Kalareissu Keiteleelle

Savon järvet ovat ihania, mutta joskus on mukavaa käydä merta edempänä kalassa. Aika moni Pohjois-Savon järvi on tullut jo kalastettua ja siksi olikin mielenkiintoista vierailla vähän keskisemmässä Suomessa aivan uusilla vesillä. Valitsimme kolmen päivän ja kahden yön kalareissun määränpääksi Keitelejärven ja se oli loistovalinta. 

Keitele on kirkasvetinen muikkujärvi ja aiempien kirkkaiden järvien kokemusten perusteella tiesimme, että ahventa täytyy etsiä yli kymmenestä metristä. Se taas ei jigikalastajalle ole enää kovinkaan miellyttävä syvyys, varsinkaan jos heittojigaa. Silloin täytyy käyttää painavampia jigipäitä ja sitten taas tuntuma jigiin ei välttämättä ole niin hyvä. Ja jos kalastussyvyys lähentelee 15 metriä, jigin vajoamista odotellessa ehtii vaikka syödä eväät… Onneksi tykätään myös ahvenen vertikaalijigauksesta, se oli kuin nakutettu kalastustyyli Keitelejärvelle.

Rakastan ja vihaan kirkkaita järviä. Minusta tuntuu, että sellaisilta järviltä saattaa saada todellisia yllätyspotteja ja ahventen koko ja ahvenparvien koko on isompaa, mutta kalan löytäminen taas on huomattavasti vaikeampaa, kuin tummemmissa vesissä. Kala myös on paljon syvemmässä. 

Minulle jäi vähän traumat Suvaksen reissusta muutama viikko sitten ja pelkona oli, että kalastetaan Keiteleellä kolme päivää tyhjää. Reissun tavoitteena oli saada edes yksi ahven, joka onneksi löytyi jo ensimmäisenä päivänä, kiitos lokkien. Ja vaikka ei olisi saatu edes sitä yhtä ahventa, oli silti hienoa päästä näkemään uusi järvi ja sen luonne. 

Keiteleellä on muikkua, joten varustauduttiin reissuun muikkuväritteisillä jigeillä. Meillä olikin jo vähän kokemusta muikkua syövistä ahvenista, sillä reilua viikkoa aiemmin satuttiin Kallavedellä ahventen pintasyöntiin, jossa ahvenet ajoivat muikkua. 

Se oli harvinaislaatuinen tilanne, koska aina ennen ahvenet ovat syöneet Kallavedessä kuoretta ja vain yhden kerran ahven on sylkäissyt suustaan muikun ja siitä taitaa olla neljä vuotta aikaa. Eli kyllä kuore on ahventen pääasiallinen ravinto Kallavedessä. 

Ahventa oli pinnasta aina muutamaan metriin pinnan alle, mutta niitä oli tosi vaikeaa tavoittaa jigillä. Välillä parvi pyörähti pohjankin kautta ja silloin sai vertsulla muutaman kalan.

Juha sai pintavaappua heittämällä oman ennätyskuhansa (67cm), joten kyllä siellä kuhatkin olivat syömässä. Reissun jälkeen kävin Samfishingiltä hankkimassa ensihätään muutaman pienen pintavaapun. 

Kallaveden reissun jälkeen meillä oli taukoa kalastuksesta kovien tuulien vuoksi. Oltiin suunniteltu kauemmaksi suuntautuvaa kalareissua parin viikon ajan ja vasta reissua edeltävänä päivänä päätimme kalareissun lopullisen määränpään, Keiteleen. Meidän piti tarkkailla tuulitilannetta, koska kovassa kelissä Keiteleen selälle ei olisi ollut mitään asiaa. Tai ainakaan kalastuksesta ei olisi tullut mitään.

Tuuliolosuhteet suosivat, joten viime viikon keskiviikkoaamuna auton keula suuntasi kohti Keitelejärveä ja tarkoitus oli kalastella siellä perjantaihin asti. Olin kysellyt etukäteen tietoja veneluiskasta Facebookissa ja matkasimme navigaattorin avulla kohti venerantaa ja luiskaa.

Kun päästiin rantaan, niin kyllähän siellä joku veneenlaskupaikka oli, mutta siinä oli jättimäinen paatti edessä. Jouduttiin vaihtamaan suunnitelmaa sekä kalapaikan että leiriytymissaaren osalta. Olin katsonut kartasta etukäteen kalapaikkoja ja nyt sitten suunnitelmiin tuli muutos ihan lennosta ja minulla ei ollutkaan enää yhtään kalapaikkaa valmiiksi katsottua.

