En ole ehtinyt kirjoittamaan blogiin pitkään aikaan, kun on ollut kaikennäköisiä kiireitä. Onneksi kiireiden lomassa olen ehtinyt käymään pari kertaa pilkillä. 

Kaikki varmaan huomasivat somesta ja lehdistä, että Helsingissä oli venemessut. Aika moni siellä taisi myös käydä paikan päällä ja itsekin olin paikalla ensimmäisenä viikonloppuna. Todella suuri tapahtuma ja paljon nähtävää. Oli mukava kokemus päästä messuilemaan ? 

Viime perjantaina ehdin vihdoin taas pilkille kahden viikon tauon jälkeen. Kun käytiin edellisen kerran kalassa, niin jäällä oli tosi huono ja raskas liikkua, ja kelkka meinasi jäädä jumiin loskaan. Emme tienneet mitä jäällä oli kahden viikon aikana tapahtunut, joten perjantaina jätimme kelkan suosiolla kotiin ja lähdimme pilkille jalkapelissä. 

Kun mentiin jäälle, niin liikkuminen oli aivan erilaista kuin pari viikkoa aiemmin. Oli outoa, kun jäällä pystyi kävelemään kilometrin. Edellisellä reissulla jo kymmenen metrin kävely tuotti tuskaa. Toivo heräsi, ehkä me pilkitään vielä maaliskuussakin…

Meitä vähän harmitti jäällä, kun emme olleet ottaneet kelkkaa mukaan. Toisaalta minulle riitti jo ihan hyvin se, että pääsin jäälle hengittämään raitista ilmaa, pitkä kalastustauko oli niin tuskainen. Keli oli perjantaina tosi nätti, mutta tuulinen. Täytyi pitää tavaroista kiinni ihan kunnolla, sillä tuulen nopeus oli kymmenen metriä sekunnissa ja puuskissa vielä enemmän.

Tapasin venemessuilla Joensuun Tommin ja Tommi oli tehnyt Kalarosvosta uuden lyijyisen proton. Sain yhden tasurin testattavaksi ja uusi malli toimi hyvin jo heti perjantaina, sillä päivän kaikki ahvenet tulivat sillä. 

Kirkas päivä oli haastava ja ahvenet arkoja, ja Juha ei edes nähnyt ahvenia omassa luotaimessaan koko päivänä. Minä sain vajaat kymmenkunta kalaa, mutta yksikään niistä ei ollut jättiläinen. Lähdimme perjantaina jäältä pois jo kahdelta, kun kala ei osoittanut aktivoitumisen merkkejä.

Lauantaina suuntasimme Suuri-Pieksä nimiselle järvelle. Olemme käyneet siellä yhden kerran aiemmin muutama vuosi sitten ja silloin saalis oli haukipainotteinen. Järveltä on kuitenkin kuulunut hyviä ahvenhuhuja, joten lähdimme mielenkiinnosta kokeilemaan löytäisimmekö itsekin sieltä raitapaitoja.

Kevät tulee hurjaa vauhtia ja päivän pituus senkun kasvaa. Lähdimme Kuopiosta seitsemältä, koska aurinko nousee jo ennen kahdeksaa. Oikeastaan olimme myöhässä siltikin, sillä aamut eivät ole enää kovinkaan hämäriä. Kohta täytyy varmaan laittaa pilkkiaamuina kello soimaan jo neljältä.

Oltiin jäällä kahdeksan jälkeen ja kyllä puitteet olivat kunnossa. Keli oli nätti ja edellisen päivän tuuli tyyntynyt. Jäällä liikkuminen oli luxusta. Kun lähdettiin kelkalla rannasta, niin kelkka pysyi lumen päällä. Oli outoa, kun ei tarvinnut peukalo kipeänä kaasutella loskapaikkojen yli vaan pystyi kaikessa rauhassa huristelemaan kohti kalapaikkoja ja samalla vielä ihailemaan maisemia. 

Kalapaikalla oli hiljaista. Oikeastaan en edes odottanut, että olisin saanut kaloja, kun nautin niin paljon siitä kaikesta muusta. Pohjassa näkyi välillä pieniä yksittäisiä ahvenia ja taisin minä jonkun sintin aamulla saadakin.

Juha pilkki viidenkymmenen metrin päässä minusta ja jossain vaiheessa vilkaisin häntä ja ihmettelin, että mitä se huitoo. Nousin seisomaan ja katsoin tarkemmin ja tajusin, että hän huitoi minua tulemaan luokseen. Nyt muuten taitaa kala syödä!

Keräsin äkkiä tavarat ahkioon ja lähdin pitkillä askelilla kohti Juhaa. Kun pääsin perille, näin että Juha oli saanut pari filekalaa jäälle. Juha sanoi: ”Vaihdoin äsken muikun värisen Nulikan ja avannon alle tuli välittömästi kauhea parvi, näyttö oli niin täynnä ahvenia, etten ole koskaan ennen sellaista nähnyt.”

Tein heti itselleni avannon Juhan viereen ja laitoin muikkuväritteisen Nulikan uimaan. Omaan luotaimeen alkoi piirtymään viivoja ja pian oli minullakin ensimmäinen filekala ylhäällä.

Viereiseltä avannolta kuului vähän väliä kirosanoja, kun mörköahvenet eivät pysyneet kiinni. Sama parvi pyöri minunkin avannolla, mutta jostain syystä minä en saanut tärppejä. Osa kaloista oli niin suuria, että en edes muista olenko koskaan sen kokoisia ahvenia omassa luotaimessa nähnyt.

Se oli kyllä aikamoinen jännitysnäytelmä, kun suuret ahvenet pyörivät ruudulla. Aina kun tasurin alle ilmestyi mörköjä, niin pidätin hengitystä ja odotin tärppiä. Välillä olin varmaan kaksikin minuuttia hengittämättä, kun luulin ja toivoin saavani jättiahvenen ?

Sain huijattua yhden 550g ahvenen ottamaan, mutta en vieläkään ymmärrä, että miksi kalat olivat niin haluttomia tärppimään. Niitä kuitenkin pyöri tasurin alla koko ajan, joten ne olivat aktiivisia, mutta joku juttu siinä mätti, että ne eivät syöneet tasuriin. Näyttikö tasuri sitten kuitenkin liikaa feikiltä, jos ahvenet olivat ajamassa oikeaa kalaa? 

Minulla päivän ahvensaldo taisi olla kahdeksan kappaletta, joista kaksi suurinta 550g ja 540g. Tarjolla olisi ollut jättipotti, mutta vielä täytyy hieman harjoitella pilkkimistä, kun eivät taidot riittäneet sen parempaan. 

Mietin jälkeenpäin, että olisivatko isot ahvenet ottaneet esimerkiksi morriin, jos sen olisi tiputtanut niiden nenän eteen. Selkeästi tasurilla sai houkuteltua kalat paikalle ja kokeilin tarjota niille useita eri mallejakin ihan mikrotasureista lähtien, mutta se loppusilaus eli tärppi jäi uupumaan. Uittelin myös jigiä, mutta sekään ei kiinnostanut. Haastavia kaloja. Ja haastava tilanne tasurihurjalle muutenkin, kun mielessä alkoivat morrit pyörimään…

Iltapäivällä tuli sitten päivän pakollinen haukikontakti ja onneksi tilanteessa oli hieman tuuria mukana. Uittelin Nulikkaa ilman peruketta ja hauki teki niin nopean syöksyn, että en ehtinyt vetäistä tasuria karkuun vaan kala sai tarrattua kiinni. Aloin nostamaan kalaa nopeasti jäälle, sillä halusin pelastaa Nulikan. Siima kerkesi kuitenkin katketa, mutta Nulikka lensi avannosta suoraan jäälle ja pelastui ? 

Olen ollut viime syksystä asti mukana Kuopiossa toimivassa lasten kalakerhossa. Kerho on Suomen Vapaa-ajankalastajien keskusjärjestön ja Puijon Pilkin järjestämä ja se kokoontuu kerran viikossa. Meillä oli viime vuoden puolella yhden kerhoillan aiheena jigikalastus ja saimme OPM Internationalilta jigilahjoituksen, jotta lapset pääsivät tutustumaan jigeihin. Kiitos lahjoituksesta OPM! 

