Nuoruudessa viikonloput tuli vietettyä vähän eri tavalla kuin nykyään, kai sitä vanhuus alkaa pikku hiljaa hiipimään. Nykyään vietän viikonloppuni mieluummin kalastaen kuin kaupungin ravintoloissa pyörien. Tämänkin viikonlopun perjantai oli siis varattu kalastukselle. Säätiedotus näytti illalle ”salamia” ja satamassa kuuden maissa vähän jyrähtelikin. Ukkonen kuitenkin vaikutti olevan jossain tosi kaukana, joten uskaltauduimme lähtemään muutaman kilometrin päähän kalaan.
Suuntasimme suoraan eräälle luodolle, jota on nyt tullut ”pommitettua” useampia kertoja parin kuukauden aikana. Siitä ei oikeastaan ole tullut kalaa ennen tätä viikkoa. Alkuviikosta sain siitä joitain ahvenia ja alamittaisia kuhia.
Kalat olivat taas paikalla, mutta söivätkö ne? No eivät. Kolme alamittaista kuhaa piipahti veneessä ja lisäksi yksi karkuutus. Kala irtosi veneen alla, joten lajia en ehtinyt näkemään, mutta eiköhän sekin kuha ollut. Kaikki kuhat ottivat lyijyiseen tasuriin. Näillä tuulilla kevennettyjen tasureiden uitto on vähän vaikeaa, joten täyslyijyiset pysyvät hyvin luotaimen keilassa. Niitä olen siis kovemmissa aallokoissa uitellut.
Keksin tänä iltana itselleni kalastuksen saralla uuden tavoitteenkin: uistelukuha! Eli silloin tällöin lyhyissä siirtymissä järvellä uittelen vaappua veneen perässä ja toivon, että kuha puraisisi. Tänäänkin jonkin aikaa vaappu tuli perässä ja yksi (ehkä) tärppikin tuntui, tai sitten se oli pohjatärppi. Säikäytti kyllä kovasti, kun repäisi sen verran lujaa. Kyllähän semmoinen muutaman kilon kuha jo siinsi mielessä, mutta tyhjä se vaappu kuitenkin lopulta oli tullessaan veneeseen.
Kokeiltiin erästä toista matalampaa luotoa ja heittelin jigejä, lippoja ja vaappuja. Ei tärpin tärppiä. Sitten katselin uistelupakkia ja päätin kokeilla erästä lusikkauistinta, johon olen itse laittanut hologrammiteippiä. Ensimmäinen heitto ja hirmuinen tärppi melkein välittömästi. Hui! Aloin kelaamaan kalaa lähemmäksi ja näin, kun kala hyppäsi kaukana veneestä ilmaan. Epäilin haueksi, mutta kyllähän se näytti myös vähän taimenelle minun kuvitelmissani ;)
Siima kuitenkin löystyi ja tajusin kalan irronneen. Pistin virvelin penkille ja manasin Ahtia, ei voi olla totta! Kalakaveri sanoi, että heitä uudestaan sinne, joten otin virvelin käteen ja kas kummaa, kala olikin vielä siiman päässä :) tai sitten se tarttui siinä uudestaan. Mutta onneksi ei lähtenyt virveli kalan mukana menemään, jos kala olikin koko ajan vieheessä kiinni. Jatkoin kelaamista ja syöksyistä päätellen se olikin hauki. Mutta ei ihan pienin mahdollinen. Hauet ovat meillä toistaiseksi ceeärrää (edelleen paljon syömätöntä haukea pakkasessa), joten pyysin (käskin) kalakaveria pistämään kameran päälle, jotta voidaan kuvata kalan vapautus.
Sain kalan veneen vierelle ja kalahan innostui hyppäämään uudestaan, saatiin hyppy videollekin. Nohevana yritin haavita kalan itse, virveli vasurissa ja haavi oikeassa. Kala tekikin vielä yhden syöksyn ja väänsi samalla viehelukon auki. Sinne meni uniikki lusikkauistin ja haukiparka sai korun huuleensa. Voi voi. Heittelin vielä muutamia muita lusikoita ja minnaria, josko sama kala olisi tullut tuomaan lusikan takaisin, mutta eipä siitä enää kuulunut.
Yksi reilun kilon hauki kävi vielä veneessä ja minun kassissa illan aikana. Sain tärpin tasuriin ja otettiin kala haavilla veneeseen irroitusta varten. Otin kalan liplockilla kiinni ja aloin irroittamaan tasuria. Siitäpäs hauki innostui ja hyppäsi suoraan veneessä olleeseen laukkuun. Onneksi oli pehmeä alusta vastassa, nimittäin housut. Vaikka niin kovasti se kala mukaan olisikin halunnut lähteä, irroitin tasurin ja päästin hauen jatkamaan matkaansa. Muistoksi siitä kalasta jäivät vain limaiset housut ja hauki-ihottuma sormessa. Kymmenen jälkeen lähdettiin pois, kun kalatkin menivät nukkumaan.