Meillä oli vaihtoehtoina parikin muuta veneenlaskupaikkaa ja lopulta päätimme suunnata Suovanlahteen, vaikka Keiteleen pohjoispuolella saaria ei ollutkaan yhtä paljon, kuin etelämpänä. 

Vihdoin päästiin rantaan ja vapaalle luiskalle. Sää suosi ja edessä avautui valtava Keitele. Ei muuta kuin hommiin eli ahvenia jahtaamaan! 

Alkuinnostus meinasi hälvetä, kun luotain ei piirtänyt kerrassa mitään. Etsittiin kalaa kaksi tuntia 8-12 metrin vesistä, mutta ei nähty elonmerkkiäkään. Vaikeat päivät edessä…

Vihdoin näin jotain eloa, mutta se elo oli veden päällä! Lokit ja tiirat kirkuivat muutaman sadan metrin päässä ja kyllähän sen tietää, mitä se tarkoittaa, kun linnut syöksähtelevät pää edellä veteen. Kaasu pohjaan ja lintuja päin!

Kiitos vielä kerran teille linnut, että helpotitte meidän etsimisurakkaa todella paljon. Kun saavuttiin lintujen luo, kalaa oli vaikka muille jakaa. Mutta se mikä oli outoa, oli syvyys. Ahvenet olivat 14-16 metrissä ja voin ihan rehellisesti sanoa, että en olisi koskaan osannut itse mennä etsimään kalaa niin syvästä. Nyt kävi tuuri, että linnuilla oli nälkä. 

Ei olla koskaan jigattu niin syvässä ja ei meidän itse asiassa kovin syvään tarvinnut jigiä laskeakaan, koska ahvenet nousivat jopa kymmenen metriä pohjasta. Välillä syönti meinasi hiipua, mutta Juha keksi tekniikan, jolla sai kalaa. 

Kun jigin laski pohjaan ja sen jälkeen alkoi kelaamaan ”ihan hulluna”, kalat tärppäsivät. Ja se oli outoa, koska jigin vauhti oli tosi kova ja silti ahven kerkesi napata jigin suuhunsa. Ja tärpit tulivat aina tosi monta metriä pohjan yläpuolelta. 

Kalaa oli ihan hirveästi ja muikkujigit maistuivat. Pari kertaa kokeilin heittääkin, mutta se oli todella hidasta ja jostain syystä siitä valtavasta kalamassasta ei tullut tärppiäkään. Ahvenet eivät halunneet syödä pohjasta, vaan lähempänä pintaa, siksi vertikaalijigaus toimi todella hyvin. 

Ahvenet sylkivät muikkua ja myös mahat olivat pullollaan isoja muikkuja, kun otimme muutaman kalan mukaan Trangialla kokattavaksi. Halsteriahvenia emme voineet tällä kertaa kokata, kun metsäpalovaroitus oli voimassa. 

Viistoluotain oli tosi isona apuna, kun 15 metrin syvyydessä näki 40-60 metriä molemmille sivuille. Parvet saattoivat olla 20-30 kalan parvia ja ei niitä välttämättä löytänyt, jos ei tuurillaan ajanut juuri niiden päältä. Viistolla etsiminen oli nopeaa ja kalojen päälle oli helppo ”parkkeerata”.

Kalaa oli laajalla alueella ja vaihdoimme aina välillä hieman paikkaa. Syönti kesti neljä tuntia ja eiköhän se olisi kestänyt kauemminkin, mutta meidän oli pakko lähteä etsimään leirisaarta, koska iso sadealue ja mahdollisesti ukkonenkin olivat lähestymässä.

Onneksi löydettiin sopiva saari alle tunnissa ja päästiin lähes rantaan asti veneen kanssa. Nyt kun vedet ovat laskeneet, niin matalissa rannoissa rantautuminen on ollut haastavaa. Jäätiin vain vajaan metrin päähän kuivasta maasta ja Juha pääsi kiviä pitkin hyppelemällä kiinnittämään veneen ja rakentamaan isoista kivistä kivipolun, jotta päästiin kuivin jaloin saareen. 

Meillä oli kiire pystyttää leiri ja saada tarpit paikoilleen, jotta riippumatot ja tavarat eivät kastu. Tummat pilvet lähenivät uhkaavasti ja onneksi riippumattoleirin pystyttäminen on ”viiden minuutin homma”, ainakin melkein, joten leiri oli nopeasti kasattu. 