Parilla viimeisimmällä kerhokerralla meillä on ollut aiheena madepilkintä ja viime viikolla teimme lasten kanssa madeonget. Saimme lahjoituksena Mollukka-mademorreja, joten pääsimme kokeilemaan madepilkintää myös käytännössä.

Käytiin eilen kalakerholaisten kanssa madepilkillä ja ilta oli mukava ja tunnelmallinen, vaikka keli ei ollutkaan kovin suotuisa. Ehkä me tehtiin virhe, kun toivottiin pilkki-illalle matikkamyräkkää, sillä se myräkkä me todella saatiin. Puuskatuuli oli 17 metriä sekunnissa ja välillä lunta tuiskutti niin paljon ettei eteensä nähnyt. 

Jäällä oli hauskan näköistä, kun lasten otsalamput vilkkuivat iltahämärässä. Kaikki lapset pilkkivät sitkeästi koko illan myräkästä ja tuulesta huolimatta. Aarne paistoi meille kaasugrillissä makkaraa ja välillä otettiin lämmintä juotavaa termospullosta.

Saatiin illan aikana muutamia madekontakteja, mutta valitettavasti tällä kertaa ei tullut vielä yhtään matikkaa jäälle asti. Toivottavasti lapset kuitenkin saivat pienen kipinän madepilkintään ja käyvät itsenäisesti kokeilemassa pilkkimistä, kun heillä on nyt välineetkin siihen. Kiitos vielä Juha Mutaselle Mollukka-mademorrien lahjoituksesta! 

Viikko sitten paukkui kovat pakkaset, mutta siitä huolimatta onnistuin löytämään keskeltä järveä kuuman kalapaikan. En ole koskaan nähnyt tai kokenut kalareissulla vastaavaa, se oli hetki, joka ei ihan heti unohdu.

Viime viikon torstai ja perjantai olivat vapaapäiviä, joten senhän tietää, missä Jekkoset vapaapäivänsä viettävät. Vaikka pakkasmittari huiteli -20 asteessa, ei se ollut mitään verrattuna Puruveden keleihin. Tuulikin oli lähes nollassa, joten kyllä kahdenkymmenen asteen pakkasen kestää vielä helposti. Pakkasimme kimpsut ja kampsut autoon, otimme kärryn perään ja suuntasimme eräälle järvelle.

Puruveden jäävesiloskaolosuhteiden jälkeen ajattelin omien järvien jääolosuhteiden olevan paremmat. Ei kai niin huonoa voi olla missään, kuin Hummonselällä. Olin väärässä. Kun päästiin jäälle, niin huomattiin heti, että tilanne on täällä ihan yhtä paha.

Juha sanoi rannassa, että laita plotteriin merkki, mihin ollaan menossa, niin osaat ajaa suoraan kalapaikalle. Sanoin, että en laita, vaan ajan kelkalla sinne minne päästään ja teen päätöksen kalapaikasta vasta ajaessa. Minulla oli järven syvyyskäyrät kutakuinkin omassa päässä muistissa, joten pystyin ajaessa hahmottamaan missä oltiin. Ja niin, olihan minulla se plotterikin siinä nenän edessä ?

Kelkka upposi loskaan lähes heti, kun manner vaihtui jääksi. Ajoin peukalo kipeänä märkien kohtien yli ja ei toivoakaan, että olisi uskaltanut pysähtyä. Yksi tuttu kalapaikka vilahti ohi, pian toinen. Alla oli niin märkää, että ei voitu mitenkään jäädä niille paikoille kalastamaan. Mietin, että joudunko ajamaan suoraan vastarannalle, jotta löydän kuivan kohdan.

Vilkuilin sivuille ja molemmilla puolilla näkyi vähän väliä mustia reikiä jäässä. Ne eivät olleet ihmisen tekemiä avantoja, vaan uveavantoja. En ole koskaan nähnyt niin paljon uveavantoja tähän vuodenaikaan. Nythän pitäisi olla parhaat pilkkijäät, kun on ollut niin kovia pakkasiakin, mutta todellisuus on se, että jäätä on tosi heikosti. Kaveri oli käynyt Pohjois-Kallavedellä kalassa ja siellä teräsjäätä oli ollut 0cm!

Lumi eristää ihan liian hyvin. Sen olemattoman jään päällä on vettä, jonka päällä on muutama kymmenen senttiä lunta. Ihan toivoton tilanne. En edes halua miettiä ensi kuuta, joka on yleensä pilkkikauden paras kuukausi sekä kalojen että jäällä liikkumisen suhteen, että miten meille pilkkihulluille sitten käy. Päästäänkö me pilkille enää ollenkaan? Tänä talvena kannattaa pitää Ursuit, kelluntahaalari ja naskalit koko ajan jäällä päällä, vaikka niinhän minä teen joka talvi… Nyt on kuitenkin oltava supervarovainen.

Mutta palataanpa siihen viime torstain pilkkireissuun. Lynkkis siis kiisi jäällä ja minä yritin löytää sopivaa kalapaikkaa. Näin pienen matkan päässä tumman alueen, joka oli selkeästi läpimärkä. Jatkoin matkaa ja pian huomasin toisen samanlaisen kohdan. Samassa kelkan alla tuntui olevan kuivempaa, joten uskalsin pysäyttää kelkan siihen.

Märät paikat kiinnostivat sen verran, että halusin kokeilla kalastaa niistä. Kun purettiin tavaroita ahkiosta, huomasin vielä kolmannen tumman kohdan vähän kauempana.

Tarkempi tutkiskelu paljasti tummat alueet uveavantojen tekemiksi laikuiksi. Alueilla oli useita pieniä reikiä, joiden ensin ajattelin olevan vanhoja avantoja, mutta kun tarkastin reikien koon, huomasin, että ne olivat vain 5-10cm kokoisia ja epäsymmetrisiä. Ehkä uveavannot olivat alkaneet muodostumaan vanhasta railosta lumen alla ja vesi oli noussut siitä jäälle.

Tein keskelle laikkua avannon ja pistin anturin veteen. Ihmettelin, miksi pohjassa oli joku outo metrin paksuinen ”juttu”. Joskus pienten kalojen parvi piirtää pohjaan yhtenäisen maton, mutta nyt näytti siltä, että pohjassa olisi ihan hirveä läjä isompaa ahventa. Ehkä näin harhoja.

Laskin tasurin avantoon ja se läjä alkoi hajoamaan ja siitä lähti nousemaan kaloja kohti tasuria. Oho! Tämänkö takia laikkuja tehdään? Sain heti muutaman ahvenen, joista isoin oli reilu 30cm.

En meinannut uskoa luotainnäkymää todeksi. Kaloja pyöri näytössä ihan koko ajan, mutta ensimmäisten ahventen jälkeen tärpit loppuivat. Kokeilin useita eri tasureita ja kalat kyllä nousivat vieheelle, mutta tekivät u-käännöksen hieman tasurin alapuolella. Alkoi turhauttamaan.

Olin ensimmäisellä laikulla vajaat pari tuntia, jonka jälkeen lähdin testaamaan toista laikkua. Vaihdoin samalla uuden tasurin ja päätin kokeilla Kalapelen Nulikkaa hilemuikun värissä.

Tein avannon keskelle toista laikkua ja pistin anturin avantoon. Joskus olen miettinyt, että voisikohan olla mahdollista löytää avanto, jossa olisi jo valmiina aktiivisia ahvenia ja syönti käynnissä, siis jo ennen kuin ehtii edes viehettä laskemaan avantoon. Nyt sitten todistin sellaisen näyn.

Luotain alkoi piirtämään aktiivisia ahvenia välittömästi ja luulin taas näkeväni harhoja. Miten ihmeessä avannon alla voi olla ilotulitus käynnissä? No tottakai siellä kaiken järjen mukaan voi olla, koska eivät ahvenet syömättä elä, mutta että minulle sattui niin hyvä tuuri, että tein avannon juuri oikeaan kohtaan. Toki luontoäidillä oli näppinsä pelissä, kun oli sellaisen laikun tehnyt minulle valmiiksi, kiitos siitä. Minunhan tarvitsi vain tehdä reikä siihen ?

