescope mukana ja on se ihme laite. Pekka huuteli viereisille avannoille, että 15 metrin päässä tuossa suunnassa menee ahventa. Tai että seitsemässä metrissä toisessa suunnassa on kala pohjassa.
Sitten kun Pekan neuvomaan paikkaan teki avannon, niin kyllä, kalaa siellä oli. Eri asia toki oli, että saiko kalan ottamaan, mutta huimia apuvälineitä tuollaiset laitteet. Ne kyllä vaativat aikamoisen akun, joten ei kateeksi käy painavan ahkion roudaaminen, varsinkin jos jäällä sattuu olemaan paljon lunta ?
Iisvesi oli hankala järvi ja mitään Puruveden kaltaisia saaliita sieltä ei tullut, vaikka varmasti joskus Iisvesikin voi yllättää. Nyt ei kuitenkaan kukaan juhlinut älyttömillä kappalemäärillä, mutta kyllä siellä ahvenruokia päästiin syömään, kun yhdistettiin jokaisen kalat. Oma osuus yhteiseen pottiin oli tällä kertaa aika surkea =D
Reissun isoin ahven meni Jarnolle ja Jarnon luottoviehe Iisveden reissulla oli XL Nulikka. Samoin Pekalla toimi XL Nulikka hyvin. Mutta arvatkaapas toimiko kyseinen tasuri minulla? Ei toiminut, koska omat värit eivät miellyttäneet kieroj.. eikun kivojen savolaisten ahventen silmää.
Meidän mökki oli niin upealla paikalla, ettei tosikaan. Voisi sanoa, että asuttiin muutama päivä paratiisissa. Alla muutamia dronella otettuja kuvia, kuvaajana Ilkka Turunen.
Koko talven on ollut ihan uskomattomat potkurikelit ja on kyllä ollut mahtavaa kiitää potkurilla jäällä. Nyt sitten satoi kymmenisen senttiä lunta, joten oli aika kaivella Lynkkis autotallin perukoilta. Tänä talvena potkurilla on päässyt ihan yhtä helposti kalapaikoille, kuin moottorikelkallakin, mutta nyt kun potkurikelit loppuivat, on kiva päästä edelleen sinne järven selälle.
Maanantaina otettiin siis Lynkkis kärriin ja suunnattiin järvelle. Olihan se outo tunne päästä kalapaikoille niin nopeasti ja hengästymättä ? Mukavaa se on moottorikelkkaillakin välillä ☺️
Ostin uuden Veikko-tasurin, kun Taavitsaisen Ismolla sattui olemaan niin hyvän värinen Veikko myynnissä. Alunperin ostin tasurin Iisveden reissua ajatellen ja yhden filekalan sillä sieltä sainkin, mutta kotiin palatessa tasuri alkoikin toimimaan niin sanotusti ihan urakalla.
Maanantaina aamupäivällä tuli kokeiltua muutamia eri tasureita ja niistä ainoastaan Veikko sai eloa näyttöön. No uitellaan sitten sitä ?
Muistan vieläkin, kun Petteri käväisi meidän suunnilla pari viikkoa sitten. Hänellä oli oikeat ottivärit rasiassa ja siksi myös koko ajan tapahtumia luotaimen näytöllä, minulla ei niinkään. Silloin olin aivan varma, että en osaa pilkkiä, kun muut nostelee kaloja ja oma ruutu on tyhjä. Sama tunne tuli Iisvedellä ja silloin mietin, että ehkä se 1,8kg ennätysahven oli täysin tuurikala.
Kun maanantaina omasta rasiasta löytyikin taas ottiväri, tuli tunne, että ei se pilkkiminen sittenkään niin vaikeaa ole. Oikean värin kun laittoi siiman päähän, kalat vaan ilmestyivät kaikuluotaimen näyttöön kuin tyhjästä. Haastavinta kalastuksessa onkin löytää päivän ottiväri ja toisinaan ne toimivat värit saattavat vaihtua päivän aikana useammankin kerran..
Tässä viimeisten viikkojen aikana olen oikeasti tajunnut värien merkityksen, kyllä se vaan on pienestä kiinni. Esimerkiksi Iisvedellä tuli kokeiltua varmaan 15 eri väristä Nulikkaa, mutta kun tasurin selästä tai mahasta ei löydy juuri sitä oikeaa sävyä, niin kalat kyllä ilmaisevat sen poissaolollaan.
