Hitachi apuna avantojen teossa

Yhteistyössä Hitachi Power Tools Finland Oy:n kanssa 

Akkuporakoneet ovat ilmestyneet pilkkijöiden perusvarustukseen viime vuosien aikana. En itseasiassa olisi uskonut, että lopulta hankkisin porakoneen avuksi itsellenikin, sillä olen aina tykännyt kairata avannot käsin.

Olen käynyt tänä talvena pilkillä kymmeniä kertoja ja vaikka kuinka alkutalvesta toivoin ja haaveilin keväällä voimieni olevan kuin supernaisella, olen joutunut pettymään. Kyllähän kairaaminen on pitänyt käsivoimia yllä, mutta lopulta yksipuolisella kairausasennolla on ollut enemmän huonoja, kuin hyviä puolia.

Jään vahvistuessa lähes puoli metriseksi, kairattujen avantojen määrä on vähentynyt reissu reissulta. Olen tuntenut itseni jopa raihnaiseksi, kun avantoa on pitänyt alkaa vääntämään. Niskat jumissa ja olkapäät kipeänä istuin mieluummin yhdellä ja samalla avannolla, kuin aloin nyhräämään reikää jäähän. Ja kyse ei ollut siitä, että terä olisi ollut huono, päinvastoin. Terä oli uuden karhea, mutta pitkä pilkkiputki oli tehnyt tehtävänsä ja paikat olivat jumissa.

Ymmärrän nyt erittäin hyvin akkuporakoneiden ystäviä. Toiset katsovat kyseisiä apuvälineitä kieroon, mutta jokainen voi onneksi valita pilkkimistyylinsä itselleen sopivaksi. Kalastus.comin juuri tekemän kyselyn mukaan 30% pilkkijöistä käyttää akkuporakonetta kairassa (376 vastaajaa), mikä on mielestäni yllättävän suuri määrä. (Lähde: kalastus.com)

Uskon, että akkuporakoneiden myötä moni pilkkijä on voinut aloittaa harrastuksen uudestaan. Ainakin itse olen kuullut juttuja, että juuri käsin veivattavien reikien vuoksi jotkut ovat joutuneet luopumaan harrastuksesta kokonaan. Onneksi enää ei tarvitse.

Hitachilta löytyy jokaisen pilkkijän unelmapaketti, jossa on markkinoiden tehokkaimman akkuporakoneen lisäksi Moran 150mm kaira, porakoneadapteri, pilkkireppu ja pilkkiteltta. Luxusta!

Kuva lainattu: www.hitachi-powertools.fi

Akun varauksen merkkivalo

Kirkas LED-valo

Moran kairat tehdään Suomessa

Hitachi on varmasti kaikille tuttu merkki. Hitachi myy tehokkaita ja kestäviä sähkö- ja akkutyökaluja, jotka ovat suunniteltu vaativaan käyttöön. Hitachi Power Tools Finland Oy sijaitsee Lahdessa ja se on osa Pohjoismaista Hitachi-konsernia. Konsernin emoyhtiö on Norjassa ja sillä on 95 vuoden kokemus ammattityökalukaupasta.

Hitachin akku- ja sähkötyökalujen edustus Suomessa alkoi vuonna 1980. Tuotevalikoima on monipuolinen ja saatavilla on akku- ja sähkötyökalujen lisäksi runsaasti erilaisia tarvikkeita ja käsityökaluja.

Hitachi panostaa tuotekehityksessä ennen kaikkea käyttömukavuuteen ja turvallisuuteen sekä moottoreiden energiatehokkuuteen ja pitkäikäisyyteen vallitsevia ympäristö- ja laatustandardeja noudattaen. Hitachin koneet ovat suunniteltu kestämään kovaa käyttöä ja siitä kertoo kolmen vuoden takuu. Takuun saadakseen koneita ei tarvitse rekisteröidä. Takuu kattaa sähkö- ja akkutyökalut, akut ja latauslaitteet.

Valmis kaira-akkuporakonepaketti on käytännöllinen, sillä mukana tulee adapteri, jolla kairan saa tukevasti porakoneeseen kiinni. Pakkauksessa on itse asiassa mukana kahdelle eri malliselle Moran kairalle sopivat adapterit. Myös kairaan kiinnitettävä muovilevy kuuluu pakkaukseen ja se on tärkeä osa kairatessa. Muovilevyn tehtävä on estää kairan tippuminen avantoon, mikäli adapteri irtoaa porakoneesta. Tämän paketin kanssa pääsee helpolla, sillä kaikki on valmiiksi mietitty, eikä tarvitse murehtia sopivatko osat yhteen. Ne kyllä sopivat!