Laskin Nulikan avantoon ja se oli kuin uusi vuosi. Ilotulituksia näyttö täynnä ja minä lähes nipistelin itseäni, että voiko tämä olla totta. Sain ihan huikeita tärppejä ja kalaa myös jäälle asti, mutta kalat olivat niin oudon vauhkoja, että koukut eivät meinanneet pysyä suussa. Kai se oli sama ilmiö kuin sillon, kun itse pääsee herkulliseen buffetpöytään. Sitä vaan syö ja syö kaiken mitä eteensä saa ja osa ruuasta tippuu syliin ja osa lattialle ?

Ahvenet sinkoilivat ja tärppivät, ja ne mitkä tarttuivat, sylkivät ihan tuoreita kuoreita suustaan jäälle. Huomasin myös luotaimesta, että vähän väliä jään alla meni kuoretta. Osa kaloista oli tosi huonosti alakoukusta kiinni, kun taas ne ahvenet, jotka söivät päätykoukkuun, olivat tosi hyvin kiinni. Teinkin päätöksen, että kokeilen jotain tasuria, jossa ei ole mahakoukkua ollenkaan, ehkä ongelma ratkeaa sillä.

Vaihdoin Rantamäen Manun tekemän pienen karvapyrstön, jonka koko ja ulkonäkö täsmäsivät hyvin ahventen sylkemiin kuoreisiin. Sen jälkeen kalat pysyivät paremmin kiinni, kun alakoukku ei ollut enää tiellä.

Pakkasta oli 20 astetta ja koskaan aiemmin en ole joutunut nostamaan tasuria avannosta kesken hurjan syönnin. Sormet yksinkertaisesti olivat niin jäässä, että ne eivät enää pystyneet ottamaan siimasta kiinni. En voinut kalastaa, tuijotin vaan luotainta ja ihmettelin.

Sormet olivat ihan kohmeessa, eivätkä toimineet ollenkaan. Ja juuri olen peukalonikin palelluttanut Puruveden reissulla, mutta kun sitä on hullu, niin silloin sitä on hullu. Sormilla ei ollut mitään väliä, kun syönti oli käynnissä ? Onneksi oli Nevercoldin lämmitettävät rukkaset mukana, niin lämpö palasi sormiin nopeasti ja pääsin taas jatkamaan lempipuuhaani.

Syönti kesti pari tuntia ja kalojen koko pieneni syönnin edetessä. Isoimmat ahvenet olivat puolen kilon luokkaa, mutta loppuvaiheessa jopa kukkokalat iskivät tasuriin.

En vieläkään meinaa uskoa, miten paljon kalaa kuuman avannon alla oli. Päivä oli ihan huikea ja vielä uskomattomamman siitä tekee se, että Juha sai päivän aikana ainoastaan yhden ahvenen ? Eli vaikka välillä tuntuukin siltä, että hurjimmalla syöntihetkellä se on ihan sama, mitä avantoon laittaa ja kaloille tarjoaa, niin ei se näköjään aina menekään niin. Silmät ne on ahvenillakin ? Juhan rasiasta ei löytynyt täysin samanlaisia tasureita, kuin minulta.

Torstaina kalaa liikkui tosi paljon ja välillä luotaimeen piirtyi ihan kunnon mörköjäkin. Lähdimme siis perjantaina samalle kalapaikalle mörköjahtiin, vaikka jäällä olikin tosi surkeaa kulkea.

Aamu alkoi kuumalta avannolta ja ei minun tarvinnut muuta kuin laskea Nulikka avantoon ja nostaa nelisatanen ahven ylös. Vai niin, hommako jatkuu siitä mihin eilen jäi?

Nulikka takaisin avantoon ja toinen filekala ylös. Jee, kivahan se on välillä pilkkiä kunnon kalapaikalla, josta ei kala lopu kesken. Ehkä elvistelin liikaa, sillä kolmas kala oli tasurin mittainen. Sen jälkeen ahvenet olivat kylläisiä ja syönti loppui siihen.

Oli kyllä niin mukavaa löytää sellainen kalapaikka ja ihan tuurilla osua syövien ahventen päälle. Sehän tässä pilkkimisessä (ja kalastuksessa ylipäätään) jännää on, että koskaan ei voi tietää, milloin kuuma avanto tai kalapaikka osuu kohdalle. Se luo uskoa myös niihin tyhjiin päiviin, kun tietää, että koska vain saattaa alkaa ilotulitus. Kaloilla voi olla uusi vuosi vaikka joka päivä ?

Nyt tulevana viikonloppuna Helsingissä Messukeskuksessa starttaavat venemessut ja minäkin pääsen ensimmäistä kertaa elämässäni paikalle. Kuinka moni muu aikoo käydä messuilla? Olen Lowrancen osastolla perjantaista sunnuntaihin (8.-10.2.), tulkaahan moikkaamaan, jos messuilla vierailette ☺️

Vuoden odotetuin pilkkireissu on takana ja kyllä nuo talvitreffit ovat aina ikimuistoinen tapahtuma. Hienot puitteet ja hienoja ihmisiä! Treffit ovat joka vuosi viikolla neljä ja keliolosuhteisiin ei pysty vaikuttamaan, mutta muuten tietää aina, että mukavia juttuja on luvassa.

Juha on vienyt treffeille aina pari kalakukkoa ja vaikka tasurihurjien tapahtumasta onkin kyse, joutuu aina pikkuisen morrittelemaan ennen Ruokkeelle lähtöä. Kuinkas sattuikin edellisille päiville ”mahtavat” morrikelit, pakkasta nimittäin oli yli 20 astetta ja pieni tuulenvirekin kävi, mutta ei auttanut valitus, kukkokalat piti saada.

Meillä oli kelkka remontissa ja juuri ennen reissuun lähtöä saatiin se kuntoon. Tai minähän katsoin vaan vieressä, kun Juha ahersi tallin lattialla, mutta pääasia, että Lynkkis toimii taas. Tehtiin kelkkaan sisäänajo ja jospa se nyt palvelisi edes jonkun aikaa.

Käytiin kelkalla Sotkalla kukkokaloja etsimässä. Jäällä oli joka paikassa kauheasti lunta ja lumen alla vettä. Luultiin, että jääolosuhteet olivat Sotkalla huonot, mutta jälkikäteen ajateltuna ne olivatkin ihan ok, sillä Hummonselällä ne vasta olivat oikeasti huonot.

Meillä oli Sotkalla pilkkiteltta mukana ja laitettiin pilkkireput telttaan vierekkäin. Teltassa oli yllättävän hyvä morritella. Pieni kala ei oikein ollut syönnillään, vaan meinasi tulla vaan filekaloja ? Onneksi saatiin pikkusinttejäkin vähän.

Jouduttiin lähtemään kukkokalajahtiin vielä seuraavana päivänä. Pakkasmittari näytti -22C, mutta ei muuta kuin teltta pystyyn ja sisälle morrittelemaan. Tuuli ei pure sormiin ollenkaan, kun menee teltan suojiin.

Pakattiin rannassa tavarat ahkioihin ja sitten Juha sanoi, että se teltta on muuten edelleen autotallissa. Voi hitto, olkoot. Mennään karaistamaan sormia Puruveden reissua varten, jospa me muutama tunti pärjätään ilman telttaa.

Kalaa ei meinannut löytyä millään. Kyllä silloin on kukkokalaa avannot täynnä, kun et niitä tarvitse, mutta sen pari kertaa vuodessa kun niitä lähtee varta vasten pilkkimään, ei varmasti löydy. Muutaman tunnin ja muutaman sintin jälkeen lähdettiin kotiin ja haettiin loput kalat kaupasta. Siellä olikin sopivasti Puruveden muikkuja myytävänä ☺️

Juha ”Hannu Partanen-Hanhi” teki minullekin kalakukon gluteenittomana versiona, oli ehdottomasti paras kukko mitä olen koskaan syönyt, kiitos!