Samoin on myös korostunut kalapaikan merkitys. Ahven on välillä itsepäinen otus ja joskus se menee niin, että jos avanto ei satu juuri prikulleen raitapaidan yläpuolelle, kala vähät välittää sinun vieheestä. Pekan Livescope kokeilujen jälkeen ymmärsi, että aina ei riitä että menee kalojen viereen. Ehei, välillä kaksi metriäkin on liikaa. Se aukko jäähän on tehtävä juuri oikeaan paikkaan. Piste.
Juha testasi teoriaa maanantaina ja teki kaksi avantoa parin metrin päähän toisistaan. Toinen avanto oli tyhjä, toisesta tuli kalaa. Ja kalaa tuli siitä avannosta, joka tehtiin vasta toisena. Kysyn vaan, että miten??? Ainakin nyt itse tuli muutettua ajatusmaailmaa hieman ja jos on varmalla kalapaikalla, se kannattaa rei’ittää aika täyteen.
Yleensä kyllä olen toiminutkin niin, että jos saan joltain avannolta kalaa, teen ympärille 4-5 avantoa ja kokeilen myös ne. Ehkä lähiavannot kannattaa tehdä vielä lähemmäksi, kun tähän asti välimatkat ovat saattaneet olla vaikka kymmenenkin metriä. Ei varmaan se kaksi metriäkään toisinaan olisi yhtään pöllömpää kokeilla.
Samoin paikkaa kannattaa kartoittaa kunnolla, vaikka ensimmäinen tai vaikka vielä kymmeneskään avanto ei antaisi elonmerkkejä, sillä yhdestoista avanto voi räjäyttää potin.
Maanantaina kalaa oli liikkeellä paljon. Ahventa liikkui pohjan tuntumassa ja isojakin mörköjä käväisi näytöllä, mutta niitä oli vaikeaa saada nousemaan. Muikku-/kuoreparvia näkyi lähes joka avannolla ja useassa kerroksessa, joten ravintoa kyllä riitti. Sitten kun tasuri vilahti kalojen näkökenttään oikeasta kulmasta, kalat lähtivät nousemaan kohti viehettä.
Yhdessä vaiheessa päivää näin luotaimessa jonkun vilahduksen pari metriä jäänkannen alla. Nostin tasurin välittömästi sinne ja tunsin melkein heti tärpin. No siikahan se ?
Vaikka ylös tulleet ahvenet olivat hyvän kokoisia, kappaleita ei kovin montaa tullut. Kotiin tullessa meillä kuitenkin oli iso kalapussi ja pitkästä aikaa savupönttö pääsi tulille. Tai sähkösavustinhan se on eli ne tulet sai unohtaa ?
Eilen käväistiin vielä moottorikelkalla pilkillä, kun kerran vauhtiin päästiin. Päivän saldona viisi ahventa, joista isoin 700g.
Tilanne, jossa sain isoimman ahvenen, oli erikoinen. Olin ollut samalla avannolla varmaan 20 minuuttia ja sinä aikana kokeillut muutamaa eri tasuria, joista viimeiset kymmenen minuuttia uittanut muikku Nulikkaa. Luotain piirsi aivan tyhjää.
Päätin taas vaihtaa viehettä ja laittaa siiman päähän jonkun keltamahaisen tasurin, kun välillä sateli lunta. Joskus harmaammilla keleillä keltaiset mahat saattavat yllättää… Silmiin osui Sotkalla edellisellä kerralla hyvin toiminut hile Nulikka, Sotkalla oli silloin kutakuinkin samanlainen keli.
Lähdin laskemaan tasuria nopeasti avantoon ja pudotuksen aikana tasuri lähti uimaan jonnekin tosi sivulle ja hävisi keilasta. Kun olin laskenut tasuria noin kahdeksan metriä, annoin tasurin liukua avannon alle. Samassa näin, kun pohjasta (vettä oli 14 metriä) lähti neljä hyvän kokoista viivaa tosi määrätietoisesti kohti tasuria.
Sain tärpin ja aloin nostamaan kalaa ylös. Samalla vilkuilin luotainta ja näin että loput kalat alkoivat häviämään näytöltä. Kun kala oli jäällä, pyysin vieressä olevaa Juhaa ottamaan nopeasti valokuvan. Sen jälkeen irroitin tasurin ja näyttö olikin taas aivan tyhjä.