Kun leiri oli valmis, alkoi satamaan ja sade kesti ehkä puoli tuntia. No se sopi meille, vaikka vähän jäin vielä miettimään olisiko ahven sittenkin vielä sateen jälkeen syönyt.. 

Päätimme kuitenkin alkaa ruuanlaittoon ja jatkaa kalastusta perjantaina. Torstaille nimittäin oli luvattu niin kauheaa keliä, että vesille ei tehnyt mieli. Kova sade, ja ukkonen siihen päälle, pitäisivät meidät koko päivän vaakatasossa riippumatoissa. Mutta ei se mitään, mikäpä on riipumatoissa köllötellessä. 

Torstaiaamu koitti ja vilkaisin säätiedotetta. No mitä ihmettä, nyt on ilmatieteenlaitoksen sivut sekaisin. Kuusi tuntia aiemmin katsoin ennusteen ja se oli kauhea ja nyt muka paistaakin aurinko ja on poutaa… Voiko tämä pitää paikkansa? 

Huhuilin Juhalle hänen riippumattoonsa, että ei me ehkä voidakaan köllötellä koko päivää, koska tänään taitaa sittenkin olla kalakeli. Juhakin hämmästeli ennusteen täyskäännöstä. Lähdettiin kahvin keittoon ja tarkastettiin sää vielä monta kertaa.

Yön aikana oli satanut paljon vettä ja vielä aamullakin oli hieman epävakaista, mutta yhdeksän jälkeen keli oli täydellinen. Kierrettiin ja tutkittiin aamulla saarta ennen kalaan lähtöä ja se oli kyllä uskomattoman upea saari. Minulle tuli siitä Lappi mieleen, vaikken koskaan ole Lapissa käynytkään ?

Saaren rannoissa oli kymmeniä, ellei satoja, reikäisiä kiviä, enkä ole koskaan nähnyt vastaavaa. Kenties peruja jääkaudesta vai mistä.. Myös järven pohjassa näkyi jääkauden (?) merkkejä, kun viistoluotaimen kanssa ajoi. Ehkä jäämassat ovat kulkeneet ja jättäneet pitkittäisiä juovia.. Mielenkiintoista. 

Saaren tutkiskelun jälkeen suuntasimme kalaan ja koska meillä oli vain yksi kalapaikka Keiteleelle merkattu, menimme suoraan siihen. Paikka oli siis edellisen päivän spotti, jonka linnut meille vinkkasivat. 

Ei meidän tarvinnut ajaa edes merkille asti, kun linnut olivat siellä taas ruokailemassa. Ja taas sama meno jatkui ja kalaa oli kamalasti. Nyt seassa oli pienempääkin ahventa, kun taas edellisenä päivänä keskikoko oli ollut todella hyvää ja lähes kaikki kalat filekokoa. 

Kalat alkoivat olla sen verran pieniä, että jatkoimme etsimistä. Sen jälkeen löysimme kalaa 12 metristä ja ne paljastuivat kuhiksi. Saimme kaiken kaikkiaan useita kuhia ja isoimmat olivat noin 50cm ja pienimmät 40cm, joten ihan pieniä kuhia ei löydetty ollenkaan. Erikoista, että kuhaa kuitenkin tuli tuonkin verran, kun kyseessä on niin kirkas järvi.

Heti jos alkoi tulla kuhaa, vaihdoimme paikkaa, koska torstaina emme vielä voineet ottaa kuhia mukaan. Emme halunneet kalastaa niitä syvästä ja sitten vapauttaa. 

Torstai oli haastavampi päivä ahventen suhteen ja vaikka kiersimme paljon eri paikkoja, päivän ainoat ahvenet löytyivät siltä ”lintupaikalta”. Saimme siitä vielä illallakin reilun puolen kilon kaloja ja tarkoitus oli tulla hakemaan ne perjantaina kyytiin. 

Meillä oli rajallinen tila kylmälaukussa emmekä halunneet ottaa kaloja pitkäksi aikaa kylmälaukkuun, joten perjantaina, kun oli kotiinlähtöpäivä, voisimme ottaa vähän ruokakaloja kotiin viemisiksi. 

Perjantaina kalan määrä oli vähentynyt entisestään. ”Lintupaikka” oli tyhjä ja naureskelin omalle tyhmyydelleni, kun luulin voivani vain tulla hakemaan kalat kyytiin. Ei niitä niin vain oteta. Toisaalta harmitti vähän, kun olisin halunnut tehdä ahvenkeittoa, mutta aiempina päivinä kaloja ei ollut vielä mahdollista ottaa mukaan ja nyt niitä ei sitten enää tullut. No sellaista kalastus on.

