Litimärät terveiset Kuopiosta! Täällä on satanut ihan älyttömästi jo viikon, eikä loppua näy. Ensi viikon ennusteet näyttivät myös pelkkiä pisaroita, joten tässäkö se kesä nyt menee ikkunasta katsoen?
Viime viikko oli pidettävä taukoa kalastuksesta sateen vuoksi. Jouduin käymään viikolla kaksi kertaa tyhjentämässä veneen, kun meillä ei ole pilssipumppua Puattisessa. En tiedä onko tuo Finnmasterin malli itsestään tyhjenevä (ja mitä se ylipäätään tarkoittaa), joten on käyty aina sateella se tyhjentämässä. Kyllä siinä lattiassa on tulppa, josta lähtee putki veneen takaosaan. Ajaessa ainakin saa lattian tyhjennettyä, jos tulpan aukaisee. No, suht nopea se on käydä tyhjentämässä ”manuaalisestikin”, kun satama on kävelymatkan päässä.
Viikon ensimmäinen ihme tapahtui torstaina, kun vene kaipasi vesien poistoa. Menin satamaan, astuin veneeseen ja aloin lappaa sangolla vettä järveen. Vähän ajan kuluttua meinasi silmät tippua päästä, kun pulpetin takaa uiskenteli ahven! Ihka elävä ahven. Kuka, mitä, missä, milloin? Päässä löi tyhjää, että miten tämä on edes mahdollista? Oli asialla sitten ollut ihminen, lokki tai Ahti, päivän naurut oli taattu :)
Ahven sai vapautensa takaisin :)
Perjantaina säätiedotus lupaili tosi epävakaista ja sateista keliä ja myös ukkonen pyöri Kuopion päällä. Vesille ei siis uskallettu lähteä. Lauantaille ja sunnuntaille oli luvassa ”vain” sateita, joten se ei meidän kalastusta estänyt. Kunhan ei salamoi.. Sain eräältä lukijalta vinkin Kallan silloilla olevasta veneluiskasta ja lauantaina päätimme nostaa veneen trailerille ja lähteä pitkästä aikaa Kelloselälle.
Ajettiin Tikkalansaareen ja juuri kun oltiin tiputtamassa venettä järveen, huomasin, että paukkuliivit olivat jääneet kotiin. Jäin vartioimaan venettä siksi aikaa, kun kalakaveri heitti lenkin Petoselle.
Toinen kerta toden sanoi ja vihdoin saatiin vene vesille. Lähdettiin kohti Kallan siltaa ja sen alta aukeavaa Kelloselkää. Matkan varrella ajoimme erään matalikon yli, jossa näin vilaukselta kaloja. Äkkiä pakkia ja pikainen kokeilu siitä. Paikka oli selkeästi kalapaikka, sillä siinä oli myös kymmeniä lokkeja ja tiiroja syömässä kalaa pinnasta.
Monet sanovat, että etsivät kalat lokkien avulla, mutta me ei yleensä edes löydetä koko lintuja. Tai sitten jos löydetään, ne ovat rantakivikoilla mahat jo täynnä. Meillä on sitä paitsi huonoja kokemuksia lokeista, kun ne tykkäävät kakkia meidän veneeseen… Täytyy kuitenkin ehkä alkaa kaveeraamaan niiden kanssa, kun ne löytävät paremmin kalaa kuin minä kaikuluotaimella.
Emme siis ehtineet Kelloselälle asti, kun kalaa löytyi jo Pohjois-Kallaveden puolelta. Vertikaalijigasin kuuden metrin vedessä ja kuvittelin alla olevan ahvenia. Sain tärpin ja kalakaveri kysyi tarvitseeko haavia. Sanoin, että ei tarvitse, tämä on ihan pieni. Kelasin kalan veneen vierelle ja säikähdin, kun se olikin kuha, joka ei todellakaan ollut tällä kertaa alamittainen. ÄKKIÄ SE HAAVI!
Tuuli oli aika kova, joten päätettiin laittaa ankkuri. Se oli taas varmaan virhe, kun kalantulo loppui heti. Miksi kala lopettaa aina syömisen, kun me laitetaan ankkuri? Sekin on yksi niistä ihmejutuista… Lähdettiin jatkamaan matkaa Kelloselälle. Meillä on plotterissa paljon viime kesäisiä merkkejä, joten kierrettiin kokeilemassa niitä.