Minulla on kokemusta Moran kairoista usealta vuodelta ja koko alkutalven olen kyseisen merkkisellä kairalla tehnyt avannot jäähän. Luottomerkki siis. Pilkkipakettiin kuuluva kuuden tuuman Mora-jääkaira on aivan huippu. Laatu, erittäin terävät teräpalat ja musta auringossa nopeasti sulava runko, kyllä sillä kelpaa hurautella reikiä jäähän!

Musta väri imee auringon lämmön ja kevätjäillä kaira pysyy sulana

Uutisissa on tänä talvena ollut varoituksia pilkkijöiden irronneista peukaloista. Hui, kuulostaa pelottavalta! Syypää peukalo-onnettomuuksiin on ollut akkuporakone, jota on käytetty kairatessa ilman sivukahvaa. Voimakkaat porakoneet ovat vaarallisia, mikäli niitä ei käytetä oikein.

Hitachissa on tottakai sivukahva mukana, joten kairata voi turvallisesti. Olen kokeillut sivukahvallisia porakoneita avantojen teossa aiemminkin, mutta tässä Hitachin mallissa kahva on hieman pidempi, mitä muissa koneissa. Tämä pidempi kahva antaa kairaukseen vielä paremman ja tukevamman tuntuman ja myös kairausasento on jämäkämpi.

Pitkä sivukahva antaa jämäkän tuntuman kairaukseen

Porakonepakkaukseen kuuluu kaksi 5,0 Ah litiumioniakkua. Sen kokoisella akulla saa tehtyä kymmeniä reikiä pilkkipäivän aikana ja mikäli meinaa molemmat akut käyttää pilkkireissun aikana, voi olla että muuta ei ehdi tekemäänkään ;)

Yhden akun latausaika on 75 minuuttia

Moni varmaan miettii, että voiko porakonetta käyttää pakkasella. Käytölle ei varsinaisesti ole pakkasrajoituksia, mutta yleisesti litiumioniakuissa saattaa kovalla pakkasella (-20C tai yli) tapahtua katkoksia. Akku saattaa kovassa pakkasessa näyttää tyhjää, (vähän niin kuin kännykänkin akku), ja lämmön myötä palautua taas täydeksi.

Porakoneen akku lämpenee käytettäessä nopeasti, joten jos on oikein kylmä, porakoneen voi antaa pyöriä esim. 10 sekuntia tyhjää, ennen kuin alkaa kairaamaan jäähän. Itse olen käyttänyt porakonetta lähes -20C pakkasella, enkä ole huomannut akkujen kestossa tai porakoneen käyttäytymisessä mitään erikoista silloin.

Yleisesti akkujen käyttöikä on pidempi, kun ne lataa aina ennen kuin ne tyhjenevät kokonaan. Kun huomaa, että sähkötyökalun teho heikkenee, kannattaa työkalun käyttö lopettaa kokonaan (ja vaihtaa uusi akku). Jos työkalun käyttöä jatkaa ja sähkövirta kuluu loppuun, akku saattaa vahingoittua ja sen käyttöaika lyhentyä. Akun käyttöikää voi pidentää myös säilyttämällä ne oikein eli akut tulee olla ladattu täyteen, mikäli niitä varastoidaan pidempiä aikoja (3kk tai enemmän). Yllä mainitut vinkit kannattaa muistaa kaikkien litiumioniakkujen kanssa. (Lähde: Hitachi DS18DBL2 käyttöohje)

Pilkkisetissä on mukana myös nopeasti jäällä koottava pilkkiteltta ja Rapalan reppujakkara.

Teltta menee purettuna pieneen tilaan, joten se on helppo kantaa mukana

Rapalan reppujakkara

Kuten jo aiemmin mainitsin, pilkkisettiin kuuluva DS18DBL2
pora-/ruuvinväännin on markkinoiden tehokkain 18V porakone 136 Nm väännöllään. Porakoneen muita ominaisuuksia ovat:

• Hiiliharjaton moottori, joka tarjoaa pidemmän toiminta-ajan yhdellä latauksella sekä pidemmän käyttöiän ja vähäisen huoltotarpeen
• RFC-turvaominaisuus (Reactive Force Control) pysäyttää moottorin esim. materiaalin jumittuessa
• Ergonominen kumipäällysteinen kahva, kapea ympärysmitta
• 13 mm pikaistukka
• Karalukolla helppo työkalun vaihto
• Korkea ja matala vaihde
• Portaaton oikea- ja vasenkäynti vakiovoimalla
• Elektroninen Feed Back -tehonsäätö
• Moottorijarru
• HPS-ylikuormitussuoja (Hitachi Protection System)
• Integroitu LED-valo (laajakulma)
• Akkuindikaattori akun tilan seuraamiseen
• Vyökoukku ja rannelenkki

(Lähde: www.hitachi-powertools.fi)

Porakoneen paino akun kanssa on vain 2,2kg ja kokonaispaino kairan kanssa reippaat 5kg. Paino ei ole liikaa naisellekaan ja reiän tekeminen onnistuu käden käänteessä. Porakone istuu käteen tosi hyvin ja siitä saa tukevan otteen kumipinnan ansiosta.