Keskiviikkoaamuna kello kuusi oli lähtö kohti Ruokkeen lomakylää. Matka oli ihan kauhea ja lunta satoi vaakatasossa. Matkan varrella oli useita autoja ojassa, mutta onneksi me pysyttiin tiellä. Kärry perässä joutui välillä ajamaan viittäkymppiä, kun näkyvyys oli lumisateen ja pöllyävän lumen takia nolla.

Oltiin perillä aamupäivällä ja syötiin vähän evästä, jonka jälkeen lähdettiin jäälle. Juhahan sai viime treffeillä ensimmäisenä päivänä kilon ahvenen ja se kala löytyi jo neljänneltä avannolta. Monenneltakohan avannolta Hannu Hanhi tänä vuonna sen kiloisen vetäisee?

Meitä varoiteltiin huonoista jääolosuhteista ja en olisi ikinä uskonut, että ne oikeasti olivat niin huonot. Edellisinä vuosina ollaan saatu luxusolosuhteet tähän vuoteen verrattuna.

Lähdettiin rannasta kohti ensimmäistä kalapaikkaa. Ensimmäiset pari sataa metriä mietin, että hyvähän täällä on mennä kelkalla. Sitten alkoi kelkka uppoamaan. Kelkka meinasi jäädä kiinni vähän väliä ja pelkäsin onko selällä kuivaa kohtaa ollenkaan. Välillä onneksi löytyi kuivempikin alue, johon uskalsi kelkan pysäyttää, mutta kun kelkka uppoaa kovassa pakkasessa loskaan, niin telasto jäätyy hetkessä umpeen.

Kun oltiin ajettu vartti Hummonselällä, päätin että näillä treffeillä ei kalapaikkaa päivän aikana vaihdella. Jos vaan pääsee kelkalla uraa pitkin aamulla johonkin, niin siinä nakotetaan koko päivä. Liikutaan sitten vaikka jalan ja etsitään kalaa lähialueilta.

Löydettiin kuivempi kohta ja päätettiin jäädä siihen. Lunta satoi edelleen vaakatasossa ja jäällä ei näkynyt mitään muuta, kuin valkoista. Kartan perusteella paikka vaikutti hyvältä ja siinä oli laajemmaltikin potentiaalista kairattavaa.

Lähdin kävelemään kelkalta ja ensinnäkin lunta oli ihan hirveästi, Juha mittasi yhdestä kohdasta lumen syvyyden ja se oli 42cm. Eihän siinä olisi ollut mitään, jos lumi olisi ollut kuivaa jään pintaan asti, mutta pian tuntui siltä, kuin jalat olisivat tarttuneet jäähän kiinni.

Lumen alla oli vesiloskakerros, joka teki liikkumisesta ihan toivotonta. Lahkeet jäätyivät hetkessä, ahkion pohja jäätyi hetkessä, märkä kaira jäätyi hetkessä… Treffit eivät alkaneet ihan odotetulla tavalla ja olinkin aika varma viiden päivän MP-putkesta heti ensimmäisen päivän ensimmäisen tunnin jälkeen. Ja kaiken kruunasi kova pakkanen.

Kalapaikalla oli hiljaista, mutta ei meillä ollut vaihtoehtoja. Meidän oma kelkkaura meni umpeen lumisateen takia ja myös kaikki vanhat urat hävisivät keskiviikon aikana. Meidän piti töröttää sillä yhdellä ainokaisella paikalla ja toivoa parasta.

Rantamäen Manu lähetti minulle tasurin treffejä varten ja uittelin sitä epätoivoisena. Olin jo tottunut tyhjän ruudun tuijotukseen, kun pohjasta lähti yksinäinen viiva kohti tasuria. Sehän tulee vauhdilla!

Vuoden tauon jälkeen Puruveden ahven siiman päässä oli taas tosiasia. Lapoin siimaa jäälle ja oikein nätti 31cm raitapaita näki päivänvalon. Kyseisen kalan jälkeen sain muilta hurjilta kommenttia värikoukun käytöstä, ei kuulemma saa olla. Sanoin, että jos tasurin valmistaja itse laittaa värikoukun tasurin alle, silloin se saa olla ? Olihan siellä treffeillä myös morrittelijoita, mutta ei niistä vääräuskoisista sen enempää ?

Siinäpä ne ensimmäisen päivän tapahtumat ja kala muuten tuli neljänneltä avannolta. Hannu Hanhelle MP.

Seuraavan päivän keli oli tosi kirkas ja sata astetta kylmempi. Meidän mökissä ei ollut pakkasmittaria, mutta koskaan aiemmin en ole saanut paleltumavammaa sormeen, joten torstaina oli ihan järkyttävän kylmä keli. Peukalon pää on vieläkin valkoinen, onneksi tunto alkaa pikkuhiljaa palailemaan sormeen.

Mentiin heti aamusta edellisen päivän paikalle, koska tiedettiin, että siellä on kova alue, johon saadaan kelkka parkkiin. Olin myös potkinut pienen laikun valmiiksi.

Laskin uuden pikkuflashin avantoon ja heti alkoi näkymään kalaa alla. Hetken päästä ensiuitolla ollut pikkuflash antoi kalan ja kohta toisenkin, mutta siihen jäi päivän tapahtumat. Oikeastaan se oli yhdeksän muun sormen onni, sillä ei ollut kaukana, että muutkin sormet olisivat paleltuneet. Märillä käsillä sellaisessa pakkasessa oleminen ja kalastaminen olisi ollut ihan hirveää. Rukkaset kädessä ei voi kalaa nostella, joten hyvä vaan, että päivän saldo jäi kahteen ahveneen.

Ne mökkiläiset, jotka uskalsivat Hummolla kelkalla suhailla, saivat tosi hyvin kalaa ja ihan oikeutetusti. Torstaina toisten savolaisten mökkiin tuli kilon ahven ja lisäksi yli 10kg filekalaa, huikea potti! Mutta katsokaapas alla olevia kuvia, tätä ne huikeat potit vaativat!

Jäällä oli pahimmissa kohdissa 30cm vettä ja siihen vielä lumi päälle. Ja uveavantoja siellä täällä. Teräsjäätä oli 10-15cm, mutta ei tosiaankaan joka puolella. Jotkut löysivät jopa kohtia, joissa ei ollut yhtään teräsjäätä.

Me oltiin sen verran arkajalkoja, että ei uskallettu lähteä kelkalla pahoihin loskapaikkoihin. Ja koska kelkkakin on vasta saatu kuntoon eikä oltu sitä kunnolla vielä ehditty testaamaan, siihenkään ei voinut 100% luottaa, joten perjantaiaamuna suuntasimme taas aiempien päivien paikoille. Kannatti! Ei nimittäin tarvinnut heittää kertaakaan rukkasia päivän aikana pois ja sormet pysyivät lämpöisinä. Eli ei siis kalan kalaa koko päivänä ?

Kun kurvattiin kalapaikalle niin alkoi naurattamaan, sillä ahkiosta puuttui kaikki tavarat =D Kairoista, porakoneista, repuista, vavoista ja tasureista lähtien kaikki olivat lentäneet ahkiosta. Tuossa yläpuolen kuvassa oikeassa ylälaidassa näkyy musta piste, sieltä ne kaikki tavarat sitten löytyivät. Siis toivon mukaan kaikki tavarat =) Yhdellä hurjalla muuten tippui Heinolan oranssi 6″ kaira jäälle, jos joku sen löytää niin ilmoitelkaa :)

Kolmannen päivän jälkeen meiltä kyseltiin, että mihin aiomme mennä neljäntenä päivänä eli lauantaina. Lauantaihan on treffien niin sanotusti pääpäivä, koska meillä on silloin leikkimielinen ahvenkilpailu ja suurimman ahvenen saanut hurja saa pojan, eli pokaalin, vuodeksi suojiinsa.

Kun kerroin, että me mennään samaan paikkaan kuin aiempinakin päivinä, niin kaikki kyselivät epäuskoisina, että miksi te taas sinne menette tyhjää pyytämään. Kolme lähes tyhjää päivää eivät saaneet minua lannistumaan, vaan luotin paikkaan ja uskoin, että kyllä siellä kala joskus syö. No todellisuudessahan valitsimme paikan ihan vaan sen perusteella, että sinne meni kelkkaura ?