Erään reimarin luota löytyi ahvenia, mutta enemmän mielessä olivat kuhat, joten ahvenet pääsivät takaisin kasvamaan. Aiemmin pidin otettavan ahvenen painorajana 300g, mutta eilen semmoiset lähtivät takaisin kasvamaan. Kyllä se pitää puoli kiloa olla, että minulle kelpaa ;)
Matka jatkui reimarilta yhdelle tosi hyvälle kuhapaikalle, josta löytyi viime kesänä usein kalaa. Paikka ei pettänyt myöskään eilen, vaan parikin kuhaa puri jigiin.
Jes, 47 senttiä ruokaa!
Kalastuspäivä vaikutti aivan loistavalta ja kalaa oli noussut hyvin. Ainoa huolenaihe oli koko ajan lähenevä saderintama. Jospa se olisi pieni kuuro, joka menee nopeasti ohi. Sadepilvi peitti kuitenkin koko taivaan, joten turha oli haaveilla pienestä kuurosta.
Vettä alkoi satamaan, mutta jatkoimme kalastusta siitä huolimatta. Olihan meillä vedenpitävät vaatteet. Taivas synkkeni ja synkkeni ja vettä tuli taivaan täydeltä. Nooh, kyllä se kohta loppuu. Kala laittoi suunsa kiinni heti sateen alettua, vaikka joku joskus sanoi kalan syövän sateella.
Luulin, että vettä satoi kaatamalla, mutta sitä satoikin vasta ripeksimällä. Aloimme jo odottamaan sateen reunaa, mutta vielä mitä. Sateen reunan takaa tuli KAATOSADE! Ei voitu enää mitenkään jatkaa kalastamista, kun näkyvyys oli nolla ja vettä tuli kuin Esterin… räystäästä. Oltiin ihan litimärkiä goretexeistä huolimatta. Lähdettiin kaasuttamaan kohti Kallan siltaa, jonka alla pystyimme pitämään sadetta. Vene täyttyi hirveää vauhtia ja samalla kun ajoin, äyskäröin vettä laidan yli. Kaikkea sitä kalastuksen vuoksi tekeekin.
Päästiin vihdoin sillan alle ja kyllähän ne sillat jonkin verran sadetta piti, mutta välillä tuntui satavan poikittaankin. Onneksi sadevesi oli lämmintä. Kelloselälle ei näkynyt siltojen alta mitään, niin kammottava se keli oli. Sade kesti kokonaisuudessaan pari tuntia ja sen jälkeen oltiinkin valmiita lähtemään kotiin saunaan. Ihan kaikki varusteet, laukut ym. olivat märkiä. Se yksi sananlasku on muuten höpöhöpöä. Sen, minkä kesä kastelee, ei se sitä takuulla kuivaa. Korkeintaan kastelee uudestaan.
Tänään aamulla säätiedotus näytti iltapäivälle ukkosta, joten päätettiin käväistä aamupäivällä nopeasti kalassa, kun eilen kalastelut jäivät sattuneesta syystä vähän kesken. Ennusteen mukaan saattaisi pienen sademäärän ropsauttaa jossain vaiheessa, mutta ei mitään isompaa. Hyvä niin, eilen vettä tulikin ihan tarpeeksi. Lähdettiin kahdeksan jälkeen Pirttilahdesta ja käytiin kokeilemassa lähialuiden potentiaaliset paikat.
Viime viikkojen aikana olen tajunnut reimareiden merkityksen. Nehän ovat merkkejä hyvistä kalapaikoista! Missä reimari, siellä kala. Tänäänkin kalakaveri sai mittakuhan erään reimarin vierestä ja minulle nousi pari alamittaa. Aamupäivä vaikutti ihanan poutaiselta, mutta taas se sääennuste teki sen. Petti minut. Tuntuu, että ne kääntyvät lähes aina päälaelleen. Kun luvataan vesisadetta, paistaa aurinko. Kun sovit kalareissun poutaiselle päivälle, tulee vuosisadan myrsky. Vieläkö ne muuten käyttää sitä sammakkoa niissä sääennusteissa…? Ehkä siinä syy ennusteiden heittelyyn. Kai se sammakko on jo ikäloppu =D
Aamulla päälle tuli siis ihan tajuton sadekuuro. Sai taas koko ajan olla lappamassa äyskärillä vettä järveen, kun vene täyttyi hirveää kyytiä. Ei ollut ruuhkaa järvellä, ainoastaan hyttiveneet ajelivat ohi. Olisihan semmoinen vene ihan kiva, kun Suomen kesä näköjään on mitä on.