En tiedä olisinko ehtinyt saamaan muita ahvenia parvesta, jos olisin tiputtanut tasurin heti takaisin, yleensä ne jyrkästi tasurille nousevat ahvenet kyllä uivat niin vauhdikkaasti, että ne usein ehtivät mennä menojaan.
Kun laitoin tasurin takaisin avantoon, ei siellä näkynyt enää merkkiäkään niistä isoista körmyistä. Taas tuossa tilanteessa huomasi sen värien merkityksen, kun olin kuitenkin täysin samaa Nulikkaa siinä jo hetken uitellut ja sitten vasta värin vaihdos laukaisi ahvenissa ruokahalun.
Tänä talvena on kyllä saatu syödä ahventa kiitettävästi, sinänsä ollut ihmeellinen talvi kalojen tulon suhteen. Minun mielestä aiempina talvina MP-reissuja on tullut paljon useammin, tänä talvena täysin tyhjiä reissuja ei kovin montaa ole, en muista onko ensimmäistäkään.
Pilkkikuhaennätys rikki
Tämä on ollut erityislaatuinen talvi kaikin puolin. Ensinnäkin heti kauden ensimmäisellä pilkkireissulla rikkoontui puolen kilon raja ahvenessa ja toisella reissulla jäälle nousi edelleenkin lähes joka yö uniin tuleva ennätysahven.
Joka päivä ihastelen kalaa seinällä ja muistelen sitä päivää, kun kalan sain. Se vaan oli niin uskomaton juttu, että en koskaan edes haaveillut pääseväni sellaiseen tilanteeseen. No, joka tapauksessa ahven on nyt muistona seinällä, joten näköjään ihmeitä tapahtuu. Ja samanlainen ihme voi tapahtua jokaiselle kalastajalle.
Olen saanut tänä talvena jo neljä kuhaa tasurilla. Välissä menikin monta vuotta, kun kuhat eivät pilkkiin tärppineet, mutta nyt vaikuttaa siltä, että kuhat majailevat samoissa syvyyksissä ahventen kanssa. No ihan mukavia sivuosumiahan ne kuhat ovat, koska talvella niitä ei yleensä näe.
Ahvenet viettivät hiljaiseloa monta viikkoa. Tai minun avantojen alla suut pidettiin supussa, mutta Juhan avantojen alla oli ihan kunnon syöntitouhut käynnissä. En ota selvää niistä raitapaidoista. Tiedän, että teen yleistyksiä, kun sanon, että ahven ei ole syönyt viikkoihin. Asiahan ei varmasti ole niin, vaan minulla ei vaan ole riittänyt taito saamaan niitä kaloja.
Kalat syövät, koska eivät ne syömättäkään elä. Omia tyhjiä reissuja voi aina selitellä sillä, että ”kala ei ollut syönnillään”, mutta kaikkihan sen tietävät, että ne ovat höpöhöpöjuttuja. Joskus pitäisi vaan rehellisesti osata sanoa, että tällä kertaa en osannut kalastaa tarpeeksi hyvin.
On nyt käyty Juhan kanssa muutaman kerran kirkkaissa vesissä tasuroimassa. Olen itse pilkkinyt tyhjää ja vedonnut milloin liialliseen tai liian vähäiseen lumimäärään jäällä, liian korkeaan, tasaiseen tai matalaan ilmanpaineeseen, liian aurinkoiseen tai pilviseen keliin ja niin edelleen. Syitä ja selityksiä on maailma pullollaan. Juha on kuitenkin viereisiltä avannoilta saanut aina pussillisen filekalaa, joten turha tässä on selitellä.
Totuus on, että välillä olen surkea kalastaja ja kalat vievät minua kuusi-nolla. Mutta toisaalta sehän tästä kalastuksesta niin mukavan ärsyttävää tekeekin, kun mikään ei ole ennalta arvattavissa. Tämä olisi tylsä harrastus, jos aina tietäisi saavansa kalaa.
Sain vuonna 2015 tasurilla 1,74kg painavan kuhan. Se oli hieno hetki ja edelleen kirkkaasti muistissa. Blogikirjoituksen otsikko oli Verta, hikeä ja onnen kyyneleitä ?
