Etsivä ei löydä

Ehkä vaikein viikonloppu ikinä. No olen varmaan joskus ennenkin sanonut samaa tyhjien reissujen jälkeen, mutta nyt oli oikeasti hankalaa. Ei varmaan olisi pitänyt paukutella henkseleitä ja ”valittaa”, kun Savon järvet ovat täynnä kuhaa. Heh heh, sen siitä saa ? 

Arvatkaapas montako mittakuhaa tuli viikonloppuna? Nolla! Kuhamatot olivat täysin kadonneet joka paikasta ja ainoastaan muutamia alamittaisia kaloja löytyi. Oli huvittava tilanne lauantaina, kun oltiin kalastettu kymmenen tuntia semmoisia 20-30 senttisiä kuhia ja sitten kun veneeseen nousi 40 senttinen, tuijotettiin Juhan kanssa toisiamme ihmeissämme, että mitä, onko noin isoja kuhia muka olemassa!? =D

Kahden päivän kalojen etsimisen jälkeen sitä alkoi olla jo niin epätoivoinen, että kukkokala siiman päässä sai aikaan mielettömän onnistumisen tunteen. Hyvä etten jo facebookin laittanut sintin kuvaa esille. Sitten tajusin, että ehkä kaikki eivät pidä sitä hannapartasahventa yhtä suurena saavutuksena, kuin minä itse. Töitä sen kalan eteen oli kuitenkin tehty.

Viikonloppu oli tosi tuulinen ja ei tainnut alle viiden metrin tuulia olla missään vaiheessa. Lauantai kului Pohjois-Kallavedellä ja oltiin jo vähän ennen aamukuutta satamassa. Enää ei ole järkeä lähteä aamuyöllä kalaan, sillä aurinko nousee vasta puoli kuudelta. 

Lauantaiaamuna emme vielä tienneet, miten vaikea päivä on tulossa

Kahden tunnin etsimisen jälkeen sain vihdoin ensimmäisen kalan ja se oli noin 25 senttinen kuha. Ei ole todellista. 

Päivän ensimmäinen kala, ehkä tämä vielä iloksi muuttuu…

Kului toiset kaksi tuntia ja bongasimme eräältä viiden metrin alueelta ahvenparven. Siitä alkoikin ilotulitus ja veneessä kävi ihanan paljon ahvenia. Isoin oli 32cm ja muutama muukin kriteerit täyttävä saatiin bracketiin, mutta noin tunnin jälkeen syönti hiipui. 

Tunnin ajan meillä oli tosi hauskaa =)

Olin kuitenkin toivoa täynnä siitä ahvenparvesta, sillä nyt tiesin, että minkälaisia alueita kannattaa etsiä. Etsin tunnin, etsin toisen, etsin kolmannen… Neljän tunnin jälkeen lähdettiin käymään Kelloselän puolella, jossa etsin vielä pari tuntia. Nauratti. Miten osasinkaan kierrellä niin tyhjiä paikkoja. 

Sain joltain blogin lukijalta viestin, että ”kaikuluotainkalastus on tehopyyntiä, jonka tarkoitus on tappaa kalat sukupuuttoon.” Kyllä minun kalastus on todellista tehopyyntiä ? Tai ehkä ne kalat ovatkin jo kuolleet sukupuuttoon ? No mutta vakavasti puhuen totuus on se, että kaikuluotain ei niitä kaloja sukupuuttoon tapa. Kalastaa voi myös vastuullisesti eikä kaikkia saatuja kaloja tarvitse papittaa.

Isolla selällä tuuli keikutti venettä välillä jo liikaakin, joten pyrittiin kalastamaan suojaisampia paikkoja

Etsittiin kaloja jopa Kallansiltojen alta, ei löytynyt sieltäkään =)

Keli oli harmaa lähes koko päivän

Oltiin vesillä kellon ympäri ja kotiintuomisina oli vain muutama ahven. Lauantaina ongelmana ei ollut se, että kalat olisivat olleet ronkeleita, vaan ongelma oli se, että kaloja ei yksinkertaisesti ollut missään. 

