Kalastustauko

Blogissa on ollut viime aikoina hiljaista, sillä en ole päässyt kalaan. Harmittaa tosi paljon, kun vapaa-aikaa ei olekaan voinut käyttää kalastukseen, vaan on pitänyt keksiä jotain muuta aktiviteettia. No onneksi on syksy ja sieniaika, mukavaahan se on metsässä samoilukin.

Kalastus siis on tauolla minusta riippumattomista syistä. Syyttävä sormi osoittaa Juhaa, sillä hän ajoi veneen moottorin kiveen :( Vene on nyt huoltoliikkeessä ja tarkasta korjausaikataulusta ei ole tietoa. Toivottavasti vielä tänä syksynä ehtisi järvelle. Juha kävi kaverinsa kanssa kalassa kun itse olin vaeltamassa ja niin vain oli Kallavedeltä löytynyt karttaan merkkaamaton kivi.

Mielessä pyörii isot ahvenet, jotka ovat parveutuneet ja odottavat minua, mutta täällä sitä ollaan rannalla ruikuttamassa. Ei auta itku, täytyy vaan toivoa, että vene saataisiin kuntoon mahdollisimman pian.

Milloinkahan kävin viimeksi kalassa.. tuntuu, että siitä on vuosia. Kalastus on kuitenkin niin suuri osa elämää, että pienikin tauko on liikaa. Tämä tuntuu kidutukselta ?

Me käytiin ennen moottoririkkoa Kallavedellä ja Ala-Ruokovedellä ja ainoat asiat, mitä niistä reissuista muistan, ovat hirveä tuuli ja kalattomuus.

Pari viikkoa sitten lauantaina lähdettiin Etelä-Kallavedelle ja laskettiin vene Kumpusaaresta. Tuuli haittasi kalastusta koko ajan ja keulasähkömoottori hörppi ilmaa, vaikka Juha oli keulassa painona.

Kumpusaari

Kumpusaaren edustalla on hylky, ei onneksi oma =D

Näin kovassa kelissä ei aiemmin oltu kalastettu

Ainoa paikka mistä löydettiin syövää ahventa ja hyvänkokoinen ruokakuha, jouduttiin hylkäämään tuulen vuoksi, kun keulasta tuli vettä sisään joka aallolla. Muualta ei sitten enää kaloja löydettykään ja suunnattiin takaisin satamaan jo puolen päivän jälkeen, kun saderintama tuli uhkaavasti kohti.

Päivän ainoa kuha lähti evääksi

Vaikka kalastus ihanaa onkin, niin ei se ole ihan niin ihanaa silloin, kun vettä tulee veneeseen joka ilmansuunnasta ja tuuli keikuttaa venettä puolelta toiselle. Ja kun niitä kalojakaan ei ollut missään.

Kallellaan

Kotiintuomisina oli sentään se yksi ruokakala, joten iltapäivä hyödynnettiin kastikeainesten etsimiseen lähimetsästä. Onneksi löytyi pieni määrä mustatorvisieniä, niin pääsi kokkailemaan herkkuja =)

Kyllä näistä kastikkeen teki :)

Sunnuntain keli näytti hyvältä, paitsi se tuuli. Aamupäivällä oli onneksi vielä melko tyyntä, joten oltiin ajoissa liikkeellä. Lähdettiin käymään järvellä nimeltä ”Minäentuletänneenääikinä”. Ja ehkä tuosta järven nimestä jo voitte päätellä, miten päivä meni. Joskus olen kironnut, että kyllä voi kalastus olla vaikeaa, mutta näköjään en silloin tiennyt vaikeasta vielä mitään.

Aamulla oli niin nättiä

Eipä olisi uskonut, että näin hienot puitteet antavat niin surkean saaliin =D

Järvi oli siis Ala-Ruokovesi, nimesin sen uudestaan vasta kalareissun päätteeksi. Tiedättekö sen tunteen, kun olette etsineet järven päästä päähän löytämättä ensimmäistäkään kalaa? Tuskin tiedätte, ei kellään voi olla niin huono tuuri kalojen suhteen, että osaa väistellä joka ikisen eväkkään isolla järvellä. Vai oliko järvi yksinkertaisesti tyhjä? Sitä en saa koskaan tietää, sillä en todellakaan ole menossa sinne enää ikinä.

Järvi oli tosi haastava pohjan muodoiltaan, siellä ei oikeastaan ollut niitä perinteisiä selkäpatteja, jollaisilta olen tottunut kaloja etsimään. Pohjan syvyydet vaihtelivat tosi paljon ja vaihtelut olivat nopeita, jotenkin tuli mieleen Juojärvi, joka on muuten kaima tämän ”Minäentuletänneenääikinä”-järven kanssa.

Kokeiltiin järven kaikki mahdolliset paikat, mutta turhaan

Tykkään käydä eri vesistöissä ja oppia kalastamaan erilaisilla järvillä. Kröhöm, en siis todellakaan ole vielä oppinut kalastamaan erilaisilla järvillä saaliista päätellen. Kallavedellä on muutamia paikkoja, joista todennäköisesti saa aina saalista. En kuitenkaan näe siinä järkeä, että aina mennään samaan paikkaan niiden muutamien ruokakalojen takia.

Kivempi kierrellä erilaisia järviä, kun niitä kuitenkin tässä Savossa riittää. Tyhjät reissut kuuluvat kalastukseen, ainakin minulla. Jos joskus taas kalan makuun päästään, niin kyllähän se saalis tuntuu paremmalta, kun tietää, että kalantulo ei ole koskaan varmaa.

Tiedän, että tämä kuulostaa uskomattomalta, mutta tämä oli päivän ainoa sintti Ala-Ruokovedeltä

Nyt sitten odotellaan peukaloita pyöritellen sitä ihanaa puhelinsoittoa, että vene olisi taas kunnossa. Toivottavasti siihen mennessä nämä syysmyrskytkin hellittävät!

Onko muuten miten moni muu kolhinut moottoriaan kiveen? Tarvitsen vertaistukea, vaikka itse en syyllinen kiviosumaan ollutkaan, ainakaan tällä kertaa ? Kuulin sanonnan, että on olemassa kahdenlaisia veneilijöitä; niitä jotka ovat osuneet kiveen ja niitä, jotka eivät vielä ole osuneet kiveen. Eli sitä odotellessa ☺️