Lähes tasan viisi vuotta myöhemmin paransin pilkkikuhaennätystäni. Oltiin pari viikkoa sitten pilkillä kirkkaissa vesissä ja Juha tuttuun tapaan nosteli viereiseltä avannolta hyviä ahvenia ja itse keskityin tyhjän luotaimen tuijotukseen. Ei siis pahemmin tapahtumia ollut. Paitsi yksi.
Pohjasta lähti viiva kohti tasuria ja olin innoissani, että vihdoinkin minullekin nousee ahven. Kala nousi todella rauhallisesti kohti viehettä ja jo ennen tärppiä olin melko varma, että kyseessä onkin kuha.
Uittelin Mr. Manun pientä kuusisenttistä karvapyrstöä ja aloin epäilemään kelpaako niin pieni tasuri isolle kalalle. Näköjään kelpasi, koska kala tärppäsi, mutta tunsin heti, että kala ei ole hyvin kiinni. Nostin kalan jäälle niin nopeasti kuin pystyin ja kuhaksihan kala paljastuikin. Ja samalla hetkellä, kun sain kalan jäälle, tasuri tipahti suusta pois. Huh, karkuutus oli lähellä.
Sen jälkeen Juha jatkoi ahventen pilkkimistä vieressä ja minä jatkoin tuttuun tapaan tyhjän näytön tuijotusta. Välillä se on semmoista :)
Tänä talvena saatiin odotella kauan aikaa turvallisten jäiden muodostumista Kallaveteen. Kauden ensimmäinen reissu Kallavedelle venyikin helmikuulle saakka. Kyllä jää nyt jo onneksi kantaa, koska teräsjäätä oli 20cm, mutta aiempina vuosina tähän aikaan jäätä on ollut enemmän. Mitenkähän lyhyeksi pilkkikausi jää…
Kallavedellä pilkkipäivä alkoi lupaavasti, koska heti auringon nousun jälkeen luotaimen näytölle ilmestyi ahvenia. Aamupäivän aikana siiman päähän tarttui kuusi filekalaa ja kyllähän se mieltä lämmitti, koska se oli kuusi enemmän kuin monella muulla reissulla. Keskikoko ei ollut mitään kummoista, mutta kyllä 12 filettä jo mahan täyttää ?
Hauet olivat myös aktiivisia ja ehkä ne ajoivat ahvenet tiehensä, koska niitä ilmestyi jokaiselle avannolle, missä tasuria heilutin. Aamupäivän jälkeen ahventapahtumia ei enää ollut. Päivän kaikki ahvenet tulivat samalla Kalapelen Nulikalla, jolla sain oman ennätysahveneni. Se oli ainoa tasuri, joka ylipäätään sai houkuteltua kaloja luotaimen näyttöön.
Tänä talvena on ollut ihana käydä pilkillä, kun on päässyt liikkumaan potkurilla. Potkurikelit kestivät viikkoja ja kyllä harmitti, kun jäälle tuli lumikerros, eikä potkurilla enää päässyt kulkemaan.
Lämpötilat ovat koko talven seilanneet nollan molemmin puolin ja onneksi lumi viime viikon loppupuolella suli pois. Me otettiin taas heti potkurit käyttöön ja suunnattiin jäälle. Moottorikelkallahan me ei olla tänä talvena ajettu vielä kertaakaan ja se ei tällä hetkellä aivan ajokunnossa edes ole. Onneksi se vaatii vain pientä remonttia, joten kenties lähiaikoina päästään silläkin viilettämään.
Käytiin perjantaina Sotkalla. Päivä meinasi olla haastava, mutta sitten löytyi hyvä valkoinen laikku tumman jään keskeltä. Laikulla oli kalaa vaikka muille jakaa ja jaoinkin, koska kaverit säntäsivät heti apajille, kun minulla alkoi kädet käymään. Heidän rasioistaan ei kuitenkaan löytynyt sen hetken kovinta ottipeliä, eli Kalarosvon pientä muikun nahkaista kevennettyä, joten suurin saalis nousi minun avannoista.
Kalaa oli ihan järkyttävästi ja ahvenia tuli pieneltä alueelta monesta reiästä. Muutama tasurin heilautus tyhjällä avannolla ja se oli kuin kutsuhuuto raitapaidoille. Melkein kuulin jään alta ahventen kielellä: ”tullaan!”. Ja ne tulivat.
