Viikko sitten valitin, kun ei ruokakaloja löytynyt. No, joskus se valittaminen näköjään kannattaa, sillä tämä viikko syödään kalaa!
Viime viikon lopulla ukkoset piinasivat Suomea, mutta onneksi ne rauhoittuivat viikonlopun ajaksi. Meillä olisi ollut mahdollisuus kalastaa ja ”saareilla” koko viikonloppu ja jos säät olisivat sallineet, olisimme köllötelleet riippumatoissa perjantaista sunnuntaihin, toki välissä hieman myös kalastelleet. Perjantaina seurasimme sääennusteita vähän väliä ja toivoimme, että ukkosia ei olisi tullut Kuopioon asti, mutta toivo oli turha ja ukkoset ja sateet kiusasivat meitä koko perjantain.
Meidän saarireissua oli pakko siirtää yhdellä päivällä ja onneksi lauantai vaikutti paremmalta sään suhteen. Ei se vesisade haittaisi, mutta ukkonen on pelottava, varsinkin jos se tulee pikavauhtia päälle, kun olet keskellä järven selkää kalastamassa. Mieluummin olen ukkosen kanssa ylivarovainen ja siksi netin ukkos- ja sadetutkat ovatkin tulleet tutuiksi.
Heräsin lauantaiaamuna puoli viideltä ja ensimmäinen katsaus netin sääennusteeseen ei näyttänyt hyvältä. Ilmatieteenlaitos antoi Kuopioon joka tunnille ukkosvaroituksen, vaikka sadealueita tai ukkosrintamia ei kartalla näkynyt. Myöskään ikkunasta katsottuna keli ei näyttänyt pahalta, mutta tottakai sää on aina arvaamaton, muutoksia voi tulla nopeasti.
Valmistauduttiin pikkuhiljaa reissuun ja pakkailtiin kamppeita ja eväitä. Tunnit kuluivat ja myös ennusteet muuttuivat koko ajan parempaan suuntaan. Ehkäpä sitä uskaltaa lähteä ja pääseehän sieltä järveltä aina pois, saareen ei kannata mennä yöksi, jos raju ukkonen tulee päälle.
Lähdettiin kotoa yhdeksän maissa ja suunnattiin Sotkanniemeen. Ja ei, en todellakaan ollut menossa Sotkalle kalaan, sillä sieltä minulla ei ole varmaan viimeiseen pariin vuoteen mitään kummoisia kokemuksia. Määränpäänä oli Koirus, joka on Sotkan eteläpuolella.
Lähdettiin kohti Koirusta, mutta pysähdyttiin kuitenkin matkan varrella pariin paikkaan kokeilemaan Sotkan antia. Emme ole varmaan koskaan oikein saaneet sieltä kesäaikaan ahvenia ja talvellakin hyvin harvoin.
Ihme oli suuri, kun löysimme muutamia raitapaitoja ja vielä ihan hyvän kokoisia. Juuri sen kerran, kun ei voi ottaa ”savuahvenia” mukaan, niin silloin Ahti antaa niitä. Jouduimme vapauttamaan kaikki kalat, sillä ruokakaloja pystyisimme ottamaan vasta seuraavana päivänä kotimatkalla, mikäli Ahtiherra niitä silloin suo.
Matka jatkui Koirukselle ja siellä testailimme viime kesänä löytämiämme paikkoja. Muutaman tunnin saldona oli kuhia ja pieniä ahvenia. Moni on nyt kertonut saaneensa ahvenia tosi matalista paikoista, jopa puolesta metristä, ja päätimme itsekin kokeilla erästä matalaa karikkoa. Ja todentotta, paikka oli täynnä ahvenia. Mutta! Ahvenet olivat tosi pieniä, suurimmat ehkä vain 200g.