Sitten onneksi ihan tuurilla ja ilman lintujen apua, löysimme ahvenparven. Pieni se parvi oli ja kalatkaan eivät jättiläisiä olleet, mutta kuitenkin itse löydetty parvi, siitä oltiin ylpeitä ? Siitä sitten saatiin ruokakalat mukaan ja sattui vielä mini kuhamattokin luotaimessa näkymään, josta Ahti antoi pari ruokakuhaa mukaan Kuopioon viemisiksi.

Kalareissu Keiteleelle oli erittäin onnistunut ja tykästyin järveen ja meidän leirisaareen tosi paljon. Kaikki meni loistavasti ja säähän tullut täyskäännös kruunasi reissun. Ensikosketus Keiteleeseen oli hyvä ja aion kyllä lähteä toistekin jahtaamaan niitä lihavia ahvenia. Ehkä jo ensi talvena.

Lauantaina tehtiin päivän reissu Tervoon Rasvangille. Sehän on kirkas järvi myös ja sinne ei kannata koskaan mennä tyynellä ja täysin aurinkoisella kelillä, koska silloin ahventen löytäminen on mahdotonta. Säätiedotus näytti puolipilvistä ja kolmen metrin tuulta, joten se oli oikein hyvä Rasvanki-keli. 

Kun päästiin Tervoon ja järvelle, luottamus meteorologeihin karisi. Nyt on tullut ihan liikaa yhtäkkisiä muutoksia säähän ja Rasvangilla taivas oli pilvetön ja järvi peilityyni. Kalaa ei tulisi löytymään. 

Ja eihän sitä kalaa löytynyt. Ajelin taas silmät sirrillään tuntikausia ja yritin bongata tyhjästä pohjasta jotain. Merinovillakerrasto ja paksut vedenpitävät päällysvaatteet olivat liikaa.

Vihdoin löydettiin yksi iso ahvenparvi ja saatiin siitä  lopulta ruokakalat, mutta koska suurin osa parven kaloista oli tosi pieniä, joutui filekaloja etsimään kuin neulaa heinäsuovasta.

Osa kalareissujen kaloista jalostui keitoksi, ihan huippuhyvää! 

Scandinavian Tackle kysyi minulta viime vuonna, haluaisinko suunnitella heidän kanssaan Fish me luck vavat jigikalastukseen ja ilomielin lähdin projektiin mukaan. Suunnittelun ja testaamisen jälkeen vavat ovat nyt markkinoilla ja olen tosi tyytyväinen sekä vapojen toimintaan että ulkonäköön.

Sarjassa on kaksi vapaa, toinen ahvenelle ja toinen kuhalle, ja tämän kesän olen kalastanut ainostaan kyseisillä vavoilla.

Ahvenvapa on ihan täydellinen ja vaikka se onkin ’PERCH’, sillä on tullut ylös myös kuhat ja hauet. Ahvenvapa on ollut minulla suurimman osan kesästä käytössä, koska meidän tavoitekala on ahven. Ahventen seasta tulee välillä myös muita lajeja ja ahvenvapa on kestänyt hyvin jopa neljän kilon hauen. 

Vaikka vapa on kärjestä joustava, sillä saa tartutettua kuhatkin yllättävän hyvin. Vapa myötäilee tosi hyvin kalan liikkeitä. Ahven yrittää aina ravistaa itsensä irti siiman päästä, mutta tämän vavan kanssa se ei oikein onnistu kärjen joustavuuden ansiosta :) 

Toinen vapa on kuhavapa, ’ZANDER’ ja se on pituudeltaan saman 210cm kuin ahvenvapakin. Erona ahvenvapaan on jämäkämpi kärkiosa, mutta vapa ei kuitenkaan ole ”jäykkä tikku”, vaan vavan kanssa saa hyvän tuntuman jigiin. Voimaa löytyy myös vastaiskun tekoon. Jos kalastaa pelkästään kuhaa, niin silloin tämä vapa on parempi.

Vavoissa on tosi hyvä hintalaatusuhde ja kolmen vuoden takuu. Lisätietoja vavoista löytyy:

Ahvenvapa PERCH

Kuhavapa ZANDER

Facebookin puolella on käynnissä vapa-arvonta, jossa kaksi onnekasta voittaa upouuden Fish me luck vavan itselleen! Käy tykkäämässä arvontajulkaisusta, niin kenties kalastelet uudella vavalla jo tänä syksynä ?