Aivan mahtava tunne nostella nälkäisiä ahvenia jäälle. Kun viivoja menee sikin sokin luotaimen näytöllä ja kädet täristen odotat tärppiä, niin silloin sitä on pilkkiukko tai -akka elementissään. Pilkkimisen tähtihetkiä.
Tasuripilkintä kirkkaissa vesissä, voiko parempaa olla? No ei. Onhan tasurilla pilkkiminen aina kivaa, mutta kun pääsee kirkkaisiin ja syviin vesiin, niin silloin tasurit pääsevät kunnolla oikeuksiinsa.
Lauantaina oltiin kirkkaissa muikkuvesissä pilkillä ja viime viikkojen perusteella ne kirkkaammat vedet ovat olleet vähän enemmän ”Juhan heiniä”, mutta aina se itselläkin pieni toivonkipinä jossain kytee, että josko tällä kertaa minullekin…
Aamupäivällä Ahti oli vielä sitä mieltä, että ahvenia annetaan vain Juhalle. Minä säntäilin sinne tänne ja reikiä tuli tehtyä eri syvyyksiin. Juha oli lähtenyt potkurilla parin kilometrin päähän, liekö haistanut ahventen syönnin…
Sain Juhalta kuvaviestejä ahvenista ja kun kännykkään pärähti 825 grammaisen ahvenen kuva, potkuri kaasutti aika nopeasti samoille apajille.
Mutta ei syönyt ahven minun reiällä. En edes nähnyt kaloja, vaikka muutaman metrin päästä nousi mörköjä. Päätin yrittää itsekin haistella syöntiä ja etsiä oman hottipaikan. Muutaman sadan metrin päässä nenä alkoi toimimaan. Jotain outoa oli ilmassa, koska osasin tehdä avannon ahventen buffetpöydän viereen.
En ehtinyt uittaa Kalarosvon muikun nahkaista kevennettyä kauaakaan, kun luotaimessa alkoi näkymään niitä juttuja, joita yleensä näkyy vain unissa. Ja ”ne jutut” olivat valtavia, tasurille vauhdilla nousevia ahvenia. Tilanne tuli kohdalle hetkessä ja melkein heti se oli myös ohi. Ehdin saamaan parvesta kaksi isoa ahventa ja kun kolmas kala tärppäsi, sydän pamppaili ja kädet tärisivät siihen malliin, että mietin pyörrynkö tähän.
Nostin siimaa sen minkä kerkesin. Monofiili oli kuin kuminauhaa niin syvästä vedestä pilkkiessä ja koko ajan tuntui siltä, että kala ehtii uida nopeammin ylös päin, mitä itse ehdin nostamaan siimaa jäälle. Painava se mörkö oli ja kenties joukon pomo, koska vähän ennen jään pintaa kala irtosi ja samalla kutsui kaverinsa mukaansa. Heippa vaan parvi. Nähdäänhän joskus uudestaan?
Miksi ne tilanteet loppuvat noin äkkiä? No ehkä yksi syy siihen on se, että sydän ei varmaan oikeasti kestäisi, jos parvesta ehtisi saamaan hurjan määrän kaloja. Se menisi jo liiallisuuksiin ja sellaisia tapahtumia ei ole edes siellä hurjimmissa unissa. Ehkä se kaksi kalaa on ihan kohtuullista ja sen jälkeen on hyvä tasata pulssia. Täytyy vaan selitellä nämä asiat itselleen parhain päin =)
Laitoin Juhalle ääniviestin heti, kun tilanne oli ohi. Kuuntelin viestin jälkeen päin ja kyllä vähän hymyilytti. Hengästynyt ja järkyttynyt naisen ääni ja joukkoon on lipsahtanut pari kirosanaakin, itse en edes muista koko viestin lähetys tilannetta ?
Samaa jättiläisahventen parvea ei enää näkynyt, mutta yksittäisiä kaloja sain vielä ronkittua pohjasta. Svartsenekkerin Arnolttia lainaten: I’ll be back.
Iltapäivällä saapui sakea lumisade ja oli mukava potkutella neljän kilometrin päähän rantaan. Meinasi potkuri vähän tökkiä, kun jäälle oli kertynyt paksuja lumilaikkuja ?