Heräsin sunnuntaiaamuun toiveikkaana siitäkin huolimatta, miten vaikea edellinen päivä oli ollut. Katsoin tuulen suunnan ja valitsin kalapaikaksi Juurusveden. Laskettiin vene tuttuun tapaan Jännevirran sillan vierestä, josta suuntasimme vanhoille hyville kalapaikoille.

Kallaveteenhän minulla on viharakkaussuhde, kun se osaa välillä olla niin vaikea ja tyhjä. Juurusvesi on perusvarma järvi, josta kalaa pitäisi kyllä löytyä, ainakin kuhia.

Juurusvesi on tummavetinen ja on aina saatu ahvenet ja kuhat sieltä alle kuudesta metristä. Koluttiin tutut ja vähän tuntemattomammatkin kalapaikat ja iltapäivällä monen tunnin etsimisen jälkeen ei ollut jälkipolville kerrottavaa. Ei löydetty mitään muuta, kuin alamittakuhia ja nekin vajaasta yhdeksästä metristä, joten mietin vaan, että mitenkähän syvässä ne ahvenet olisivat olleet.

Luulisi Juurusvedestä isompaakin löytyvän, mutta ei

Yhdessä vaiheessa yritin säätää luotaimen herkkyyksiä suuremmaksi, kun aloin jo epäilemään, että joku hämminki on vehkeissä, kun kalaa ei näy missään. Kaikki elektroniikka kuitenkin pelitti täydellisesti ja ketäs silloin voi syyttää jos laitteet ovat kunnossa, vene on kunnossa ja kalastusvälineet ovat kunnossa. No silloin katsotaan peiliin ja etsitään syyllinen sieltä. 

Kai näistä tyhjistä reissuista pitäisi ottaa opiksi ja pohdiskella jälkikäteen, että miksi kala ei syönyt ja missä kalat ylipäätään olivat, mutta kun en keksi siihen vastausta ja edelleen viikonlopun tapahtumat tuntuvat niin uskomattomilta. Miten miljardi kalaa voi kadota hetkessä? 

Tässäkin olisi normaalisti ollut kalaa…

Juurusvesi ei antanut yhtään tavoitekalaa, eli ahventa. Käytettiin viimeinen oljenkorsi ja kurvattiin Juurusvedeltä Jälälle ja käytiin tutkailemassa sitä järveä. Jälä on tosi kirkasvetinen ja aikamoinen ero on luotaimen kuvassa, kun vertaa tumma- ja kirkasvetisiä järviä keskenään. Kirkkaassa vedessä kaikki kalanäytöt piirtyivät tosi kirkkaasti ja selkeästi näyttöön.

Eihän niitä kalanäyttöjä montaa ollut ja oikeastaan suurin osa näytöistä oli kalaparvia, ehkä muikkua. Parvien alla oli kuitenkin saalistajia ja sentään kolme haukea kävi veneessä. Siinä vaiheessa oli jo ihan sama mikä laji siimaa kiristelee.

Sain Jälästä myös pari ahventa ja selkeästi olisi ollut mahdollisuus saada enemmänkin. Pientä salakkaa pomppi ihan kauheasti pinnassa ja välillä vedenpinta oikein kuohahti, kun ahvenet ajoivat salakkaparvia porukalla. Silloin kymmenet salakat pomppivat pinnassa yhtä aikaa. Ja ne pikkukalojen perässä olevat pedot tosiaankin olivat ahvenia, sillä kirkkaassa vedessä näkyi hyvin, kun pikkukala meni aivan pinnan alla ja raitapaita ajoi pientä kalaa takaa. Ihan älyttömän hienon näköisiä tilanteita, jollaisia en ole koskaan ennen nähnyt. 

Pienikin ahven voi tehdä epätoivoisen kalastajan iloiseksi

Jännevirran uusi iso silta

Sunnuntaina kalastimme kahdeksan tuntia ja kotiintuomisina oli tyhjä kylmälaukku. Kuinka surullista. Mutta toisaalta, kai tässä jaksaa vähän aikaa nälässä olla, koska kohta pitäisi alkaa se niin sanottu ahvenen kalastuksen kulta-aika! Sitä odotellessa ?