Oli kuitenkin tosi erikoista kalastaa niin matalassa, sillä joka kerta kun heitti kohti karikkoa ja sai kalan tarttumaan siiman päähän, niin kelatessa koko parvi seurasi siiman päässä kiinni olevaa kalaa. Oli kyllä hienoa nähdä, kun veneen vierus vilisi raitapaitoja. Tuota se näköjään tarkoittaa, että ahven on parvikala. Kaveria ei jätetä ? Kalat myös tärppivät jigiin ihan pinnasta, kun laski jigin veneen viereltä pinnan alle.
Emme jaksaneet kalastaa sinttejä kauan, vaan jatkoimme matkaa. Lähes joka ikinen patti oli täynnä kalaa ja ”valitettavasti” ne olivat kuhia. No onhan kuhiakin kiva kalastaa ja ai että se on myös hyvä ruokakala, mutta hieman aina välillä turhauttaa, kun ajat kymmenen kalapaikkaa läpi ja kaikissa on kuhaa. Ahven on kuitenkin aina minulle se ykköskala, niin siiman päässä kuin lautasellakin ☺️
Iltapäivällä alkoi kuulua jyrinää. Minä en sitä järvellä ollessani kauan kuuntele, joten halusin lähteä heti saareen karkuun. Katsoin nopeasti ukkos- ja sadetutkat ja onneksi ukkosrintama oli pieni. Näytti siltä, että se voisi hyvällä tuurilla jopa mennä pohjoispuolelta ohi.
Oltiin valittu yöpaikaksi Hupunsaaret ja koska olimme lähes saaren vieressä jo valmiiksi, saareen oli lyhyt matka ajaa. Mentiin pystyttämään leiri ja toivottiin, että ehditään viritellä tarppikankaat ennen sadetta.
Taivaalla näkyi tummia pilviä ja vähän väliä kuului jyrinää. Yhtään salamaa en onneksi nähnyt. Hupunsaaressa oli tosi paljon täydellisen paksuisia puita, joten leiripaikka löytyi hetkessä. Myös leirin pystytys onnistui nopeasti ja minun silmään leiri näytti melkein ammattiretkeilijän tekemältä ? Olin tosi tyytyväinen ja pitihän sitä riippumattoa myös käydä testaamassa ja samalla lepuuttaa hetki jalkoja. Järvellekään kun ei ukkosen vuoksi vielä päässyt takaisin.
Pieni tauko oli oikein mukava juttu ja ukkonenkin meni lopulta onneksi ohi kastelematta meitä. Päätettiin tehdä vähän evästä meidän ”retkikeittiössä” ennen järvelle suuntaamista.
Ostin trangian riippumattoretkiä varten ja nyt ruokien valmistus onnistuu missä saaressa vain, vaikka ei olisi nuotiopaikkaa, eikä metsäpalovaroituksistakaan tarvitse enää huolehtia. Aamukahvit on turvattu ?
En ole koskaan tehnyt retkikeittimellä ruokaa ja yllättyin, kuinka helppoa ja nopeaa se on. Hyvä ostos!
Nautiskeltiin päivällinen mättäällä istuen mahtavia maisemia katsellen. Huippua ?
Kello oli kuusi ja auringonlaskuun oli vielä useampi tunti aikaa. Lähdimme takaisin järvelle etsimään ahvenia ja oikeastaan oli ihan hyvä, että leiri oli nyt pystyssä, sillä pääsemme kalasta tullessa suoraan pötköttämään.
Ahvenet olivat tiukassa. Kuhaa löytyi taas kaikkialta, mutta vasta illalla kahdeksan jälkeen löysimme ensimmäiset ahvenet. Ne löytyivät kivikon seasta matalasta, joten kyllä nyt viikonlopun perusteella vaikuttaa siltä, että viiden metrin (tai vielä syvemmiltä) selkäpateilta on turha etsiä ahvenia tällä hetkellä. Ahven oli illalla ihan pinnassa ja niitä oli hankala saada jigillä. Kevyellä jigipäällä nopeasti kelaten muutamia kuitenkin tuli saaliiksi.
Aurinko alkoi painumaan horisonttiin ja minun mielessä pyöri se maailman ihanin nukkumapesä. Aina jos edes miettii riippumattoa, alkaa automaattisesti haukotuttamaan. Oli pakko pakata vavat ja jigit, ja lähteä kohti Hupunsaaria, ennen kuin valot sammuu.