Lauantaina oltiin kalapaikoilla ennen auringonnousua ja oli kyllä helppo matka rannasta, kun päästiin ajamaan kovaa uraa pitkin. Jätettiin kelkka parkkiin ja kuinka sattuikin, että ”parkkipaikaltakin” lähti vielä yksi ura kohti hotspottia. Kerrankin vaivaton siirtymä avannolle.

Heti aamusta avannoilla näkyi elämää. Se oli niin outo tunne, kun kolme päivää oli tuijottanut sitä tyhjää luotainta ja nyt me löydettiinkin kalaa. Samuli sai jo ennen yhdeksää reilun puolen kilon kalan ja sen jälkeen muillakin siimat kiristyivät.

Jännää, että osa hurjista pilkki jopa 13cm tasureilla, mutta meidän mökkiläisistä neljä viidestä sai parhaat kalat pienellä tasurilla. Minä sain lauantaina päivän kaikki kalat muikunnahkaisella pienellä levypyrstöisellä Kalarosvolla ja Juha ja Samuli saivat kalansa pikkuflashilla.

En olisi uskonut, että lauantain kisan voittoon riittää reilu 700g ahven, mutta niin vain riitti. Ja vaikka pysti tulikin meidän perheeseen, niin mitäpä veikkaatte, Hannu Hanhelle vai minulle ?

Minun päivän suurin ahven oli 40cm, mutta tosi hoikassa kunnossa, joten Juha vei pokaalin lyhyemmällä, mutta painavammalla kalalla. Voittokala painoi 744g. Onnea Hannulle! Kalojen nälkä sattui olemaan juuri oikeana päivänä.

Lauantai oli ihan huippupäivä, varmasti paras päivä Puruvedellä ikinä. Vaikka en saanutkaan mitään hurjaa saalista, niin silti olin tyytyväinen niihin muutamiin filekaloihin. Kalaa oli tarjolla hirveästi, mutta suurin osa kaloista ei jostain syystä tärpännyt, vaikka nousikin tasurille. Kaikki muutkin huomasivat saman ilmiön.

Avannon alla uiskenteli välillä niin isoja ahvenia, että en ole koskaan sellaisia viivoja nähnyt. Siksi meidän sunnuntain pilkkipaikan koordinaatit eivät lauantaista tai muistakaan päivistä kummoisesti poikenneet ?

Lauantaina ei ollut enää ihan niin kova pakkanen, vain parikymmentä, mutta kyllähän se taas käsiä palelsi, kun märkiä kaloja oli koskenut. Onneksi tajusin lauantaina ottaa Nevercoldin lämmitettävät rukkaset mukaan. Kysyn vaan itseltäni, että miksi ne rukkaset olivat torstaina mökissä eivätkä mukana jäällä, kun oli se hirvittävän kylmä keli. Olisi nimittäin varmasti peukalo kunnossa vielä.

Sain Facebookin puolella kommentin, että eikö treffeillä vapauteta 40cm ahvenia. Noilla pakkasilla kalojen vapautus on tuhoon tuomittu ajatus, viisi sekuntia ja kalan silmät ovat jäässä. Myös pilkkisyvyydet saattavat olla sellaiset, että kalaa ei enää yksinkertaisesti pysty vapauttamaan.

Sunnuntaina käytiin vielä pilkillä ja aamulla kun astui mökin pihalle, niin keli tuntui lähes kesäiselle. Tuulta ei ollut varmaan ollenkaan ja pakkastakin vain -18C.

Sunnuntain pilkkikeli olikin ehdottomasti paras koko reissulla. Harmi vaan, että kalaa ei oikein noussut. Tai nousihan Samulille se jäätävä mörkö hieman avannon paremmalle puolelle, mutta sen jälkeen se irtosi. Hummolla kaikui kirosanoja.

Menin Samulin luokse ja siinä tilanteessa se ihminen tarvitsi vertaistukea. Naama valkoisena kädet täristen Samuli kertoi mitä oli tapahtunut. No ensi vuonna me löydetään se kala, voin auttaa sen ylös ottamisessa.

Antti sai sunnuntaina oman ennätysahvenensa, 630g. Antti kulki jäällä joka päivä joko lumikengillä tai suksilla ja oli mahtavaa todistaa Antin ennätysahvenen tuloa. Sen kalan eteen oli tehty ihan tosissaan töitä!

Ihan tosi hieno homma, että jokainen meidän mökin viidestä jäsenestä rikkoi puolen kilon rajan. Roni sai meidän mökkiläisistä suurimman ahvenen, 770g. Se kala tuli perjantaina ja lauantainahan sillä olisi saanut pokaalin.. Vuoden päästä sitten tarkempi ajoitus ;)

Kiitos mahtavasta treffiseurasta koko hurjien porukalle! Ensi vuonna jälleen lähtee laulu soimaan ;)

Ahven on ollut otillaan ympäri Savoa ja monet kaverit ja tuttavat ovat saaneet hyviä saaliita viime aikoina. Tottakai vapaapäivinä täytyy aina itsekin lähteä kokeilemaan onko Ahti antelias. Mitään hurjia saaliita ei ole vielä itselle sattunut, mutta ahvenruokia on kuitenkin päästy maistelemaan.

Viikko sitten lauantaina lähdimme käymään Pohjois-Kallavedellä. Kaveri kertoi perjantaina saaneensa sieltä filekalat, joten lauantaina suuntasimme samalle paikalle isommalla porukalla.

Päivä oli tasuripilkkijälle hiljainen. Sain muutaman ahvenen, joista isoin taisi olla sadan gramman hujakoilla, hyvin heikkoa siis. Koska tasuri ei aiheuttanut omassa luotaimessa minkäänlaista reaktiota kalojen keskuudessa, pyysin viereisellä avannolla pystypilkillä pilkkinyttä pientä poikaa minun avannolle katsomaan ”telkkarista” jään alapuolisia tapahtumia.

Poika tuli innoissaan pilkkivapansa kanssa minun luokse ja neuvoin hänelle kaikuluotaimen avulla pilkkimistä. Ei mennyt kuin muutama minuutti, niin tyhjällä avannolla alkoikin olla tapahtumia. Kaloja alkoi nousemaan morrille ja pian poika sai ensimmäisen ahvenen. Sen jälkeen avanto antoi ainakin 15 ahventa lisää ja hymy oli herkässä meillä molemmilla.

Olin kairannut paikalle yhteensä kolme avantoa, joten pystyimme katsomaan samasta luotaimesta sekä pojan pystypilkkiä että minun tasuria. Luotaimessa näkyi kalaa, mutta minä en saanut tasuriin hipaisuakaan. Sinä päivänä paras viehe oli ehdottomasti pystypilkki.

Lähdimme jäältä jo ennen kahta pois, koska kalat eivät aktivoituneet missään vaiheessa syömään tasuria.

Viime sunnuntaina lähdimme käymään Sotkalla. Sotka on tänä talvena antanut pilkkijöille aivan hurjia saalismääriä ja tuntuu, että sieltä on tänä talvena tullut enemmän kalaa kuin koko viime talvena yhteensä.

Oltiin Sotkanniemessä hyvissä ajoin sunnuntaiaamuna ja saatiin meidän kavereilta kelkkakyyti kalapaikoille. Tai vain toinen meistä sai, sillä kavereiden Lynx-seniori päätti, että enää ei vaan jaksa. Loppuporukka joutuikin sitten kävelemään kalapaikalle…

Sunnuntaina kalat olivat yhtä passiivisia kuin lauantainakin. Varmaan pystypilkillä olisi sieltäkin saanut ison kasan ahvenia, mutta tasuri ei kelvannut. Välillä näytössä käväisi ahvenparvi, mutta melkein heti parvi katosi, kun hauki kurvasi paikalle. En ole koskaan nähnyt niin paljon haukia yhden päivän aikana luotaimen näytöllä, kuin sunnuntaina Sotkalla. Niitä pyöri alueella ihan hirveästi ja yhdellekin onkijalle nousi yhdeksän haukea tasurilla.