Kala lopetti tänäänkin syömisen heti, kun sade alkoi. Meitä ei ”pieni” sadekuuro haitannut, mutta kun kuulin kalakaverin naureskelevan omalle siimalleen, niin havahduin. Että mitä, nousee kohti taivasta?
Katsoin kalakaverin siimaan ja se oli noussut varmaan 10 metrin korkeuteen. Muistin lukeneeni joskus, että jollain oli noussut siima kohti taivasta, kun ukkosta oli ollut ilmassa. En tosiaankaan ollut edes uskonut sitä juttua, ennen kuin nyt. Siima sojotti yläilmoissa eikä sitä saanut tippumaan alas. Joku ikään kuin veti sitä taivasta kohti ja jos kelasta antoi siimaa, taivas imi sen kaiken. Ihan järjetön juttu!
Laitettiin äkkiä kaikki vavat veneen pohjalle ja lähdettiin kohti Pirttilahtea. Mitkään ukkostutkat eivät näyttäneet ”salamia” eikä edes jyrissyt, ainoastaan satoi. Varmuuden vuoksi kuitenkin lähdettiin satamaa kohti, jos jostain nouseekin ukkonen päälle. Hurautin Pirttilahteen, jonne oli onneksi vain pari kilometriä. Siellä ei oikeastaan edes satanut enää, joten jäätiin odottamaan kelin etenemistä.
Kalakaveri heitti jigiä, mutta edelleen siima teki saman homman ja nousi taivaalle. Harmi, kun siitä ei saanut kuvia, kun siima oli niin huomaamatonta. Muutama minuutti myöhemmin ilmiö meni ohi. Mistähän tuo viikon lie monesko ihme johtui ja onko kenellekään käynyt samalla tavalla? Pelottava juttu ?
Tarkkasilmäiset saattavat nähdä tässä taivaalle kohoavan siiman
Ilma muuttui sateen jälkeen vielä sen verran hyväksi, että käytiin kokeilemassa muutama paikka kuhien toivossa. Vertikaalijigasin samalla värillä, kuin koko viikonlopun. Eiliset kuhat ja ahvenet nousivat samalla ihmevärillä ja myös edellisenä viikonloppuna tuo ihmeväri antoi merkkejä.
Tänään kesyttelin muka haukea ja kalakaverin kysymykseen ’tarvitseeko haavia’ en vastaa enää koskaan, että ei tarvitse. Se hauki olikin hiton iso ahven, joka karkasi ihan veneen vieressä. Kalakaveri ei pitänyt mitään kiirettä haavin kanssa, kun sanoin, että siiman päässä on hauki. Potki juuri samalla tavalla kuin kilon haagertti. Sitten kun sain kalan pintaan ja nähtiin, että se on kesän ehdottomasti isoin ahven, tuli kiire etsiä haavi. Niin lähellä, mutta niin kaukana. Ahven karkasi ehkä 30cm päässä haavista. Kiroilin. Se oli oikeasti iso, nähtiin omin silmin.
Iltapäivä meni haavoja nuollessa ja sain saaliiksi enää vain pari oikeaa haukea. Se karannut ”leikkihauki” ei enää minun jigiin kajonnut. Taisi mennä juhlimaan, kun pelastui syömiseltä.
Ihmeitä täynnä oleva viikonloppu takana, ensi viikko menee kamppeita kuivatellessa. Kuinkas muilla sujui viikonloppu? Menikö kosteissa merkeissä, kalastaen vai molempia? ;)
Tere, itsestään tyhjenevä tarkoittaa sitä, että veneestä tyhjenee vedet itsestään, kun poistoputki ei ole tukittuna. Poistoputki on yleensä siinä peräpenkin ja lattian yhtymäkohdan luona keskellä.
Tänään käytiin kalakaverin kanssa kalalla ja tyhjää pyydettiin. Ei ollut se viime kesän ottipaikka kuhan jigaukseenkaan antelias. Kauden toinen mp-reissu. Alkaa huolestuttaan.
Ok, näinkin eilen kaverin veneessä sen reiän. Kyllä meilläkin siinä keskellä reikä on, mutta kun kerran unohtui laittaa tulppa paikalleen, niin veneeseen alkoi työntää vettä heti, kun laskettiin se trailerilta järveen. Tuo taitaa siis olla itsestään täyttyvä malli ? En uskalla tuota tulppaa auki jättää laiturissa, suattaa Puattinen olla muuten märkä, kun seuraavan kerran tavataan.