Porakone on suuri apu jäällä, mutta eihän sen tuoma ilo pilkkikauteen lopu. Akkuporakoneella on varmasti jokaisessa taloudessa käyttöä vuoden ympäri ja sen hyödyntäminen avantojen teossa on vain plussaa.

Hitachin tuotteita voi ostaa jälleenmyyjien kautta ympäri Suomen. Huoltoa kaipaavat koneet huolletaan Lahden toimipisteessä.

Kokemuksia jäältä

Akkuporakone ja kaira

Akkuporakoneen teho yllätti minut täysin, vaikka tasan tarkkaan tiesin, että kyseessä on markkinoiden tehokkain 18V porakone. Kaira upposi jäähän hetkessä ja avanto syntyi 40-50cm jäähän silmänräpäyksessä.

Oikeastaan jopa säikähdin, kun kone oli niin vahva. Sen kanssa täytyy olla tarkkana reikiä tehdessä, sillä ainakin minä jäin voimineni kakkoseksi. Vääntö on ihan tosi kova ja pilkkikaverikin ihmetteli koneen voimaa, vaikka hänellä itsellään on kutakuinkin saman tehoinen kone (mutta eri merkkinen). Eroa kuitenkin oli Hitachin eduksi.

Avantojen tekeminen ei ole koskaan ollut näin mukavaa :)

Mora ei pettänyt laadullaan ja kaira toimi hyvin yksiin poran kanssa. Akkuporakone-kaira-yhdistelmän kanssa ei ole ollut mitään ongelmia ja yksi akkukin näkyy kestävän jopa koko kalareissun ajan. En ole laskenut kuinka monta reikää yhdellä akulla tekee, sillä jossain vaiheessa menen aina laskuissa sekaisin. Sen voin kuitenkin luvata, että monta!

Avanto syntyy hetkessä

Moran kierteen halkaisija on koko matkalta yhtä suuri, mikä vähentää avantoon jäävän jäähileen määrää. Joissain kairoissa terä on leveämpi, kuin itse kierre, ja silloin jääloskan saaminen pois avannosta on hankalampaa. Kun tein Moralla reiän ja sen jälkeen huljautin kairan yhden kerran valmiissa avannossa, lähes kaikki jäähile nousi avannosta pois.

Porakoneen vääntö tuntuu varmasti vielä kovemmalta, kun käyttäjänä on nainen, mutta silti kehoitan miehiäkin olemaan skarppina avantoja tehdessä. Pitkä sivukahva on ihan ehdottoman tärkeää pitää porakoneessa kiinni, jos tykkää omista peukaloistaan.

Kairaa on kätevä kuljettaa vaikka olkapäällä pitkän sivukahvan ansiosta (muista laittaa teräsuoja!)

Tässä vielä lyhyt videopätkä, jossa näkyy kuinka nopeasti Hitachi tekee reikiä jäähän. Jäätä oli tosi paljon ja jään päällä vielä jonkin verran lunta. Kuten videosta näkyy, kairan koko kierre hävisi näkyvistä. Hitachilla ei kuitenkaan ollut mitään ongelmia suoriutua tehtävästä :)

Pilkkiteltta

Pilkkipakettiin kuuluva pilkkiteltta nousee pystyyn hetkessä. Ajattelin teltan pystytyksen jäällä olevan vaivalloista ja aikaa vievää, mutta sehän lähestulkoon kokosi itse itsensä :) Kun otin teltan paketista ja suoristin teltan kangasosien sisällä olevat putket, teltta olikin valmis. Kasssista pystyyn kymmenessä sekunnissa!

Telttaan mahtui kaksi aikuista syömään eväitä ja tunnelma oli tiivis ja lämmin :)

Teltassa voi myös kalastaa, kuten kuvasta näkyy :)

Itse en käytä telttaa pilkkimiseen, sillä siirryn päivän mittaan niin usein, mutta lämmittelyyn/eväiden syöntiin telttaa tulee varmasti käytettyä. En olisi uskonut miten paljon -10C pakkasella ja kovalla viimalla teltta lämmittääkään, vaikka oviaukkokin oli auki. Jouduin jopa riisuntumaan kesken kahvin juonnin, sillä hiki alkoi virrata.

Kaiken kaikkiaan Hitachin ja Moran kairapaketti yllätti minut erittäin positiivisesti ja voin suositella sitä vilpittömästi kaikille käsin kairaamiseen kyllästyneille =)

Hitachi Power Tools Finland Oy www-sivu

Hitachi Power Tools Finland Oy facebook-sivu