Yöksi ei ollut luvassa sateita ja lämpötilakaan ei ollut laskemassa kovin alas. Kömmittiin aika pian omiin pussukoihin, koska oltiin herätty aamulla niin hyvissä ajoin. Nukkumatti tuli melkein heti ja nukuin yhden heräämisen taktiikalla aamun asti. Aamuyöllä kolmen jälkeen käytin silmiä auki ja oli pakko ottaa yksi valokuva taivaanrannasta, mutta sen jälkeen taas simahdin välittömästi ja nukuin yli kuuteen.
Yöunet olivat tosi hyvät, parhaat mitä koko kesän reissuilla. Ilma oli jotenkin erikoisen raikas eikä itikan itikkaa ollut inisemässä korvan juuressa. Yöllä ei ollut kuuma eikä kylmä, vaan juuri sopiva. Suosittelen jokaista joskus nukkumaan yhden yön metsässä riippumatossa, sillä sitä ei vaan voi sanoin kuvailla, että kuinka hyvät unet siinä saa. Minusta tuntuu, että ihminen on luotu nukkumaan riippumatossa ☺️
Olen niin iloinen, että löysin tämän(kin) harrastuksen ja voin kesäaikaan yhdistää kaksi maailman mukavinta asiaa, eli kalastuksen ja riippumattoretkeilyn. Ja kukapa tietää, vaikka minä joskus törötän tuossa pussukassa talvipakkasessakin, silloin vaan tarvitsee vähän paremmat varusteet ?
Aamu oli lämmin ja kaunis. Tehtiin trangiassa vähän evästä, sekä keitettiin aamukahvit. Sen jälkeen oli edessä leirin purku ja loppujen lopuksi tarppikatokset olivat olleet vähän turhat, kun koko aikana ei satanut pisaraakaan vettä, mutta kaikkihan tietävät karman lain. Jos katoksia ei olisi laitettu, niin Hupunsaariin olisi iskenyt vuosisadan kovin vesisade, eli parempi näin päin.
Pakattiin tavarat veneeseen ja lähdettiin kohti ensimmäisiä kalapaikkoja. Tarkoitus oli ottaa ruokakuhia mukaan, mikäli niitä saisimme ja olin 99,9% varma, että mittakuhia tulisi. Edellisenä päivänä veneessä kävi kymmeniä kuhia ja suurimmat olivat yli 50cm. Luotto patteihin oli kova ?
Ensimmäisellä patilla tuulenpuoleinen penkka oli ihan täynnä kalaa. Laitettiin GoPro pyörimään ja alettiin nostelemaan kalaa veneeseen. Joka heitolla tärppäili tai oli kala kiinni. Ihan uskomatonta ja kalojen keskikokokin oli yllättävän hyvää, isoin kuha oli 55cm.
Otettiin viisi kuhaa mukaan ja sen jälkeen lähdettiin etsimään ahvenia, sillä lisäksi myös savuahvenet maistuisivat. Jos Koirukselta ei ahventa löytyisi, viimeinen oljenkorsi olisi kokeilla Sotkan edellisen päivän paikka, josta saimme isompaa ahventa. Mutta se siis oli vasta kotimatkan suunnitelma.
Ollaan tänä kesänä ihmetelty kuhien määrää järvissä. Eihän me joka kerta ruokakuhia saada, mutta tosi monella reissulla kumminkin. Kuhaa on ollut kalapaikoilla aina ihan hirvittäviä määriä. En muista edellisiltä kesiltä, että luotain olisi koskaan piirtänyt noin suuria parvia, mutta kaipa niitä sitten on ennenkin ollut, minä en vaan välttämättä ole löytänyt niitä.