Kaksi ämpeetä ei ole vielä mitään, eläpä heitä kirvestä kaivoon ? Kireitä seuraavalle reissulle, kyllä ne hanat aukeaa! ?
Niin ja onnittelut hienosta kuhasta!
Moi Jaana!
Kiitos taas mukavan kiinnostavasta kirjoituksesta, näitä on kiva lukea. Itsekin olen kalassa nyt hyvin päässyt käymään, heitto- sekä vertsua. Kuhaa on tullut ihan kivasti, isoin tosin vain 58cm mutta eihän ruokakala tuon isompi missän nimessä tartte ollakaan.
Tuosta siiman nousemisesta taivasta kohti, se on nykyään suhteellisen yleistä. Itselläni käynyt n. 20-30 kertaa vuosien varrella. Luulisin että johtuu ukkosen tuomasta sähköjännitteestä. Ja siis sen takia nykyään yleistä, koska lähestulkoon kaikki käyttää kuitusiimoja. Itselläni kävi parikymmentä vuotta sitten kerran sama myös raskaalla monosiimalla, silloin ei siis todellakaan ollut hyvä hetki olla järvellä ja heilua vapojen kanssa ;-) No toki heti lähdettiinkin heti rantaa kohti.
Hyvää kesän jatkoa ja kireitä!
Kiitos! :) Mukava kuhahan tuo vajaa 60cm jo alkaa olemaan, maistuis mullekin ;) Joo tuo siiman käytös näkyikin olevan aika yleistä, paljon tuli kommenttia Facebookin puolella, kun monille käynyt samoin. Kyllä se silti säikäyttää ja ranta alkaa kutsumaan hyvinkin nopeasti :) Mukavaa kesän jatkoa sullekin ja kireitä siimoja!
Meillä oli viime vuonna alkukesästä kokemuksia tuosta ”sähköstä.” Ilma oli 23 astetta ja aurinko paistoi, kun lähdimme. Sitten nousi iso musta pilvi taivaalle. katseltiin ja todettiin, että ohihan tuo menee ja komeasti. Vähän ajan kuluttua pisimmän hiilikuituvavan siima nousi ylös, vapa alkoi holtittomasti heilua ja koetin tavoitella sitä. Seurauksena oli elämäni rajuin sähköisku. Vapa tärisi yhä ja rätinä oli kova. Siima pyöri plaanarin siiman kanssa ihmeellistä aaltoa. Otin nostokoukun ja asetin se vasten veneen kaidetta ja hivutin sen vaparenkaaseen. Pikkkuhiljaa rätinä hiljeni, vapa lakkasi heilumasta ja minä ajattelin, että hyvinhän tässä kävi. Vilkaisin kompassia ja tukka nousi pystyyn: Kompassin kehä pyöri aivan järjettömästi, kierrosluku oli niin kova, ettei siitä saanut mitään selvää. Keräsimme äkkiä uistelukaluston ylös ja plaanarin sisään. Sitten jyrähti ja välähti yht’aikaa. Kaasu pohjaan ja kotia kohti. Tuli todettua, että kesäinen raekuuro se vasta on virkistävää, kun on lähtenyt sääennustukseen luottaen lämpimän kelin vasustuksessa: Paukkuliivit, shortsit ja crocksit päällä. Paitaa ei siinä ajaessa oikein voinut vetää päälle. Opetus oli se, että vaikka ukkonen olisikin kilometrien päässä, se voi edetä aivan järjetöntä vauhtia. Nyt otan melko suosiolla vavat pois vedestä, kun näyttää ukkospilveltä. Olettaisin, että jännite-eron tai jännitepotentiaalin (mikä voi jopa miljoona volttia ukkosessa) magneettikenttä vaikuttaa kauempanakin.
Hui kamala, tuohan kuulostaa hirveältä kauhuelokuvalta. Tuo kompassijuttu on ihan uskomaton, hyi. Onneksi tällä kauhuelokuvalla oli kuitenkin onnellinen loppu :)
Kyllä varmasti on raekuuro mukavan virkistävä kesätamineissa, mutta Suomen kesän tietäen, aina pitäisi olla ”takataskussa” toppavaatteet ;)