Tärpitön kausi
Tänä talvena olen käynyt lukuisia kertoja pilkillä. Vaikka sivullisen silmään saattaa välillä näyttää siltä, että siimat ovat jatkuvaan kireänä, niin se ei todellakaan ole niin. Monesti niistä tyhjistä reissuista ei vaan tule pidettyä niin suurta meteliä kuin niistä kalaisista päivistä ? Kyllä tuntimääräisesti tyhjää on tullut pyydettyä enemmän, kuin mitä siimat ovat olleet kireinä.
Kallavesi on meiltä edelleen korkkaamatta ja kyllä sinne jo kohta uskaltaa pilkille lähteä. On nyt kierretty isompia ja pienempiä järviä ja yhteensä eri kalastuspaikkoja on kertynyt kahdeksan. Välillä kotiintuomisina on ollut ruokakalat ja välillä tyhjä muovipussi ja jäätyneet varpaat.
Potkurilla on ollut ihan uskamattoman hienoa liitää jään pintaa pitkin, tuulisina päivinä ei ole tarvinnut itse edes potkutella vaan tuuli on hoitanut potkurin liikuttamisen. Nyt sitten taivaalta tupsahti valkoinen yllätys ja potkurikelit taisivat olla tässä. No keväällä sitten taas Esla alle ? Kohta onneksi pääsee jo moottorikelkalla!
Ahti oli alkukauden niin kilttinä, että aloin jo miettimään mistä päin tuulee. Ennätyskala heti kauden alkuun ja sen jälkeen ruokakaloja vaikka millä mitalla. Sitten kun leijailin jo pilvissä kalastustaitojeni kanssa, minut palautettiin maan pinnalle. Kalantulo loppui pikkuhiljaa ja sen jälkeen Ahti alkoikin pyytelemään vastapalveluksia. Kai minulla oli saaliskiintiö täynnä, koska viime reissuilla ei ole kalaa näkynyt, ainostaan olen menettänyt kalastustarvikkeita.
Viime keväänä käväistiin Nilakalla joitain kertoja ja järvi vaikutti oikein mukavalta tasurijärveltä. Reilu viikko sitten suunnattiin potkureinemme sinne uudestaan ja sen pilkkipäivän aamu oli ehkä yksi hienoimmista aamuista ikinä. Siis sään ja maiseman puolesta, ei muutoin ? Auringonnousu maalasi maailman uskomattomilla väreillä ja huh huh, vieläkin ihastelen näiden kuvien värejä!
Aamun ensimmäisellä avannolla näkyi heti eloa. Pohjan tuntumassa uiskenteli ahvenia, joita yritin houkutella Mr. Manun karvapyrstöllä. Pian tasurista kiinnostui väärän lajin yksilö ja siiman päässä potki hauki. Sain nostettua kalan jäälle ja onneksi tasuri oli oikein nätisti suupielessä. Olipa hyvä tuuri, tasurin sai irti ilman pihtejä ja hauki oli helppo vapauttaa nopeasti.
Pistin hauen avantoon ja käännyin kurkottamaan kohti repussa roikkuvaa pyyhettä, jolla pyyhkiä kädet. Sivusilmällä näin oudon vilahduksen. Mikä ihme se oli? Aivan kuin joku olisi liikahtanut avannon reunalla, mutta eihän se hauki enää siinä ollut. Ei kai se ollut minun kehivapa???
Laskin repussa olevat kehivapani, joita oli neljä niin kuin pitikin, mutta missäs se viides vapa on, jolla juuri tartutin sen äskeisen hauen? Viisi vapaa minulla kaiken kaikkiaan on ja vaikka kuinka pyörin ympyrää ja katseellani etsin viidettä vapaa, sitä ei näkynyt missään. Voi hitto, sepä muuten taisi lähteä hauen mukana avantoon ? Ehkä siima tarttui hauen evään tai pyrstöön, joka tapauksessa vapa hävisi avannon reunalta. Sinne meni myös Mr. Manun tasuri ?
Yritettiin Juhan kanssa ronkkia vapaa pohjasta kolmihaarakoukkujen avulla, mutta se ei tuottanut tulosta. Kyllä ärsytti. Päivän ahvensaaliskin jäi laihaksi, paitsi Juhalla, joka sai ihan hyvät filekalat mukaansa.
