Kylläpä kuukausi hurahti nopeasti. Täällä Savossa pilkkikausi loppui kuin seinään, kun jäät heikentyivät ihan yllättäen. Kyllähän sen jo arvasi, että jäät lähtevät keväällä nopeasti, kun koko talvena ei tullut superkestävää jäätä ja teräsjäätä oli niin vähän. Lämpöiset huhtikuun kelit pistivät jäiden lähtöön vielä lisää vauhtia ja aika nopeasti päästiin rospuuttokaudesta ohi. 

Meidän pilkkikausi päättyi siihen, kun Juhan jalka humpsahti kahdesta uveavannosta läpi. Vaikka jäätä oli silmämääräisesti vielä hyvin, sen laatu vaihteli paikasta riippuen paljon. Ei ollut enää järkeä lähteä riskeeraamaan itseään ja pilkkitavaroitaan jäälle. Vaikka meillä oli joka reissulla kelluntahaalarit, kuivapuvut ja naskalit päällä, ei sitä siltikään halua tippua heikkoihin jäihin. Pakattiin siis pilkkikamat varastoon ja alettiin odottamaan avovesikauden avausta.

Haettiin huhtikuun lopussa meidän vene talvisäilytyksestä. Saatiin säilyttää venettä VML Sponsorin tiloissa ja kiitos Pasille, että järjestely onnistui! Helpotti tosi paljon veneen talviteloille laittamista, kun ei tarvinnut paketoida venettä pihalle ”luonnon armoille”, vaan vene sai talvehtia lämpöisissä sisätiloissa ☺️

Vappupäivänä koitti avovesikauden avaus. Kaikki Kuopion veneluiskat eivät olleet vielä auki, mutta Julkulan venerannasta löytyi avoinna oleva luiska, jonka olimme käyneet tsekkaamassa edellisenä päivänä valmiiksi. 

Hurautettiin heti aamusta satamaan ja kas kummaa, yön aikana rantaan oli ajelehtinut jättimäinen, paksu jäälautta ja minnepä muuallekkaan, kuin suoraan veneluiskan eteen. Hmmm… 

Aloin jo miettimään seuraavia vapaana olevia luiskia, mutta onneksi Juha sai rannalta löytämällään kepillä siirrettyä jäälautan sen verran sivuun, että mahduttiin laskemaan vene luiskalta.

Vappupäivänä oli suht lämmin keli, mutta ei se lämmin ilma järvellä lohduta, jos alla oleva vesi on lähes nolla asteista. Kyllä se kylmä sieltä hohkaa alumiiniveneen sisään. Hankittiin Typhoonin pelastuspuvut kevään ja syksyn kylmille keleille ja nyt kolmen reissun kokemuksella olen erittäin tyytyväinen hankintaan. Kun alle pistää merinoa ja fleeceä, niin puvulla pärjää oikein hyvin viileämmilläkin keleillä, koska se on täysin tuulen- ja vedenpitävä.

Alkuun pelotti, että onko puku liian ”koppura” kalastukseen materiaalinsa vuoksi, mutta pelko oli turha, leikkaukset ym. suunnittelut on kyllä tehty kalastajaa silmällä pitäen, ei ahdista tai purista mistään. Korkea kaulus on ehkä paras ominaisuus koko puvussa. 

Meillä on ollut Ursuitin MPS kuivapuvut jo vuosia käytössä ja talvella ne ovat päällä joka reissu. Ne mahtuvat hyvin pilkkihaalarin alle, mutta keväällä ja syksyllä veneillessä pilkkihaalari saattaa olla liian kuuma, siksi pelastuspuvun hankkiminen on ollut jo pidemmän aikaa mielessä. 

Itse olen arkajalka järvellä sekä talvella että kesällä ja en halua ottaa turhia riskejä. Järvelle on paljon mukavampi lähteä, kun tietää että veden varaan joutuessaan on ainakin jotain turvavarusteita päällä. Vappupäivänä kauhistutti katsoa, kun satamassa porukka hyppäsi veneisiinsä ihan normivaatteissa ja osalla ei ollut edes liivejä päällä. Jos vene kaatuu keskellä järven selkää ja vesi on kaksiasteista, niin lopputulos voi olla huono. 

Minulle kauden ensimmäinen reissu on aina huippureissu. Yleensä ensimmäiset reissut ovat lähes kalattomia ja se koskee niin avovesikautta kuin pilkkikauttakin, mutta se kalattomuus ei haittaa, koska sitä touhua on ollut niin kova ikävä. Pääasia, että pääsee järvelle. 

Olin innoissani kuin pikkulapsi, kun laitoin luotaimen päälle ja lähdin ajamaan satamasta kohti jotain. Ei meillä ollut edes määränpäätä, haluttiin vaan saada vene vesille ja hypätä kyytiin. Ja sitten kun kaikuluotain piirsi kaloja pohjaan, mahassa oli perhosia. Oli niin outoa, kun pystyi näkemään pohjan koko ajan, ei vain pienien pilkkireikien kautta ?

Vappuna keli oli aika tuulinen ja pyörittiin vain suojaisilla alueilla. Kaloja näkyi paikoitellen, mutta ne olivat pieniä. Ainahan me yritetään löytää ahvenia, koska ahven on paras kala, mutta kyllä me saatetaan kuhiakin kalastaa, varsinkin jos alla on sekaparvi. Vappuna bongasin vain yhden ahvenparven luotaimesta ja sain siitä yhden kalan. Pieni, mutta tavoitteen täyttävä ?

Vapun jälkeen tuli takatalvi ja kalastussuunnitelmat piti unohtaa, koska veneluiskalla oli 10cm lunta. No toisaalta järvellä ei paljon tapahtumia tähän vuodenaikaan ole, joten ihan rauhassa voi odotella vesien lämpenemistä.

Kauden toinen reissu oli viime perjantaina. Pirttilahdenkin veneluiska oli vihdoin sula, joten tehtiin pikapisto Kallavedelle. Keli oli tosi sumuinen ja alunperin suunnitelmissa oli suunnata Hirviselälle, mutta koska veneellä ei uskaltanut sumun vuoksi ajaa yli 10km/h, ei viitsitty lähteä 12 kilometrin päähän. 

Mentiin sitten vähän lähemmäksi yhdelle tutulle paikalle, vaikka oli siihenkin 8km ajomatka. Koko ajan piti ajaa hiljaa, liukunopeudesta oli turha haaveilla. Kalaa me ei nähty missään. Aika jännä, että ajettiin se 8km Pirttilahden satamasta ja koko ajan tuijotettiin luotainta, niin silti joka paikka oli tyhjää täynnä. 

Luotin kuitenkin siihen määränpäässä odottavaan kalapaikkaan, koska siinä on aina näkynyt kalaa, kun me on siinä käyty. Sanoin matkalle Juhallekin, että kättä päälle, että sieltä tulee kalaa, sen verran kova luotto minulla siihen paikkaan oli ?

Ihan uskomatonta, miten vaikeaa veneellä on ajaa sumussa. Jos ei koko ajan tuijottanut plotteria, vene meni minne sattui. Hetken aikaa tuijotin vain eteenpäin tyhjään sumuun ja kun vilkaisin taas plotteriin, luulin, että kartta oli mennyt sekaisin. Miten me muka mennään takaisinpäin, taitaa olla plotteri rikki!

Hetkessä vene oli kääntynyt 180 astetta ja oltiin menossa takaisin kohti satamaa. Juha kysyikin, että mitäpä tekisit jos plotteri ja kännykkä menisivät pimeiksi, mihin ajaisit? Sanoin, että ei mitään havaintoa. Ilman apuvälineitä sumussa suunnistaminen on mahdotonta.

Saavuttiin perille kalapaikalle ja vastassa oli tyhjyys. Aiemmin kalaisat alueet olivat tyhjiä, mutta en luovuttanut. Ajelin aluetta ristiin rastiin ja vihdoin luotain piirsi jotain. Epäilin niitä kuhiksi, koska ne jurottivat ihan pohjassa. Hämmästys oli suuri, kun kalat paljastuivatkin ahveniksi. Näköjään ahvenet ovat niin kylmiä ja kankeita, että ne eivät näytä luotaimessakaan samoilta, kuin aktiiviset ahvenet kesällä lämpöisen veden aikaan.