Uittelen isompia tasureita kehivavoilla ja niissä minulla on peruke, mutta pieniä karvapyrstöjä uitan ilman peruketta. Aika monta kertaa ehdin sunnuntaina vetäistä tasurin hauen syöksyä karkuun, mutta lopulta yksi hauki sai varastettua minulta tasurin ? Se olikin ensimmäinen tasurimenetys hauelle ikinä.

Facebookin puolella oli pitkät keskustelut siitä, kun jätän haukia kalastamatta luotaimen viivan perusteella. Monen mielestä ahvenetkin voivat tehdä nopeita syöksähdyksiä, mutta itse en ole vielä koskaan nähnyt ”loppusyöksyä” tehnyttä ahventa. Ahven kyllä on saattanut nousta tasurille lähes pystysuoraan, mutta sen vauhti on ollut tasaista, parin metrin syöksy on aina puuttunut. Jospa joku ahven-expertti kuvaa videon kyseisenlaisesta tapahtumasta, niin sen jälkeen minäkin uskon ☺️ Siihen asti jätän ahvenparven tiehensä ajaneet yksinäiset syöksyilijät kalastamatta ?

Sunnuntaina sain ainoat kalat pienellä Mr. Manun karvapyrstötasurilla, jossa oli värikoukku. Vaikka aina sanonkin, että en käytä tasurin alla värikoukkua, niin joissakin pienissä ja kevyissä alle viiden sentin mittaisissa tasureissa värikoukku on. Päivän päätteeksi minulla oli muutama hyvä ruokakala, joista isoin painoi 470g.

Perjantaina, lauantaina ja tänään sunnuntaina oli pilkkipäivä. Perjantaina lähdimme Juhan kanssa jo heti rannasta eri suuntiin ja lopulta pilkimme muutaman sadan metrin päässä toisistamme. Minun avannolla oli hiljaista, mutta Juhalla taas oli tapahtumia. Sain WhatsAppina kuvan reilun 700g kokoisesta ahvenesta. Siinä vaiheessa mietin, että pitäisikö lähteä samoille apajille.

Maltoin kuitenkin mieleni ja jatkoin pilkkimistä. Pian sain taas viestin ja tällä kertaa Juha oli saanut ison kuhan Kalapelen Nulikalla. Kysyin onko mittakala ja olihan se, kun painoa oli 1,7kg ? Luotto omaan kalapaikkaan alkoi karisemaan ja olin kahden vaiheilla lähdenkö Juhan luokse.

Sain muutamia filekaloja omalta avannolta ja ajattelin, että ehkä se isompi kala syö kohta tässäkin. Odotin ja odotin, mutta mitään ei tapahtunut. Juhan paikalla kuulemma pyöri isoa kalaa koko ajan ja kun sain viestillä tiedon, että kiloluokan ahven oli irronnut avannolla, lähdin lähes juoksujalkaa Juhan luokse.

Kun pääsin samoille apajille, paikka hiljeni. Sain yhden 300g kalan siitä, mutta sitten kalat hävisivät. Olisi varmaan kannattanut lähteä heti aamulla samaan suuntaan ?

Perjantain kaloilla oli tyhjät mahat, joten meillä oli kovat odotukset lauantaille. Oltiin pilkkipaikoilla jo paljon ennen auringonnousua, mutta aikalailla turhaan, sillä koko lauantaipäivän kalat olivat tosi nirsolla otilla. Sain vain neljä otettavaa kalaa, mutta isoin oli sentään hieman yli puolikiloinen. Juhalla lauantai oli heikompi päivä ja saaliina oli vain yksi ahven.

Tänään käytiin vielä tekemässä yksi pilkkireissu ennen arkista aherrusta. Perjantaina ja lauantaina oli ihan hirvittävä tuuli, mutta onneksi oli lähes nollakeli, niin ei ollut kylmä. Tänään taas pakkasta oli -15C, mutta tuuli oli tyyntynyt. Ei jäällä olisi voinut olla, kun sormet meinasivat jäätyä jo tällä pakkasella, saati jos olisi vielä tuullut.

Oltiin eräällä kirkasvetisellä järvellä, jossa kalastussyvyydet ovat useita metrejä enemmän, kuin esimerkiksi Kallavedellä. Emme kalastaneet alle kymmenen metrin vettä tänään ollenkaan. Juha lähti taas vähän omille teilleen ja olisihan se pitänyt arvata, että kun Hannu Hanhi erkanee joukosta, sillä on joku etiäinen hyvästä saaliista.

Kohta alkoi huuto kuulumaan kauempaa. Juha huusi, että ”ei tämä ollutkaan ahven”. Hän oli saanut 13 metristä kalan, joka oli noussut tasurille aivan kuten ahven. Vielä siimasta väsytellessä hän luuli nostavansa ahventa. Vasta sivuttain avannon alla oleva hopeinen kylki oli paljastanut, että ei se ainakaan ahven ole.

Kahen kilon siika, kahen kilon siika! Oli aivan pakko huutaa jäällä tuo legendaarinen lause, kun selvisi, että Juha sai 60cm siian. Huh huh, että se oli possu. Se kala oli ollut ruoka-aikaan kotona. Siika tuli Kalarosvon isolla kuorekevennetyllä.

Kyllä me ihmeteltiin sitä jäällä pötköttävää kalaa kauan aikaa. Voiko noin isoja siikoja edes olla olemassa!? Näköjään voi. Tästä lähtien seuraan Juhaa pilkillä kuin hai laivaa, jostain syystä se tietää, missä isot kalat lymyilevät. Tämä reissuraportti oli suurimmaksi osaksi Juhan kalojen raportointia, toivottavasti asiaan saadaan muutos viimeistään viikolla neljä, jolloin suuntaamme tasurihurjien talvitreffeille Puruvedelle ☺️

Pilkkiminen on ihanaa! Käytiin joulun jälkeen kahdeksan kertaa pilkillä ja vaikka välillä oli ihan tyhjiä päiviäkin, silti laji koukuttaa täysillä. Tyhjien päivien vastapainoksi saatiin onneksi jotain ruokapöytäänkin ☺️

Kahdeksan päivää sisälsi todella erilaisia keliolosuhteita. Välillä oli kirpsakka pakkanen ja välillä pilkittiin loskassa.

Jäällä liikkuminen alkaa olla aika haasteellista lumisateiden vuoksi ja kyllä kunto varmaan hieman kasvoi muutaman kymmenen tuhannen askeleen jälkeen. Välillä ahkio tuli perässä tosi nätisti ja liukkaasti, mutta oli myös pakkaspäiviä, kun jäällä oleva loska jäätyi ahkion pohjaan.. niitä päiviä ei ole ikävä ?

Käytiin joulun jälkeen Virmasvedellä ja niistä reissuista kirjotinkin jo aiemmin. Kyseisten reissujen jälkeen ei ole tehnyt mieli Virmaalle ja siksi ollaankin pörräilty muilla järvillä pitkin Pohjois-Savoa.

Käytiin viime viikolla Siilinjärvellä Jälällä ja se järvi joko antaa kunnolla kalaa tai sitten se ei anna mitään. Meillä oli huono tuuri ja ahvensaldo jäi sinä päivänä nollaan. Ihan uskomatonta, kun emme edes nähneet luotaimessa yhtään ahventa koko päivänä!

Rannasta järvelle lähtiessä nähtiin moottorikelkan jälkiä ja ajateltiin jään olevan suht hyvä. Ensimmäinen koekairaus kertoi teräsjäätä olevan 14cm. Jatkettiin matkaa kohti kalapaikkaa ja pian aloimme ihmettemään märkää jäätä. Juha teki varmuuden vuoksi taas koekairauksen ja jäätä olikin enää vain 6cm. Lisäksi jää oli ihan höttöä.

Lähdettiin äkkiä kohti mannerta ja sitä kohti mentäessä jää alkoi taas vahvistumaan. Todennäköisesti siinä kuuden sentin kohdassa oli joku virtapaikka, koska se oli saaren ja mantereen välissä. Yllätti kyllä aika kovasti, kun vähän aikaa aiemmin oli ollut paljon enemmän jäätä.

