Haaveissa mittakuha

Viikolla tuli käytyä parinakin iltana testaamassa iltasyönti. Maanantaina vein nuorimman lapseni kalaan ja asetimme tavoitteeksi kalan. Hän ei ole koskaan saanut virvelillä kalaa ja kaiken järjen mukaan tavoitteen piti täyttyä nopeasti. Kyllähän äiti nyt kalapaikat löytää…

Pari tuntia pörrättiin Pirttilahdessa ja kyllä me jopa kaloja luotaimessa nähtiin, mutta niin vain jäi lapsiraukka ilman tärppejä. Ehkä ensi kerralla sitten.

Ensimmäistä kertaa ratin takana :)

Keskiviikkona sain veneeseen pari miekkosta mukaan, Jussin ja Miron. Lähdettiin vesille kuudelta ja keli oli oikein mainio. Tilasin itselleni uusia jigejä ja jigit saapuivat juuri sopivasti kalastusreissua varten. Odotukset olivat taas korkealla, sillä uudet jigit näyttivät niin herkullisilta, että melkein teki mieli itse syödä ne.

Illan ensimmäinen kala nousi minulle ja ottipelinä oli uusi jigi. Voi voi, eipä taida miekkosilla olla mitään mahdollisuuksia minua vastaan, sen verran nopeasti tuli ensimmäinen merkki. Harmi, että kala oli hauki. Siitä saa kuulemma miinuspisteitä? Taisivat kaverukset juuri keksiä tuon säännön, kun näytti siltä, että häviävät naiselle.

Kohta vietiin taas minun siimaa ja uusi jigi vaikutti lyömättömältä. Mutta taas pienoinen pettymys, sillä sain jo toisen miinuspisteen. Taisin ostaa vahingossa haukivärin. Illan aikana kasvatin saldoni miinus kolmeen ja jäin mittelöissä pronssille.

Hauska tilannekuva, huomioikaa minun tyhjä luotaimen näyttö =)

Jussin ja Miron illan kalat olivat kuhaa, haukea ja ahventa, mutta sen verran hyvässä suhteessa, että kumpikaan ei jäänyt miinukselle. Jopa yksi ruokakala löytyi mukaan, kun Jussi sai moottoriöljyn värisellä jigillä 46cm kuhan. Kuha tuli yllättävän matalasta, 2,5 metristä. Ilta oli siitä erikoinen, että pilkkimällä tai vertikaalijigaamalla ei tullut mitään, vaan kaikki kalat tulivat heittelemällä.

Huippuilta ja huippumaisemat

Tänään iltapäivän ja illan sääennusteet näyttivät sen verran sateisilta ja tuulisilta, että päätettiin käydä testaamassa aamusyönti. Heräsin puoli neljältä ja puoli viideltä lähdettiin jo satamasta kohti kalamestoja. Keli oli kuin päivällä, sillä oli niin kirkasta. Aamulla tuuli oli lähes nollassa, joten kalastus sujui ongelmitta. Tai olihan siinä yksi pieni ongelma, nimittäin kalattomuus, mutta ei sitä passaa kaikesta valittaa :)

Superkaunis aamu

Kiertelin keskiviikkoisia paikkoja, joista löytyi silloin kuhaa ja ahventa, mutta ne paikat olivat tänään täysin tyhjiä. Kala oli selkeästi vähän syvemmässä. Ei muuta kuin Karttaselain auki ja joku uusi paikka lähistöltä määränpääksi. Yksi mukava patti siinä näkyikin pienen matkan päässä, joten hurautin siihen. Koko aamun olin kierrellyt 3-6 metrin vettä, mutta patin reunalle saapuessa luotain piirsi heti kalaa seitsemään metriin.

Ja mitäs minun uniset silmäni näkivätkään, syömäkarkelot! Pitkästä aikaa niitä ihania keltaisia viivoja, jotka tulevat innokkaana tervehtimään lähestyvää Kalarosvoa. Tärppi, tärppi, tärppi. Kävipäs mäihä, että löydettiin nälkäisiä ahvenia. Kalakaveri viskeli mikrojigiä ja lähes joka heitolla kävi kala veneessä.

Minulla oli ykköstykki käytössä eli Kalarosvon pieni kuore. Kokeilin myös muita tasureita ja vertikaaljigejäkin, mutta ainoa jolla kalaa sain ylös, oli rosvo. Tämä alkaa oikeasti olemaan jo uskomatonta, että minä omistan tuollaisen taikakalun. Ihan hirveä ajatus, että menettäisin tuon hauelle tai jonkun kiven väliin. Toivottavasti Tommilla on tarkat värikartat tallessa tuosta mallista, on niin tehokas ottiväri ettei tosikaan. Tasurissa ei ole kuin yksi huono puoli: tuulisella säällä isossa aallokossa tasurointi on melkein mahdotonta pienen koon vuoksi, mutta toisaalta, pitäähän kaloillakin jotain mahdollisuuksia olla.

Syönti kesti puolisen tuntia ja ahventen keskikoko oli parin sadan gramman luokkaa. Savupönttörajana pidin 300g, joten yksikään ahven ei tällä kertaa lähtenyt mukaan.

Tuuli voimistui yhtäkkiä todella kovaksi ja myös ahventen syönti loppui kuin seinään. Puuska oli lähes 10 metriä, mutta vene pysyi suht hyvin paikallaan ankkurissa. Siirryttiin hieman, josko löydettäisiin parvi uudestaan.

No siellähän niitä keltaisia viivoja taas oli! Kalarosvo lähti kohti pohjaa hoitamaan hommiaan ja joukko kaloja ui iloisesti vastaan. Ja kiinni on taas! Se tuntui jo vähän paremmalta ja sielun silmissä välkkyi puolen kilon raitapaita. Kelasin kalan veneeseen ja höh, se olikin alamittainen kuha.

Ottipeliä ei varmaan tarvitsisi mainita, mutta sehän se taas oli: pieni, mutta pippurinen kuore. Saankohan minä tänä kesänä kuhia millään muulla vieheellä? Ja se ruokakuha on edelleen hakusessa, jokohan huomenna…

Mukavaa viikonloppua ja kireitä siimoja! =)