Sain parvesta kymmenkunta ahventa. Jos kesällä löytää ahvenia ja parkkeeraa veneen niiden päälle, ne pölähtävät pohjasta metrikaupalla ylöspäin, kun jigin laskee veteen. Nyt syvyyttä oli 9 metriä, mutta kalat nousivat vain metrin tai pari ja aika hissukseen, verrattuna siihen, miten ne kesällä syöksähtävät. Kalat olivat lisäksi ihan jääkylmiä eikä ihmekään, kun veden lämmöt olivat samat, kuin yli viikko sitten vappuna, eli vain 2-3C.

Kahdeksalta lähdimme takaisin kohti satamaa ja sumu oli vaan pahentunut entisestään. Välillä jopa pelotti, että joku ajaa päälle, koska useampiakin veneitä ajoi liukuvauhtia ohi ja vaikea uskoa, että kaikilla olisi ollut tutka. Ehkä he vaan luottivat siihen, että ketään ei ole edessä. Itse huristeltiin se 8km matka noin kymppiä, kyllä siihen aikaa vierähti, varsinkin kun matkanteko plotterin jäljestä päätellen oli tosi mutkikasta. Vene lähti väkisin koko ajan väärään suuntaan, kun katseelle ei saanut mitään kiintopistettä.

Eilen käytiin Melavedellä kalassa. Tarkoitus oli ajaa Melaveden kautta Karhonvedelle, koska Melavesi on joka kerta ollut haastava, kun on siellä käyty ja Karho taas on ollut kiltti. No eikös siellä Riistaveden satamassa ollut sumu vastassa, kun saavuttiin sinne. Edellisenä päivänä Kallavedelläkin sumu oli alkuun kohtalainen, mutta myöhemmin se muuttui ns. hernerokkasumuksi. En todellakaan lähde Karhonvedelle asti pujottelemaan sakeassa sumussa…

Sumua lukuunottamatta keli vaikutti täydelliseltä kalakeliltä. Ja varmasti ne kalat ovat jossain popsineetkin kuoretta hurjana, mutta se ”jossain” ei ollut Melavedellä. Ajettiin järvi päästä päähän ja tutkittiin kaikki sopukat, mutta alamittakuhia lukuunottamatta järvi oli typötyhjä. Yhden ahvenparven bongasin viistoluotaimesta ja ehdin napata siitä kaksi ahventa, mutta muutoin reissu meni maakuntamatkailuksi.

Kokeiltiin syvää ja kokeiltiin matalaa. Nyt haluaisinkin tietää sellaisen pienen yksinkertaisen asian, että missä ne ahvenet ovat tähän vuodenaikaan? Voisiko joku heittää pari vinkkiä? ? Vai ovatko ne kutupaikoilla? Sekä Kallaveden että Melaveden ahvenilla mahat pullotti mätiä, eli eivät ainakaan ne yksilöt olleet vielä kutupuuhissa. Mistä te ihmiset kalastatte ahventa keväällä? 

Kuhat ovat varmaan tällä hetkellä virtapaikoissa. Useampikin tuttu on saanut kuhia virrasta, mutta koska me ollaan ahvenen metsästäjiä, niin se raitapaitojen sielunelämä kiinnostaisi. Vai ovatko ahvenetkin virtapaikoissa kuoreen perässä?

Juha kuvasi pilkkikauden viimeisimmistä reissuista videon ja se löytyy Youtubesta, jos joku haluaa käydä katsomassa ☺️ Linkki. 

Pian on pilkkikausi paketissa. Ihmeen pitkään kausi lopulta kuitenkin kesti, vaikka alkutalvi näytti niin huonolta. Kallavedelle, ainakaan eteläiselle puolelle, ei tainnut koko talvena tulla superhyviä jäitä. Tammi- ja helmikuussa satanut lumi esti jään vahvistumisen, vaikka välillä oli koviakin pakkasia. Onneksi pilkille kuitenkin päästiin ja loppujen lopuksi Savon 2018-2019 pilkkikausi taisi olla pituudeltaan ihan keskiverto.

Tänä talvena on pysytty ahvenruuissa. Taitaa olla paras pilkkitalvi ikinä ahventen suhteen, vaikka kilon ylityksiä ei ole tullutkaan. Ehkä. Minähän sain muutama viikko sitten 970g ahvenen ja se oli punnittu minun omalla rihveli-vaa’alla. Nyt sitten kun verrattiin minun vaa’an tarkkuutta Juhan vaakaan, joka on tosi tarkka ja kotona ”taarattu”, niin eroa oli 30g. Eli Juhan tarkka vaaka näytti 30g enemmän. Ehkä se minun ahven olisikin ollut kilon.. Mutta eipä sillä periaatteessa ole väliä ?

Meillä lapset eivät tykkää ahvenista, outoa. On sitten jouduttu Juhan kanssa syömään kahdestaan ihan urakalla kalaa. Yleensä me vapautetaan alle 250g ahvenet ja otetaan vaan sitä isommat filekalat, koska niitä isompia ei tule niin paljon. On tehty vaikka mitä herkkuruokia ahvenesta ja yllättävää, että esimerkiksi kaprikset sopivat hyvin ahvenen kanssa. Eilen tehtiin kalapaistosta ja voin kyllä suositella kokeilemaan, yksi parhaista ahvenresepteistä, mitä olen kokeillut. Tai Juhahan se kokkasi ? https://www.valio.fi/reseptit/kalapaistos-pannulla/

Vaikka kalaa onkin tullut hyvin tänä talvena ja välillä muiden silmiin saattaa näyttää siltä, että me saadaan joka reissu saalista, niin asia ei todellakaan ole niin ? Ihan kaikista kalareissuista en ole edes kirjoittanut blogiin, koska välttämättä ei ole ollut mitään kirjoitettavaa. 

Tänä talvena on jouduttu Kallaveden heikon jäätilanteen takia käymään paljon muilla järvillä pilkillä. Toisaalta aika harmi juttu, koska Kallavesi alkaa 100 metrin päästä meidän kotoa. Viime talvena käytiin tosi paljon Etelä-Kallavedellä, koska se on niin lähellä, mutta tänä talvena on käyty siellä vain kerran. Kallavesi ympäröi Kuopiota ja jos haluaa lähteä jollekin toiselle järvelle, joutuu ajamaan ensin pitkän matkan.

Sehän on ihan höpöhöpöjuttu, että itse pyydetty kala olisi ilmaista. Ainakin meidän tilanteessa halvemmaksi olisi varmasti aina tullut hakea kala fileoituna suoraan kalatiskistä. Kilometrejä on tullut sekä auton että moottorikelkan mittariin ja mikäli potkureissa olisi mittarit, niin niihinkin olisi tullut lyhyessä ajassa jo isot lukemat. 

Mutta jokaisella harrastuksella on hintalappunsa. Meillä harrastuksen päätavoite ei todellakaan ole saada saalista, vaan oppia. Ja kyllä sitä oppia on tänäkin talvena tullut ihan roimasti. Tuntuu, että monet palaset ovat loksahtaneet kohdilleen ja olen tajunnut milloin ja missä kala syö. 

Tajusin esimerkiksi auringonpaisteen ja kirkkaan kelin merkityksen kalan syöntiin, kirkkaalla kelillä kala ei syö! Tai niin luulin. Sitten ahven söikin ihan yhtä hurjana aurinkoisella kelillä ja sinne meni minun hienot teoriat.

Siinä taas opittiin kantapään kautta, että kalastuksessa ei voi koskaan tehdä varmoja olettamuksia. Ehkä jos havainnointijakso olisi vaikka tuhat vuotta, silloin voisi jo jonkunlaisia päätelmiä tehdä, mutta minä en omalla kokemuksellani uskalla sanoa enää yhtään mitään. Yksikään ihminen ei voi täysin päästä kartalle kalojen oikuista ja sehän tässä hienoa onkin, että luonnossa pääsee aina hämmästelemään uusia juttuja. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa ☺️

Välillä kalareissut ovat tyhjiä, joskus saaliina saattaa olla yksi ahven ja sitten on myös niitä napakymppireissuja, kun avanto työntää roppakaupalla ahvenia. Olen nyt lähiaikoina tehnyt neljä yhden kalan reissua ympäri Savoa. Kauimmat pilkkipaikat ovat olleet 80 kilometrin päässä ja jos päivän aikana auton mittariin tulee 160km ja kotiin tuomisina on yksi ahven, niin kyllä se alkaa olla jo aika kallista ruokaa. Mutta kuten jo aiemmin sanoin, saalis ei ole pääasia. Minulle jokainen kalareissu on elämys ja niistä voi jo vähän maksaakin.