Oltiin loppupäivä tosi varovaisia liikkumisen kanssa ja kairattiin lyhyiden matkojen välein, jotta pysyttiin kärryillä jäätilanteesta. Päivä oli melkein MP. Sain viimeiseltä avannolta hauen, mutta se ei mieltä lämmittänyt, koska oltiin ahventen perässä.

Seuraavana päivänä lähdettiin käymään talven ensimmäisen kerran Sotkalla. Olin kuullut huhuja, että Sotkalla on jo sen verran jäätä, että sinne uskaltaa mennä ja kyllähän siellä olikin yli 15cm teräsjäätä joka paikassa, jossa käytiin.

Oltiin Sotkalla neljän hengen porukalla ja saatiin kartoitettua iso alue neljästään. Aamulla muutamalla ensimmäisellä avannolla oli hiljaista ja sehän oli vaan normaali jatkumo edellisen päivän Jälän reissulle. Olin täysin tottunut tuijottamaan tyhjää ruutua.

Kymmenen aikaan tapahtui jotain outoa. Uittelin Juhan rasiasta löytämääni Kalarosvon ahvenen nahkaista pientä kevennettyä. Olin juuri edellisenä iltana nähnyt Juhan tasurirasian vilaukselta ja sieltä silmiini osui vuosia vanha tasuri, jonka Tommi oli joskus lähettänyt minulle. Tasuri oli näköjään ollut Juhalla lainassa monta vuotta, joten oli aika ottaa se takaisin ☺️

Ahvenia alkoi nousta tasurille ja ne olivat ihan hurjina. Osa kaloista oli vain sadan gramman hujakoilla, mutta isoimmat lähes neljän sadan. Sain avannosta 21 ahventa ja jopa kädet tulivat kipeiksi, kun yhtäkkiä laitettiin tyhjiin avantoihin tottunut pilkkijä nostelemaan kalaa. Harvinaista herkkua!

Laitoin pienet kalat takaisin avantoon ja otin vain isohkot filekalat ruokakaloiksi. Vasta hurjan syönnin jälkeen tajusin, että mitä tasuria ne ahvenet oikein popsivatkaan. Kalarosvon ahvenen nahka on peräisin Sotkalta ?

Syönti oli ja meni. Sain enää yksittäisiä kaloja muilta avannoilta, mutta se ei haitannut ollenkaan. Olin niin iloinen, kun pääsin nostelemaan ahvenia urakalla ja Jälän tyhjä reissukin unohtui hetkessä.

Päivän päätteeksi vertailtiin saalispusseja ja me kaikki neljä saatiin hyvät ruokakalat, vaikka pilkittiin isolla alueella. Ahven siis liikkui päivän aikana hyvin ja sitä oli paljon.

Seuraavan päivän pilkkipaikka oli vielä mietinnässä ja Sotka kyllä kiinnosti, mutta raskaassa lumiloskassa kävely ei niinkään… Ratkaisu tuli tuttavaporukalta, joka oli menossa Sotkalle pilkille ja heiltä kuulemma saisi ”taxikyydin” kelkalla. Sillä sekunnilla seuraavan päivän pilkkipaikka oli päätetty ☺️

Saalis oli lähes takuuvarma. Oltiin heti auringonnousun aikaan kalapaikalla ja aloimme odottamaan luotaimeen piirtyvää ilotulitusta. Lupailin, että kymmenen aikaan alkaa syönti.

Kahdeltatoista ympärillä oli tyhjiä luotaimia ja hämmentyneitä ilmeitä. ”Ai eilenkö te saitte tästä hyvin kalaa?” Jep, saatiin. Jostain syystä kalat olivat nyt kadonneet.

Sain päivän aikana yhden fileahvenen ja edellisen päivän hurja syönti oli vain muisto. Lisäksi sain yhden siian, jonka vapautin.

Onneksi saatiin taxikyyti vielä takaisin rantaan, vaikka olin ehkä lupaillut liikoja aamulla ? Huhujen mukaan ahven oli aloittanut taas hurjan syömisen heti seuraavana päivänä, jolloin me olimme jo kaukana ?

Sotkalla siis oli ahven syönyt, mutta me oltiin pilkillä ihan muualla. Ehkä olisi pitänytkin vaan jatkaa Sotkan pommittamista, sillä uusi paikka antoi vain pari ruokakalaa. Ihan mukavan oloinen ja potentiaalinen paikka, mutta joskus mietin, että miten ihmeessä me osataan lähes aina mennä sellaiselle kalapaikalle, jossa söi eilen tai sitten siellä syö huomenna. Harvoin sattuu syöntipäivä omalle kohdalle.

Moni on kyllä nyt saanut ahvenet aktivoitua syömään käyttämällä morria, mutta minä en vieläkään ole toukkapurkkia hakenut.. katsotaan sitten tasurihurjien talvitreffien jälkeen =D

Eilen oli yhden kalan päivä. Tai sain minä useammankin ahvenen, mutta vain yhden hyvän ☺️ Oltiin Kallavedellä ja aika outoa, että siellä on jäätä vain 10cm. Tai ei kai se outoa ole, kun Kallavesi ei ole ollut edes kauan vielä jäässä ja nyt on satanut luntakin eristeeksi. En varmasti uskaltaisi vielä mennä Kallavedelle ilman Ursuitia ja kelluntahaalaria, saati ajaa kelkalla, kuten jotkut..

Oltiin jo hyvissä ajoin liikkeellä ja jouduttiin odottamaan puolitoista tuntia auringonnousua. Sain ensimmäisen kalan yhdeksältä, siis puoli tuntia ennen kuin aurinko nousee.

Aamupäivällä oli hiljaista ja olin jo luopumassa toivosta, kunnes puolen päivän aikaan vähän parempi ahven lähti pohjasta kohti välivedessä uivaa kuore Veikkoa. Ahven nousi tasurille ja tärppäsi heti. Olin onnellinen, oikein mukava kala vuoden 2018 loppuun =)

Eilen oli ihan uskomattoman ihana ilma! Aurinko paistoi ja vaikka oli yli kymmenen astetta pakkasta, ei ollut yhtään kylmä, sillä ei oikeastaan tuullut. Kala ei ollut mitenkään hurjalla syönnillä, vaikka toivon että olisi ollut, koska meidän ruokakalojen keskikoko oli yli puoli kiloa.

Juhan isoin ahven oli 630g ja minun isoin puolen kilon hujakoilla. Joskus kun saisi sen kokoisten ahventen ilotulituksen luotaimen näyttöön… no se päivä ei ollut eilen, vaikka uuden vuoden aatto olikin ☺️

Käytiin vielä tänään pilkillä, vaikka keli ei ollut mikään ihanteellinen. Lunta satoi aamusta asti ja ilmanpaine laski eilisestä kuin lehmän häntä. Olin aamulla aika varma, että kala ei syö, mutta aina se pieni toivonkipinä on olemassa, jos sittenkin…

Muutama sintti haksahti tasuriin ja jigiin, mutta isompia ahvenia en luotaimessa edes nähnyt. Lunta satoi isoina rätteinä koko päivän ja olosuhteet olivat tosi märät. Pilkkiminen oli silti kuitenkin kivaa, koska ei ollut yhtään kylmä ja vedenpitävät vaatteet pitivät kuivana. Kiva päivä, vaikka kalaa ei tullut. Normipäivä.

Pilkkikausi päästiin aloittamaan reilu pari viikkoa sitten ja sen jälkeen ollaan ehditty käymään pilkillä kuusi kertaa. Olemme kierrelleet eri järviä ja lampia ja viimeisimpänä käytiin Virmasvedellä. Kallavedelle ei olla vielä uskaltauduttu, koska se jäätyi vasta vähän aikaa sitten. Pienemmillä järvillä ja lammilla jäätä on ollut hyvin ja Virmasvesi yllätti todella, sillä siellä oli yli 20cm teräsjäätä. Nähtiin jopa moottorikelkka ?