Iltapäivällä oltiin erään saaren penkassa taivasankkurissa, kun kuhaparven seasta pölähti muutama iso aktiivinen ahven luotaimen näyttöön ja yksi niistä tärppäsi. Pulpettiin kiinnitetty GoPro tallensi koko ajan reissun tapahtumia ja myös sen, kun 36cm nätti raitapaita nousi veneeseen. Loput parvesta hävisi yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin, mutta ainakin yksi hieno kala saatiin videolle.
Sen jälkeen ajelin aluetta ympäriinsä ja yritin tunnistaa kuhien seasta ahvenen muotoisia pallukoita, mutta eihän siitä mitään tullut. Kaikki kalanäytöt näyttivät samalta. Jonkun ajan päästä huomasin, että veden pinta ”elää” varmaan 200 neliön alueella. Tarkemmin katsottuna tajusin, että pikkukalat uivat hädissään pintaan ja vedenpinta näytti sille, että se kiehuu. Pintasyöntihän siinä oli käynnissä ja kerrankin oltiin ennen lokkeja paikalla ?
Aloin heitellä kiehuviin kohtiin ja ahvenet tärppivät jigiin ihan pinnasta. Harmi, kun mitään isompaa ei siiman päähän tarttunut, vaan aina joku supernopea sintti ehti jigiin ensimmäisenä. Kai siellä parempaakin kalaa olisi seassa ollut, kun niiltä main tuli se 36 senttinen ahvenkin.
Pintasyönti kesti ehkä 20 minuuttia, jonka jälkeen vedenpinta rauhoittui eikä jigiin tullut enää tärppejä. Harmi, kun videolle ei saatu mitään jättejä näytille. Päätettiin lähteä Sotkan puolelle tsekkaamaan Sotkan ahvenpaikat, kun kellokin alkoi olla jo aika paljon.
Sotka oli hiljentynyt. Sieltä ei löytynyt enää ensimmäistäkään ahventa ja tyhjää luotainta tuijottaessa tuli vanhat, vaikeat ajat mieleen. Ihan kuin olisin kokenut tämän joskus ennenkin ja ihan kuin olisin joskus vannonut, että tänne en tule enää ikinä. Mitä minä täällä teen? Kaasutin rantaan.
Kotona alettiin sormet syyhyten katsomaan GoPron tallenteita ja kerrankin olisi hyvää matskua ja ”todistusaineistoa” kunnon kuhansyönnistä. Ja bonuksena vielä se 36cm ahven.
Aijaa. Muistikortti viallinen eikä yksikään videoklippi toimi. On tää hianoo ?
No pääasia, että viikonloppu on tallennettu oman pääkopan kovalevylle ja todistusaineistona toimii kymmenen kuhafilettä jääkaapissa. Tällä viikolla omegavarastot täyttyy ?
Kiitokset hienosta tarinasta, kateeksi käy..
Kiitos Jukka!
Hieno reissu. Olisi mielenkiintoista kokeilla saako noista kuhamatoista poimittua isoimmat kasvattamalla jigin kokoa reippaasti, kun ovat syönnillään, vai ovatko aina tuon normaalin saaliskalan-koon perässä.
Kovin isoja jigejä en itse kokeillut, mutta Juha kokeili myös lähemmäs 15cm jigiä. Sillä tulikin päivän isoin kuha, mutta toisaalta myös ihan pienillä jigeillä tuli yli 50cm kuhia. Eli kovin suurta eroa ei kalojen koossa ollut, vaikka jigiä suurensi. Ehkä noissa parvissa ei sitten välttämättä edes ole niitä ihan mörkökaloja, ainakin itsestä tuntuu että koko stoppaa johonkin pariin kiloon.. ne isommat sitten liikkuu muissa porukoissa. Tämä vaan mutua ?
Trangiaan kun laittaa kaasupolttimen niin kokkailu nopeutuu huomattavasti.
Toki jos ei ole kiire niin sillä spriipolttimella kyllä pärjää aivan hyvin.
Ja eipä se tieten retkeilyn tarkoitus ole kiireellä häslätä..
Kiitos tiedosta, täytyy perehtyä siihenkin vaihtoehtoon, kun trangia on niin uusi juttu minulle vielä ☺️