Tehtiin pari kalaisaa reissua Nilakalle. En ole koskaan ennen käynyt sillä järvellä, mutta varmasti aion tulevaisuudessa käydä. Järvi vaikutti potentiaaliselta myös kesää ajatellen. Sain OPM:lta lainaan uuden HDS Live laitteen ja on tosi mielenkiintoista päästä ajelemaan vanhoja ja uusia paikkoja läpi Active Imaging anturin kanssa.

Meillähän on aiemmin ollut TotalScan veneen perässä, mutta uusi AI 3-in-1 on kuulemma vielä huomattavasti parempi anturi, joten en malta odottaa jäiden sulamista. Pilkitään nyt kuitenkin ensin tämä kausi loppuun ?

Nilakka on tosi suuri järvi Tervon, Keiteleen ja Pielaveden välissä. Huomasin, että kännykän karttaohjelmat eivät pitäneet siellä paikkaansa ja siksi oikeiden kalastussyvyyksien etsiminen oli hankalaa. Ensi kesänä voisi vähän käydä ajelemassa karttaa sinne, niin se helpottaisi talvella paikkojen etsimistä…

Nilakka on kirkasvetinen järvi, mutta ahven ei ollutkaan +10 metrissä, kuten olin olettanut. Ai niin, niitä oletuksiahan ei saanut tehdä. Löysimme ahventa 5-6 metristä ja näköjään niin matalassa oleilevalla ahvenella ravintokaloina ovat muutkin kuin kuoreet.

Vuosien aikana meidän saamista ahvenista varmaan 95% on ollut kuoreen syöjiä. Jos ahventen mahassa on ollut kalaa, se on lähes aina ollut kuoretta. Näin on ollut kaikilla järvillä, joilla ollaan käyty ja niitä eri järviä on paljon!

Nilakan ahventen ravintoa olivat kuoreet, ahvenet ja kiisket. Toki siihen voi vaikuttaa se, että me kalastimme ahventa niin matalasta. Kenties sieltä voi saada ahventa syvemmästäkin ja niillä ravintokaloina ovat kuore ja muikku? Kalat, jotka me saimme, sylkivät kaikkia kolmea lajia ja jännä, että jo alle 100g ahvenet söivät kalaravintoa.

Järvellä oli paljon railoja ja pilkkijät näkyivät kerääntyneen railojen läheisyyteen. Ensimmäisellä reissulla mekin löydettiin railon vierestä kalaa. Tai oikeastaan meidän mukana ollut Iisalmen Pasi löysi ?

Pasi pilkkii ilman luotainta ja pääosin morrivehkeillä. Oltiin kolmestaan liikenteessä ja jo heti aamusta hajaannuttiin eri suuntiin. Päivän mittaan sitten soiteltiin toisillemme onko kalaa löytynyt. Pasi löysi erään railon vierestä ahvenia ja yhden puhelinsoiton jälkeen Nilakan jäällä nähtiin kiitämässä kaksi potkurityyppiä lähes valon nopeutta kohti Pasia ja ahvenia. 

Se oli kyllä hyvä kalapaikka. Sain itse siitä pari 600g ja lisäksi pienempiä ahvenia. Laitettiin kaikki alle 250g ahvenet takaisin, koska sellaista 100-150g kalaa sieltä olisi tullut liikaa.

Tehtiin vielä Juhan kanssa pari muutakin reissua Nilakalle ja toinen niistä antoi taas hyvin ruokakaloja. Ahventen koko vaihteli n. 100-500g ja sillä kertaa otimme mukaan kaikki ahvenet, koska tavoitteena oli tehdä kalakukko. Harmi vaan, että ne oikeat kukkokalat olivat kadoksissa ja saatiin vain yksi kriteerit täyttävä, mutta kyllä ne hieman isompienkin ahventen ruodot uunissa pehmenevät, kun tarpeeksi kypsentää. 

Päivän kokonaissaldo oli 8kg ja se oli ihan huippureissu. Lapset eivät kyllä olleet yhtään innoissaan; ”taasko ahventa ruokana?” 

Osa ahvenista jalostui Juhan kätösissä gluteenittomaksi kalakukoksi. Kukkoon oli piilotettu myös pekonia ja se oli niin hyvää, että en ole koskaan maistanut yhtä hyvää kalakukkoa. Onneksi kalakukko oli kokoa JÄTTI, jotta siitä ehtii nautiskelemaan useita kertoja. Juha on kyllä kalakukkomestari. Alla vielä ohje, jolla Juha aina gluteenittoman kukon tekee. Kannattaa kokeilla!

Kirjoitin aikaisemmin blogiin, kun olen ollut viime syksystä asti mukana Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön ja Puijon Pilkin järjestämässä kalakerhossa. Kerho on tarkoitettu noin 10-16-vuotiaille lapsille ja nuorille, ja moni kerholainen käy siellä vanhempiensa kanssa. Talven aikana kerhossa on mm. askarreltu vieheitä, koska pimeät kerhoillat eivät oikein sovellu kalastukseen. Toki me käytiin matikkapilkillä helmikuussa ja silloin pimeys olikin suotavaa, mutta ahven ei taida pilkkopimeällä syödä.

Nyt kevään tultua ja valoisan ajan pidennyttyä on päästy lasten kanssa iltapilkille. Myös jäiden lähdön jälkeen valoisat illat ovat mukavaa aikaa kalastaa. Kesäaikaan ilta voi olla jopa parempaa aikaa kalan syönnin kannalta, tai mistäpä sitä tietää, olettamuksia kun ei kannata kalastuksessa tehdä ☺️

Viime viikolla oltiin isolla porukalla iltapilkillä ja kyllä keli suosi. Ja vaikka alkuun näytti siltä, että Ahti ei suosi, niin kyllä sekin sitten heltyi ja useammalla pilkkijällä oli siimat kireinä. Hienoja kokemuksia ?

Iik, se on jo huhtikuu! Nyt käy pilkkipäivät vähiin :( Täällä Kuopion seudulla jäätä vielä riittää, mutta koska teräsjään osuus on ehkä vain puolet, aurinkoisten ja lämpöisten päivien vuoksi jäät pehmenevät nopeasti. 

Ollaan käyty ahkerasti pilkillä, mutta mitään hurjia saaliita ei olla saatu. Ehkä juuri niiden aurinkoisten ja kirkkaiden päivien vuoksi ahvenen syönti ajoittuu enemmän auringonnousuun ja -laskuun, joten pelipaikoilla on oltava oikeaan aikaan. Koko päivän tykitystä ei ainakaan meidän kohdalle ole sattunut. Melkein tuntuu siltä, että ruokakalat saattaa saada jo kahden tunnin pikapistolla. Sen jälkeen voikin keskittyä muuhun, vaikka makkaranpaistoon tai potkurilla ajeluun, mikäli tuuli ei ole vienyt potkuria selän takaa.. 

Viime viikonloppuna olin Kallavesj-messuilla, joten pilkkimiset piti unohtaa pariksi päiväksi, mutta sitä edeltävänä viikonloppuna oltiin jäällä. Se oli lauantaipäivä ja oltiin liikkeellä todella hyvissä ajoin. Kello herätti meidät jo kolmelta, koska haluttiin olla kalapaikalla syöntiaikaan.

Pilkkireissu suuntautui Suvasvedelle. Me ostettiin muutama viikko sitten Eslan taittopotkurit Honkkarin alennusmyynnistä ja tuunattiin ne itselle pilkkikäyttöön. Kairalle koukut, luotaimelle paikka jne. Hankittiin vielä leveät liukujalakset, jotta liikkuminen onnistuu lumellakin. 

Moottorikelkalla jäällä liikkuminen alkaa olla hankalaa, kun jäällä ei ole yhtään lunta. Kevätjäillä potkureilla pääsee nopeasti pitkiäkin matkoja. Ollaan haaveiltu potkureista jo useampi vuosi ja nyt sattui hyvä tuuri, kun bongattiin ne alesta. 

Viikko sitten lauantaina otettiin potkurit ensimmäistä kertaa pilkille mukaan. Potkuriin saa kätevästi pakattua kaikki pilkkikamat ja kun lähdettiin rannasta, potkittiin hurjina vauhtia ja ihmeteltiin potkureiden ihanuutta, helppoutta ja nopeutta. 