Virmasveden jää kantoi pilkkimiehen hyvin =)

Itse liikutaan vielä jalkapelissä ja eipä meidän kelkka edes olisi ajokunnossa tällä hetkellä. Jospa Juha saisi sen kuntoon lähiviikkoina, tai viimeistään viikolle neljä, kun lähdemme Puruvedelle tasurihurjien talvitreffeille.

Ensimmäiset pilkkireissut meni nautiskellessa ja kalattomuus ei haitannut ollenkaan. Neljän reissun jälkeen alkoi olemaan vähän ikävä ahvenia, kun tasureita oli tullut heiluteltua jo päiväkausia ilman tuloksia. Neljä eri kalapaikkaa ja ei hipaisuakaan tasuriin. Yhden kukkokalan sain mikrojigillä, mutta tasuriahvensaldo oli nollassa.

Neljän reissun saldo oli tämä =D

Nyt joulun ja uudenvuoden tienoilla meillä on vapaata ja päästään käymään pilkillä useita kertoja, joten voisi sanoa, että tällä hetkellä on pilkkiputki päällä ☺️ Säätiedotuskin lupailee oikein mainioita pilkkikelejä tuleville päiville!

Tehtiin kaksi reissua Virmasvedelle, joista ensimmäinen oli eilen. Reissu oli sen verran lupaava, että halusin lähteä sinne tänään uudestaan. Virmasvesi on aina ollut tosi haastava järvi ja enpä muista ollaanko koskaan saatu sieltä reppukaupalla kaloja.
No totta puhuen kyllä minä muistaisin, jos oltaisiin saatu =D

Eiliselle asetin tavoitteeksi tasuriahvenen. Olin odottanut kauden ensimmäistä tasurikalaa jo liian kauan, joten yksi kala voisi tuoda uskon pilkkimiseen takaisin. Minusta nimittäin alkoi tuntumaan siltä, että Savon kalat ovat vaihtaneet ruokavalionsa morripainotteiseksi. Itse en haluaisi vielä tässä vaiheessa talvea ”sortua” toukkavehkeisiin, kun olen kuitenkin tasurihurja, mutta kyllä ne morripäivätkin vielä koittavat aivan varmasti ?

Eilen oli ihan kauhea lumimyräkkä ja päivän aikana satoi varmaan 10 senttiä lunta. Sade alkoi jo aamulla ja koska lunta oli jäällä jo ennestään, olosuhteet jään alla pimenivät lisää. Mietin, että minkähänlaista tasuria kannattaisi sellaisena päivänä kokeilla.

Uittelin muutamaa erilaista tasuria ja sen jälkeen muistin, että minulla on Joensuun Tommin tekemä söpö pinkki Kalarosvo, jonka olen nimennyt Virmakseksi juurikin tasurin värien vuoksi.

Eipä aikaakaan, kun Virmas haki pojan kotiin. Tai saattoi se olla tyttökin. Yksi parhaista asioista pilkkimisessä on se, kun uitat tasuria välivedessä ja näet luotaimen näytöltä, kun määrätietoinen ahven lähtee pohjasta kohti viehettä. Siihen hetkeen mahtuu aina niin paljon jännitystä. Viivan paksuus ei välttämättä kerro kalan koosta mitään, mikäli kala tulee kaikukeilan reunalta, joten jättiläisahvenen mahdollisuus on aina olemassa, kun viiva lähestyy ?

Odotin jännittyneenä tärppiä ja kun ahven tarrasi kiinni, kiskoin siimaa paniikissa jäälle. Kauden ensimmäinen tasuriahven on saatava jään paremmalle puolelle! Ja kyllähän se jäälle tuli ☺️

Pieni ja nätti ahven kävi kuvattavana ja sen jälkeen päästin sen takaisin kasvamaan. Olin tosi iloinen, mutta nälkä alkoi kasvaa syödessä heti ensimmäisen kalan jälkeen ja minun alkoi tehdä mieli jo vähän isompia ahvenia ?

Kalarosvon tasuri värissä Virmas ja kauden ensimmäinen tasuriahven

Turha luulo, että niitä isompia olisi enää tullut, sillä se yksi ainokainen ahven oli ollut vain ohikulkumatkalla. Haukia taas pyöri avannon alla ihan liikaa ja tiesin, että ne tykkäävät Virmas-tasurista, sillä tasuri menetti toisen silmänsä Virmaalla jo viime talvena hauen hampaisiin.

Eilen jouduin vetämään tasurin karkuun haukien syöksyjä, mutta silti muutama hauki tuli niin salamannopeasti sivulta, että en ehtinyt tehdä mitään. Ja Virmas-poloinen menetti nyt maalitkin selästä niiden haukien takia ?

Hauen syöksy, ehdin juuri ja juuri vetämään tasurin turvaan

Mutta haukia riitti, tämä yksilö ei näkynyt edes luotaimessa, kun tuli sivulta. Ja Virmas syvällä suussa :(

Lähdin iltapäivällä kokeilemaan uutta paikkaa ja ensimmäinen avanto piirsi heti kalaa alle. Sain tärpin Virmakseen ja nostin hyvänkokoisen ahvenen jäälle. Kala söi päätykoukkuun, joten ahvenet selkeästi olivat syönnillään. Kalat tärppivät, mutta eivät pysyneet kiinni ja kokeilin vaihtaa pienempiin tasureihin.

Sain reilut kymmenen ahventa, mutta koko ei ollut mitään kummoista. Olin kuitenkin tosi iloinen, kun tasurihanat aukesivat vihdoin. On niin ihanaa kalastaa tasureilla, vaikka se tarkoittaakin sitä, että kalatapahtumia on aika harvakseltaan.

Pimeä tulee aikaisin ja meillä oli pitkä matka lumihangessa tarvottavana. Lähdettiin kahdelta rantaa kohti ja koska olin löytänyt syövät ahvenet vasta iltapäivän puolella, mietin, olikohan ahven syönyt paikalla jo aamulla.

Eipä siinä auttanut muu, kuin tehdä päätös seuraavan päivän kalapaikasta ja paikaksi valikoitui luonnollisesti Virmasvesi ? Onhan se paikka ehdottomasti käytävä testaamassa myös auringonnousun aikaan, kun kerta iltapäivällä siellä oli ollut pienimuotoiset ahvenkarkelot. Olin aika varma siitä, että kala syö siellä aamullakin.

Välillä olen suuruudenhullu. Eilisen tavoitteena oli saada yksi tasuriahven ja tänään tavoitteena olikin jo 50cm ahven. Niin paljon luotin siihen kalapaikkaan ?

Lunta oli tuiskuttanut edellisen illan aikana vielä lisää ja ahkiota vetäessä meinasi tulla hiki. Lumessa kuitenkin jaksoi taapertaa, kun tiesi, että pian pääsee ihailemaan ilotulitusta kaikuluotaimen näytöltä. Kylläpä ahven maistuukin hyvältä muutaman päivän kinkun mässäyksen jälkeen!

Löysin rannasta ihania kiviä :)

Aloitin pilkkimisen eiliseltä hottisavannolta ja aika pian sain ensimmäisen ahvenen. Tästä se lähtee! Juhakin sai yhden ahvenen ylös ja toiveet olivat korkealla.

Sitten alkoi syömäkarkelot! Harmi vain, että kalat olivat täysin väärää lajia, nimittäin haukia ? Kyllä sai Virmas-tasuri taas osumaa, kun haukia ilmestyi kuin tyhjästä. Kahden päivän aikana haukia kävi jäällä yhteensä 14 kappaletta.

Olisipa ollut ahven…

Päivän isoin ahven oli noin sata grammainen, joten 50 sentistä jäätiin vielä aika paljon. Täytyy ehkä hieman höllätä tavoitteita seuraavalle reissulle ?

Keli oli melkein nollassa, mutta kova pohjoistuuli sai ilman tuntumaan jäätävältä. Lähdettiin puoli kahdelta rantaa kohti, koska haukien kalastus ei enää kiinnostanut. Sormetkin meinasivat jäätyä.

Matkalla rantaan kuultiin tuttu lause: ”Minä en tule tänne enää ikinä.”