Käytiin seuraavana päivänä Juurusvedellä. Siellä maisema oli lähes aavemainen verrattuna edellispäivän Nilakkaan. Juuruksella oli väritöntä. Potkurilla liikkuminen oli kyllä superhelppoa, kun jäällä olevan veden vuoksi potkuri kulki kuin itsestään. Toisaalta pelotti kulkea siellä, kun jään pinnalla oli pieniä ”järviä”.
Sain heti aamusta kuhan ja pari tuntia myöhemmin yhden fileahvenen, mutta siihen jäi päivän saalis. Ruokakalojen määrää ei siis päästy hämmästelemään, mutta jään pinnasta löytyviä taideteoksia sitäkin enemmän. Ihan uskomattomia kuvioita ja koskaan aiemmin ei oltu tuollaista jäätä nähty!
Monia järviä oli siis kierretty ja kalaa etsitty, mutta oikeastaan talven ainoa paikka, joka on antanut hyvin ruokakaloja, on ollut Sotka. Siispä oli pakko käväistä sielläkin kokeilemassa, että onko kalattomuus nyt kiinni paikasta vai omista taidoista. No ehkä jonkun verran molemmista, mutta Sotka ei taaskaan pettänyt. Keli oli mainio ja auringonpaisteesta huolimatta kala söi hyvin. Tai en nyt voisi sanoa, että hyvin, koska päivän aikana luotaimessa näkyvään kalamäärään nähden jäälle saatiin loppujen lopuksi aika vähän kalaa.
Ahven oli tosi kovalla ajolla ja kalaa sinkoili näyttöön jostain aivan sivulta tai jopa jään alta. Ahvenet kävivät tökkimässä tasuria ja moni parvi ui vain ohi. Sain kahdeksan filekalaa tärppäämään tasuriin, mutta enemmänkin olisi ollut tarjolla. Päivän isoin kala oli 610g ja se oli talven toiseksi isoin ahven.
Ja siitä isoimmasta ahvenesta puheen ollen, se mörkö saapui muutama päivä sitten kotiin. Alla muutama kuva trofeesta, ahven löysi paikkansa makuuhuoneen seinältä ja joka aamu, kun avaan silmät, näen ensimmäiseksi jättimäisen ahvenen ?
Käytiin eilen taas Nilakalla. Edellisellä kerralla Juha sai sieltä hyvät kalat ja minä sen sijaan pilkin tyhjää. En tiedä miksi kuvittelin asian menevän jotenkin eri tavalla tällä kertaa.
Intoa puhkuen lähdettiin potkurit mukana kokeilemaan onnea. Luiston kanssa oli heti ongelmia, koska jäälle oli satanut useita senttejä lunta. No eipä anneta sen häiritä, eteneminen vaan ei ole yhtä nopeaa.
Juha lähti heti rannasta eri suuntaan kuin minä ja itse suuntasin valmiiksi kartasta katsomilleni paikoille. Tuuli oli aivan mahdoton ja onneksi myötätuuleen matka eteni juuri ja juuri kohtalaista vauhtia. Kun vihdoin pääsin erittäin potentiaalisen näköiselle alueelle, kännykkään tuli Juhalta viesti ja hänellä oli jo ensimmäinen filekala jäällä.
No kohta lähetän sille takaisin kalan kuvia. Tein ensimmäisen reiän ja mitäs mitäs, kartta ei oikein pitänytkään paikkaansa, vaan vettä oli alla 19 metriä. No mikäpäs tässä on jääkylmässä tuulessa, ja lumessa tahmovalla potkurilla, etsiskellä kalapaikkoja.
Tein pienen siirtymän ja vedet silmistä valuen kairasin uuden reiän. Nyt pitäisi olla oikea syvyys. Luotain päälle ja vettä oli alla 18 metriä. Ookoo. Niistetäänpäs nenä ja jatketaan taas matkaa. Nahkarukkaset oli pakko pitää kädessä.
Jos menen sata metriä rantaan päin, niin sitten varmaan löytyy jo alle kymmenen metrin vettä. Taas ”kyyneleet” poskilla kohti uutta merkkiä ja avanto jäähän. Joko nyt saisi tasurinkin veteen?
17 metriä. Selvä.
Turhautuneena päätin tehdä hieman pidemmän siirtymän. Kyllä kohta alkaa se matala löytymään!