Meillä oli GoPro mukana, kun tarkoitus oli tehdä päivän kalastuksesta pieni video. Kelikin suosi, vaikka tuuli oli todella kova, puuskissa 20 metriä sekunnissa. Onneksi se ei tasuripilkintään vaikuta niin pahasti, koska siimat ovat paksuja. Ei olisi ollut mukava morritella reilun kymmenen metrin vedessä ohuella siimalla, tuuli olisi sotkenut sen aika nopeasti… 

Päästiin pilkkipaikalle ja jään alla oli heti eloa. Laitoin GoPron kuvaamaan ja sain parilta avannolta filekalat ylös. Sen jälkeen lähdin käymään Juhan luona, joka pilkki viidenkymmenen metrin päässä. 

Kun pääsin Juhan luo, huomasin, että hän istui oman pilkkireppunsa päällä. Vilkaisin hänen ympärilleen ja kysyin, että missäs sinun potkuri on. Juha sanoi, että tuossa se on minun selän takana. Yritin siristellä silmiäni ja katsoa tarkemmin, mutta edelleenkään en nähnyt sitä potkuria. Mietin, että olinko tullut sokeaksi vai eikö potkuri tosiaankaan ollut siinä. 

Juha alkoi pyörimään edestakaisin ja hänkään ei nähnyt omaa potkuriaan. Ei siinä ollut ketään ihmistäkään, joka olisi voinut potkurin viedä. Se oli niin outo tunne, kun hetki sitten Juhan vieressä ollut potkuri oli hävinnyt kuin tuhka tuuleen.

Järven selän pituus rannasta rantaan on yli 8 kilometriä ja me katselimme joka ilmansuuntaan silmänkantamattomiin, mutta potkuria ei näkynyt missään. Se oli ehkä paras taikatemppu, jonka olen koskaan nähnyt. Eivät taikuritkaan osaa kadottaa isoa potkuria tuolla tavalla.

Katoamiselle ei ollut mitään muuta selitystä, kuin tuuli. Vaikka potkuri oli käännetty poikittain tuuleen päin, silti tuuli oli sen napannut. Ei siinä auttanut mikään muu, kuin lähteä etsimään. Kalan syönti oli pakko unohtaa, sinne jäivät raitapaidat nälkäisinä. Jätettiin kairat pystyyn jäälle ja lähdettiin kumpikin hieman eri suuntiin, Juha kävellen ja minä omalla potkurilla. 

Tuulen voimakkuuden huomasi vasta silloin parhaiten, kun se lähti kuljettamaan minua ja potkuria itsekseen. Ei tarvinnut tehdä mitään, kun tuuli työnsi eteenpäin. Ja vauhti oli tosi kova!

Yritin vilkuilla horisonttiin ja molemmille sivuille samalla kun tuuli antoi ilmaista kyytiä. Se oli tosi kivaa ja ei minulla siinä hetkessä käynyt mielessäkään, että jossain vaiheessa minun pitää kääntyä takaisin ja mennä vastatuuleen. En murehtinut tulevia vaan nautin menosta. 

Kilometri meni hetkessä, pian toinen ja kolmaskin. Juhan potkuria ei kuitenkaan näkynyt missään. Olin juuri hajottanut kengistäni liukuesteet, kun yritin jarruttaa potkurin vauhtia. Liukuesteistä lensi kaikki ”nastat” pitkin jäätä. No ei se mitään, hankin uudet. Paitsi että sen hajoamisen jälkeenhän minun kengissä ei ollut enää mitään pitoa. En kuitenkaan tajunnut sitä vielä siinä vaiheessa, kun matkustin tuulen kyydissä myötätuuleen. 

Kolmen ja puolen kilometrin jälkeen päätin luovuttaa. Kaukana siintäviin saariin oli vielä useiden kilometrien matka. Potkuri ehkä saattaisi olla jossakin niistä, täytyisi lähteä myöhemmin jollain moottorikäyttöisellä ajoneuvolla sitä etsimään. Jalkapelissä sellainen matka oli toivoton. 

Yritin kääntää potkurin takaisin kohti aamun pilkkipaikkaa, mutta tuuli oli eri mieltä. Se käänsi väkisin potkurin väärinpäin. Minulla oli luotain ja miljoonan kilon pilkkireppu kyydissä, jotka eivät ainakaan helpottaneet matkan tekoa. 

Sain väkisin käännettyä potkurin oikeinpäin ja yritin lähteä potkuttelemaan takaisinpäin. Eihän siitä tullut yhtään mitään. Kengät löivät sutia ja tuuli yritti koko ajan varastaa minunkin potkurin. Silloin ärsytti tosi paljon! Meinasin jäädä sinne märisemään, mutta mikäli olisin jäänyt paikoilleni, tuuli olisi vienyt minut vielä kauemmas.

Lähdin pienillä sentin askelilla kohti määränpäätä. Vähän väliä tuuli sai otteen potkurista ja käänsi sen väkisin toisinpäin. En ole koskaan ollut järvellä tuollaisissa olosuhteissa. Isolla selällä tuulen voimakkuus varmaan vielä kertaantui ja se oli painajaismaista. 

Hitaasti etenevän matkan aikana ajattelin, että en lähde enää ikinä pilkille. No sitten ajattelin, että eihän tämä pilkkimisen vika ollut vaan tuulen, joten muutin päätöstäni sen verran, että en lähde enää ikinä pilkille, jos tuulee. 

Sen ikuisuudelta tuntuvan matkan aikana tuli mietittyä vielä lisää ja lopulta piti sekin päätös pyörtää, että en lähde tuulisella kelillä kalaan, koska tänä talvena melkein joka reissulla on tuullut. No ei näille olosuhteille mitään voi, ehkä se on vaan peiliin katsomisen paikka. Tottakai tuuli vie kaiken, minkä irti saa. Ensi kerralla tavarat pitää sitoa kiinni. 

Se oli mahtava tunne, kun pääsin vihdoin perille, vaikka tottakai kadonnut potkuri harmitti. Lähdettiin aika pian jäältä pois ja matka rantaan meni vähän eri tavalla kuin aamun matka kalapaikalle. Me nimittäin pakattiin kaikki tavarat minun potkuriin ja tunkeuduttiin vielä molemmat siihen kyytiin. No onnistui se niinkin ? Onneksi reitti rantaan meni saarten takaa, jonne tuuli ei ulottunut samalla tavalla.

Rannassa tavattiin yksi pilkkijä ja kysyin häneltä oliko hän sattumoisin nähnyt yksinäistä potkuria. Ja hän oli! Onneksi potkuri ei ollut osunut siihen pilkkimieheen, sillä hän kertoi, että hänen ohitseen oli mennyt potkuri ihan hirvittävän kovaa vauhtia. Saimme tietää vielä suunnankin, johon potkuri oli matkannut.

Tein Facebookiin päivityksen tuulen varastamasta potkurista. Ihmiset ihmettelivät, että miten se on mahdollista, mutta ei me siihen osattu antaa vastausta. Päivityksen näki myös muutama samalla suunnalla asuva ihminen, joista jotkut jopa lupautuivat auttamaan etsimisessä. 

Saman ja seuraavan päivän aikana neljä eri porukkaa kävi etsimässä potkuria ilman tulosta. Se oli ihmeellinen juttu, että potkuria ei löytynyt, vaikka meillä oli menosuuntakin tiedossa.

Kotona saatiin Juhan kanssa naurukohtaus, kun katsottiin minun kuvaamaa GoPro videota. Videon taustalla näkyi, kun potkuri karkasi Juhan vierestä ja lähti hirveää kyytiä kohti horisonttia. Lopulta näkyi vain pieni piste. Ja siltikään kukaan etsijöistä ei nähnyt potkuria enää missään!

Me itse ei päästy moottorikelkalla potkuria etsimään ennen kuin Juha rakensi kelkkaan raapijat. Pari päivää katoamisesta lähdimme kiertelemään aluetta perinpohjin. Kiertelimme saarten rantoja ja kaikki mahdolliset ja mahdottomat paikat läpi. Potkuri ei kuitenkaan vastatuuleen ollut voinut kulkea, joten ”taaksepäin” emme turhaan lähteneet. 

Meillä näkyi plotterissa ihan älyttömän pitkä reitti, joka oltiin kuljettu ja etsitty potkuria. Ei löytynyt. Saarissa oli mökkejä ja ajattelimme potkurin menneen jonkun rantaan, josta joku oli pistänyt potkurin varastoonsa. Ei me enää muuta syytä keksitty. Luovutettiin etsiminen. 

