Aika hiljaista on ollut kalastusrintamalla, kiitos Suomen syksyn. Loppuvuosi on vaikeaa aikaa kalastushullulle, sillä järvellä tuulee ja on kylmä. Ei kuitenkaan tarpeeksi kylmä, jotta tulisi jäät. Etelässä porukka kai kalastelee avovesillä vielä täyttä häkää ja lapissa taas kairat on jo kaivettu naftaliinista. Keskellä Suomea ollaan pakkorakosessa. Ei pääse kalalle :)
Viime viikonloppuna käytiin Kallavedellä pitkästä aikaa. Taukoa oli päässyt kertymään jo pari viikkoa mukavan mökkireissun ja merikalastuksen vuoksi. Noh, siellähän se Kallavesi meitä odotteli ja kalastuspäivän tavoitteeksi pistin yhden tärpin. Jostain syystä minulla oli tunne, että Ahti ei ole hyvällä päällä. Yllättäen tuuleksi taas reippaanlaisesti, mutta siihen on jo tottunut. Lämpömittari näytti +4, joten ajattelin kaivella toppahousut jalkaan. Pohjoistuuli ei varmaan ainakaan lämmittäisi..
Laskettiin vene Pirttilahdesta. Siellä on hyvä ja loiva veneluiska, jossa venehommelit hoituu nopeasti. Tai minunhan ei muuta tarvitse tehdä, kuin istua kyydissä. Keli oli tosi hyvä, kun auton ikkunasta katseli. Ikkunan toisella puolella sitten jäätävä. Ei auttanut muu, kuin lähteä kohti oletettuja kalapaikkoja. Onneksi mukana oli lisäksi jättikokoiset miesten toppahousut ja aika nopeasti jouduin nekin jalkaan vetämään. Kauaksi ei pystynyt rannasta lähtemään, ajaminen nimittäin oli tuskaa. Viima kävi luihin ja ytimiin ja yritin käpertyä mahdollisimman pieneksi mytyksi pulpetin taakse, jotta viima ei pääsisi minuun käsiksi.
Laukuista jouduin vielä etsimään kaikki mahdolliset kangaspalat lämmikkeeksi. Michelin-ukkona tuli mietittyä useampaan kertaan, että onko tässä elämässä (kalastuksessa) mitään järkee… ;) Päivän tavoitteet jäivät saavuttamatta. Uskomaton ukko se Ahti, ei edes tärppiä. Mutta ei lannistuta :)
Kalastusta seuraavana päivänä kärsin jumissa olevasta niskasta, hyvä, että pääsin eteenpäin. Vinkkinä muillekin: muutaman tunnin kökötys veneessä jääkylmässä kelissä ei tee hyvää hartioille. Kalastusharrastuksella on näköjään hintansa.
Tätä kirjoittaessa minun piti olla kalassa. Ikkunan takana kuitenkin ulisee syy, miksi en ole. Ei pääse vesille, kun tuuli on vielä kovempi, kuin viime viikonloppuna. Täytyy tsekata tilanne huomenna uudestaan.
Fish me luck:n facebook-sivulla on mahdollisuus osallistua arvontaan, jossa palkintona on kalastustarvikepaketti. Käykäähän tykkäämässä tästä kuvasta, niin ehkä onni suosii ;) Kuva löytyy tästä linkistä.
Eikö edes ahvenet ole syöntipäällä? Luulisi että talven varalle nälkä yltyy.
Vai ovatko eri piiloissa?
Käytätkö oikeaa syöttiä (matoa yms) lainkaan?
Tsemppiä!
Ei löydetty edes ahvenia, ihme homma. Meillä ei ole kokemusta syksykalastuksesta, joten ahventen syksypiilot ovat meille arvoituksia. Ehkä vieheet ja paikat ovat vääriä. Ei ole mitään käsitystä minkälaisilla paikoilla ahvenet syksyisin viihtyvät.. Tasurilla yleensä kalastetaan ja tuntuu, että ne eivät toimi.. ehkä pitäisi olla mato/toukkavehkeet ja pienempiä vieheitä. Kiitos tsempeistä, ehkä se tästä vielä iloksi muuttuu :)
Kyllä on ollut hiljaista myös täällä, huomenna näyttää olevan tyynempää säätä, jospa sitä yrittäisi käydä apajilla.
Hiljaista on, ainoastaan yksittäisiä haukia näkyy välillä..
Tänään kokeilin veneuistelua n. 10 km, vai puolenkilon hauki tuli, pilkillä vain särkiä, mutta paljon raitista ilmaa. Kyllä jo odottaa pilkkikelejä…..
Aika heikkoa on sinullakin kalantulo ollut, mutta onneksi sai nauttia mukavista keleistä. Jäitä odotan minäkin innolla, jokohan tämän vuoden puolella pääsee ensimmäisen kerran pilkille. Viime kausi aloitettiin joulukuun lopussa..