Kas kummaa, taas 17 metriä. Mikä tämä järvi on olevinaan ja kuka nämä käyrät on ”keksinyt”? Ne todellakin oli varmaan hatusta heitetty, koska yksikään sen aamuinen syvyyskäyrä ei pitänyt paikkaansa. Juhalta tuli taas viesti ja edellistä kalaa isompi filekala pötkötti tasuri suussa jäällä.
Joo joo, ihan kohta saat vastaviestin, kunhan nyt saisin tasurin järveen. Lähdin suoraan kohti rantaa ja kyllä jossain vaiheessa on pakko madaltua. Mutta ei vielä seuraavallakaan avannolla, koska vettä oli 16 metriä.
Onko tämä joku piilokamera? Seuraavaksi menin niin lähelle rantaa, että syvyyskäyrän viiva oli enää katkoviiva. Pelotti jo hieman, että kairaan pohjaan tai kiveen.
Ja tadaa, kymmenen metriä! Heh heh, vihdoinkin sain tasurin uimaan. Kylläpä oli työn ja tuskan takana. Kalaa ei avannossa näkynyt ja koska Juha oli saanut omat kalansa 8 metrin vedestä, uskaltauduin menemään vielä hieman rantaan päin. Nyt löytyi kasin vettä, työvoitto!
Ja sitten soi puhelin. ”Tule äkkiä tänne, täällä on luotaimen näyttö täynnä kalaa!”. Äkkiä anturi ylös ja potkurin keula kohti Juhaa. Tullaan!
Lähdin vastatuulessa kohti 800 metrin päässä olevaa Juhaa. Kalankiilto silmissä puuskutin ja työnsin potkuria. Eteenpäin en voinut katsoa, koska tuuli oli kova ja silmistä vuoti vettä niin paljon, että posket olivat märkinä.
Kyllä minä jaksan tämän matkan mennä, koska palkinto odottaa heti, kun saan tasurin veteen. Mielessä pyöri isot ajoahvenet, jotka kohta tulisivat tärppimään tasuria hurjina.
Vihdoin pääsin perille ja tein avannon Juhan avannon viereen. Juha nosteli kalaa ja minä odotin ensimmäisen ahvenen ilmaantumista näyttöön. Kalat kuulemma ilmestyvät kolmeen metriin, joten tasuri kannattaa jättää ylös uimaan.
Juha päivitteli oman luotaimen näkymäänsä vähän väliä. Taas näyttöön tuli monta kalaa ja kaikki nousevat tasurille…
Vilkuilin Juhaa ja omaa luotaintani, mutta vain Juhan avannolla oli tapahtumia. Onkohan minun luotain rikki, kun siinä ei näy mitään, vaikka avantojen väli on vain neljä metriä?
Juhalla kalapussi täyttyi hyvää vauhtia isoimpien ahventen ollessa neljän sadan gramman hujakoilla. Mieleen alkoi muistumaan edellinen reissu Nilakalle, kun silloinkin oltiin viereisillä avannoilla ja vain Juha sai kalaa.
Tein ympärille uusia avantoja ja kävin kokeilemassa nekin, mutta ensimmäistäkään sivulta syöksyvää ajoahventa ei minun luotaimeen ilmestynyt. Tunnin jaksoin siinä yrittää, jonka jälkeen kävin jokaisessa ilmansuunnassa sekä syvemmässä että matalammassa vedessä etsimässä ahventa ilman tuloksia. Joskus on näitä päiviä.
Kotiintuomisina meillä oli vain Juhan kalapussi, joka oli pullollaan ahvenia. Erikoista päivässä oli se, että Juha sai kalansa tosi monella erilaisella tasurilla. Väriä ja kokoa piti vaihdella koko ajan ja syykin ahventen vaihtelevalle tasurinälälle paljastui kotona Juhan peratessa kaloja. Kalojen mahoista löytyy mm. kiiskeä, pientä 5cm kuoretta ja 12cm muikkuja. Siksi siis niin moni eri tasuri toimi.
Tällaista tämä kalastus on, välillä tulee kalaa ja välillä ei. Ja toisinaan tulee myös välinetappioita. Yhdellä kalareissulla meni kehivapa siimoineen ja tasureineen ja eräällä toisella reissulla kaaduin rannassa reppu selässä ja repun taskusta tipahti maahan melkein uusi Marttiinin puukko, jonka tippumisen huomasin vasta seuraavalla reissulla etsiessäni puukkoa. Mitähän seuraavaksi on luvassa? Sen me näemme tulevina viikkoina ?