Käytiin paistamassa makkarat ja lähdettiin rantaa kohti vähän eri reittiä. Juha ajoi ja minä katselin maisemia. Näin kaukana jonkun mustan pisteen ja kysyin, että onkohan tuo piste se aamulla tapaamamme pilkkiukko, aika pitkän matkan kävellyt liukkaalla jäällä. 

Juha käänsi kelkan kohti pistettä. Lähestyimme sitä ja Juha sanoi, että se on minun potkuri. Sanoin, että no eikä ole! Ei se siellä suunnalla olisi edes voinut olla. Piste läheni ja moottorikelkan vauhti kiihtyi. Juha sanoi uudestaan, että kyllä se on minun potkuri. Olin hyvin epäuskoinen ja edelleen ajattelin sen olevan joku pilkkijä. 

Aloin kuvaamaan tilanteesta videota ja mitä lähemmäksi pistettä mentiin, sitä enemmän se alkoi muistuttamaan potkuria. Juha alkoi tulla hulluksi ja onnelliseksi. Kyllä se muuten on potkuri!!!

Päästiin perille ja Juha juoksi halaamaan potkuria! Se oli iloinen jälkeennäkeminen ? Olimme 100% varmoja, että potkuria ei löydy enää koskaan, mutta näköjään ihmeitä tapahtuu! Juha sanoi lauantaina, kun potkuri katosi, että älä enää koskaan sano minua Hannu Hanheksi. Kahteen päivään en sanonutkaan, mutta maanantaina lempinimi otettiin taas käyttöön ? 

Kaiken kaikkiaan ihan uskomaton juttu! Potkuri oli jäätynyt jäähän kiinni. Jossain vaiheessa tuulen suunta oli kääntynyt, jolloin tuuli oli kääntänyt potkurin ja se olikin jatkanut matkaansa ihan eri suuntaan. Potkurissa oli vielä painava reppu toisessa sarvessa kiinni, joten siksikin potkuri on kulkenut vähän toispuoleisesti. En tiedä, miten monta kilometriä potkuri oli kaiken kaikkiaan yksin mennyt, mutta katoamispaikalta löytöpaikalle oli yli 4km. Loppu hyvin kaikki hyvin ? 

Parin viikon aikana on tehty muitakin kalareissuja, mutta ne eivät ole olleet ihan yhtä tapahtumarikkaita ? Käytiin Iisvedellä minun enon kanssa pilkillä. Eno asuu Iisveden rannalla ja halusi pilkkivinkkejä kalapaikoista ja hän myös halusi tutustua tasuripilkintään. Katselin edellisenä päivänä järven syvyyskäyriä ja pistin karttaan muutaman merkin valmiiksi.

Iisvedellä oli vielä tosi hyvä jää, joten siirtymät jäällä tehtiin autokyydillä ? Kokeiltiin päivän aikana kolme edellisenä päivänä karttaan merkkaamaani paikkaa ja lopputulos oli iso pussi ahvenia! 

Iisvesi on kirkasvetinen, joten kalastussyvyydet olivat reilusti yli 10 metriä. Sain päivän aikana hyvän määrän ahvenia ja isoimmat niistä olivat puolen kilon luokkaa. Päivä onnistui tosi hyvin siihen nähden, että se oli minulle ihan uusi tasurijärvi. Juhan päivän saldo oli vain yksi ahven, mutta ehkä se johtui siitä, että minä sain kaikki kalani Rantamäen Manun tekemällä muikkukarvapyrstöllä ja sellaista ei Juhalta löydy. 

Enokin sai hyvin ahvenia, mutta hän pilkki pystypilkillä, jolloin ahventen koko ei ollut niin suurta. Tasurin ja pystypilkin eron huomasi hyvin, kun pilkittiin viereisillä avannoilla samasta parvesta ja eno sai pientä ahventa ja tasuri taas keräsi fileahventa. Eno vannoi tutustuvansa tasuripilkintään lisää ja aikoi hankkia itselleenkin tasureita. Hyvä ??

Meillä oli tosi mukava päivä ja suunniteltiin jo kesälle yhteistä jigireissua Iisvedelle, järvi vaikutti sen verran mielenkiintoiselta. 

Teimme viime viikolla yhden reissun Juurusvedelle. Kala ei ollut ollenkaan otilla ja kotiintuomisina meillä oli vain muutama filekala. Onneksi viime aikoina ruokakalaa on tullut sen verran hyvin, että nälkään ei kuolla, vaikka välillä käytäisiinkin tyhjää pyytämässä =)

Eilen tehtiin lyhyt reissu Roikanvedelle. Tarkoitus oli tehdä pitkä reissu, mutta koska keli oli liian hyvä pilkkimiseen, ahven oli arkaa. Meillä oli ne surullisen kuuluisat potkurit mukana ja onneksi tällä kertaa kukaan ei niitä varastanut, vaikka kovasti se tuuli yrittikin samaa temppua, kuin reilu viikko sitten.

Päivän saldo oli kaksi fileahventa. Pientä kukkokalaa oli lähes joka avanto täynnä ja kyllä sieltä kalakukkotarpeet olisi saanut, mutta aika hidasta se olisi 14 metristä ollut ?

Huristeltiin useita kilometrejä ja on se kyllä mukavaa puuhaa liikkua potkurilla jäällä. Käytiin paistamassa makkarat saaressa ja nautittiin auringosta ja kelistä ulkoillen. Mukava päivä, vaikka kala ei syönyt. 

Mitenkäs muualla Suomessa jäätilanteet, vieläkö pääsee pilkille vai joko viritellään vehkeitä veneeseen avovesikautta varten? Jos vielä on pilkkikelejä, niin muistakaahan pitää potkureista kiinni ?

Ehdin silloin viikko sitten lauantaina kuvaamaan lyhyen videon jäältä, käykäähän katsomassa video Youtubessa ja jättäkää kommenttia, tykkäisittekö katsoa enemmänkin kalastusvideoita? Linkki videoon.

Kuten jo viime blogipostauksessa kerroin, saimme viikonloppuna vieraaksi muutaman tasurihurjan Etelä-Suomesta. Vietimme kolme päivää jäällä ja osalle heistä Savon vesillä pilkkiminen oli ihan uusi juttu. Meillä oli tosi mukavaa ja onneksi löydettiin jonkun verran kalojakin. 

Ensimmäiset vieraat saapuivat jo torstai-iltana, joten päästiin kalaan heti perjantaina, jolloin suuntasimme suht kirkkaalle muikkujärvelle. Siellä kalastussyvyys on yli 10 metriä. 

Koko viikonlopuksi oli luvattu aika huonoa keliä, joka siis tarkoitti hyvää kalakeliä. Pahinta olisi ollut, jos koko pilkkiloman ajan olisi ollut korkeapaine ja auringonpaiste, silloin olisi varmasti saatu pilkkiä tyhjää. 

Perjantaina satoi lunta. Tai ei niitä jättimäisiä taivaalta tippuneita märkiä rättejä voi lumihiutaleiksi sanoa, sellainen möhkäle kun läsähti naamaan, niin kyllä oli linssit märkänä. Se ei kuitenkaan haitannut, koska jostain syystä sen kaltainen koiranilma tekee kalat nälkäisiksi.

Oltiin rannassa seitsemän jälkeen. Meillä oli useampi kulkupeli mukana, joilla päästiin liikkumaan jäällä. Kalapaikat oli katsottu kartasta valmiiksi, joten määränpäät oli selvillä. 

Ensimmäinen paikka me kirjaimellisesti pommitettiin täyteen reikiä. Iso porukka ja laaja potentiaalinen alue, kyllä sen yhtälön olisi luullut tuottavan tuloksia, mutta ei. Minä sain siitä yhden sinttiahvenen ja liekö muut saaneet mitään. Sen reikämäärän jälkeen pystyi varmuudella toteamaan, että kalat eivät olleet siinä. 

Kolmen tunnin etsimisen jälkeen vaihdettiin paikkaa ja se oli viisas päätös. Uudessa paikassa ahven alkoi syömään lähes välittömästi ja minun avannolla Kalapelen keltamahamuikku niitti taas satoa. 

Sain houkuteltua kalat näytölle tekemällä isoja uittoliikkeitä. Ahvenet ovat jostain syystä viime viikkoina tykänneet Kalapelen Nulikasta erityisen paljon silloin, kun tasurille on antanut kyytiä. Ja se kyyti on ollut sekä uittamista että tasurin liikuttelua vertikaalisti. Isot ahvenet ovat bonganneet temppuja tekevän Nulikan jo kauempaa. 

Sain ihan huikeita kaloja perjantaina ja isoin niistä oli 870g/39cm, lisäksi useita puolen kilon kaloja. Kahdeksan ahventa painoivat yli 4kg. 

Muillekin osui hyviä kaloja kohdalle ja viiteen pekkaan kalanperkaustaso näytti lopulta tältä. Pöydällä oli reilusti enemmän +500g ahvenia kuin alle puolosia. Huikeaa ? Kiitos Petterille fileerausurakasta! 

Lauantaina porukka oli hieman kasvanut ja suuntasimme samalle järvelle kuin perjantaina. Ajomatka on noin tunnin ja se on ihan kohtuullinen matka, paitsi jos sen joutuu ajamaan kolme kertaa. Petteri unohti pilkkipukunsa meidän autotalliin ja huomasi sen vasta rannassa. Ei siinä auttanut muu, kuin lähteä puvunhakureissulle ?

Me muut kahdeksan suuntasimme järvelle. Sain päivän ensimmäisiltä avannoilta muutamia kaloja ja tottakai minulla oli taas Nulikka uitossa, koska se on toiminut niin hyvin. 

Kala passivoitui, joten vaihdoin Nulikan väriä, jonka jälkeen avannon alla oleva ahvenparvi aktivoitui heti syömään. Parvesta lähti yksi kala kohti tasuria ja se paljastui 650 grammaiseksi ahveneksi. Juuri kun olin saanut kalan nostettua jäälle, Ilkka ja Petteri tulivat rannasta ja ajoivat minun viereen moottorikelkalla. 

Parvi säikähti ja hävisi samantien ja ei sitä ole tähän päivään mennessä enää näkynyt ? Päivän ainoat filekalat tulivat siis silloin aamupäivällä ja vaikka iltapäivällä kiertelin vielä kelkalla muutamia potentiaalisia paikkoja, en nähnyt luotaimessa enää kuin sinttejä. 

Saatiin lauantainakin ruokakaloja, mutta päivä oli paljon haastavampi kuin perjantai. Haastavuudesta kertoo jotain myös se, että Juhan päivä oli MP.

Sunnuntaina lähdimme hieman tummavetisemmälle järvelle, jossa kalastussyvyys oli vähemmän. Kyseiseltä järveltä oli ahventen lisäksi mahdollista tavoittaa myös kuhia. Ja haukia ?

Oltiin rannassa hieman auringonnousun jälkeen, aivan kuten muinakin aamuina. Aamu alkoi hyvin, kun jo heti ensimmäisellä avannolla oli eloa. Sain muutaman pienen ahvenen, mutta voi että ne 150 grammaiset kalat näyttivät pieniltä, kun on nyt tottunut niihin puolikiloisiin ? 

Kyllähän minä sen tiesin, että loputtomiin eivät avannot voi syytää puolen kilon kaloja. Totta puhuen olen tosi tyytyväinen muutamaan viime viikkoon, kun olen saanut niin hyviä ahvenia, vaikka en kilon kaloja ole löytänytkään. Ei siitä kilon ahvenesta onneksi ole enää stressiä, kun sen apinan on kerran selästään tiputtanut. Nyt pilkitään rennolla otteella ☺️

Sunnuntaiaamupäivän aikana porukka sai muutamia filekaloja, mutta ei mitään isompaa. Pekka löysi omat ahvenensa erikoisesta paikasta. Vaikka järvi oli minulle ennestään tuttu ja olen kalastanut siellä paljon, Pekka osasi katsoa syvyyskäyriä uusin silmin. Hän löysi heti fileahvenia, mutta toki kaupan päälle tuli myös muutama hauki ? 

Vaihdettiin puolen päivän aikaan paikkaa ja edelleenkään ei mitään mörköahvenia löytynyt. Minä sain pari pientä filekalaa ja muilla oli muutamia ahvenia, joiden kokoluokka oli 200-400g. Kala ei selkeästikään ollut purulla, koska kaloja tuli niin hitaaseen tahtiin. 

Sami etsi koko päivän kuhia ja onneksi sitkeys palkittiin, sillä hän sai Kalarosvon pystyperällä kuhan. Hieno juttu! 

Meidän piti lopettaa pilkkiminen hyvissä ajoin, koska osa porukasta lähti kotimatkalle jo sunnuntaina. Petterillä taisi ajomatka olla vajaa 500km, mutta mitäpä sitä ei pilkkimisen (ja muiden tasurihurjien) vuoksi tekisi. 

Jäältä lähtö häämötti, mutta Pekka oli vielä nopeasti vilkaissut syvyyskäyriä ja päättänyt lähteä kokeilemaan yhden kalapaikan. Hän ilmiselvästi sai jonkun etiäisen, sillä hetken päästä saimme kännykkään kuvia n. 40cm ahvenesta. Pekka oli löytänyt ajoahventa ja taas se paikka oli minulle ihan uusi, vaikka oltiin tutulla järvellä. Toisilla on näköjään taito nähdä ajoahvenetkin noista kartoista ?

Paremmin eivät olisi pilkkipäivät voineet mennä, kelit olivat hyvät ja seura vielä parempaa. Ja kalaakin tuli! Yhteinen makkaranpaistotuokio kesken päivän oli aina mukava breikki, jolloin voitiin käydä aamupäivän tapahtumia läpi. 

Tein viikonlopun aikana yli 10 litraa ahvenkeittoa ja kyllä upposi kaikille. Ahven on mahtava kala kaikinpuolin; tosi hienon näköinen, tarpeeksi haastava kalastettava ja hyvänmakuinen. Se myös yhdistää ihmisiä, kuten nyt on nähty ?

Käytiin tänään Juhan kanssa vielä kahdestaan testaamassa se perjantain ja lauantain järvi ja kyllä sieltä vieläkin kalaa löytyi. Viisi filekalaa mieheen yhteispainoltaan vajaa 4kg.

Viime viikkojen ruokavalio on koostunut kutakuinkin ahvenista ja näköjään sama linja jatkuu. No en valita, ahven on hyvää ja jossain vaiheessa kalantulo kuitenkin loppuu. Nautitaan nyt näistä hetkistä. 

Kiitos Petteri, Tommi (Kalarosvo), Pekka (Kalapele), Sami, Jari, Ilkka ja Samuli, otetaan uusiksi viimeistään ensi vuonna! 

Nyt on tuuri ollut kohdillaan viime aikoina ja olen löytänyt hyviä ahvenia monella reissulla. Kärsin helmikuun loppupuolella pari viikkoa kalattomuudesta ja ahventen saanti oli tosi vaikeaa. Sitten sain karistettua apinan selästä ja sen jälkeen pilkkiminen on ollut helpompaa. Viimeisin reissu oli oikeastaan aika uskomaton ja nyt alkaa tuntumaan siltä, että ehkä tämän pilkkikauden ahvenkiintiö on minulla täynnä. Ei tällainen tuuri voi loputtomiin jatkua. 

Kevät alkaa pilkkimisen suhteen olla jo pitkällä ja kautta ei ole montaa viikkoa enää jäljellä. Jäätä kyllä riittää ja parhaimmilla järvillä jään paksuus on ollut yli 50cm, mutta ei tietenkään kokonaan teräsjäätä. Lämmin kevätaurinko pääsee tekemään tuhojaan nopeasti, kun pakkaset tästä hellittävät. Nyt täytyy nauttia näistä ihanista hetkistä, seuraavaan pilkkikauteen on pitkä aika.

Aurinko nousee jo puoli seitsemältä, mikä tarkoittaa sitä, että jäällä on pakko olla kuuden jälkeen. Pilkkipäivät voivat kestää periaatteessa kellon ympäri, koska auringonlasku on vasta kuudelta. En muista olenko koskaan itse saanut illalla ahvenia, ainakaan isompia, mutta kai sekin on mahdollista. 

Tapasin Kaweri-tasureiden valmistajan ja juttelimme ison ahvenen kalastuksesta. Marko itse kalastaa isoa ahventa aikaisin aamulla ja hänen mielestään parhaat hetket ovat juurikin auringonnousun aikaan. Olen itsekin saanut parhaat kalat aamulla ja jotenkin luotan aamusyöntiin enemmän. 

Olisi mielenkiintoista kuulla, että kuinka isoja ahvenia porukka on saanut alkuillasta, onko isommilla ahvenilla olemassa iltasyönti myös talvella? 

Sain Markolta muikkuväritteisen Kaweri-tasurin. Väri on hänen ykkösvärinsä ja hän aloittaa sillä aina kalastuksen. Siitä voikin vetää johtopäätöksen, että kyseinen väri on tainnut antaa aika hyvin saalista ?

Lähdin lauantaina kalaan ja ihan mielenkiinnosta pistin ensimmäiseksi siiman päähän Markon ykkösvärin. Kymmenen minuutin päästä jäällä pötkötti kaksi ahventa, 600g ja 430g. Olin aika hämmästynyt ja ymmärsin miksi pilkkipäivä kannattaa aloittaa kyseisellä värillä.

Marko puhui puolen tunnin syönti-ikkunasta. Varmaan Puruvedellä se onkin niin pitkä, mutta Kuopiossa ikkuna sulkeutui kahdessa minuutissa. Syönti tuli ja meni. Ehkä kelin muutos lopetti syönnin heti alkuunsa, sillä sää muuttui tyynestä melkein myrskyksi hetkessä ja puuskissa tuuli oli jopa 15 metriä sekunnissa. Myös lunta alkoi satamaan ja vaikka etsimme aktiivista kalaa vielä kuusi tuntia aamun kahden minuutin syönnin jälkeen, ei ahven enää avannut suutaan. Tasuri kuitenkin näytti tehonsa. Varmasti kova peli varsinkin kirkkaissa vesissä. 

Olen huomannut, että kirkkailla ja aurinkoisilla keleillä jäälle on turha ottaa kalavehkeitä mukaan. Silloin kannattaa keskittyä maisemista, säästä ja hiljaisuudesta nauttimiseen ja unohtaa kalastus. Kala ei syö. 

Viime sunnuntaina keli oli kaikkea muuta kuin kirkas ja aurinkoinen. Oli siis aika pakata kalakamppeet autoon ja suunnata kohti kala-apajia. Lähdimme kotoa pilkkopimeällä ja matka peilijäisellä lumenpeittämällä tiellä kesti yllättävän kauan, kun kärry perässä ei voinut ajaa kuin 30-40km/h. Päästiin onneksi ehjinä perille ja rannassa meitä odotti sankka ja märkä lumisade. 

Viikko sitten sain kalareissulla hyviä tuloksia, kun valitsin lumisateen vuoksi siiman päähän keltamahaisen muikkuväritteisen Nulikan. Jostain syystä keltainen maha toimii tuhnukelillä. Siksi valinta tasurin väristä ei sunnuntainakaan ollut vaikea, sama tuhnumaha uimaan! ?

Kaksi tuntia meni tyhjää luotainta tuijottaessa, mutta sitten alkoi tapahtumaan. Sain 630g ahvenen ja ai että olin onnellinen. Mahtava kala ja olisin ollut tyytyväinen jo siihen, mutta ehkä Ahti halusi jotenkin hyvittää kaikki ne kerrat, kun hän oli ollut kitsaalla päällä. 

Jouduin tekemään aikamoisia uitto- ja houkutusliikkeitä, aivan kuten viikko sittenkin, jotta näyttöön tuli eloa. Monen metrin nostoja ja tiputuksia, jotta kalat näkivät tasurin kauempaa. Sitten jos sain houkuteltua kaloja avannon alle, rauhoitin uinnin heti. 

Kalat eivät nousseet pohjasta kuin maksimissaan pari metriä, vaikka vettä oli yli 12 metriä. Värisytin tasuria, nostin hieman ylöspäin ja tein vaikka mitä taikatemppuja, mutta vain välillä aina yksi kala kiinnostui ja tuli tärppäämään. 

Flasher oli taas suurena apuna, koska esimerkiksi yhdessäkin vaiheessa nostin tasurin avannosta vaihtaakseni reikää. Perinteinen luotainnäkymä oli tyhjä, mutta flasher piirsikin avantoa lähestyviä kaloja. Tiputin äkkiä tasurin takaisin avantoon ja kas kummaa, reilun puolen kilon ahven heti ylös! Huh huh! 

Välillä luotaimessa oli ihan hirveästi isoja ahvenia ja sanoin Juhalle viereiselle avannolle, että ihan oikeasti minä pyörryn, kun en muistanut enää edes hengittää. En ole koskaan ollut tuollaisessa syönnissä, vaikka suurin osa kaloista jättikin tärppäämättä. Se on niin pelottava ja jännittävä tilanne, kun isoja ahvenia on tasurin alla ja et tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. 

Karkuutin yhden tosi hyvän ahvenen ja se oli varmasti isompi, kuin yksikään ylös tulleista, joista painavin oli 710g. Tottakai ne jätit aina karkaavat ? 

Välillä syönti hiljeni ja kalat hävisivät näytöstä, jolloin kokeilin muita tasureita. En kuitenkaan saanut muilla tasureilla kaloja edes näkyviin, joten jokin taika siinä keltaisessa mahassa oli.

Juhallakin on Nulikoita, mutta ei samanlaista keltamahaista ja sen hurjan syönnin aikana Juha ei edes nähnyt ahvenia omilla avannoillaan, vaikka oltiin samallla alueella vierekkäin. Minun kalat tulivat kolmelta eri avannolta ja Juha kierteli minun avantojen välissä, mutta sai vain hauen. Iltapäivällä Juha sitten löysi eri paikasta yhden ahvenen, joten ei hän ihan ilman ahvenia jäänyt ?

Ihmeellistä, että värillä oli niin suuri merkitys. Minä sain kuusi yli puolen kilon ahventa ja yhteensä kymmenen ahventa, joiden keskipaino oli 470g. Päivän isoimmat kalat olivat 710g, 630g, 620g, ja 610g.

Ehdottomasti elämäni paras top kymppi ja kovin usein ei edes tule reissuja, jolloin saisi kymmenen fileahventa. Nyt täytyy unohtaa tuo viimeisin kalareissu ja aloittaa puhtaalta pöydältä, koska jos tuollainen reissu on vertailukohtana, ei ne yhden kalan reissut tunnu enää kovinkaan kummoisilta ?

Ensi viikonloppuna lähdetään kiertämään Savon järviä tasurihurjaporukan kanssa. Toivottavasti pitkänmatkalaiset saavat siimat kireiksi, minä voin vaihteeksi pilkkiä tyhjää ?

Haastavat kaksi viikkoa takana. Olen käynyt ahkerasti pilkillä ja tavoitellut ahvenia, mutta raitapaidat ovat kiertäneet minun avannot kaukaa. Pientä turhautumista on ollut havaittavissa, kun viereisiltä avannoilta on noussut mörköahvenia ja omalla avannolla kaikuluotain on piirtänyt tyhjää. Tai olenhan minä saanut siikoja ja alkoi jo pelottamaan, että kohta saan lempinimen siika-Jekkonen. Onneksi tilanne muuttui.

On olemassa sanonta ’apina pois selästä’. Ei minulla koskaan aiemmin ole sellainen otus selässä kiipeillyt, mutta nyt parin viikon ahvenettomuuden jälkeen aloin tuntemaan painolastia hartioilla. Joskus se on ihmeellistä, että vaikka pilkitään samanlaisilla tasureilla samoilla kalapaikoilla, niin ahven saattaa ihan uhallaan jättää sinun tasurit huomioimatta. Ei tietenkään saalis ole pääasia kalastuksessa, mutta onhan se aina välillä kiva lisä. 

On pörrätty kelkan kanssa siellä täällä, kun olosuhteet jäällä muuttuivat sellaisiksi, että enää ei jää kelkalla jumiin. Asia kuitenkin kääntyi päälaelleen ja jäällä olikin jo liian hyvä liikkua. Lumi suli pois ja kelkka suti paikallaan eli jäätiin sittenkin jumiin. Lisäksi liukumuovit meinasivat sulaa.

Tehtiin ratkaisu, että käydään ostamassa potkukelkat ja kuljetaan niillä pilkille. Lumettomalla jäällä potkuri luistaa hyvin ja sillä pääsee nopeasti kilometrien päähän.

Kun haettiin potkurit kotiin, alkoi satamaan lunta. Lunta satoi kerralla kymmenen senttiä ja sitä tuli lisää myös seuraavina päivinä. Eihän me niillä potkureilla ehditty pilkille kertaakaan, joten vaihdettiin taas lennosta moottorikelkkaan ? Nyt jäällä on toistaiseksi hyvä kulkea kelkalla! 

Olen pilkkinyt ainoastaan tasureilla, vaikka morri-ihmiset ovat kehottaneet minua kokeilemaan morria, jotta pääsisin taas kalan makuun. Vielä en ole sille polulle lähtenyt.

Olen saanut yllättävän paljon siikoja ja ne ovat syöneet tasuriin. Välillä olen ihmetellyt siikojen käytöstä, kun ne ovat saattaneet nousta tasurille aivan samalla tavalla kuin ahvenet. Yleensä siiat tunnistaa luotaimen näytöltä, kun ne uivat syvyyttä vaihdellen kauan aikaa vieheen vierellä ja välillä nousevat vieheen yläpuolellekin, mutta poikkeuksiakin näköjään joukossa on.

Olen nyt parin viikon ajan harjoitellut käyttämään kaikuluotaimessa flasheria perinteisen luotainnäkymän rinnalla. Se on itseasiassa tosi kätevä ominaisuus, sillä flasher alkaa piirtämään kalat jo aiemmin kuin perinteinen näkymä, vaikka molemmissa on korkea chirp käytössä. 

Jos esimerkiksi lasken tasurin avannosta ja kala jossain kauempana kiinnostuu tasurista ja lähtee kohti, flasher piirtää kalan aiemmin. Näkymät rinnakkain tukevat toisiaan, perinteisestä näkymästä kalan lajin ja koon voi tunnistaa helpommin, kuin flasherista.

Keleissä on ollut tänä talvena tosi suuria ja nopeita vaihteluita ja ehkä se on aktivoinut isompaa ahventa syömään. Facebookissa on näkynyt ihan huikeita kalasaaliita ja tuntuu, että tänä talvena ihmiset ovat saaneet ennätysmääriä suuria ahvenia. Vai ovatko he vaan alkaneet käyttämään Facebookia ?

Sitten koitti se päivä, kun sille karvaiselle kaverille selässä tuli lähtö. Olin jo ihan oikeasti aikeissa mennä pilkkikurssille, kun tuntui siltä, että pilkkitaidot olivat kadonneet (jos sellaisia nyt koskaan on ollutkaan).

Olen huomannut, että kala ei syö yhtä hyvin kirkkaalla säällä, ainakaan nyt kun lumen määrä jäällä väheni. Kun säätiedote näytti eiliselle pilvistä keliä koko päiväksi, niin sain pienen toivonkipinän kalan syönnistä. Ehkä kala ei ole niin arkaa enää.

Oltiin jäällä auringonnousun aikaan ja jo silloin oli yllättävän valoisaa. En tiedä onko auringonnousulla niin suurta merkitystä pilvisinä päivinä, kun keli ei välttämättä kirkastu kunnolla koko päivänä.

Eilen luotaimessa ei näkynyt mitään auringon noustessa. Pilkin tyhjää tunnin ja toisen, kunnes havahduin pohjasta lähteneeseen viivaan. Nyt muuten tulee vauhdilla! Pidin vavasta kiinni ja pian tärppäsi, se kala ei epäröinyt. Lapoin siimaa jäälle ja apina olkapäällä kurkki, mitä oikein tapahtuu.

Jäälle nousi tasan 600g ahven ja olo alkoi vähän helpottumaan. Alkaako ahvenettomuuden kirous väistymään… 

Ahven tuli Kalapelen keltamahaisella foliomuikulla, jonka olin vartavasten valinnut siiman päähän lumisateen vuoksi. 

Valitettavasti ahven oli joku yksinäinen vaeltaja, koska sillä ei ollut yhtään kaveria mukana. Tyhjän luotaimen tuijotus jatkui. 

Kairasin reikiä vähän väliä ja vaihdoin avantoa aina nopeasti, jos luotaimessa ei ollut eloa. Jos kalaa ei alkanut alueelta löytymään, niin siirryin toiseen paikkaan. Juha halusi etsiä kalaa kävellen ja minä tein kelkalla vähän pidempiä siirtymiä. Kiersin päivän aikana lähemmäs kymmenen eri paikkaa.

Tyhjää, tyhjää ja tyhjää. Homma ei alkanut jalostumaan millään sen aamun kuusisatasen jälkeen. Kokeilin useita eri tasureita, koska lumisadekin oli lakannut. Ehkä tasuri ei tarvitse enää keltaista mahaa, vaan pilven raosta pilkahtelevan auringon vuoksi ahvenille voisi kelvata muutkin värit. 

Puolen päivän aikaan soitin Juhalle ja kysyin siirrytäänkö eräälle tietylle hotspotille yhdessä. Juhalla oli myös hiljaista, joten hän pyysi kelkkataxin hakemaan hänet. Tein työtä käskettyä. 

Pörhällettiin kelkalla määränpäähän ja toisella avannolla alkoi tapahtumaan kummia. Saatan välillä uittaa tasureita useiden metrien nostoilla, jotta kauempana olevat kalat näkisivät sen. Uittelin Nulikkaa laajoilla vedoilla ja pian flasherissa alkoi näkymään eloa. 

Mitä ihmeitä nuo flasherissa näkyvät kalat ovat, kun perinteinen näkymä ei piirrä mitään? Pidin vavasta kunnolla kiinni ja metri ennen tasuria ruutuun ilmestyi kala. Sekunti tai kaksi sen jälkeen tunsin tärpin. Hui, nyt tulee ahvenia vauhdilla jostain sivulta! 

Nostin kalan jäälle ja se oli filekokoa. Laskin äkkiä Nulikan takaisin uimaan. Juha oli tulossa viereiseltä avannolta katsomaan sitä touhua, kun olin ihan liekeissä. Taas näkyi flasherissa tasuria lähestyviä kaloja ja perinteinen näkymä piirsi ahvenen vasta juuri ennen tärppiä. Pam! Kala kiinni ja minä lapan siimaa jäälle samalla, kun apina tipahtaa selästä. 

Avannosta tulee hyvänkokoinen ahven ja Juha hämmästelee vieressä: ”Tuohan on kilon ahven!” Hieraisen silmiä ja hämmästyn kalan kokoa itsekin. Oho, sehän tosissaan on iso! 

Tiputin tasurin nopeasti takaisin avantoon ja vastassa oli hiljaisuus. Juuri hetki sitten vauhkona avannon alla poukkoilleet ahvenet olivat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Ne tosissaankin olivat ajolla, koska tulivat välivedestä tasurille ja jatkoivat matkaa, kun ruoka hävisi nenän edestä.

Nostin Nulikkaa metrejä ylöspäin ja annoin siiman pudota vapaana takaisin. Yritin saada parven takaisin, mutta kaloja ei enää näkynyt. 

Sain päivän aikana vielä yhden filekalan ja päivän kokonaissaldo oli neljä filekaa ja yksi kukkokala. Kaikki tulivat samalla Kalapelen Nulikalla, jopa se kukkokala! Viimeisen parin viikon aikana olen saanut yllättävän paljon sinttiahvenia tasurilla. Peto se on pienikin peto ?

Kalojen keskikoko oli hyvä ja päivän päätteeksi fiilis oli mahtava, sillä olin saanut yhden elämäni suurimmista ahvenista. Muistelen, että 970g kala olisi kolmanneksi suurin koskaan saamani ahven. Jee! 

Talvella isojen kalojen vapautus on haastavaa pakkasen vuoksi ja eilenkin oli kymmenen astetta pakkasta sekä navakka tuuli, joten kaikki kalat lähtivät ruuaksi. 

Tehtiin tänään ehkä pikaisin pisto pilkille ikinä. Eletään maaliskuuta ja ajattelin, että tässä vaiheessa pilkkikautta pilkillä ei enää palella. Olin täysin väärässä. Reilun kymmenen asteen pakkanen ja ihan älyttömän kylmä pohjoistuuli tekivät olosuhteista niin kylmät, että luulen Pohjoisnavallakin olleen lämpöisempää.

Harvoin tuntee kylmyyden luissa ja ytimissä, mutta tänään kylmyys meni kaikkien vaatekerrosten läpi. Olen niin onnellinen, että en saanut kaloja, sillä sen jälkeen olisin voinut sanoa kymmenelle sormelle heihei. Ne olisivat paleltuneet pilalle ja napsahtaneet poikki, joten loppu hyvin kaikki hyvin ☺️

Me saadaan ensi viikolla harvinaisia vieraita, kun muutama tasurihurja saapuu Kuopioon pilkkilomalle. Toivottavasti Savon ahvenet ovat silloin vieraskoreita ja nälkäisiä ☺️